perjantai 23. joulukuuta 2011

Puurojuhla

Puurojuhlaa vietettiin maneesissa 17.12 tuntien jälkeen. Puurojuhlassa oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa muutama ohjelmanumero, kun Meliken ja Pinjan kerholaiset esittivät keppihevos-katrillin. Lisäksi Juulin ja Lindan kerho esittivät ponien jouluisen muotinäytöksen, minkä voitti ylivoimaisesti Kerppu.


Puurojuhlassa leikittiin perinteisesti paljon erilaisia leikkejä. Joulupukki saatiin houkuteltua paikalle laulun avulla ja hänellä olikin muutama paketti mukanaan. Tämän jälkeen maltettiin nauttia puurosta, kunnes olikin jo aika viimeisten leikkien.

Puurojuhlan järjestivät Poni-Haan ratsastajat, Niina ja Satu yhdessä ponikerhon ohjaajien kanssa (sekä muutaman muun vapaaehtoisen, lämmin kiitos!)

2 kommenttia:

  1. Eikö olisi fiksua, jos tallin nettisivulla, siinä RATSUT kohdassa Unski sekä Peppi vaihdettaisi kohdasta PONIT kohtaan HEVOSET(;?

    VastaaPoista
  2. Onhan tuo hieman ristiriitaista, mutta Peppi on kuitenkin poni ja käsittääkseni ponitunneille siirtymässä, kun on valmis.
    Unelma voisi kyllä olla hepoissakin, jossain vaiheessa se meni vain ponitunteja.

    VastaaPoista