perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: 13. luukku


Viikonloppuna oli aika jättää hyvästit jälleen yhdelle Hopean hevosista, kun Hopsu muutti eläkekotiinsa. Tämän jälkeen "aina" tallissa olleista kotikasvatetuista Hopeoista on jäljellä enää Helinä. Ja kaikista yhdeksästä hienosta Pikkumiehen Poni-Haassa asuneesta varsasta enää kolme: Helinän lisäksi Broidi ja Zombi. Niin se vaan aika kuluu.

Hopsu on kuitenkin eläkepäivänsä ansainnut. Se on tehnyt yli kymmenen vuotta ahkerasti (ja vähemmän ahkerasti) töitä tunneilla opettaen ratsastuksen saloja. Sen selässä ovat sadat ja sadat ratsastajat oppineet tärkeitä taitoja tulevaisuutta varten. Hopsu on niitä hevosia, joiden kanssa on turha tapella. Se teki juuri sen verran kuin sitä itseään sattui huvittamaan. Sanotaan, että liian älykäs hevonen on hankala ja ainakin Hopsun kanssa se piti täysin paikkaansa. Se tiesi, ettei sen ollut pakko, mikäli se ei halunnut. Mutta jos se halusi, se pystyi esittämään kaiken laukanvaihdoista aina piruetteihin asti. Hopsu näytti ratsastajille tehokkaasti näiden oikeat taidot, mutta myös palkitsi runsaasti, mikäli sen sai liikkumaan. Monet ovatkin sanoneet, että Hopsu on opettanut enemmän kuin muut hevoset yhteensä, mikä kertoo aika paljon tästä pienestä suuresta hevosesta. Se on aito jätkä, jolle ei kannata kertoa, miten työt pitäisi hoitaa. Mutta pienellä suostuttelulla ja nätisti pyytämällä se teki mitä vaan.

Hopsu estekisoissa 2010
Hopsu tosiaan osaa pudottaa ylimieliset ratsastajat takaisin maanpinnalle erittäin tehokkaasti. Hopsun elämän ehdoton tähtihetki liittyykin juuri tähän. Poni-Haan hevoset esiintyivät vuosia sitten HIHS:issä useampaan kertaan. Eräänä vuonna oli tähtiratsastajien kilpailu suomenhevosilla, ja mukana tietysti Hopean kaarti, myös Hopsu. Suski talutti ennen esitystä virkeällä mielellä ollutta Hopsua odottaessaan maailman luokan kilparatsastajien saapumista. Hopsun oli saanut ratsukseen Mikael Forstén, joka katsoi pientä suomenhevosta nenänvarttaan pitkin. Suski varoitteli hevosen ovelasta luonteesta, mutta Mikko ei tästä ollut välittänyt. Ei tainnut uskoa, mihin kaikkeen pieni Hopsumme pystyi. Tuhahdelleen hän oli noussut Hopsun selkään ja lähtenyt liikkeelle. Ei ollut kulunut kuin hetki, ennen kuin Hopsu oli tehnyt nopean sivuloikan lähimmän kukkapuskan vieressä ja arvon kilparatsastaja oli löytänyt itsensä kukkapuskasta. Kotitallilla Hopsu saattoi saada tempustaan ylimääräisen porkkanan.

Hopsu koulukisoissa 2010
Jäämme varmasti kaipaamaan tätä persoonallista hevosta, joka piristi tallin arkea omalla tavallaan. Toivotamme kuitenkin rakkaalle ystävälle hyviä eläkepäiviä vanhan hoitajansa huomassa.

Toinen viime viikolla lähtenyt ehti olla Poni-Haassa vähän lyhyemmän aikaa. Bono ei lopulta kuitenkaan oikein kotiutunut ja muutti asumaan pihattoon Vihtiin.

Tämä ei silti tarkoita, että tallissa olisi tyhjiä karsinoita, päinvastoin. Prinssi muutti jo yksityistallin satulahuoneeseen tehtyyn karsinaan, kun uusia hevosia on tullut kolme kappaletta.

Enkeli
Ensimmäisenä saapui tumma tamma Angelina II viime torstaina. Se on kuusivuotias mustanruunikko, joka on tuotu Suomeen keväällä Liettuasta. Tamma sai lempinimekseen Enkeli, joka tosin taisi muuttua Ankiksi viikonlopun jälkeen. Tamma on mukavan oloinen kaveri, ei kovin herkkä ratsastettava, mutta koulutettu ja asiallinen. Koulu sujuu kivasti ja hypätä neitokainen ainakin osaa, kun sitäkin päästiin viikonloppuna kokeilemaan.

Enkeli
Ava
Maanantaina saapui sitten Virosta kaksi uutta kaveria. Toinen on rautias ponitamma, jota kutsutaan Avaksi. Se on viisivuotias ja kuuleman mukaan kiva ja kiltti, tamma on toistaiseksi saanut enimmäkseen kotiutua uuteen kotimaahansa. Se on syntynyt Latviassa ja muuttanut viikon sisällä Viron kautta Suomeen.

Samalla kyydillä tuli niin ikään viisivuotias ruunikko ruuna, jota kutsutaan Kamuksi. Sekin on latvialainen ja tullut Viron kautta Suomeen. Kamu on valloittanut lähes kaikki sitä käsitelleen ystävällisellä luonteellaan ja yhteistyöhalukkuudellaan.

Kamu



2 kommenttia:

  1. Eikös Bono lähtenyt Vihtiin? Ei taida olla ihan Keski-Suomea... ;)

    VastaaPoista
  2. Ava on kyllä todella söpö <3! Mikäs on Avan säkäkorkeus?

    VastaaPoista