keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kuin identtiset kaksoset

Uusia hevosia on taas saapunut talliimme. Hevoset Arska ja Wanda saivat monet hieraisemaan silmiään perjantaina 6.4, kun ne saapuivat tallille, sillä ensisilmäyksellä katsottuna ne näyttävät hyvin samanlaisilta. Luonteeltaan ja tarkempaa tarkasteltuna he ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Molemmat hevoset ovat Tampereelta lopetetusta ratsastuskoulusta.

Wanda, oikealta nimeltään Wilanda, on kymmenvuotias tamma, hieman arka luonteeltaan. Jännittävä neiti oli tiistaina maneesissa ensimmäistä kertaa hieman ihmeissään, mutta on jo kotiutunut hienosti. Hevonen tekee asioita mielellään ja on kuulemma oikein nöyrä luonteeltaan. Hyppykykyä tammalta löytyy ja se olikin yhdessä Titan kanssa ensimmäisissä estekisoissaan jo saman viikon sunnuntaina.

Araal eli Arska on kahdeksanvuotias kiltti ruuna, josta kuoriutuu varmasti hyvä tuntiratsu hyvin eritasoisille ratsastajille. Herralla jo-ratsastaneiden kommenttien mukaan hän on hieman hidas pohkeelle sekä ajoittain raskas kädelle, mutta muuten erittäin mukava hevonen ratsastaa. Valitettavasti Arska lähti Poni-Haasta pari päivää sitten, sillä se ei eläinlääkärin tarkastuksessa ollut ihan puhdas.


Titta ja Wanda kisoissa.

Titta ja Wanda kisoissa.
Arska

Inka Laine ja Arska

Inka Laine ja Arska
Kaikki kuvat c) Nora Oravainen

3 kommenttia:

  1. Miksi arskasta edes kerrotaan täällä blogissa. Sehän lähti eilen.

    VastaaPoista
  2. Miksi arskasta kerrotaan mutta iineksestä ei?

    VastaaPoista