Unidentified Fluffy Object *

* tunnistamaton pörröinen ilmestys

eli UFO!
Ufo laskeutui talliimme myöhään perjantaina iltapäivällä. Se on mukauttanut itsensä kovasti Stevenin ja Söpön näköiseksi kirjavaksi palloksi. Mukana seuranneet tyhjät paperit paljastavat ulkoavaruuden asukin, sillä ainoat tiedot ovat syntymämaaksi merkattu Liettua sekä syntymävuosi 2006.

Maan asukkien huijaamiseksi luotu ulkonäkö on syötävän suloinen. Lisäksi sen on tukeva, sanan kaikissa merkityksissä. Mutta Ufo vaikuttaa varsin vaarattomalta ja ystävälliseltä oliolta, joten voinemme hyvillä mielin tutustua siihen.

Kerromme lisää, kunhan tutkimukset ovat edenneet.

Poni-Haka 40 vuotta!

Vuosi 2014 on Poni-Haan juhlavuosi, sillä tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Chrisse Fagerström perusti Poni-Haan vuonna 1974. Chrissen ajatus ratsutallin perustamisesta pohjautui ajatukseen kiireen katkaisemisesta ja nuorten hyvinvoinnista hevosten avulla. Poni-Haka onkin ollut uransa aikana edelläkävijänä monessa asiassa ja vaikuttanut monen ihmisen elämään.
Tiesitkö muuten, että Chrisse Fagerström on kirjoittanut kirjasarjan "Ratsutallin tarinoita" Poni-Haan alkutaipaleesta? Kirjasarjasta on tulossa esittely blogiin.

Poni-Hakaa pitävät nykyään Chrissen lapset Suski ja Pontus ja Poni-Haka onkin kasvanut jo yhdeksi suomen suurimmaksi ratsastuskouluksi. Viime vuonna Poni-Haalle myönnettiin myös laatuluokitus, joka takaa laadukkaat puitteet sekä opetuksen laatukriteeristön mukaisesti.

Poni-Haka järjestää juhlavuoden kunniaksi erilaisia tapahtumia pitkin vuotta. Kirjoitamme näistä tapahtumista blogitekstit, joten luvassa on tänä vuonna ainakin:

• Teeten demo ratsastuksen eri tasoista (8.2)
• Tintin, Piritan ja Leenan kouluratsastusdemo (1.3)
• Suskin esteratsastusdemo (5.4)
• Poni-Haan 40-vuotisjuhlat maneesissa aikuisille (3.5)
• elo-syyskuussa koko perheen juhlat maneesissa

Kuva Hanna Mäntynen

Kevään kisakausi on korkattu

Sunnuntaina ratsastettiin kevään ensimmäiset harjoituskilpailut. Pakkanen oli mukavasti lauhtunut viikonlopun aikana, joten aivan hyytävissä tunnelmissa ei ratkottu osallistujien paremmuutta joulutauon jälkeen. Kausi aloitettiin perinteisesti koulukilpailuilla, joissa oli tällä kertaa luokkina Aikuisohjelma, K.N. Special ja HeA:0.

Aamu alkoi kahdeksalta alkuinfon jälkeen radan rakennuksen merkeissä. Rata saatiin sujuvasti pystyyn ja kisat päästiin aloittamaan hyvin aikataulussa. Mitä sanovat aamusta eri näkökulmista kisoja katsoneet?

Titta, järjestäjä:
Kisaajat olivat pääasiassa kokeneita, joten alkuinfo oli lyhyt ja radan rakennuskin sujui melkein ennätysajassa. Ihanan tehokasta toimintaa kaikilta. Järjestäjät taisivat olla ainoat aamu-uniset, kun aamulla tuntui moni asia tökkivän enemmän ja vähemmän. Kisat päästiin kuitenkin aloittamaan aikataulussa ja se on aina hyvä asia.

Niina, kilpailija:
Alkuinfo oli nopeasti ohi ja pääsimme rakentamaan rataa. Tuntui, että radan rakennus sujui erittäin helposti ja nopeasti. Ehkäpä alamme saamaan jo hieman kokemuksen tuomaa varmuutta ja ihmiset osaavat tarttua toimeen myös oma-aloitteisesti.

Hanski, katsoja ja kuvaaja:
Saavuin tallille hieman ennen yhdeksää, ja kävin tarkistamassa, että ensimmäinen verkkaryhmä on aloittanut verryttelemisensä. Palasin vielä hetkeksi ulos kuvaamaan tarhoissa olevia hevosia.

Kuten joulukalenterissa kerrottiin, kisoissa on paljon erilaisia tehtäviä ja niitä kilpailijat hoitivat jälleen ansiokkaasti. Ilman yhteistyötä edes tällaisia pieniä seurakisoja ei saada järjestettyä, joten toimihenkilötehtävät ovat ihan yhtä tärkeitä kuin oman radan ratsastaminen. Ratsastukset sujuivat myös hienosti näissä kisoissa. Mitään suurempia kommelluksia ei sattunut, vaikka hevosissa oli monta ensikertalaista ja edelliset viikot ovat olleet melko riehakkaita. On aina ilo katsella siistiä ratsastusta ja vielä mukavampaa se on, kun sitä esittävät oman tallin ratsukot. Entä miltä päivä näytti eri suunnista katsottuna?

Titta:
Pitkästä aikaa saimme kisat vietyä läpi lähes aikataulussa. Kiitos siitä kuuluu ehdottomasti paljon petranneille kisaajille. Tällä kertaa ei tarvinnut metsästää toimihenkilöitä pitkin tallia hommiinsa. Kisoissa on paljon organisoitavaa, joten asiaa helpottaa huomattavasti, mikäli kilpailijat itse osaavat pitää omista asioistaan ja töistään vähän huolta. Ratsastuksiakin oli mukava katsoa ja huomata, että monet ratsastajista ja ratsukoista ovat kehittyneet paljon esimerkiksi viime syksyn ensimmäisistä kisoista. Kisoissa nähtiin paljon onnistumisia, mikä on ainakin minusta tärkeintä. Omaankin rataani olin ihan tyytyväinen ja Lassi oli jälleen kerran hieno koulutykki.

Niina:
Kisajännitystä oli ilmassa valmistautuessani omaan suoritukseeni. Ilokseni huomasin, että oma "nakkini" eli sihteerin tehtävä oli oman suoritukseni jälkeen, joten pääsin rauhassa harjaamaan ratsuani. Kisat jännittävät varmaan aina enemmän tai vähemmän, joten arvostan sitä ettei asioita tarvitse tehdä kiireessä. Kisaratsullani Metellä oli toinenkin kisaaja, joten sain häneltä hieman apua valmistautuessani. Toinen Meten kisaaja hoiti vuorostaan hevosen oman suorituksensa jälkeen.
En ollut omaan rataani tyytyväinen, mutta suureksi yllätyksekseni sijoituin jaetulle kolmannelle sijalle!
Sihteerin tehtävä tuntui hieman haasteelliselta, mutta toisaalta on mukavaa saada erilaisia tehtäviä kisoissa ja oppia uutta. On hankalaa kirjoittaa käsin pitkästä aikaa ja tuntui että oma käsialani oli kylmässä maneesissa varsinaista harakanvarvasta.

Hanski:
Olen kuvannut tallin kisoja satunnaisesti jo vuodesta 2008 lähtien. Silloin en ollut itse vielä ratsastanut kauaa, enkä välttämättä osannut sanoa, meneekö jonkun rata hyvin, kulkeeko poni X peräänannossa tai tekeekö hevonen Y siirtymisen oikeassa kohdassa. Nykyään omien ratsastustaitojen sekä silmän kehityttyä pystyn seuraamaan kisoja eri näkökulmasta. Olen myös itse kisannut muutaman kerran entisellä hoitsullani, joten aikataulussa pysyminen, jännitys ja kiire ovat minulle tuttuja juttuja.
Pyrin kuvaamaan jokaisen ratsukon, jolloin maneesissa tulee istuttua kisojen alusta loppuun. Varsinkin talvella katsojan on tärkeää pukea tarpeeksi vaatteita päälle, sillä vaikka maneesi on lämpöeristetty, tulee paikallaan istuessa helposti kylmä.

Viimeisten ratsukoiden jälkeen on tehtävänä vielä liuta töitä ennen kuin kisat ovat kokonaan ohi. Tärkeimpänä tietysti radan purkaminen ja muutenkin kilpailuiden jälkien siivoaminen, jotta talli ja maneesi ovat siisteinä illan tunteja varten. Tässä vaiheessa kello melko pitkälti kertoo, ovatko kisat olleet onnistuneet vai eivät. Ajoissa oleminen on myös hyvää harjoitusta kevään kansallisia silmällä pitäen. PHR kun on aina ollut tunnettu hyvistä ja pitävistä aikatauluistaan (monen muun asian lisäksi).

Tällä kertaa kilpailut olivat onnistuneet, katsottiin sitten miltä kannalta tahansa. Vai mitä sanoo raatimme?

Titta:
Kilpailut onnistuivat hyvin, aikataulu piti, ihmiset olivat oikeissa paikoissa oikeaan aikaan ja radalla nähtiin onnistumisia. Oli myös ihana nähdä, kuinka nopeasti kouluaidat hävisivät maneesista latoon. Kilpailijat omatoimisesti ja esimerkillisesti siivosivat muutenkin maneesin valmiiksi iltaa varten. Tällaiset hetket ovat niitä elämän pieniä iloja ja haluankin kiittää kaikkia kilpailijoita näistä kisoista! Toivottavasti tämä lupaa hyvää kevään tiivistä kisakalenteria ajatellen. Jatketaan samalla tavalla!

Niina:
Loppusiivous sujui alkujärjestelyiden tapaan erittäin nopeasti ja saumattomasti. Kiinnitin huomiota tänään siihen, että kaikki kannustivat toisiaan ja kyselivät kisafiiliksiä sellaisiltakin kanssaratsastajilta, joita eivät kovin hyvin tunne. Kisoissa oli tosi hyvä fiilis ja yhteishenki. Nämä(kin) kisat olivat mielestäni hyvin järjestetty!

Hanski:
Valokuvaajana kiinnitän maneesissa ensimmäiseksi huomiota senhetkiseen valoon. Lumen ansioista heti aamullakaan ei ollut pimeää, joten luonnonvaloa pääsi maneesiin. Harmikseni huomasin, että maneesista oli palanut pari lamppua. Molemmat sijaitsivat kisaradaksi rajatulla alueella, mikä rajoitti kuvaamista melko paljon. Vastapäisellä seinällä, sekä portin kohdalla olevien pimeiden alueiden takia kuvia sai pääasiassa vain tuomaripäädystä tai pitkän sivun peilin kohdalta. Kisojen katsomista tämä tuskin haittasi. 
Hyvin sujuvia kisoja on mukava katsoa. Hyvän fiiliksen näkee ratsastajien kasvoilta oman radan jälkeen sekä yleisön kannustavista taputuksista. Ketään ei mollata, vaikka rata ei menisikään aivan nappiin. PS. Katsomossa olisi tilaa vielä suuremmillekin kannustusjoukoille!

Prinssi sai ruusukkeen!

Prinssi ja Ella

Prinssi sai vähän aikaa sitten tunnustusta arvokkaasta työstään tuntiponina. Niina oli huomannut Facebookissa pienen kilpailun Helsinki Horse Fair :in sivuilla, jonka voittajalle oli luvassa hieno Prinssi-ruusuke. Kilpailussa piti perustella kelle ruusuke sopisi. Tällä kommentilla sekä tykkääjien määrällä Poni-Haan oma Prinssi sai tämän hienon ruusukkeen:

Meidän tallilla asuu söpö pieni shetlanninponi Prinssi, joka on opettanut monia monia pieniä lapsia ratsastamaan. Hän ansaitsisi ruusukkeen ansiokkaasta työstään :)

 

Prinssin ruusuke on nähtävillä satulahuoneessa, Prinssin omassa varustelokerossa!

 

Team Urpon kuuntohaaste kunniakkaaseen päätökseen

Ponihaan kuntohaastejoukkue Team Urpo suoritti SRL:n kuntohaasteen lopputestin huikein tulosparannuksin.

Reilut puolivuotta kestänyt kuntoilu-urakka alkoi Urpon päivänä ja päättyi Joukon päivänä. Kuntoa testattiin 1500 metrin juoksulla, joka maneesin mitattuna tarkoitti yhdeksän kierrosta ja kuusi metriä. Kova harjoittelu vaati veronsa ja kaksi Urpoa joutui jäämään lopputestistä pois jalkavaivojen vuoksi. Onneksi joukkuetuloksen saamiseksi riitti viisi suoritusta.

Viisi Urpoa pinkoi minkä kerkesi ja hyvinhän me kerettiin: joukkuetulos parani 3 minuuttia ja 3,3 sekuntia!!!
Keskimääräinen tulosparannus per Urpo oli 36,4 sekuntia!

Koko joukkueella oli juoksun jälkeen voittajafiilis. Kaikkien tulos parani ja juoksu sujui! Jos joku olisi yläasteen liikuntatunnilla meille kertonut, että ’hei kyllä te sitten vanhempina kirmaatte 1500 metriä ihan iloisesti ja vapaaehtoisesti’ niin tuskinpa vain olisimme uskoneet. Juoksusta ei tullut meidän kaikkien lempilaji, mutta kynnys hölkkälenkkien ja intervallitreenien tekemiseen on nyt poissa. Lyhyet pyrähdykset ovat kivoja ja tehokkaita kunnonkohottajia. Ja mikä parasta, intervallit voi aloittaa kävellen.
Käyhän katsomassa alla oleva linkki, josta löydät ratsastajankunto-ohjelman:
http://www.ratsastajankunto.fi/files/file/materiaalit/kunto-ohjelmat/RATSASTAJANKUNTO_intervalli_harjoitus.pdf

Kuntohaaste on nyt takana, mutta kuntoilu ei pääty tähän. Juoksun kunniaksi korkattua kuohuvaa nauttiessamme pohdimme jo talvikauden treenejä…hiihtoa, luistelua. Oletteko muuten huomanneet että ihan tallin takana on loistavat hiihtoladut?

Kuntohaasteen kunniaksi lasi kuohuvaa J

 

Kiitos tästä vuodesta!

Kuluneen vuoden voidaan hyvin sanoa olleen blogin tähtivuosi. Uutuutena blogissa seurattiin tuntiratsastajien mestaruuksia elokuussa melkeinpä livenä ja joulukuussa seurattiin blogin ensimmäistä joulukalenteria.

Kirjoittajakaartiin tuli mukaan Anna, ja juttuja kirjoitimmekin yhdessä ennätykselliset 95 kappaletta. Sivuja on katseltu jopa 130 555 kertaa koko blogin olemassaoloaikana!

Blogin suosio on kasvanut koko ajan

Suosituimmat tekstit tältä vuodelta (sekä koko ajalta) olivat:

1. Onni tuli taloon ja muita kuulumisia

2. Ratsastuskouluoppilaiden Etelä-Suomen alueen kouluratsastuskilpailut 2013, Poni-Haan joukkueen esittely

3. Historian havinaa: entinen Poni-Hakalainen muistelee

Suosituimmat joulukalenterin luukut muuten olivat

2. luukku (Gasellan kuulumiset)

13. luukku (hevosvaihdoksia)

16. luukku (vuoden hevonen -äänestyksen voittajat)

Blogia on haettu hakukoneilla monilla erilaisilla hakusanoilla. Kaikki Poni-Hakaan, sekä tallin tarinoihin liittyvät hakusanat ovat suosituimpia, mutta usein blogiin löydetään myös opettajien ja ratsastajien nimien kautta. Joskus tilastoissa vilahtaa aika hassujakin hakusanoja, vai mitä sanotte esimerkiksi näistä hakusanoista?

Me blogin kirjoittajat kiitämme teitä, blogin lukijat, kuluneesta vuodesta. Haluaisimme tietää, minkälaisia juttuja haluaisitte lukea ensi vuonna?

Joulukalenteri: 24. luukku

Kiitos kaikille lukijoille positiivisesta palautteesta joulukalenterista. Meillä kirjoittajilla on ollut mukavaa, toivottavasti myös teillä lukijoilla. Hyvää joulua kaikille!

Lucia-juhla 2013

Joulukuun 15. päivä oli taas perinteinen Lucia-juhla. Suskikaan ei muistanut, kuinka mones juhla on menossa, mutta useita kymmeniä erilaisia juhlia on vuosien saatossa nähty. Tänä vuonna juhla kulki eteenpäin tonttutarinan johdattelemana. Hyvä haltija oli kadottanut taikasauvansa, jolla pienet tonttulapset leikkivät saaden aikaan kummallisia sattumuksia. Tarina päättyi onnellisesti haltijan saatua sauvansa takaisin ja tonttulapsetkin saivat anteeksi luvattoman lainansa. Tarinan kirjoitti blogissakin kirjoittava Anna ja pääosissa esiintyivät Erika-tonttuna Erika, Haarapartana Viivi, poro Taikapilvenä Ferrari, pikkutonttuina Sofia ja Melike sekä haltijana Salla.

Juhla alkoi perinteisellä Lucia-kulkueella, joka ennen maneesiin saapumista oli käynyt toivottamassa hyvää joulua Håkansbölen kartanolla Kartanon joulu -tapahtumassa. Lucia-neitona oli tänä vuonna Jenni Ala-Salmi ja Lucian hevosena nähtiin jälleen ihana Mette. Kulkueessa oli myös kaksi kynttiläneitoa, kaksi tähtipoikaa, Joulupukki, Joulumuori sekä joukko iloisia tonttuja.

Kulkueen jälkeen maneesin valtasivat kepparit, kun vuorossa oli keppihevoskilpailu. Kilpailussa oli kaksi luokkaa: aloittelijat ja kokeneet. Luokista muodostettiin parit, jotka suorittivat radan yhdessä. Kaikki parit selvittivät radan hienosti ja palkittiin Hevoshullun esinepalkinnoilla.

Keppareiden jälkeen maneesiin saapuivat lumisateessa eksyneet kilparatsastajat. Koska tontut tykkäävät kaikenlaisista leikeistä ja leikkimielisistä kilpailuista, pyysivät he kilparatsastajia yhteen viestiin tonttujen junnujoukkuetta vastaan. Kilparatsastajien joukkueessa olivat sennuratsukot Satu ja Zombi, Minna ja Antti sekä Titta ja Lassi. Tonttujen junnujoukkueessa ratsastivat Roosa, Melike ja Inka ratsuinaan Rölli, Roi ja Nalan. Tiukan kamppailun jälkeen kilparatsastajat veivät niukan voiton.

Esteradan purkamisen jälkeen maneesiin tuotiin vähän erilaisia esteitä, kun vuorossa oli hulvaton poniesitys suoraan Korvatunturilta. Esiintymässä olivat Virpin ponit ja toisen kesällinen orivarsa. Ratsastajiensa Ronjan ja Lotan kanssa ponit suorittivat erilaisia agility-tyyppisiä tehtäviä Herkules-varsan kirmaillessa vapaana perässä.

Juhlan päätti hoitajien perinteinen pukuratsastus, joka alkaa palata muutaman vuoden tauon jälkeen vanhaan tyyliinsä. Joukkueita oli tänä vuonna lähes ennätysmäärä ja lähes kaikki sopivat hevoset ja ponit olivat mukana esiintymässä. Esitykset olivat toinen toistaan hienompia ja kekseliäämpiä. Maneesissa nähtiin versiot Vaahteramäen Eemelistä, My Little Ponyista, Formuloista, Paulalehmistä, Lumiukoista, Tähkäpäästä, Peter Panista, Kolmesta pienestä porsaasta sekä Liisa Ihmemaassa. Raati äänesti voittajiksi Stevenin, Söpön ja Prinssin tähdittämät Paulalehmät. Mutta eivät muut joukkueet kaukaksi jääneet, sillä kaikilla oli hienot puvut ja hyvin valmisteltu esitys.

Juhlassa palkittiin myös vuoden poni ja hevonen, Steven ja Antti, jotka esiteltiin blogissa aiemmin. Samoin palkittiin vuoden hoitajat Sofia ja Sari, joiden haastattelut voi myös lukea blogista. Lisäksi Poni-Haan Ratsastajat palkitsi vuosittaiset rankingien voittajat. Koulupuolella palkinnot menivät Melike Dursunille (ponit), Inka Laineelle (juniorit) ja Merita Määtälle (seniorit). Esteillä eniten pisteitä keräsivät Melisa Dursun (poni), Erika Tikkanen (juniorit) ja Titta Saari (seniorit). Ensimmäistä kertaa jaetun molempien lajien yhteisrankingin vei myös Titta. Poni-Haan Ratsastajat luovutti myös Poni-Haalle onnittelukortin laatutalli-luokituksen saavuttamisesta.

Juhla päättyi talutusratsastukseen, jossa pääsi ratsastamaan monella pukuratsastushevosella ja taluttajina oli mm. Helinä-keiju, Peter Pan, prinssi, lumiukot, Paulalehmä ja possuja.

Kiitos hienosta juhlasta paitsi kaikille esiintyjille, myös loistavalle yleisölle!

Lisää kuvia täällä!

Joulukalenteri: 23. luukku

Jouluinen tarina
tonttu Karvakorvasta
ja itämaan serkusta.

Edellisissä tarinoissa tonttu Karvakorva on selvittänyt tallia vaivanneen, oudon kummituksen arvoituksen ja saanut lisää ystäviä. Kadonnut vasemman jalan tossu löytyi pian katoamisensa jälkeen, ja mysteerinen kummitus paljastui hieman ujoksi harakaksi. Nyt jouluun on enää hetki aikaa, ja tallitonttua vaivaa joulukiire. Edelliset joulusadut löydät luukuista neljä ja neljätoista.

”Huhhuh,” ajatteli tonttu Karvakorva lysähtäessään istumaan sängylleen tallin vintin kulmassa. ”Onpahan ollut rankkaa, kun on ollut niin paljon asioita joista pitää vielä huolehtia ennen joulua.” Oli ilta, ja tallin vintillä oli aivan pimeää. Pian kelmeä kuu valaisisi valkoista lunta pihamaalla ja työntäisi vaaleaa valoaan myös Karvakorvan pesään vintin nurkkaan. Vanha tonttu oli kävellyt ympäri tallia koko päivän ja oli hyvin väsynyt kaikesta salaisesta joulupuuhasta, mitä se aina joulun alla teki, kenenkään tietämättä. Karvakorva lysähti sängylleen ja nukahti heti syvän, unettomaan uneen.

Karvakorva heräsi jomottavaan päänsärkyyn, kun aamuaurinko paistoi aikaisin hänen silmäänsä. ”Piti nyt tämäkin vielä tänään...” se ärisi ja vääntäytyi ylös sängystään. Tämäkin päivä oli jaksettava, sillä tekemistä oli paljon. Olihan jouluaatto jo huomenna! Mutta jokin häiritsi tontun syviä mietteitä, jolloin tonttu höristi suuria korviaan: ulkoa, hänen tallinsa pihamaalta kuului... huilun soittoa. Mitä ihmettä? Tästä oli otettava selvää! Karvakorva kiirehti salaisia reittejään alas ja suuntasi takapihalta kuuluvaa ääntä kohti, hiipien ja varovasti. Kuka on tullut hänen pihalleen soittelemaan?

Ja siellä, hieman syrjässä suurten lumikasojen takana seisoi silmät umessa soittaen mitä eriskummallisin tonttu pieni, puinen huilu huulillaan. Sen iho oli kahvipavun värinen ja musta, sillä oli yllään violetti nuttu kultaisin koristein ja päässään punainen lakki. Se oli vielä kovin nuori tonttu, jonka parta ei ollut kasvanut kuin juuri leuan alapuolelle. Jaloissaan sillä oli ruskea säkki, joka oli pölyyntynyt matkan jäljiltä. Ja yhä se soitti vain.

Tonttu Karvakorva seisoi hetken hölmistyneenä kuunnellen huilun outoja säveliä, jotka särkivät hieman hänen kivistävää päätään. Lopulta, hetken kuunneltuaan vanhempi tallitonttu astui askeleen eteen ja työnsi sormensa huilun päähän niin että sen ääni vaimeni samantien ja vieras tonttu avasi silmänsä hölmistyneenä. Karvakorva veti kulmansa kurttuun ja veti kummallisen soittimen vieraan kädestä, itsekin vielä hölmistyneenä oudosta vieraasta. ”Shh! Etkö sinä ymmärrä että tuo kuuluu myös ihmisten korviin, he voivat löytää meidät! Kyllä kaikkien pitäisi tuntea Sääntökirjan artikla numero yksi, ´älä koskaan paljasta itseäsi ihmisille...´Onko sinulla yhtään järkeä päässä? Ja kuka oikein olet, saanen kysyä, kun olet tunkeutunut luvatta toisen tontun alueelle?” Karvakorva paasasi ja tuijotti edelleen outoa ilmestystä takapihallaan. Se näytti hetken pelästyneeltä, mutta vanhan tontun lopetettua se Karvakorvan ihmetykseksi polvistui hänen eteensä ja suuteli tämän likaista töppöstä. ”Hyvä herra tonttu, minä olen Kaleem, sisaresi Takkutukan pojan serkunpojan sisarenpojantytär. Tai jotain sellaista. Minut lähetettiin tänne oppimaan tonttuna oloa. Tulen kaukaa etelästä, sieltä missä on hyvin hyvin kuuma ja paljon hiekkaa ja aurinko. Minä olen Kaleem, se-joka-puhuu-paljon. Ja sinä olet Qadir, vanha tonttu. Näin ainakin luulen. Äitini laittoi kirjeen mukaani, tässä ole hyvä. Minne voin jättää tavarani?” Näin Kaleem esittäytyi ja hymyili samalla. ”Ja anteeksi että soitin huilullani. En muuten tiennyt miten löydän teidät. Huilullani kutsuin teidät luokseni.” Karvakorva oli nyt entistä hölmistyneempi, mutta sopersi kuitenkin. ”Hmm siis mitä? Olette Takkutukan sukulaisia? No, mukava kuulla. Olinkin tässä juuri menossa valvomaan aamutallitoimia. Tai siis heräsin juuri,” Karvakorva sanoi ja käätyi kannoillaan kävelläkseen takaisin sisälle lämpimään talliin, samalla mutisten kuitenkin hiljaa itsekseen: ”Olisi kyllä ollut mukava kuulla tällaisesta vierailusta etukäteen...” Se kuitenkin johdatteli vieraansa omaan pesäänsä ullakolla.Ei hän kai muutakaan voinut?

Tumma, itämainen vieras oli tosiaan Karvakorvan sisaren kaukainen sukulainen, joka oli lähetetty asuinpaikastaan kaukaa etelästä oppimaan pohjoisen tavoille. Karvakorva ei kyllä ollenkaan ihmetellyt miksi juuri tämä tonttu oli lähetetty kauas pois, sillä nuori tonttu oli jo saanut sen pään pyörälle puhumalla koko ajan, ihmetellen kaikkea näkemäänsä ja kysellen kymmeniä kysymyksiä, joihin ei varmaankaan olettanut saavansa vastausta. Joko nimi on enne tai tontun nimi oli annettu tälle myöhemmin, kuinka vain, mutta nimi istui kuin pyöreä nenä tuon hymyilevän, mustatukkaisen tontun kasvoille.

Kaleemin asetettua itselleen pehmoisen paikan tonttu Karvakorvan pesän laidalle, lämpimään kohtaan patterien viereen, he lähtivät hoitamaan tonttujen päivittäisiä askareita, Karvakorvan kivutessa edellä ja nuoren tontun kipittäessä tämän perässä, suu edelleen jauhaen ainaista puhettaan. Päivä oli jo pitkällä heidän päästessään vihdoin tositoimiin, ja oli vain hetki siihen, kun ensimmäiset ratsastajat ja ahkerat hoitajat astuisivat talliin, herättäen sen henkiin. Kaleem henkäisi syvään, kun astui sisälle hiljaiseen talliin: tonttu jopa hiljeni hetkeksi. ”Vau! En ole koskaan nähnyt näin hienoa tallia. Meillä kotona tehdään asiat ihan eri tavalla. Ne hevoset juoksevat vapaana pitkin aavikkoa, ja kuullessaan isäntänsä kutsun ne tulevat takaisin. Meidän hevosemme ovat jänteviä ja siroja ja kauniita katsella, ja niillä on tulta silmissään ja kipinöitä kavioissaan. Karvakin kiiltää yhdessä polttavan auringon kanssa. Voi, näkisitpä ne vielä joskus, Qadir!” nuori tonttu huokaili ja katsoi arvioivasti tukevia poneja ja vahvoja hevosia, jotka katsoivat tuota outoa ilmestystä arvioivasti. ”Onpa kohtelias tonttu. Menköön takaisin sinne mistä tuli, kuulkaas,” virkkoi eräs tummanruskea poni oven vierestä. ”Niin, se ei ole kovin kohtelias. Mutta se ei tiedä vielä mihin me pystytään...” jatkoi eräs toinen poni käytävän toiselta puolelta, ja talli täyttyi huvittuneista hirnahduksista. Kaleem näytti hetken loukkaantuneelta, ja seurasi kiusaantuneena Karvakorvaa pitkin käytävää. Se muisti ponien sanat ja piti suunsa kiinni, katsellen vain oviaukolta, kun Karvakorva puhdisti ja paransi äreänoloisen, suuren ponin haavaa. ”Eivät ne tarkoita pahaa,” Karvakorva sanoi lempeästi pienelle tontulle. ”Ne vain vähän kiusoittelevat. Kyllä näistäkin poneista kujeita ja jekkuja löytyy, vaikka niiden kaviot eivät lyökään tulta!”

”Miksi sinä sanoitkaan minua aiemmin,” tonttu Karvakorva kysyi Kaleemilta heidän istuessaan heinävarastossa. Vanhempi tonttu tutki muistiinpanojaan iltaheinän ravintoarvolaskelmista silmälasit valuneena nenälle ja otsa miettivässä rypyssä. Tontu päänsärkykin oli hellittänyt päivän mittaan, ja se oli jo paljon paremmalla tuulella. Kaleem makasi suuren heinäkasan päällä, violettisamettiset housut yltä päältä heinäpölyssä ja hiuksissakin heinänpätkiä. Se ei kuitenkaan tuntunut haittaavan innokasta tonttua, joka katsoi alapuolellaan uurastavaa vanhusta uteliaasti. ”Ai Qadir? Se on arabiaa ja tarkoittaa: joku joka on vahva, voimakas, kokenut. Niin kuin paljon nähnyt aurinko, joka päivän päätteeksi laskee levolle horisontin taa ja kultaa maailman kaikella sillä valolla ja tiedolla, jonka on kerännyt pitkällä matkallaan taivaan halki, kuitenkaan ilkurisesti paljastamatta kaikkea itsestään. Sinä olet sellainen, niin kuin ilta-aurinko,” Kaleem sanoi vakavana Karvakorvalle, joka nyt kuunteli tarkkaavaisemmin. ”Äiti sanoi niin. Hän sanoi myös, että minun on parempi olla täällä kuin siellä sotkemassa asioita niin pahasti. Ja ehkä hän oli oikeassa. Minulla on tapana saada aikaan kaaosta ja sotkua.” Nuori tonttu kävi hieman surumieliseksi, ja painoi päänsä heiniin. Karvakorva katsoi pientä myttyä täynnä myötätuntoa, eikä virkkonut sanaakaan.

Se päivä oli täynnä touhua ja vilskettä! Karvakorva juoksenteli pitkin tallia hoidellen monenmonituisia asioitaan, apurinsa kiiruhtaessa tämän kintereillä, selvästikin äimistyneenä kaikesta tohinasta. Iltapäivällä rauhaisan tallin täyttivät suuret ja pienet ratsastajat ja ahkerat hoitajat, ja kaikkien suusta kuuluva heleä nauru ja riemu peittivät alleen jouluisen musiikin, joka kaikui suuressa hallissa ja sai kaikki hyvälle mielelle. Myöhään illalla, kun viimeinen tunti oli loppumassa ja tunnin hevoset kävelivät rauhaisasti ikuista uraansa, tyytyväisyydestä päristen, pienet tallitontut istuivat ilmastointiputkien päällä ja katselivat alas hämyiseen halliin. Joulumusiikki oli vaiennut, ja tonttujen seurana olivat vain pienet varpuset, jotka lentelivät isossa tilassa, kiirehtien nekin levolle. Musta kissa katsoi heitä kiiluvin silmin suurien masiinoiden päältä, ja kohdatessaan Karvakorvan katseen se heilautti mustaa häntäänsä tervehdykseksi, räpytellen raukeasti silmäluomiaan. ”Hyvää joulua sinullekin,” Karvakorva mutisi ja hymyili heikosti. Jouluun oli vain silmänräpäys, ja lopultakin, kaiken kiireen jälkeen, oli hetki aikaa hengähtää. Hevosille he olivat urakalla kantaneet pihalta kuusenoksia joulutervehdykseksi. Henkilökunnan pöydälle oli kummallisesti ilmestynyt korillinen vastaleivottuja pipareita. Koristeita oli kaikkialla tallissa. Mutta kaikki tämä oli vain kulissia ja ylimääräistä, sillä kaikkein tärkeintä työtä ei voinut kukaan silmillänsä nähdä: joulumieli, sen rauha ja ilo ja ystävyys, oli syttynyt tallin asukkaiden, vieraiden ja ystävien mieleen. Tontut käänsivät katseensa ja hymyilivät toisilleen. Oli aika rauhoittua huomista varten.

Lämmintä ja rauhaisaa joulua kaikille, isoille ja pienille.

Joulukalenteri: 22. luukku

Pieni jouluinen kuvapostaus

Kaksi päivää jouluun! Tässä muutama jouluinen kuva tallilta.

Joulukalenteri: 21. luukku

Uusia heppoja ja jäähyväisiä entisille

Nyt on hevosia vaihtunut ihan urakalla! Viime lauantaina jätettiin hyvästit tallissa vähän lyhyemmän aikaa olleelle Kolalle ja keskiviikkona lähteneelle Kaapolle. Uusia heppoja on tullut aina sitä mukaa, kun karsinat tyhjenevät.

"Villi valkoinen" Kola pääsi hyvään kotiin pitkään esiintyneiden jalkavaivojen vuoksi. Tunneillakin se ehti lopulta olla vain hetken aikaa. Kolaa odottaa varmasti hyvä elämä kevyemmässä harrastekäytössä. Hieman vanhempi, 12-vuotias arabiristeytys ehti tallissa ollessaan hurmata ratsastajat virkeällä käytöksellään ja yhteistyöhalukkuudellaan.

Kola

Kaapo pääsi niin ikään hyvään kotiin, kun tuttu ratsastaja tarjosi sille onnellisen kodin Tuusulassa. 7-vuotias, lupaava hevonen ehti olla Poni-Haassa vain hieman yli vuoden, mutta siinä ajassa sillekin kehittyi oma vankka fanjoukkonsa, opettajien ihmettelystä huolimatta. Hyvin sympaattinen, kiltti hevonen tarvitsi suostuttelevan ja ymmärtävän ratsastajan, joka ymmärsi sitä, sillä muuten yhteistyö ei oikein sujunut. Oikeanlaisen ratsastajan kanssa tästä ratsukosta tuli kuitenkin täysin yhdessä työskentelevä ja toisiaan auttava parivaljakko. Kun hevonen luotti ratsastajaansa, se antoi itsestään kaiken. Itse ehdin hoitaa Kaapoa lähes koko sen ajan kun se oli Poni-Haassa, sillä aloitin pari viikkoa sen jälkeen kun hevonen on saapunut tallille. Ihastuin heti sen uteliaaseen ja seuralliseen luonteeseen, ja vietettyäni Kaapon kanssa enemmän aikaa siitä tuli entistä tärkeämpi. Tälle hevoselle on menetetty ainakin yksi sydän. Onnea matkaan.

Kaapo

Viime viikolla Lucia-juhlan jälkeen tallille saapui pieni Macy-niminen hevonen, jossa on hieman samaa näköä Vikin kanssa. Karsinasta kurkkinut pää vaikuttaa mukavalta, eikä sillä ratsastaneillakaan ole ollut pahaa sanottavaa pienestä tammasta. Tunneille Macy pääsi heti maanantaina ja on toistaiseksi käyttäytynyt nätisti. Tumma pikkuhevonen vaikuttaakin oivalta lisältä tallin hevoskaartiin. Macy eli Amazing moon on virallisesti risteytysponitamma, jolla on ikää kahdeksan vuotta.

Keskiviikkona Kaapon tilalle saatiin sympaattinen lämminverinen, joka on aiemmin tuntenut nimen Atte. Koska tallilla on jo yksi tämän niminen hevonen, uudesta Atesta on toistaiseksi käytetty nimeä Patte. Tämä "Ali Shan Glear" tuli tallillemme Virosta ja on toistaiseksi kotiutunut uuteen paikkaan. 13-vuotiaasta ruunikosta ruunasta kuoriutuu varmasti mukava hevonen.

Macy

Patte