perjantai 1. maaliskuuta 2013

Esittelyssä Poni-Haan opettajat: Tintti



Tällä kertaa esittelyssä on sekä poni- että hevostunteja pitävä Tiina Honkakuru-Perkkiö, eli tutummin Tintti. 

1. Milloin aloitit ratsastuksen?

Aloitin ratsastuksen vuonna 1983 Poni-Haassa talutusratsastuksella. Ikää oli 5v.

2. Koulutus, ura?

Peruskoulun ja lukion jälkeen opiskelin Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulussa Sihteerityön ja kielten koulutusohjelmassa. Samaan aikaan työskentelin Alma Medialla MTV3:n Internet myyntiassistentin hommissa kolmisen vuotta. Aloin pitämään Poni-Haassa sunnuntaitunteja epäsäännöllisesti vuonna 1999 ja vuonna 2000 minut vakinaistettiin. Päätin hakea Ypäjälle ratsastuksenohjaajakoulutukseen, koska halusin saada koulutuksen alalle. Ratsastuksenohjaajaksi valmistuin vuonna 2004. Arcanum -hevoshierojaksi valmistuin vuonna 2005. Ratsastuksenopettajan ammattitutkintoon valmistavan koulutuksen suoritin 2006-2008. Koulutuomarioikeudet sain vuonna 2007, ryhmäratsastustuomarioikeudet 2011. 2011-2012 suoritin SRL:n I –tason valmentajakoulutuksen ja nyt suoritan SRL:n II tason lajivalmentajakoulutusta.

3. Kilpailu-ura?

Hankittuani ensimmäisen oman hevoseni Leksan kiinnostuin myös kilpailemisesta. Aloitin kilpailemaan seura- ja aluetasolla Helppo A- ja vaativa B-luokissa. Esteratsastuksessa olen kilpaillut vain seuratasolla lähinnä opetushevosilla ja omilla koulutus- ja virkistysmielessä. Nykyisen hevoseni Mellin kanssa olen kilpaillut alue- ja kansallisella tasolla kouluratsastuksessa hyvällä menestyksellä avoimella kansallisella Vaativa B-tasolla asti.

4. Oma(t) hevoset?

Omia hevosia minulla on ollut kaksi. Ensimmäisen oman hevoseni lipizzaruuna Leksan (Neapolitano IX-13) ostin vuonna 2001. Leksa oli ollut silloisen valmentajani Kimmo Sulkalan kilpahevosena useita vuosia ja kilpaillut aina Intermediate I-tasolla. Se kuitenkin osasi myös kaikki Grand Prix –liikkeet, joten oli oivallinen opetusmestari minulle. Sillä oli myös kultainen luonne, minkä ansiosta myös muiden hevosen omistamiseen liittyvien asioiden opettelu oli helppoa. Leksa pääsi puolieläkeläiseksi vuonna 2004, jolloin ostin nuoren hevosen uudeksi kilpahevosekseni.





Kiki ja Melli


Nykyinen hevoseni hannovertamma Melli (Dolce) tuli minulle 2004 Saksasta ollessaan 4; sitä oli ratsastettu parisen kuukautta, joten olen kouluttanut sen aika lailla alusta itse. Melli osoittautui varsin lahjakkaaksi ja fiksuksi. Sen kanssa pääsin nuorten hevosten sarjakilpailuihin ja se kvalifioitui sekä 5- että 6-vuotiaiden hevosten sarjakilpailujen finaaleihin 2005 (4.) ja 2006 (8.). Nuorena se on myös mennyt jotain seuraestekisoja, koska halusin kouluttaa sitä monipuolisesti. Hypätä siis osaa ja tykkää kovasti, vaikka kouluhevonen ”ammatiltaan” onkin.
Vuonna 2007 Melli voitti yhdessä valmentajani Kiki Nybergin kanssa 7 –vuotiaiden hevosten Racing -sarjakilpailun ollen samalla vuoden 2007 paras 7-vuotias kouluhevonen Suomessa; se voitti kaikki osakilpailut ja finaalin. Tuolloin se myös hyväksyttiin oldenburgin pääkantakirjaan kantakirjaustilaisuudessa Ypäjällä, se on lisäksi rekisteröity hannoverin pääkantakirjaan.

Sittemmin kilpailin sillä itse kaksi kautta Vaativa B-tasolla ja opettelimme uusia asioita. Kaudet 2010 - 2011 se kilpaili jälleen valmentajani kanssa minun ollessani sairaana ja äitiyslomalla; tuloksena useita voittoja ja sijoituksia Vaativa B-, A, Prix St. Georges –tasolla ja samalla se nousi Intermediate I –tasolle oikein lupaavasti. Kaudella 2012 se keräsi useita sijoituksia Kikin alla PSG ja Intermediate I –tasolta ja näyttää kehittyvän edelleen kohti vaikeampia luokkia.

Luonteeltaan Melli on mukava, mutta melko kovaluontoinen ja tarvitsee johdonmukaista käsittelyä jatkuvasti, jotta hyvä käytös säilyy. Ei turhia pelkää tai jännitä ja siksi sen kanssa matkustaminen ja kaikki toimiminen on todella miellyttävää ja helppoa. Sillä on mielestäni täydellinen kilpahevosen luonne muuten, mutta joskus se on vähän turhan mukavuudenhaluinen J

5. Lempi tuntiponi, miksi?

No sellaista on oikeastaan vaikea nimetä, koska kaikki ovat mukavia omalla tavallaan. Jos joku nyt pitää valita, niin tällä hetkellä tallissa olevista taitaa ykköspaikan viedä Pikku-Veli. Tämä siksi, että se on erittäin monipuolinen: se sopii niin kokeneemmille kuin kokemattomillekin aloittelijoille, hyppää mukavasti ja kiltisti, on järkevä maastossa ja kiltti hoitaa ja käsitellä. Hyvä tuntiponi on mielestäni hyväluonteinen, monipuolinen ja osaava ja ”Broidi” on kaikkia näitä.

6. Lempi tuntihevonen, miksi?

Tämän valinta on ihan yhtä vaikeaa kuin poninkin ja samasta syystä. Ehkä tässä pisimmän korren vie Peter Pan eli tuttavallisemmin Pete, koska se on järkevä, kiltti ja mukava, erittäin monipuolinen ja osaava. Sopii aloitteleville, mutta pystyy opettamaan kokeneellekin ratsastajalle paljon ja on teknisesti osaava.

7. Millainen on hyvä oppilas?

Hyvä oppilas on vastaanottavainen ja harrastaa ratsastusta omasta tahdostaan (=motivoitunut). Hänellä on hyvä keskittymiskyky ja hän on kiinnostunut opettelemaan asioita pitkäjänteisesti. Oppilaalla on kyky lukea hevosta ja mukautua siihen, hyvä rytmitaju ja kehonhallinta. Oppilas ymmärtää olevansa ratsukon osa ja tekee yhteistyötä hevosen kanssa, hän myös ymmärtää hevosta eläimenä eikä pidä sitä ”välineenä”. Hyvä oppilas sitoutuu harjoitteluun ja ratsastaa nöyrästi kaikenlaisilla hevosilla yrittäen oppia mahdollisimman paljon. Hän ymmärtää, että kaikenlaisilla hevosilla ratsastaminen tuo taitoa lisää, ei vie sitä pois. Rohkeus ja hyvät hevosmiestaidot ovat olennainen osa hyvän oppilaan persoonaa. Hyvän oppilaan tärkein ominaisuus on oikeanlainen asenne ja luottamus opettajaansa, sillä se on viime kädessä se, mikä mahdollistaa oppimisen. Sanonkin usein oppilaille, että ”jos ette ihan luota itsenne ettekä hevoseenne, niin luottakaa minuun, niin asiat järjestyvät” .

8. Opettajan urasi tähtihetki?

No näitä on monia, vaikea nimetä yhtä. Ehkä yksi parhaista hetkistä oli se, kun 2010 oppilaani voittivat Etelä-Suomen Ratsastuskoulujen välisissä mestaruuskilpailuissa joukkuekultaa ja lisäksi henkilökohtaisia mitaleja tuli useita. Tämä oli siksi niin hienoa, että niihin kisoihin kulminoitui vuosien suunnitelmallinen työ ja osoitti, että asioita pitkäjänteisesti tekemällä voi myös ratsastuskoulussa opettaminen olla ammatillisesti erittäin palkitsevaa ja laadukasta. Ja tietenkin kaikkien koulutusten suorittaminen kunnialla on aina pieni tähtihetki elämässä.

9. Mukavinta työssäsi?

Kaikkein mukavinta on se, kun oppilas on oivaltanut ja onnistunut tunnilla - tasosta tai taidosta riippumatta.

10. Hauskin kommelluksesi hevosten kanssa?

No kyllä se taitaa olla se kerta, kun enoni vanhalla ravurilla olin pellolla talvisella rekiajelulla ja tipuin vauhdikkaasta kyydistä mutkassa. Hevonen rekineen jatkoi matkaa ja minä kävelin kotiin pakkasessa. Kiukku muuttui nauruksi siinä matkan varrella, vaikka aluksi ei kyllä yhtään hymyilyttänyt. Ikää taisi olla 13 ja rapiat…

11. Hevosaiheinen mottosi?

Keskinkertainen pääsee ahkeruudellaan pidemmälle kuin lahjakas ilman sitä. Pätee niin hevosiin kuin ihmisiinkin.


Melli

5 kommenttia:

  1. Tintti on kaikista paras! Onko muuten sillä Tintin kesäleirilla vielä vapaata?:D

    VastaaPoista
  2. Nämä opettaja-esittelyt on todella kivoja. :) Enpä tiennyt, että Tintilläkin on noin paljon koulutuksia alla. Todella kiva lukea opettajien kehityskaaresta ja menneisyydestä! Pidän myös siitä, että Poni-Haassa on todella mukavat opettajat. Ja etenkin se, että opettajista varmasti löytää itselleen sopivimman.

    VastaaPoista
  3. Oli tosiaan mielenkiintoista luettavaa ja Tintillä on myös viisaita ajatuksia jaettavaksi.

    VastaaPoista
  4. Tintti on paras ja mukavin opettaja (:

    VastaaPoista