keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Ratsastuskouluoppilaiden Etelä-Suomen alueen kouluratsastuskilpailut 2013


 Lauantaina 25.5 ratsastettiin EteläSsuomen alueen tuntiratsastajien mestaruudet Hyvinkäällä. Kilpailut onnistuivat osaltamme todella hyvin, voimme olla ylpeitä seurastamme ja meitä edustaneista ratsukoista.
Aiemmasta joukkueen esittelystä poiketen mukana olivatkin Floora ja Lassi. Lassilla ratsastivat Titta ja Minna, Flooralla Satu.

Tulokset HyvUran sivuilla
Poni-Haan saavutukset:

Seniorit
 Titta karsinnoissa viides, finaalissa hopeaa
Satu karsinnoissa kahdeksas, finaalissa viides

Aikuiset
Minna karsinnoissa ja finaalissa neljäs

Lisäksi Poni-Haka sai joukkuepronssia!


Tiettävästi Flooran ensimmäiset ulkopuoliset kisat sujuivat hyvin, vaikka jännää olikin.
Sää onneksi suosi meitä kovasta tuulesta huolimatta ja joukkuehenki oli todella hyvä. Poni-Hakalaiset osasivat näyttää hyvää esimerkkiä käytöksellään ja hevosmiestaidoillaan myös kisakentän ulkopuolella. Täytyy myös sanoa, että oli ihan hyvä harjoitella Flooran lastaamista edellisenä päivänä ;)

Valmentaja sekä huoltotiimiä

Titta ja Lassi
Minna ja Lassi

Satu ja Floora
 Karsintojen jälkeen odotimme vielä aika pitkään tuloksia. Titta oli karsinnoissa viides ja viisi parasta pääsisi finaaliin, joten oli jännittävää kuulla viimeisten ratsastajien tulokset. Onneksi kukaan ei loppumetreillä mennyt enää ohi ja näin pääsi Titta valmistautumaan finaalia varten. Myös Minna oli neljännellä sijallaan päässyt finaaliin joten heitä odottaisi hevosten vaihto. Mestaruuksissa finaali oli järjestetty tosiaan niin, että ratsastajat vaihtaisivat keskenään hevosia ja ratsastaisivat helpomman ohjelman.

Kisahoitaja Melike

Finaaliratsukoiden järjestely kesti aika kauan, sillä kävi ilmi että osa hevosista ja ratsastajista olivat kerenneet jo lähteä. Pian meille tultiinkin ilmoittamaan, että Sadunkin pitäisi alkaa opetella rataa, sillä hän oli päässyt finaaliin yllättäen osan ratsastajista jäätyä pois. Onneksi Floora odottelikin jo valmiina kentän laidalla ja Satu kerkesi opettelemaan radan. Oli aika alkaa jännittämään uusia hevosia!

Minna ja Vipsik, joka oli Tuomarinkartanon ratsastusopistolta
 



Titan uusi tuttavuus: L.R Hermanos Lahnuksen ratsastuskoululta
 


Sadun kimo oli Pin Rock's Highland Queen eli "Pilvi" myöskin Tuomarinkartanon ratsastusopistolta.
 



Kilpailupäivä oli varsinkin Lassille rankka, mutta kiltti hevonen teki silti parhaansa koko päivän.

Sijoittuneiden ja mitalistin on helppo hymyillä!
Katso videot palkintojenjaosta:

Senioreiden karsintaluokan palkintojenjako

Pahoittelen laatua, ilta-aurinko teki tepposet :)


Titta koki palkintojen jaon jälkeen kylmän yllätyksen, kun mitalisti perinteisesti kasteltiin.
Katso lisaa kuvia Hanskin kuvasivuilta.

5 kommenttia:

  1. Miksei antti lähtenytkään kisoihin? :)

    VastaaPoista
  2. Onnea sijoittuneille ratsukoille:)

    VastaaPoista
  3. Miksi täällä ei ole enää mitään muuta kuin vain kisakuulumisia!?
    Ne on niiin tylsiä ja tyhmiä eikä täällä ole enää mitään poneista tai hevosista!
    Voisitte juskus tehdä jonkun muunkin postauksen kuin vain kisoja!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tehdään näitä postauksia ihan niistä asioista, joista on sillä hetkellä kirjoitettavaa. Viime viikkojen aikana on vaan olleet monet tärkeät kisat (seuramestaruudet ja Hyvinkään kilpailut), joista ollaan postaukset tehty.

      Kukaan ei pakota lukemaan blogia tai juttuja kilpailuista, jos ei kiinnosta ;) Tulossa on ainakin postausta hevosten valokuvaamisesta ja seuran kuntohaastejoukkueen kuulumisista!

      -Hanski

      Poista
  4. minä olen toista mieltä tykkään hirveästi lukea ponihaan ja ratsastajien menestyksistä! Itse kun en päässyt tuonne paikalle (olisin kyllä halunut kovasti) niin on todella kiva että jostain saa tietää miten siellä on mennyt!! Onneksi olkoon kiisajille! :) mieluummin jotain luettavaa niille jotka eivät tykkää näistä kun ei mitään ;) ja hanski puhuu totta kukaan ei pakota lukea!

    VastaaPoista