lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 21. luukku


Uusia heppoja ja jäähyväisiä entisille

Nyt on hevosia vaihtunut ihan urakalla! Viime lauantaina jätettiin hyvästit tallissa vähän lyhyemmän aikaa olleelle Kolalle ja keskiviikkona lähteneelle Kaapolle. Uusia heppoja on tullut aina sitä mukaa, kun karsinat tyhjenevät.

"Villi valkoinen" Kola pääsi hyvään kotiin pitkään esiintyneiden jalkavaivojen vuoksi. Tunneillakin se ehti lopulta olla vain hetken aikaa. Kolaa odottaa varmasti hyvä elämä kevyemmässä harrastekäytössä. Hieman vanhempi, 12-vuotias arabiristeytys ehti tallissa ollessaan hurmata ratsastajat virkeällä käytöksellään ja yhteistyöhalukkuudellaan.

Kola

Kaapo pääsi niin ikään hyvään kotiin, kun tuttu ratsastaja tarjosi sille onnellisen kodin Tuusulassa. 7-vuotias, lupaava hevonen ehti olla Poni-Haassa vain hieman yli vuoden, mutta siinä ajassa sillekin kehittyi oma vankka fanjoukkonsa, opettajien ihmettelystä huolimatta. Hyvin sympaattinen, kiltti hevonen tarvitsi suostuttelevan ja ymmärtävän ratsastajan, joka ymmärsi sitä, sillä muuten yhteistyö ei oikein sujunut. Oikeanlaisen ratsastajan kanssa tästä ratsukosta tuli kuitenkin täysin yhdessä työskentelevä ja toisiaan auttava parivaljakko. Kun hevonen luotti ratsastajaansa, se antoi itsestään kaiken. Itse ehdin hoitaa Kaapoa lähes koko sen ajan kun se oli Poni-Haassa, sillä aloitin pari viikkoa sen jälkeen kun hevonen on saapunut tallille. Ihastuin heti sen uteliaaseen ja seuralliseen luonteeseen, ja vietettyäni Kaapon kanssa enemmän aikaa siitä tuli entistä tärkeämpi. Tälle hevoselle on menetetty ainakin yksi sydän. Onnea matkaan.

Kaapo
Viime viikolla Lucia-juhlan jälkeen tallille saapui pieni Macy-niminen hevonen, jossa on hieman samaa näköä Vikin kanssa. Karsinasta kurkkinut pää vaikuttaa mukavalta, eikä sillä ratsastaneillakaan ole ollut pahaa sanottavaa pienestä tammasta. Tunneille Macy pääsi heti maanantaina ja on toistaiseksi käyttäytynyt nätisti. Tumma pikkuhevonen vaikuttaakin oivalta lisältä tallin hevoskaartiin. Macy eli Amazing moon on virallisesti risteytysponitamma, jolla on ikää kahdeksan vuotta.

Keskiviikkona Kaapon tilalle saatiin sympaattinen lämminverinen, joka on aiemmin tuntenut nimen Atte. Koska tallilla on jo yksi tämän niminen hevonen, uudesta Atesta on toistaiseksi käytetty nimeä Patte. Tämä "Ali Shan Glear" tuli tallillemme Virosta ja on toistaiseksi kotiutunut uuteen paikkaan. 13-vuotiaasta ruunikosta ruunasta kuoriutuu varmasti mukava hevonen.

Macy
Patte

4 kommenttia:

  1. Patte :D hyvä nimi

    VastaaPoista
  2. Patteponi <3<3 se on ollut meidän tallilla ennenkun tuli ponihakaan :). Ihan yhtä söpöltä näyttää ku aina ennenkin

    VastaaPoista