torstai 19. maaliskuuta 2015

Poni-Haan Ratsastajien vuosikokous

Lauantaina 7.3. järjestettiin Poni-Haan Ratsastajien vuosikokous. Ennen vuosikokousta järjestettiin Annen ja Piritan ratsastusdemo esimerkkeinä toimivat pääasiassa tuntihevoset.

Blogitiimi on nykyään niin kiireisiä, joten suuret pahoittelumme kun emme demosta saaneet teille juttua.
Kuva Pia Kivistö


Vuosikokouksessa valittiin vuoden 2015 hallitus. Seuramme uudeksi puheenjohtajaksi valikoitui Sini Savanala, joka on tuttu tallilta myös Kahvila Pullaponin omistajana. Väistyvä puheenjohtaja Sirpa Savasmaa kerkesi luotsata seuraa jo 18 vuoden ajan.
Hallituksen varapuheenjohtajina jatkoivat Niina Rodionoff ja Titta Saari. Titta jatkaa kisavastaavana ja Niina nimettiin myös seuran viestintävastaavaksi.
Uusina jäseninä hallituksessa aloittivat Rita Sohlman (sihteeri) ja Juuli Pohjola (harraste- ja nuorisovastaava).
Hallituksessa jatkavat Johanna Hellman, Satu Hanhela (harraste- ja nuorisovastaava), Pekka Koskinen, Susanna Porola sekä Ulla Haponen.

Varajäseniksi valittiin Nea-Reetta Niemi (kalustovastaava), Sirpa Savasmaa ja Dina Enberg.
Hallituksen kaikkia tehtäviä ei ole vielä jaettu osan henkilöistä ollessa poissa.

Blogitiimi onnittelee uutta puheenjohtajaa!
Sini Savanalaa haastatellaan blogiin hieman myöhemmin. Mitä sinä haluaisit kysyä uudelta puheenjohtajalta? Kommentoi alle!



1 kommentti: