Joulukalenteri: 22. luukku

Hei!

Vihdoinkin blogin kirjoittajatytöt antoivat suunvuoron minulle, tallikissa Nasulle. Olen myös kuullut vihiä, että minun kuulumisiani blogissa on odotettukin! No, tässä minä nyt olen.

Tuntemattomille voisin kertoa hiukan elämästäni. Synnyin tallilla 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa, eli olen jo aika vanha! Minulla oli myös raidallinen sisko Tiikeri, jonka jotkut vanhemmat tallillakävijät saattavat muistaa. Minua on sanottu pienempänä Pantteriksi mustan värini vuoksi, mutta jossain vaiheessa nimekseni vakiintui Nasu. Siihen aikaan meillä oli myös kaveri Snäksi.

Viimeiset vuodet olen vahtinut tallia yksin. Muutama vuosi sitten harjoittelussa olivat pennut Inkivääri ja Bella, mutta ne lapset eivät oikein sopeutuneet tänne. Bella onnistui ainakin kerran karkaamaan tallilta, onneksi ystävälliset ihmiset olivat kuljettaneet sen Viikkiin, josta se palautui takaisin tallille. Jossain vaiheessa Bella kuitenkin katosi lopullisesti, enkä ole tyttöä sen jälkeen nähnyt. Inkivääri, vaaleanruskea kissa, asuu nykyään yläkentän takana pienellä yksityistallilla. Välillä se on nähty seikkalemasta täälläkin.

Ajattelin antaa teille lukijoille ainutlaatuisen tilaisuuden päästä kurkistamaan päivääni.

Oli sunnuntai, joten tiesin että saisin nukkua rauhassa pitkään. Mutta mitä vielä, sattuikin olemaan kisasunnuntai! Sehän tarkoitti sitä ensimmäiset kisaajatytöt tulivat kolistelemaan makuuhuoneeseeni, eli satulahuoneeseen jo yhdeksän aikaan aamulla. Onneksi minulla on niin hyvät unenlahjat, että käänsin vain kylkeä kopassani ja jatkoin uniani.

Kello taisi olla kolme tai neljä (en ole ihan varma, kun en kovin hyvin osaa tuota kellotaulua lukea), kun ensimmäisen kerran nousin kopastani. Hyvät venytykset, pieni kulaus vettä ja menoksi! Välillä on tylsää olla vain täällä sisätiloissa, joten päätin lähteä ulos pienelle seikkailulle. Ulkona reippailusta ei valitettavasti ole kuvia, sillä karistin perässäni roikkuvan valokuvaajan aika nopeasti.

Parin tunnin jälkeen oli aika palata takaisin sisälle. Äkkiä lämpimään koppaani ja pesulle!

Katsokaas kuinka notkea olen vielä tämän ikäiseksi. Tässä on muuten takatassuni menossa.

Pesun jälkeen lähdin maneesiin etsimään lämmintä paikkaa, johon voisi käpertyä, ja samalla tutkailla illan menoa. Matkalla minut kaapattiin syliin. En ole varsinaisesti mikään sylikissa, paitsi jos minua rapsuttaa samalla. 

Maneesista löysin mukavanoloisen miehen, jonka syliin kiipesin. Sain paljon rapsutuksia ja silityksiä, olenhan niin suloinen.

Tässä oli hyvä olla, kun minua rapsutettiin.

Jonkin aikaa maneesissa istuskeltuani näin tutun mukavan tädin, jolta saan aina hyvää märkäruokaa. Hän kutsui minua satulahuoneeseen, eikä minua tarvinnut kahta kertaa kutsuakaan. Pinkaisin ruokakupilleni, johon sain tädiltä lemppariruokaani.

Osaan odottaa nätisti ruokaani, mutta silti on pakko kokeilla naukua, saisiko sen ruoan silloin vähän nopeammin?

Nam!

Syötyäni palasin vielä maneesiin katsomaan hevosia. Hevoset ovat isoja eläimiä minuun verrattuna, mutta täältä penkiltä niitä on turvallista katsella. 

Kun olin katsellut menoa mielestäni tarpeeksi, ja saanut riittävästi rapsutuksia, oli aika palata takaisin koppaani ja painua yöunille. Puoli kymmeneltä viimeiset ratsastajat kävivät satulahuoneessa, joten viimeistään valojen sammuttua nukahdin.

Ps. Olen muuten tyttökissa, vaikka monet luulevat minua pojaksi. Onko syy musta värini vai komeat viiksikarvani, sitä en tiedä.

Kuvat minusta otti blogin luottokuvaaja Hanski.