keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 18. luukku


Etkö saa hyviä kuvia maneesissa? Kuvaatko automaatilla, koska et osaa tai uskalla säätää asetuksia? Tarvitsetko muuten vaan vinkkejä hevosten kuvaukseen? Tässä tulee, à la Hanski


Jos olet tottunut kuvaamaan paikallaan olevia kohteita tai esimerkiksi ihmisiä, joita voi pyytää pysymään paikallaan, voi hevosten kuvaaminen olla aluksi haastavaa. Hevosen liikkeita ei aina pysty ennakoimaan, kun saaliseläimenä se voi singahtaa sekunnissa monen metrin päähän. Tässä postauksessa tulet kuitenkin saamaan vinkkejä parempien kuvien saamiseksi.

Missään nimessä tässä esitetyt neuvot eivät ole ainoita oikeita tapoja ottaa kuvia, vaan itseni hyviksi kokemia. Kukaan ei aluksi opettanut minua kuvaamaan, vaan lähdin itse kokeilemaan eri asetuksia. Hyvien kuvien saamiseksi et välttämättä tarvitse järjestelmäkameraa, sillä nykypäivänä esimerkiksi kännyköiden kamerat ovat kehittyneen huimasti, ja monissa pokkarikameroissakin on käsisäätömahdollisuudet.

Tekstin lopusta löydät lyhyet selostukset käyttämistäni termeistä.

Nikon D7100+Sigma 70-200mm: ISO 640, aika 1/640, aukko f/2.8,  polttoväli 160mm
Kameroiden kanssa samassa paketissa ostettavat objektiivit ovat yleensä hyviä perusvalokuvaukseen ja riittävät harrastajalle. Jos kalustolta haluaa kuitenkin vaatia hyvää suorituskykyä myös hämärissä olosuhteissa, kannattaa miettiä valovoimaisempaan objektiiviin sijoittamista. Halvemmallakin rungolla pärjää mainiosti, jos panostaa hyvään objektiiviin. Valovoimaisella objektiivilla tarkoitetaan mahdollisimman suuren aukon saavuttavaa objektiivia. Näissä kameroiden mukana tulevissa objektiiveissa valovoima on usein skaalalla 3.5-6. Valovoimaisesta objektiivista voidaan yleensä puhua, kun suurin aukko eli valovoima on 2.8 tai alle. Mitä pienempi luku on, sitä valovoimaisempi ja ns. "parempi" objektiivi on, tosin se näkyy myös hinnassa, mikä voi olla helposti nelinumeroinen.

Jos olet tähän asti kuvannut vain kamerasi automaattiasetuksilla, on nyt aika tutkia muitakin mahdollisuuksia. Usein ensimmäinen askel kohti manuaaliasetuksilla kuvaamista on aukon esivalinnan asetus. Tässä tilassa säädät itse kameran käyttämän aukon, jolloin kamera valitsee itse tilanteeseen sopivan suljinajan. Tämä asetus on kätevä muotokuvauksessa ja paikoillaan olevien hevosten kuvaamisessa esimerkiksi tarhassa tai tallissa. Toinen asetus on päinvastoin kun edellinen, eli valitset kamerastasi haluamasi suljinajan, ja kamera säätää sopivan aukon. Tätä kutsutaan suljinajan esivalinnan asetukseksi. Itse kuvaan harvoin täysin manuaalilla, sillä hevosia kuvatessa tilanteet muuttuvat nopeasti, ja manuaalilla kuvaaminen on haastavaa.

Asetuksen valinta useimmissa Canoneissa ja Nikoneissa. Muiden merkkien kameroista ei itselläni
ole kokemusta, mutta kamerasi mukana tulleesta ohjekirjasta löytyy varmasti tarvittavat tiedot!

Kuvaaminen maneesissa

Nikon D3+Sigma 70-200mm f/2.8: ISO 2500, aika 1/200, aukkof/4.5, polttoväli 120mm
Nikon D7100+Sigma 70-200mm f/2.8: ISO 2500, aika 1/160, aukko f/2.8, polttoväli 140mm
Maneesissa kuvatessa olosuhteet voivat olla hyvin erilaiset riippuen mihin vuoden- ja kellonaikaan kuvaa. Pimeimpään aikaan vuodesta (loka-marraskuun illat, jolloin ei ole vielä lunta maassa) kuvaaminen maneesissa on haastavinta. Myös se, minkälainen sää ulkona on ja onko isoja ovia auki, vaikuttavat tarvittaviin asetuksiin.

Nykyään useissa järjestelmäkameroissa saa ISO-arvon eli herkkyyden nostettua 6400 -arvoon tai korkeammaksikin, mutta itse en mielellään nosta sitä yli 2500:n. Suurella ISO-arvolla kuvassa alkaa näkyä kohinaa, vaikka muuten kuvat olisivatkin valoisampia. Aukon esivalinnan asetuksella jää suljinaika maneesissa kuvattaessa usein liian pitkäksi pysäyttääkseen hevosen liikkeen. Siksi käytänkin maneesissa suljinajan esivalinta -asetusta, jolloin kamera valitsee useimmiten aukoksi suurimman mahdollisen mitä objektiivillani saa, eli 2.8:n.

Asetukset ovat hyvin kamerakohtaisia, joten käyttämäni säädöt eivät toimi kaikissa kameroissa samalla tavalla. Kokeilemalla löydät kuitenkin juuri sinun kamerallesi sopivat asetukset tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja vaikka et saisikaan täydellisesti valottuneita ja tarkentuneita kuvia, muista että jonkun verran voi jättää myös kuvankäsittelyn varaan.


Käsitteet pähkinänkuoressa

Nikon D7100+Sigma 70-200mm f/2.8: ISO 400,
aika 1/4000, aukko f/2.8, polttoväli 85mm
ISO-arvoa nostamalla kasvaa myös kennon herkkyys. Liikaa ISO-arvoa kasvattaessa alkaa kuvassa näkyä kohinaa, joten ISO-arvo tulisi pitää mahdollisimman pienenä. Esim ISO 400 tai ISO 2000.

Aukko on objektiivissa oleva reiää, josta valo pääsee läpi. Mitä pienempi luku on, sitä suurempi on aukko, ja toisinpäin. Isoa aukkoa käyttäessa kuvasta tulee valoisa. Esim f/2.8 tai f/4.

Suljinaika kertoo, kuinka kauan kameran suljin on auki kuvaa ottaessa. Suljinajan on oltava tarpeaksi nopea liikkeen pysäyttämiseksi. Esim 1/100 (sadasosasekunti) tai 1/1250.




Jäikö jokin epäselväksi? Haluatko tietää lisää hevosten valokuvaamisesta? Kommenttia saa antaa!

PS. Jos et ole vielä vieraillut kuvasivuillani, pääset sinne tästä! Jokaisen kuvan kohdalla pääsee tarkastelemaan käyttämiäni asetuksia, klikkaamalla oikean alakulman valikkorivin kameran kuvaa. Kirjoitan kuvasivujen yhteydessä myös valokuvaukseen liittyvää blogia, kannattaa kurkata, jos valokuvaus kiinnostaa!
Nikon D7100+Nikkor 50mm f/1.4: ISO 400, aika 1/2000, aukko f/1.8, polttoväli 50mm

8 kommenttia:

  1. Miten esim. suljinaikaa tai aukkoa voi muuttaa nikonin kameroissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi riippua vähän mallista. Omassa D7100:ssa suljinaika säätyy oikean käden peukalon viereisestä rattaasta pyörittämällä, ja aukko etusormen päällä olevasta rattaasta.

      Kannattaa lukea kameran mukana tullut ohjekirja, sieltä löytyy myös paljon hyödyllistä tietoa.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, maneesi on tosiaan osottautunut hankalaksi kuvauspaikaksi aloittelevalle kuvaajalle, etenkin pimeään aikaan kun ulkoa ei tule yhtään valoa. Asetuksia muuttelemalla olen päässyt ihan ok tulokseen käynti kuvien kanssa, mutta isompi liike edelleen hankala kuvata. Täytyypä koittaa näillä vinkeillä, kuinka sujuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jotta reippaamman vauhdin saa pysäytettyä kuvaan, täytyy suljinajan olla tarpeeksi lyhyt. Tämä taas vaatii isoa aukkoa ja korkeaa ISO-arvoa, ettei kuvasta tule liian tumma. Hyviä kuvaushetkiä!

      Poista
  4. Miten ISOa saa säädettyy Nikonissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin riippuu mallista. Jossain painikkeessa (yleensä vasemmassa reunassa kameraa) tai sen vieressä lukee ISO. Paina se pohjaan ja raksuta samalla oikean käden peukalon viereistä ratasta oikealle tai vasemmalle.

      Poista