Poni-Haan yksityishevoset: Alli

Joulukalenterissa esiteltiinkin jo muut tallin yksärit, viimeisenä mutta ei vähäisimpänä vuorossa musta tamma Alicia II eli Alli.


Kuka olet?
Olen Alli, 16-vuotias hannovertamma.

Kerro elämästäsi: mitä kaikea jännää sinulle on tapahtunut?
Kun olin nuori, jouduin Nevaksessa (ensimmäisellä kotitallillani) kolmen golf-auton saartamaksi, joten päätin poistua paikalta vähin äänin (tai sitten ei, kiitolaukalla vaan!). Emäntäni säikäytti minut samoihin aikoihin taputtamalla yhtäkkiä takalistolle kesken maastolenkin. Silloinkin lähdin äkkiä karkuun.

Tottakai jännittävää oli saada myös varsa. Laku-niminen poikani asuu kotimaassani Saksassa. Niin ja yksi juttu tuli mieleen! Silloin, kun Poni-Haka oli remontissa, matkasin muutaman kuukauden ympäri Suomea. Näin paljon erilaisia talleja ja erilaisia ihmisiä.

Missä olet hyvä?
Ihmiseni sanovat, että olen tosi hyvä tekemään ravipohkeenväistöjä! Osasin ne jo ihan pienenä. Eihän siinä ole mitään vaikeaa: ravataan vaan vinossa keskittyneellä ilmeellä.

Mistä sinua kehutaan?

Luonnettani kehutaan paljon. Minulla on sellainen ideologia, että miksi turhaan vihata ketään kun kaikki on kuitenkin niin kivoja. Siksi olen aina ystävällinen kaikenikäisille ihmisille, koirille, kissoille ja muille hevosille. Lisäksi en pysty liikkumaan missään ilman, että minua kehutaan kauniiksi... On se rankkaa olla kaunotar!

Mistä asioista tykkäät?

Tykkään tosi paljon, kun minulle laitetaan suitsia tai päätäni harjataan. Silloin minulla painuu yleensä silmät kiinni ja vain nautin. Tykkään myös porkkanoista, joita saankin joka kerta ratsastuksen jälkeen. Huippua on myös laukata laitumella ja syödä vihreää ruohoa. Siinäpä minulle eläkepäivien suunnitelma!

Mistä et pidä?
En pidä siitä, kun olen saamassa mössöäni ratsastajalta, ja naapurini Tipo yrittää viedä herkkuruokani. Se on oikeastaan ainut hetki, jolloin minut näkee korvat luimussa. Välillä huomautan Tipolle myös siitä, jos hän kurkkii karsinaani. Joku taitaa olla vähän ihastunut... En myöskään pidä alku- tai loppukäynneistä. Tyyylsääää!

Vihaan myös sitä, kun korvakarvojani leikataan. Silloin nostan pääni niin korkealle kuin saan (eli aika hrimu korkealle) enkä laske sitä ennen kun sakset ovat poistuneet karsinasta.

Lempi-ihmisiäsi?
Lempi-ihmisiäni ovat oikeastaan kaikki. Ykkös-lempi-ihmiseni on omistajani ja kouluttajani Johanna, sekä Johannan tytär Liisa, joka ei ollut vielä edes koulussa, kun tulin tähän perheeseen. Ensimmäiset vuodet Liisa joutui siis harjaamaan vain jalkojani, sillä ei ylettänyt korkeammalle. Kesti myös monta vuotta, ennen kuin uskalsin ottaa Liisan kyytiini. Tottakai se hirvittää kun satulan painoinen tyyppi nousee kyytiin ja alkaa antaa ohjeita. Luulin, että selässäni oli haamu!

Lempi-ihmisiäni ovat myös toinen omistajani ja kengittäjäni Markku, sekä hierojani, siivoojani ja ruokkijani Kirsi. Keskiviikkoisin minua käy ratsastamassa Johannan kaveri Sari, josta pidän myös kovasti, sillä Sarin kanssa pääsee aina muiden hevosten sekaan ratsastustunnille.

Paras tapa ärsyttää hoitajaa?
Alku- ja loppukäynnit ovat mielestäni suurinta ajanhukkaa koko maailmassa! En ikinä meinaa pysyä liikkeellä silloin. Joko kaikki tai ei mitään! Sen takia minua taidetaankin viedä niin usein maastoon kävelylle...

Onko sinulla heppakavereita?
Yritän aina olla kaikille ystävällinen, mutta yleensä kovishepat torjuvat yritykseni. Jos menen uudestaan yrittämään, saatan saada kaviosta. En anna periksi, kyllä ne minusta vielä tykkää!

Vietin koko viime kesän suomalaisneito Laisan kanssa, ja hänen kanssaan tulin hyvin toimeen. Jostain syystä Laisa ei vaan ikinä laukannut kanssani, vaan ravasi vain mahdollisimman kovaa. Kummallista...

Mistä sinut tunnistaa?
Minut tunnistaa siitä, että olen todella iso, tähteä lukuunottamatta pikimusta, ja kuten kaikki sanovat, kaunis. Ratsastuksen aikana minut tunnistaa myös suurista ja (silloin tällöin) lennokkaista liikkeistäni.

Mitä hauskoja kommelluksia sinulle on sattunut?
Olen sen verran harkitsevainen tyyppi, että minulle sattuu aika harvoin. Esteiden hyppäämistä en kyllä ymmärrä ollenkaan... Mihin ne kaviot muka pitäisi laittaa? Eteenpäinhän niitä kai pitäisi ojentaa... Kerran olen ollut Liisan kanssa estekisoissakin, mutta silloin kilpailu katkesi pahaan esteeseen, jossa oli joku ihan ihmeellinen lankku...

Kaikki suuremmat vesilätäköt kierrän myös kaukaa. Ypäjällä näin oikean maasto-vesiesteen, mutta heti sen nähdessäni käännyin ympäri ja yritin karata. Minähän en sinne vesihirviöiden syötäväksi mene!

Millaista on elää Poni-Haassa yksityishevosena, mitä kaikkea päivän aikana yleensä teet?
Elämä on aika samanlaista päivästä toiseen, mutta pidän rutiineista, joten tämä rytmi on oikein hyvä. Välillä kuitenkin toivon, että voisin olla enemmän muiden hevosten kanssa, ettei olisi niin yksinäistä. On paljon kivempaa mennä hienosti, kun on muut hepat katsomassa kateellisina. Päivän aikana olen tarhassa katselemassa maailman menoa, ja lisäksi minut ratsastetaan. Joskus käyn vaan kävelemässä maastossa, mutta välillä minua ratsastetaan ihan hiki hatussa.

Testissä Kahvila Pullaponi

Tammikuun toisena päivänä avattiin Poni-Haan yläkertaan kahvila Pullaponi. Kahvilan yrittäjänä toimiva Sini Savanala on työskennellyt jo vanhan tallin aikaan 2000-luvun alussa tallin silloisessa kioskissa, jossa työskentelystä hän piti kovasti. Ennen oman kahvilan avaamista Sini on ollut töissä ravintola-alalla jo seitsemäntoista vuoden ajan, joten kynnys oman kioskin avaamiseen ei ollut korkea. "Halusin, että tässä olisi kiva kiska, joka olisi aina auki. Ajattelin, josko itse tulisin tähän yrittäjäksi ja Virpikin vähän kyseli ja toivoi sitä, joten päädyimme siihen että itse tulisin tähän pitämään kahvilaa."

Työssä kivointa on Sinin mukaan asiakkaat, jotka ovat täällä ehdottomasti työn paras puoli. "Täällä on tosi hyvä ilmapiiri olla yrittäjänä ja olla töissä, ja tosi kivoja tyyppejä. Se on se paras homma." Kahvilan toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin ja asiakkaita on Sinin mukaan ollut kivasti, ja toivottavasti heitä on jatkossakin.

Kahvilan tuotteet on valittu sen perusteella, mitä Poni-Haan kioskissa on aikaisemmin ollut, sillä tietyt asiat pitää Sinin mukaan ehdottomasti säilyttää, kuten ranskalaiset ja kuoret.  Hän kuitenkin haluaa, että kioskissa on myös muita, terveellisempiä vaihtoehtoja, ja vähän erilaista ruokaa. Tämän vuoksi kioskista löytyy nyt myös pastaa, erilaisia salaatteja ja sämpylöitä. Kioskin valikoimasta saa - ja pitää - esittää toiveita. Kioskista saa nyt myös soijalattea, joka on otettu valikoimaan juuri asiakkaan toiveesta. Sinin oma suosikkiruoka omasta kahvilasta on perinteiset kinkku-juustokuoret ja uudemmista tuotteista kanasalaatti.

Kioskissa työskentelee pääsääntöisesti Sini itse, mutta tiskin takaa löytyvät myös hänen seitsemäntoistavuotias siskonsa Emma sekä Riikka, joka on itse myös aikoinaan hoitanut Poni-Haan hevosia. Kahvilan nimen taustalla ei ole erityistä tarinaa, mutta Poni-Haassa sijaitsevalla tallilla luonnollisesti poneihin liittyvä nimi on paikallaan. Pullaponiksihan sanotaan sellaisia poneja jotka vain seisoskelevat ja jotka eivät erityisesti tee mitään, joten tällaiset "lepohepat" ovat pullaponeja.

Sinin terveiset kaikille tallilla vierailijoille: "Tulkaa ihmeessä syömään ja ottamaan kahvit tai kaakaot täältä. Olkaa ymmärtäväisiä jos tulette sankoin joukoin niin voitte hetken joutua odottamaan ruokaa, mutta toimimme tietenkin mahdollisimman nopeasti. Ideoita otetaan aina vastaan ja kaikenlaista voidaan keksiä, myydä ja tehdä."



Blogitiimin arvovaltainen, tiukka ja hyvin kriittinen raati maisteli uuden kahvilan tuotteita ja antoi niille arvosanoja välillä 1-5 sen mukaan, mikä heitä eniten miellytti.

Testi-tuotteet:

Hampurilainen (iso ja pieni)
Makuelämys: Pienempi hampurilainen on rapeampi kuin iso, ja se olikin enemmän raadin mieleen. Sisälle saa valita haluamansa täytteet, sekä valita hampurilaisen "tavallisena" tai juustolla.
Suosittelu: Pieneen nälkään tai lapsille pieni hampurilainen, tunnin jälkeiseen hirmunälkään tai iseille iso purilainen.
Arvosana: 4 isolle, 5 pienelle hampparille.

Kuoret
Makuelämys: Kuoret syötiin kaikilla lisukkeilla (juusto ja kinkku) ja kaikilla mausteilla (majoneesi, kurkkusalaatti, salaatti, sinappi, ketsuppi). Maku oli kohdillaan ja mausteet olivat hyviä. Salaattia olisimme kaivanneet enemmän, mutta muuten ei mitään valitettavaa.
Suosittelu: Kuoret on kahvilan perinteisin ruoka, jota kannattaa ehdottomasti maistaa ainakin kerran elämässään. Kuorethan on "lihis ilman lihaa", eli lämmin ruoka, jonka sisus tuunataan mieleisekseen. Se on helppo syödä myös seisten. Sopii kelle tahansa!
Arvosana: 5-

Kuoret

Ranskalaiset
Makuelämys: Sahalaitaisia ranskalaisia saa lautasen täyteen. Ranskalaiset saa samoilla täytteillä kuin kuoret, lisäksi ranskalaisiin saa valita suolaa tai grillimaustetta. Ranskikset voisivat olla vielä vähän rapeampia, muuten annos on todella hyvä. Niin hyvä, että kaverisi yrittävät varmasti napsia ruokaasi kun silmä välttää!
Suosittelu: Suureen nälkään ranskikset eivät ehkä riitä yksinään.
Arvosana: 4+

Pastat (kana, kinkku, katkarapu)
Makuelämys: Kahvilasta saa kolmea erilaista pastaa: kana-, kinkku- tai katkarapukastikkeella. Kaikissa kastikkeissa on hyvä maku. Kanakastike on mausteisin, mutta ei liian mausteinen. Kinkkukastikkeessa on vivahdus pippuria ja katkarapukastikkeessa maistuu sopivasti tilli. Annos on reiluhko, joten nälkä ei pitäisi jäädä. Kastiketta raati olisi toivonut vähän enemmän, mutta muuten testissä olleessa kanapasta-annoksessa ei ollut valitettavaa.
Suosittelu: Täyttävä ja terveellinen ateria kenelle tahansa.
Arvosana: 4

Kanapasta

Salaatti (kana, kinkku, katkarapu, feta)
Makuelämys: Vinegretessä pyöritelty salaatti on raikas ja maukas. Sopiva määrä tomaattia, kurkkua ja valittua täytettä täydennettynä mm. tuoreilla herneen versoilla. Päälle saa toiveiden mukaan majoneesia kastikkeeksi. Raati ei löytänyt salaatista valitettavaa.
Suosittelu: Terveelliseen ruokavalioon tai kun tekee mieli kevyempää ruokaa.
Arvosana: 5

Soijamaito-cappuccino
Makuelämys: Pehmeää, täyteläistä ja ihanaa.
Suosittelu: Sopii herkuttelijoille, vegaaneille, maitoallergikoille, laktoosi-intolerantikoille ja ympäristönsuojelijoille.
Arvosana: 5

Kahvilassa on myös myynnissä Elvari-koruja

Mitä saisi olla kahvin kanssa? Vitriinistä löytyy myös ihanaa porkkana-juustokakkua.

Vaihtoehtoja löytyy terveellisestä piristävän kautta limuihin.

Poni-Haan vanhat hevoset: Mio

Tässä juttusarjassa selvitämme, mitä kuuluu Poni-Haassa asuneille entisille ratsastuskouluhevosille. Tällä kertaa kuulumisia Miosta, josta kertoo Miina, ponin hoitaja. Mio lähti Poni-Haassa kesäkuussa 2009.

Mio

Mio muutti Rehndahlin eläinpihalle Kirkkonummelle 20.4.2012, samaan paikkaan missä se asusteli ennen Poni-Hakaan saapumista. Mio oli asunut Poni Haan jälkeen ensin entisellä hoitajallaan sekä myöhemmin harrasteponina lapsiperheelle ennen kuin muutti takaisin Rehndahliin.
Rehndahl on kotieläinpiha jossa on paljon erilaisia eläimiä joita saa tulla katsomaan, siellä on myöskin jonkin verran tuntitoimintaa.

Mio viihtyi Rehndahlissa todella hyvin ja oli kaikkien pikkulasten suosikki. Rehndahlissa Mio kävi pari kertaa viikossa tunneilla. Välillä viikonloppuisin Mio lähti erilaisiin tapahtumiin muiden ponien kanssa ja toimi talutusratsastusponina.
Elämä Rehndahlissa oli siis todella rauhallista ja työ sopivan kevyttä Miolle. Te, jotka muistatte Mion Poni-Haasta muistatte varmaankin, että Miolla oli ongelmia selän kanssa sillä sopivaa satulaa oli vaikea löytää. Rehndahlissa ratsastetaan enimmäkseen ilman satulaa joten Mion selkä on voinut todella hyvin ja sen huomaa selvästi myös herran käytöksestä. Mio on myöskin lihonut paljon mikä on hyvä asia, sillä onhan se aina ollut vähän liian laiha. Mio on saanut viettää kaikki kesät ja talvet isolla laitumella Rehndahlissa Aladin ja Caprio nimisten shetlanninponien kanssa. Mio oli ihan selvä laumanjohtaja tässä ryhmässä.

2.1.2015 Mio muutti Siuntioon yksityistallille. Rehndahlin ratsastuksenopettaja osti ponin, joten Mio on hyvässä hoidossa ja tulee viettämään loppuelämänsä hänen luonaan. Minulla ja Miolla tuli 10 vuotta nyt vuodenvaihteessa täyteen. Olen hoitanut sitä ensin Rehndahlissa, sitten Poni-Haassa ja sitten taas Rehndahlissa ja nyt matkamme jatkuu Siuntioon.

Terveisin
Miina & Mio

Kiitos viime vuodesta!

Viime vuosi oli jälleen suositumpi kuin edellinen, sillä blogin suosio senkuin kasvaa. Kiitos teille siitä!

 Kirjoitimme viime vuonna yhteensä 71 juttua, mikä on hieman pienempi määrä kuin vuonna 2013. Tämä johtuu siitä, että panostimme tuntiratsastajien mestaruuskilpailuissa yhteen postaukseen per päivä, kun 2013 tilannetta seurattiin melkeinpä livenä.

Suosituimmat jutut viime vuodelta olivat:

1. Muistoja menneistä (1170 katselua)
2. Poni-Haan uusi omistaja Virpi Ranta esittäytyy (1025 katselua)
3. Unidentified Fluffy Object * (739 katselua)
4. Tuntiratsastajien mestaruuskilpailut, Poni-Haan joukkueen esittely (572 katselua)
5. Kuvapostaus: Talvitunnelmia 2011 - Tunnistatko kaikki? (399 katselua)

Blogin kirjoittajina olemme myös huomanneet, miten vastuullinen tehtävä meillä on oikean tiedon jakajina. Kun julkaisimme uuden ponin Ufon jutun, luulivat monet että Ufon oikea nimi on Unidentified Fluffy Object. Tarkoituksenamme oli vihjata otsikolla tuntemattomaan karvaiseen otukseen, mukaillen UFO-sanan tunnettua lyhennettä "Unidentified Flying Object". Vastaisuudessa pyrimme ilmaisemaan vitsimme selkeämmin ;)

Myös tuntiratsastajien mestaruuskilpailuiden juttu oli suosittu, tekstiä jaettiin esimerkiksi hevostalli.netissä ja muutamat tallit kopioivatkin idean meiltä. Tämän otimme kohteliaisuutena, varsinkin kun postaukset eivät olleet niin laadukkaita kuin meidän tekemämme :)

Tilastoista näkee myös selvästi sen, että vanhojen aikojen ja hevosten muistelut ovat suosittuja aiheita. Voisi siis kuvitella, että blogia lukevat myös vanhat Poni-Hakalaiset.

Suosituimmat joulukalenterin luukut olivat:

• Joulukalenterin 13. luukku - Poni-Haka Harlem Shake
• Joulukalenterin 22. luukku - Nasun kuulumisia
• Joulukalenterin 11. luukku - Tallin säännöt mukailtuna
• Joulukalenterin 24. luukku - Lucia-juhla
• Joulukalenterin 16. luukku - kuvia vuodelta 2005

Tänä vuonna blogissa on nähty aiempaa enemmän myös videoita. Joukostamme ei löydy harmiksemme videoiden editoinnin mestaria, mutta onneksi Youtubellakin voi amatööri onnistua (kts. Joulukalenterin 13. luukku - Poni-Haka Harlem Shake). Myös kisaratoja sekä tapahtumia on videoitu aiempaa enemmän.

Tiesittekö muuten, että Tallin tarinoita luetaan eri puolilla maailmaa?

Toivotamme blogin lukijoille ihanaa vuotta 2015. Kuulisimme mielellämme minkälaisia juttuja haluatte blogista lukea tänä vuonna. Entä olitteko tyytyväisiä joulukalenteriin?

Joulukalenteri: 24. luukku

Lucia-juhla 2014 - Poni-Haka Got Talent Finaali

Lucia-juhlaa vietettiin tänä vuonna Poni-Haka Talent Finaalin tunnelmissa. Mukana oli useita erilaisia esityksiä, joita Talent-tuomaristo arvioi ammattitaitoisesti. Arvovaltainen tuomaristo koostui neljästä henkilöstä: Seuran hallituksen edustajana Niina Rodionoff, aikuisratsastajien edustaja Dina Enberg sekä hänen lapsenlapsensa Jessica sekä Annen isä Ilkka Nuutinen.

Juhla alkoi perinteisellä kulkueella, jossa kärkenä tänä vuonna Lucia-neitona olivat Inka ja Ami. Kykyjään pääsivät esittelemään myös Poni-Haan Ratsastajia kilpakentillä edustanut ratsukko Petra Andrejeff - Point of View, vauhdikkaan Ride and Drive naamiaisknock-outin ratsastajat, Anne ja Pirita poniratsastajina sekä ponikerholaiset keppihevosillaan. Juhlan päätteeksi nähtiin vielä hienoja pukuratsastusesityksiä. Pukuratsastuskilpailun voittoon yleisö äänesti oivaltavasti roolitetun Lumikin ja arvovaltainen tuomaristo päätti jakaa Talent-kilpailun voiton pukuratsastuksessa esiintyneiden Lumikin ja Tähkäpään kesken. Vauhdikkaasti sujuneen palkintokarkkien jakamisen jälkeen sai yleisö vielä kokeilla ratsastamista talutusratsastuksessa.

Lisää kuvia täällä!

Kaikki ohjelmanumerot ovat myös katsottavissa videoina.

Blogissa on aiemmin esitelty juhlassa palkitut hevoset ja ihmiset.

Blogitiimi kiittää joulukalenterin palautteista ja toivottaa kaikille oikein hyvää joulua!

Joulukalenteri: 23. luukku

Joulukalenterissa on tänä vuonna haastateltu Poni-Haassa asuvia yksityishevosia Maijaa (luukku 15) ja Kareliaa (luukku 21). Nyt vuorossa Annen Iitu.

Kuka olet?
Olen risteytysponi Iitu, hienolta nimeltä My Tricky Joy. Oma ihmiseni Anne on molemmat nimet minulle ristinyt.

Kerro elämästäsi: mitä kaikkea jännää sinulle on tapahtunut?
Synnyin vähän vahingossa yhdelle tallille Turun lähelle. Ihmiset siellä eivät tienneet minusta kovin paljon etukäteen, joten syntymäni jälkeen he olivat ensinnäkin yllättyneitä. Taisin myös olla jo vauvana hieman haastava tyyppi, joten ensimmäiset pari vuotta elämästäni minulla ei ollut juurikaan omaa ihmistä, eikä muuta tekemistä kuin pistää koko syntymätallini päivittäin mieleiseeni järjestykseen - myös heppakavereiden osalta.
Yhtenä päivänä tallin pihaan ilmestyi iso koppi. Olin silloin 2-vuotias. Kun Anne sitten näki minun laukkaavan villisti maneesissa, niin hän vei minut siihen koppiin, ja niin sain oman ihmisen. Sain uudessa kodissa myös uuden kaverin Maijan, joka tietysti piti laittaa järjestykseen.
Annen, Maijan, sekä Maijan ihmisten kanssa touhuttiin paljon kaikkea hauskaa ensimmäiset yhteiset vuodet, kuten esimerkiksi juostiin kilpaa ihmisten kanssa pellolla, tehtiin pitkiä retkiä metsään, ja tietysti koska olen niin kaunis, niin kävimme missikisoissa. Sain missikisoista aina hienon rusetin!



Missikisoissa 2011, esittäjänä Anne itse

Missä olet hyvä?
Olen tosi hyvä esiintymään kauniina, sekä erittäin vihaisena ja kiukkuisena. Olen myös erityisen hyvä karkaamaan tarhasta ja laitumelta.

Mistä sinua kehutaan?
Minua kehutaan aina tosi söpöksi ja kauniiksi. Anne myös kehuu tehokasta pyöristymistäni, kun olen hetkenkin laitumella. Miksiköhän en enää ole saanut olla laitumella...?? Olen saanut paljon kehuja hyppykyvyistäni, sekä esteiden että aidan yli loikatessa.

Mistä asioista tykkäät?
Tykkään tosi paljon kiukutella kaikille, joita en tunne. Mutta erityisen paljon tykkään omasta ihmisestä, reippaasta liikkumisesta, laitumesta ja kaikesta jekkuilusta!

Mistä et pidä?
 En oikein tykkää tallista, jossa on kova meteli ja paljon ihmisiä. Viihtyisin mieluiten tuttujen ihmisten kanssa. Erityisesti minua kiukuttaa, jos oman kotini lähettyvillä on paljon ihmisiä. 

Lempi-ihmisiäsi?
Ruokaihmiset ovat tosi kivoja, siis silloin kun antavat ruokaa. Oma ihminen Anne on sellainen, johon luotan aina. Minulla on ollut muutamia vakioihmisiä viime vuosina, nekin ovat olleet ihan kivoja, kun olen tutustunut heihin paremmin. Pikkuhiljaa olen tutustunut myös uusiin hoitoihmisiini Jonnaan ja Anninaan. Maijan ihminen Sini on sellainen, jota pitää aina totella.



Iitu 2009

Paras tapasi ärsyttää hoitajaa?
Uusia hoitajia en olekaan vielä ehtinyt ärsyttää bravuurinumerollani....hmm...hyvä kun muistutit... Pitäkäähän tytöt narusta tiukasti kiinni..!!

Onko sinulla heppakavereita?
Paras heppakaverini on jo kuusi vuotta ollut Maija. Jostain syystä Maija vaan on nykyään paljon suuremman näköinen, kuin silloin kuusi vuotta sitten.

Mitä hauskoja kommelluksia sinulle on sattunut?
Hauskoja kommelluksia? Niistähän minut on tehty! Koko tämä joulukalenteri olisi voinut koostua kaikista kommelluksistani, mutta kerron nyt vaikka muutaman. Olin vierailulla kesälaitumella nelivuotiskesällä paikassa, jossa ei ollut mitään ratsastusaluetta. Annen piti minua kuitenkin kouluttaa, joten hän päätti juoksuttaa minua liinassa tasaisella pellolla. Olin viettänyt pellolla aikaa jo koko kevään. Olin ollut jo kevään pois Annen luota, kun hän sai oman pikkuihmisen, joten en ollut kovin järjestelmällisesti liinassa hetkeen juossut... Päätin sitten sinkaista liinasta irti, ja laukkailla naapurin sedän golfniitylle!
Toisen hauskan jekkuilun olen tehnyt jo monet monet kerrat. Olen asunut useammassa pikkutallissa tässä vuosien varrella, ja joka kerta Anne on varoitellut niiden tallien ruokaihmisiä, että söpö ja ihana ulkonäköni ja ihana ulkonäköni ja olemukseni voi pettää ja että minut kannattaa taluttaa tarhaan napakasti, ja ketjua leuan alla pitäen. No eihän kukaan ole sitä uskonut, kun ovat kuvitelleet hallitsevansa minua, ja niinpä minä olen ihan joka tallissa jopa isoille miehille näyttänyt mistä nämä pienet ponit on tehty! Ei siihen tarvita kuin yksi terävä lähtö....ja niin minä laukkaan villinä ja vapaana!

Millaista on elää Poni-Haassa yksityishevosena, mitä kaikkea päivän aikana
yleensä teet?
Olen viimeaikoina saanut liikkua erityisen paljon, ja se on kivaa! Ennen olen ollut muutamien tyttöjen napakkana opettajana oman hevosen pitoon, he ovat olleet minulla ylläpidossa. Nyt olen kuitenkin osittain tehnyt tuntiponin hommiakin. Aamulla saan syödä, ja sitten hengailla Maijan kanssa ulkona. Kun ollaan Maijan kanssa kaksistaan tarhassa, niin minulla ei ole niin kovaa hinkua poistua tarhasta.
Kun asuttiin Maijan kanssa ekassa yhteisessä kodissa Sipoossa, niin kerran Maijan ihminen Sini toi meille tarhaan ruokaa. Olin tietysti laittamassa taas koko muuta heppajengiä omaan järjestykseeni, jolloin Sini murahti minulle kovaan ääneen. Se oli liian käskyttävää terävälle luonteelleni, joten hyppäsin tarhan reilusti yli metrin korkuisen aidan yli karkuun. Se jekkuilu on ollut ihan varsasta asti kyllä hurjan kivaa!
 Kun ollaan Maijan kanssa hengailtu päivä ulkona, niin sitten taas syön. Usein oma ihmiseni käy minua tähän aikaan halimassa. Sitten pääsenkin purkamaan energiaa ja juoksemaan reippaasti tunneilla, se on tosi hauskaa! Hoitajaihmiset hoitavat illalla hyvin, ja sitten saankin taas ruokaa.

Uuden vuoden alkaessa olen kuullut, että saan taas uuden ihmisen, joka harjoittelee hevosenpitoa minun kanssani. Ehkä pääsen hänen kanssaan taas laukkaamaan vauhdikkaasti estekisoissa!


Kuvat: Anne Nuutinen

Joulukalenteri: 22. luukku

Hei!

Vihdoinkin blogin kirjoittajatytöt antoivat suunvuoron minulle, tallikissa Nasulle. Olen myös kuullut vihiä, että minun kuulumisiani blogissa on odotettukin! No, tässä minä nyt olen.

Tuntemattomille voisin kertoa hiukan elämästäni. Synnyin tallilla 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa, eli olen jo aika vanha! Minulla oli myös raidallinen sisko Tiikeri, jonka jotkut vanhemmat tallillakävijät saattavat muistaa. Minua on sanottu pienempänä Pantteriksi mustan värini vuoksi, mutta jossain vaiheessa nimekseni vakiintui Nasu. Siihen aikaan meillä oli myös kaveri Snäksi.

Viimeiset vuodet olen vahtinut tallia yksin. Muutama vuosi sitten harjoittelussa olivat pennut Inkivääri ja Bella, mutta ne lapset eivät oikein sopeutuneet tänne. Bella onnistui ainakin kerran karkaamaan tallilta, onneksi ystävälliset ihmiset olivat kuljettaneet sen Viikkiin, josta se palautui takaisin tallille. Jossain vaiheessa Bella kuitenkin katosi lopullisesti, enkä ole tyttöä sen jälkeen nähnyt. Inkivääri, vaaleanruskea kissa, asuu nykyään yläkentän takana pienellä yksityistallilla. Välillä se on nähty seikkalemasta täälläkin.

Ajattelin antaa teille lukijoille ainutlaatuisen tilaisuuden päästä kurkistamaan päivääni.

Oli sunnuntai, joten tiesin että saisin nukkua rauhassa pitkään. Mutta mitä vielä, sattuikin olemaan kisasunnuntai! Sehän tarkoitti sitä ensimmäiset kisaajatytöt tulivat kolistelemaan makuuhuoneeseeni, eli satulahuoneeseen jo yhdeksän aikaan aamulla. Onneksi minulla on niin hyvät unenlahjat, että käänsin vain kylkeä kopassani ja jatkoin uniani.

Kello taisi olla kolme tai neljä (en ole ihan varma, kun en kovin hyvin osaa tuota kellotaulua lukea), kun ensimmäisen kerran nousin kopastani. Hyvät venytykset, pieni kulaus vettä ja menoksi! Välillä on tylsää olla vain täällä sisätiloissa, joten päätin lähteä ulos pienelle seikkailulle. Ulkona reippailusta ei valitettavasti ole kuvia, sillä karistin perässäni roikkuvan valokuvaajan aika nopeasti.

Parin tunnin jälkeen oli aika palata takaisin sisälle. Äkkiä lämpimään koppaani ja pesulle!

Katsokaas kuinka notkea olen vielä tämän ikäiseksi. Tässä on muuten takatassuni menossa.

Pesun jälkeen lähdin maneesiin etsimään lämmintä paikkaa, johon voisi käpertyä, ja samalla tutkailla illan menoa. Matkalla minut kaapattiin syliin. En ole varsinaisesti mikään sylikissa, paitsi jos minua rapsuttaa samalla. 

Maneesista löysin mukavanoloisen miehen, jonka syliin kiipesin. Sain paljon rapsutuksia ja silityksiä, olenhan niin suloinen.

Tässä oli hyvä olla, kun minua rapsutettiin.

Jonkin aikaa maneesissa istuskeltuani näin tutun mukavan tädin, jolta saan aina hyvää märkäruokaa. Hän kutsui minua satulahuoneeseen, eikä minua tarvinnut kahta kertaa kutsuakaan. Pinkaisin ruokakupilleni, johon sain tädiltä lemppariruokaani.

Osaan odottaa nätisti ruokaani, mutta silti on pakko kokeilla naukua, saisiko sen ruoan silloin vähän nopeammin?

Nam!

Syötyäni palasin vielä maneesiin katsomaan hevosia. Hevoset ovat isoja eläimiä minuun verrattuna, mutta täältä penkiltä niitä on turvallista katsella. 

Kun olin katsellut menoa mielestäni tarpeeksi, ja saanut riittävästi rapsutuksia, oli aika palata takaisin koppaani ja painua yöunille. Puoli kymmeneltä viimeiset ratsastajat kävivät satulahuoneessa, joten viimeistään valojen sammuttua nukahdin.

Ps. Olen muuten tyttökissa, vaikka monet luulevat minua pojaksi. Onko syy musta värini vai komeat viiksikarvani, sitä en tiedä.

Kuvat minusta otti blogin luottokuvaaja Hanski.

Joulukalenteri: 21. luukku

Luukussa 15 haastateltiin tallin yksityisistä hevosista Maijaa. Tässä toisessa haastattelussa on vuorossa tallin diiva Karelia.

Kuka olet?
Olen Karelia Carrus, tuttujen kesken Karelia tai Karo. Olen 6-vuotias hannoverilainen puoliverinen ja tuleva koulutähti. 

Kerro elämästäsi: mitä kaikea jännää sinulle on tapahtunut?
Olen asunut kolme vuotiaaksi asti kasvattajani luona ihanalla isolla tilalla, jossa oli paljon lapsihevosia kavereina. Kaksi vuotiaana pääsin esiintymään Kyvyt esiin -kilpailuun, jossa voitin askellajipuolen. Kolme vuotiaana olin myös mukana Kyvyt esiin -kilpailussa, jossa jäin juuri ja juuri toiseksi.

Tässä välissä Anne oli alkanut etsiä itselleen pientä, säpäkkää tammaa. Minä täytin vaatimukset täydellisesti. Ennen muuttoa uuteen kotiin minulta poistettiin toisesta takajalasta pieni luunsiru ja toivuin siitä kasvattajani luona. Ehdin aiheuttaa hänelle vielä päänvaivaa juuri ennen muuttoani Poni-Hakaan. Nykyisin harjoittelen kilpahevosen elämää Annen kanssa Poni-Haassa.

Missä olet hyvä?
Olen hyvä liihottelussa ja omistajan ja hoitajien hereillä pitämisessä.

Mistä sinua kehutaan?

Minua kehutaan lennokkaasta menostani, varsinkin ravissa.  

Mistä asioista tykkäät?

Pidän keskiravista ja lisätystä ravista sekä isosta laukasta maastossa.

Mistä et pidä?
En pidä harjaamisesta, satuloinnista enkä loimittamisesta, varsinkaan mikäli niitä ei tehdä rauhassa ja keskittyneesti. Kiire on mielestäni aina ikävää.

Lempi-ihmisiäsi?
Omistajani Anne sekä hoitajani Titta ja Sofia. Talli-ihmisistä Kirsi on mukavin, koska hän myös hieroo minua. Kaikki ihmiset, jotka antavat ruokaa, ovat kivoja.

Paras tapa ärsyttää hoitajaa?
Pitää heidät jatkuvasti hereillä napsuttelemalla hampaita varsinkin heidän jalkojensa lähellä. Sen jälkeen kannattaa laittaa pää hoitajan syliin ja kerjätä rapsutuksia. Olen niin vastustamattoman suloinen, ettei pyynnöstä voi kieltäytyä, mutta huokauksista päätellen hoitajieni mielestä ei ole sopivaa ensin yrittää purra ja sen jälkeen kerjätä rapsutuksia.

Onko sinulla heppakavereita?
Kesäisin leikin laitumella Maijan kanssa. Maijan kanssa käymme myös yhteisillä maastoretkillä hoitajiemme kanssa.

Mistä sinut tunnistaa?
Minut tunnistaa hienosta, lennokkaasta ravista, lerpattavista korvistani ja tietysti siitä, että olen kaikkein kaunein.

Mitä hauskoja kommelluksia sinulle on sattunut?
Koska rakastan mennä kovaa, se on aiheuttanut joskus ongelmia minulle. Olen esimerkiksi yrittänyt laukata juoksutusliinassa ympyrällä kovempaa kuin se on ollut mahdollista ja kaatunut. Myös sarjaesteiden muuttaminen innareiksi on yksi bravuureistani.
(Toim. huom. innari eli in and out -jumppasarja, jossa hevonen hyppää kaksi tai useamman estettä peräkkäin, ottamatta laukka-askeleita väliin, sarjaesteillä hevosen kuuluisi ottaa 1-2 askelta esteiden väliin.)

Syksyllä meillä kävi Titan kanssa pieni kommellus, kun olimme yksin yläkentällä ja kentän vieressä olleet koirat olivat mielestäni hyvin pelottavia, paljon pelottavampia kuin Titan mielestä, joten minä lähdin karkuun ja Titta jäi tutustumaan koiriin maasta käsin. Titan valkoiset housut olivat hieman ruskeammat tämän jälkeen, mutta muuten kaikki oli hyvin ja koiratkin osoittautuivat vaarattomiksi.

Millaista on elää Poni-Haassa yksityishevosena, mitä kaikkea päivän aikana yleensä teet?

Päiväni ovat yleensä hyvin samanlaisia. Aamu alkaa aamuruuilla, sen jälkeen pääsen ulkoilemaan. Anne käy ratsastamassa päivällä, joko ennen tai jälkeen päiväruokien. Illalla pääsen usein vielä maastoon Sofian tai Titan kanssa. He myös hoitavat minua iltaisin. Illan päätteksi saan iltaruuat ennen nukkumaan menoa. Päivän tärkein hetki on mössön syöminen, saan sen yleensä illalla enkä osaa rauhoittua ennen sitä.

Joulukalenteri: 20. luukku

Esittelyssä Lucia-juhlassa palkitut henkilöt

Lucia-juhlassa palkitaan henkilöitä, jotka ovat jollakin tavoin ansainneet tunnustusta. Perinteisin palkinto on vuoden hoitaja sekä seuran ranking-palkinnot, mutta tänäkin vuonna muutama muukin henkilö sai tunnustusta.

Vuoden hoitaja Inka Aro

Vuoden hoitajaksi valittiin 12-vuotias Inka. Inka on hoitanut Zombia noin kahdeksan kuukautta, ja päätyi siis ponin hoitajaksi viime keväänä. Samaan aikaan olivat vapaana Beeta ja Zombi, eikä valinta näiden kahden välillä ollut vaikea, sillä Zombi oli Inkan lempiponi jo silloin, eikä hän ollut juuri käsitellyt Beetaa. Vuoden hoitajan palkinto tuli Inkalle yllätyksenä.

Inkan mielestä hoitamisessa on parasta oma hoitoponi ja siihen kiintyminen, sekä kaverit tallilla. Inkan lempipuuhaa tallilla onkin Zombin harjaaminen ja sen kanssa oleminen.

-Hyvä hoitaja tekee tarkasti kaikki hoitajille kuuluvat asiat, Inka kertoo. Hän aikoo hoitaa tallilla ainakin niin kauan, kuin Zombi siellä asuu, eikä kiirehdi haalimaan enempää hoitoponeja.

Perusteluina Vuoden hoitajaksi Inkan kehuttiin olevan hyvä ja esimerkillinen hoitaja, joka auttaa aina muidenkin kuin oman hoitoponin kanssa.

Toivotamme Inkalle hyvää jatkoa hoitamisen parissa!

Vuoden ratsastuskoululainen Satu Hanhela

Ratsastajainliiton teemavuoden kunniaksi kaikki jäsentallit ovat saaneet palkita omasta asiakaskunnastaan Vuoden Ratsastuskoululaisen. Poni-Haka päätti yhdessä seuran edustajiston kanssa palkita Satu Hanhelan, joka on ratsastanut Poni-Haassa jo pitkään. Lisäksi hän on edustanut tallia ja seuraa tuntiratsastajien mestaruuksissa, hoitanut tuntihevosia sekä pitänyt paljon ponikerhoja ja talutuksia. Palkinnoksi Satu sai upean ruusukkeen.

Vuoden Ratsastuskoululaisen valinnassa toivottiin tallien kiinnittävän huomiota seuraaviin
ominaisuuksiin:
- Esimerkillisyys
- Hyvät hevostaidot
- Positiivinen ja auttavainen asenne, muiden huomioiminen
- Innostus ja ilo oppimiseen
- Sinnikkyys ja ahkeruus
- Tavoitteellisuus
- Liikunnallisuus ja terveelliset elämäntavat
- Aktiivisuus seuratoiminnassa

Lähde: SRL tiedottaa

Lisäksi  Louise Lindholm palkittiin vuoden aloitteentekijänä, hänen ehdotettuaan jaettavaksi Vuoden ratsastuskoululainen -palkinnon.

Yhteisrankingin voittaja Titta Saari

 

Voitit yhteisrankingin, miltä nyt tuntuu?

Muu blogitiimi pyysi Titalta selfietä
rankingpokaalien kanssa

Klassiseen kysymykseen klassinen vastaus: hyvältä. Erityisen hyvältä tuntuu se, että olen pärjännyt molemmissa lajeissa.
Kausi oli positiivinen yllätys, kun onnistumisia tuli läpi vuoden ja monien eri hevosten kanssa. Ei voi olla kovin pettynyt, kun kaudesta jäi käteen valtakunnallisista mestaruuksista koulufinaalipaikka ja estefinaalista sijoitus, Poni-Haan Ratsastajien seniorien koulumestaruus ja esteiltä hopeaa sekä molempien lajien ikäluokkarankingin ja yhteisrankingin voitto.

Vaikka kouluratsastus onkin ihan mukavaa, esteratsastus on aina ollut lähempänä omaa sydäntäni. Ratsastuskoulussa ei pitäisi kuitenkaan vielä "erikoistua" jompaan kumpaan lajiin, joten siksi itsekin kilpailen molemmissa lajeissa tasaisesti.
Olen onnekseni saanut kisoihin yleensä toivomani hevosen, eli koulua olen kilpaillut pääasiassa Lassin kanssa, muutamia startteja myös Simolla ja esteitä tasaisesti Simolla ja Lassilla sekä nyt syyskaudella myös Antilla. Pyrin siihen, että minulla olisi useampi hevonen vaihtoehtona jokaiseen kilpailuun. Mikäli kaikki hevoset toivelistaltani ovat jo menneet, ei minua kuitenkaan ole kovin vaikea saada tarttumaan haasteeseen ja kokeilemaan jotain vieraampaa hevosta helpommassa luokassa.

Vinkkini rankingin voittamiseen? Rankingissa pärjääminen vaatii tasaisia onnistumisia läpi vuoden. Se taas vaatii rutiinia, jota saa vain kilpailemalla. Kannattaa siis olla kärsivällinen ja kilpailla ja hakea rutiinia, jolla saa koko vuodeksi tasaisesti onnistumisia. Sijoittumalla esimerkiksi neljässä kilpailussa viiden parhaan joukkoon saa paljon enemmän pisteitä kuin voittamalla yhden kilpailun. Itselläni taisi mennä säännöllisen kilpailemisen aloittamisesta viisi vuotta ensimmäiseen rankingvoittoon.

 

Ranking-tulokset:

Kouluratsastus:
Ponit: Tiina Raitio
Junnut: Inka Laine
Sennut: Titta Saari

Esteratsastus:
Ponit: Lotta Haponen
Junnut: Anna Hakala
Sennut: Titta Saari

Yhteisranking: Titta Saari

Blogitiimi onnittelee kaikkia palkittuja!