perjantai 31. elokuuta 2012

Hyvästi Paroni!

Tässä vaikein blogipäivitys, mitä olen kirjoittanut.

Rakas hoitohevoseni Paroni on jouduttu lopettamaan tänään Viikin hevossairaalassa.
Kaikki alkoi tiistaina, jolloin Paroni oli loukannut jalkansa ulkoillessaan laumassa. Kukaan ei ollut nähnyt tapahtumaa, voi olla että Paroni on kaatunut tai sitä on potkaistu. En osannut huolestua, vaikka Anne varoitteli jo pahimmasta mahdollisesta. Eihän siinä niin voisi käydä, juurihan luovuimme Stybystä. Oli liian aikaista luopua jo toisesta tuntihevosesta.

Paroni odotteli tallissa korvat pystyssä. Paronin toinen hoitaja Oona oli tullut myös tallille tilanteen kuultuaan. Eläinlääkäri oli tarkistanut hevosen aiemmin, muttei tietysti voinut varmasti sanoa vamman laajuutta. Hän katsoisi hevosen aamulla uudestaan, jos jalka ei olisi yhtään parempi.
Hoidimme Paronia illan yhdessä kylmäillen jalkaa ja harjaamalla hevosen. Jos sen pitäisi lähteä aamulla Viikkiin röntgeniin, sen pitäisi tietysti olla siistinä. Näin yritin myös Paronille vakuutella pestessäni sen naamaa mudasta. Paroni  ei silti innostunut naamanpesusta.
Illalla totesimme että jalka näyttää aika hyvältä! Paroni sai hieman koukistettua sitä ja varasi painoa jalalle ihan hyvin. Turvotuskaan ei ollut paha.

Aamulla sain soiton, jos haluaisin lähteä mukaan Viikkiin niin minun pitäisi tulla nopeasti. Olin matkalla töihin, mutta vaihdoin äkkiä suuntaa. Tämä voisi olla viimeinen hetki nähdä Paronia.
Tallilla Paroni odotteli ja tuntui kaipaavan ulos laumaan, missä kaikki muut olivat. Lähdimme viemään Paronia autoon. Paroni käveli todella surkeasti, jalka oli kuin tunkki eikä koukistunut ollenkaan. Paroni on normaalisti helppo lastattava, mutta tänään se tuntui sanovan etten voi, sattuu. Lastaaminen kesti aika kauan kun sen oli niin vaikea ottaa askelia pienelle rampille. Lopulta hevonen saatiin kuitenkin autoon.
Viikissä autosta pois lastaaminen sujui ihan hyvin, ehkä oli helpompi tulla alaspäin ramppia.
Hieman huolestunut ilme!
Meitä oli jo odoteltu, vastassa oli lääkäri ja monta hoitajaa joista varmaan osa oli opiskelijoita. Paronin oli todella vaikea kävellä. Hitaasti se otti aina askeleen ja pitihän sitä tietenkin myös tuijottaa outoja maisemia. Lääkäri toi onneksi kipulääkettä jolloin heti käveleminen helpottui. Kuitenkin matkaa pihan poikki jouduttiin tekemään niin, että Ponte veti riimunnarusta ja lääkäri työnsi peffasta. Kaikessa surullisuudessaan tilanne oli hieman huvittava. Kuulemma usein potilaita ei jouduta työntämään sisään tutkimuksiin :)

Paroni pääsi heti röntgeniin. Tajusin hevosen olevan pihalla kuin lumiukko sen lampsiessa kiltisti sisään outojen häkkyröiden ympyröimäksi. Pääsin avustamaan kuvan otossa ja pitelin kipeää jalkaa ylhäällä. Hevonen seisoi täysin liikkumattomana. Kuva oli samantien valmis ja pahin pelko toteutui: Jalassa oli murtuma. Alettiin miettimään kannattaako jalan leikkaaminen. Paroni jätettiin Viikkiin vielä odottamaan.

Potilas odottaa tuloksia
Ilmoitin Paronin hoitajalle Terhille tilanteen. Hän on tällä hetkellä ruotsissa au pairina ja oli jo aiemmin puhunut että ostaisi Paronin vielä jokin päivä itselleen. Hän oli tietysti jo huolissaan ja olikin yhteydessä heti Poni-Hakaan. Olin mielettömän helpottunut, kun kuulin että Terhille annettiin mahdollisuus ostaa Paroni itselleen. Terhi varmisti eläinlääkäreiltä että Paronista voisi hyvinkin tulla vielä hyvä harrastehevonen, ehkä enemmänkin. Leikkauskaan ei pitäisi olla vaikea, vaikka niissä onkin aina riskinsä. Terhi päätti ottaa riskin ja lensi suomeen.
Hevossairaalassa, viimeiset rapsut.
Torstaina illalla kävin Viikissä toivottamassa onnea leikkaukseen. Paroni oli todella pirteä ja tuntui siltä että kipeä jalka vain haittasi menoa.

Perjantaina Paroni leikattiin. Puolenpäivän aikaan Terhi soitti minulle ja kertoi leikkauksen menneen hyvin. Sitten ne huonot uutiset: Pahaksi onneksi Paroni oli herätessään varannut liikaa painoa kipeälle jalalleen.... Jalka katkesi. Paroni jouduttiin lopettamaan heti. Onneksi hevonen ei kerennyt tajuamaan tilanteesta mitään.

Kaikki tapahtui niin nopeasti, koko viikosta on hieman hatarat muistikuvat... Ikävöimme sinua Paroni! Yritimme parhaamme.


                      Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän, yhtäkkiä huomaa, se päättyikin tähän.
Barone Manfredo 18.6.2001 - 31.8.2012

Tässä loppukevennys. Paronimaista jekkuilua :)

10 kommenttia:

  1. Voi mikä draama tämä Paronin tapaus oli! Moni on varmasti elänyt tunteiden vuoristorataa, kun välillä ei ollut mitään toivoa, välillä vähän ja lopussa sitten kävikin näin :( Miten surullista... mutta hienosti olitte Pärren hoitajat mukana ja auttamassa. Ja kiitos Niinalle kertomuksesta. Ei varmasti todellakaan ollut helppoa kirjoittaa sitä.

    VastaaPoista
  2. Psst... Video pitää ehdottomasti katsoa äänet päällä!

    VastaaPoista
  3. Voi paroni pieni lepää rauhassa.

    VastaaPoista
  4. hahahhaa nauroin ekan kerran eilisen jälkeen kun katoin ton videon: DD possu, mut hienoin kaikista<3 kiitos niina tästä hienosta tekstistä :)

    t. Terhi

    VastaaPoista
  5. Voi ei, yhtä draamaa koko juttu! D: Ensin Styby, sitten Paroni. Ja vieläpä onnistuneen leikkauksen jälkeen sattuu todellinen tapaturma, joka vei hevoselta hengen. Itse en ole koskaan Paronilla mennyt koska ponitunneilla olen, mutta ainahan se harmittaa vaikka tuntematon olisi. RIP Paroni :<

    VastaaPoista
  6. Aivan kauheaa:'( Lepää rauhassa Paroni<3 eräs upeimmista ja suloisimmista hevosista. Voimia Paronin<3 hoitajille

    VastaaPoista
  7. Voi ei ;(
    Eka Styby, nyt Paroni ;((
    Jään kaipaa kumpaaki tosi paljo <3

    VastaaPoista
  8. ei miks kuolee nyt niin tiheeseen tahtiin ;<

    VastaaPoista