maanantai 13. elokuuta 2012

Syksy lähestyy

Syyskausi on ollut käynnissä jo viikon, joten monet ovatkin varmaan jo käyneet tallilla. Hevoset asuvat edelleen jaba-karsinoissa pihalla, sillä myöhästyneet tallielementit saapuivat vasta viime viikolla. Nyt tallia on kuitenkin päästy jo rakentamaan eteenpäin ja toiveissa olisi päästä syyskuun alussa muuttamaan sisälle. Toivottavasti kuitenkin ennen syksyn sateita. Vaikka koko kesähän tässä on satanut.

Ajankohtaiset ohjeet ja karsinakartat löytyy aina tuntilistan luota, uuden sisäänkäynnin aulasta sekä yksityistallin ovesta. Myös hoitajat osaavat auttaa, joten rohkeasti vain kysymään, mikäli jonkin asia on epäselvä.

Syksyn kunniaksi etsimme blogiin myös uusia kirjoittajia. Mikäli käyt säännöllisesti Poni-Haassa ja tunnet halua kirjoitella blogiin muutaman kerran kuukaudessa, ota rohkeasti yhteyttä niin jutellaan. Tässä voi muuten käydä niin, ettei blogia juuri päivitetä syksyn aikana. Myös satunnaiset kirjoittelijat ovat tervetulleita.

Hauskaa alkanutta syksyä joka tapauksessa kaikille tasapuolisesti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti