torstai 22. tammikuuta 2015

Poni-Haan yksityishevoset: Alli

Joulukalenterissa esiteltiinkin jo muut tallin yksärit, viimeisenä mutta ei vähäisimpänä vuorossa musta tamma Alicia II eli Alli.


Kuka olet?

Olen Alli, 16-vuotias hannovertamma.

Kerro elämästäsi: mitä kaikea jännää sinulle on tapahtunut?
Kun olin nuori, jouduin Nevaksessa (ensimmäisellä kotitallillani) kolmen golf-auton saartamaksi, joten päätin poistua paikalta vähin äänin (tai sitten ei, kiitolaukalla vaan!). Emäntäni säikäytti minut samoihin aikoihin taputtamalla yhtäkkiä takalistolle kesken maastolenkin. Silloinkin lähdin äkkiä karkuun.

Tottakai jännittävää oli saada myös varsa. Laku-niminen poikani asuu kotimaassani Saksassa. Niin ja yksi juttu tuli mieleen! Silloin, kun Poni-Haka oli remontissa, matkasin muutaman kuukauden ympäri Suomea. Näin paljon erilaisia talleja ja erilaisia ihmisiä.

Missä olet hyvä?
Ihmiseni sanovat, että olen tosi hyvä tekemään ravipohkeenväistöjä! Osasin ne jo ihan pienenä. Eihän siinä ole mitään vaikeaa: ravataan vaan vinossa keskittyneellä ilmeellä.

Mistä sinua kehutaan?
Luonnettani kehutaan paljon. Minulla on sellainen ideologia, että miksi turhaan vihata ketään kun kaikki on kuitenkin niin kivoja. Siksi olen aina ystävällinen kaikenikäisille ihmisille, koirille, kissoille ja muille hevosille. Lisäksi en pysty liikkumaan missään ilman, että minua kehutaan kauniiksi... On se rankkaa olla kaunotar!

Mistä asioista tykkäät?
Tykkään tosi paljon, kun minulle laitetaan suitsia tai päätäni harjataan. Silloin minulla painuu yleensä silmät kiinni ja vain nautin. Tykkään myös porkkanoista, joita saankin joka kerta ratsastuksen jälkeen. Huippua on myös laukata laitumella ja syödä vihreää ruohoa. Siinäpä minulle eläkepäivien suunnitelma!

Mistä et pidä?
En pidä siitä, kun olen saamassa mössöäni ratsastajalta, ja naapurini Tipo yrittää viedä herkkuruokani. Se on oikeastaan ainut hetki, jolloin minut näkee korvat luimussa. Välillä huomautan Tipolle myös siitä, jos hän kurkkii karsinaani. Joku taitaa olla vähän ihastunut... En myöskään pidä alku- tai loppukäynneistä. Tyyylsääää!

Vihaan myös sitä, kun korvakarvojani leikataan. Silloin nostan pääni niin korkealle kuin saan (eli aika hrimu korkealle) enkä laske sitä ennen kun sakset ovat poistuneet karsinasta.

Lempi-ihmisiäsi?
Lempi-ihmisiäni ovat oikeastaan kaikki. Ykkös-lempi-ihmiseni on omistajani ja kouluttajani Johanna, sekä Johannan tytär Liisa, joka ei ollut vielä edes koulussa, kun tulin tähän perheeseen. Ensimmäiset vuodet Liisa joutui siis harjaamaan vain jalkojani, sillä ei ylettänyt korkeammalle. Kesti myös monta vuotta, ennen kuin uskalsin ottaa Liisan kyytiini. Tottakai se hirvittää kun satulan painoinen tyyppi nousee kyytiin ja alkaa antaa ohjeita. Luulin, että selässäni oli haamu!

Lempi-ihmisiäni ovat myös toinen omistajani ja kengittäjäni Markku, sekä hierojani, siivoojani ja ruokkijani Kirsi. Keskiviikkoisin minua käy ratsastamassa Johannan kaveri Sari, josta pidän myös kovasti, sillä Sarin kanssa pääsee aina muiden hevosten sekaan ratsastustunnille.

Paras tapa ärsyttää hoitajaa?
Alku- ja loppukäynnit ovat mielestäni suurinta ajanhukkaa koko maailmassa! En ikinä meinaa pysyä liikkeellä silloin. Joko kaikki tai ei mitään! Sen takia minua taidetaankin viedä niin usein maastoon kävelylle...

Onko sinulla heppakavereita?
Yritän aina olla kaikille ystävällinen, mutta yleensä kovishepat torjuvat yritykseni. Jos menen uudestaan yrittämään, saatan saada kaviosta. En anna periksi, kyllä ne minusta vielä tykkää!

Vietin koko viime kesän suomalaisneito Laisan kanssa, ja hänen kanssaan tulin hyvin toimeen. Jostain syystä Laisa ei vaan ikinä laukannut kanssani, vaan ravasi vain mahdollisimman kovaa. Kummallista...


Mistä sinut tunnistaa?
Minut tunnistaa siitä, että olen todella iso, tähteä lukuunottamatta pikimusta, ja kuten kaikki sanovat, kaunis. Ratsastuksen aikana minut tunnistaa myös suurista ja (silloin tällöin) lennokkaista liikkeistäni.

Mitä hauskoja kommelluksia sinulle on sattunut?
Olen sen verran harkitsevainen tyyppi, että minulle sattuu aika harvoin. Esteiden hyppäämistä en kyllä ymmärrä ollenkaan... Mihin ne kaviot muka pitäisi laittaa? Eteenpäinhän niitä kai pitäisi ojentaa... Kerran olen ollut Liisan kanssa estekisoissakin, mutta silloin kilpailu katkesi pahaan esteeseen, jossa oli joku ihan ihmeellinen lankku...

Kaikki suuremmat vesilätäköt kierrän myös kaukaa. Ypäjällä näin oikean maasto-vesiesteen, mutta heti sen nähdessäni käännyin ympäri ja yritin karata. Minähän en sinne vesihirviöiden syötäväksi mene!

Millaista on elää Poni-Haassa yksityishevosena, mitä kaikkea päivän aikana yleensä teet?
Elämä on aika samanlaista päivästä toiseen, mutta pidän rutiineista, joten tämä rytmi on oikein hyvä. Välillä kuitenkin toivon, että voisin olla enemmän muiden hevosten kanssa, ettei olisi niin yksinäistä. On paljon kivempaa mennä hienosti, kun on muut hepat katsomassa kateellisina. Päivän aikana olen tarhassa katselemassa maailman menoa, ja lisäksi minut ratsastetaan. Joskus käyn vaan kävelemässä maastossa, mutta välillä minua ratsastetaan ihan hiki hatussa.

1 kommentti: