sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Annan kirjoittajaesittely

Esittelyssä blogitiimin jäsenistöä.

Moikka! Olen Anna, uusin lisä blogitiimiin. 17-vuotiaana käyn tällä hetkellä Viikin normaalikoulun lukiota, jossa olen toista vuotta. Poni-Haassa hoidan Metteä ja Kaapoa pari kertaa viikossa, minut voi bongata tallilta maanantaisin ja torstaisin. Molemmat hoitohevoseni ovat minulle tärkeitä, mutta Metteä olen hoitanut kauemmin, kohta kolmen vuoden ajan. Kaapoa aloin hoitaa, kun se tuli tallillemme viime syksynä. Ratsastanut olen noin kuusi vuotta, nykyisin Tintin tunnilla. Olen satunnaisesti käynyt Meten kanssa seuramme kisoissa, vaihtelevalla menestyksellä. Kokemuksena voin suositella itsensä haastamista seurakisoissa kaikille, se on kivaa!

Tallilla pyörimisen lisäksi harrastan partiota puistolalaisessa lippukunnassa. Luen myös mahdollisimman paljon ja hengailen kavereideni kanssa. En ole aiemmin kirjoittanut blogia ja tartun innolla tällaiseen mahdollisuuteen. Toivottavasti Lappeenrannan kisaselostus ei jäänyt ainoaksi kirjoittajanurakakseni. Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa. Videokameran kanssa tykkään pyöriä, joten toivottavasti jossain vaiheessa on mahdollisuus nähdä jotain videomateriaaliakin ;)

 
 
 
Muiden kirjoittajien esittelyt löytyvät arkistoista, ja tarkoitus on selkeyttää ulkoasua vielä laittamalla kaikki samaan paikkaan. Muita juttuideoita saa ehdottaa!

1 kommentti:

  1. Kiva, kisajutut oli hyviä! Ja videot ois myös mahtavia :)

    VastaaPoista