tiistai 23. helmikuuta 2016

Kisoja isoille ja pienille

Jo syyskaudella tutuksi tulleet minikisat järjestettiin taas muutamia viikkoja sitten 31.1. Osallistujia oli taas runsain määrin ja jokainen pääsi ratsastamaan omalla taitotasollaan hyvän radan. "Oikeisiin" kisoihimme verrattuna minikisoissa annettiin ratsastajille mahdollisuus käyttää taluttajaa ja radan esilukijaa, jotta kaikille mahdollistettiin hyvä ja onnistunut kisatilanne.



Ohjelmina ratsastettiin Annen ja Sinin luoma A. S. Raviohjelma sekä perusmerkin kouluohjelma. Jälkimmäisessä luokassa osallistujina olikin runsaasti itse merkkiä suorittavia ratsukoita. Kisaajia ei laitettu näissä kisoissa paremmuusjärjestykseen, vaan jokainen sai suorituksestaan ruusukepalkinnon. Lisäksi kisoissa palkittiin erikseen esimerkiksi siististi ratsastanut kilpailija, rehti ratsastaja sekä tsemppari, joka onnistui ratsastamaan hyvin vaikeasta ponista huolimatta.
Verryttelyyn valmistautumassa. kuva: Rita Sohlman.


Toimihenkilöiden priiffausta. Kuvassa nekku (oik.), Anna, Tiina ja Anne. Kuva: Rita Sohlman.



Kiitos kaikille kisojen järjestämiseen osallistuneille toimihenkilöille! Seuraavat minikisat huhtikuussa ratsastetaan estekisoja mukaillen, ja luvassa on mahdollisesti erilaisia tempputehtäviä ja puomi- ja ristikkoluokka.



Ystävänpäivänä vuorossa olivat taas estekisat, joissa luokkia oli poikkeuksellisesti ainoastaan kaksi, 60cm ja 80cm. Kisaajia oli totuttuun verrattuna suhteellisen vähän, ja kisat aloitettiinkin vasta kymmeneltä. Kauden ensimmäisiin estekisoihin mahtuikin paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta pahimmilta sattumuksilta vältyttiin. Molemmissa luokissa kaikki perusradan ilman virhepisteitä selvittäneet pääsivät uusintaan, jossa paremmuusjärjestys ratkaistiin taitoarvostelun perusteella.


Iitu ja Nelly



Petra ja Wanda
Erika ja Silver



Lotta ja Oden


Sijoittuneet:
60 cm
1. Nelly Auvinen - Iitu 37.5 p.
2. Petra Hassinen - Wanda 36.5 p.
3. Anniina Etelämaa - Vilppu 36 p.
4. Sandra Sinisalo - Lettu 35 p.
4. Melisa Dursun - Aune 35 p.
4. Minna Riitala - Lempi 35 p.

80 cm
1. Heta Kannela - Coloured Coded Boy 40 p.
2. Erika Henrioud - Silver 37.5 p.
3. Melike Dursun - Macy 37 p.
3. Lotta Haponen - Oden 37 p.





Onnittelut voittajille ja sijoittuneille! Kaikki tulokset näet täältä.



maanantai 22. helmikuuta 2016

Iso kiltti jätti

Tammikuussa talliimme asteli Latviasta uusi hevonen, Flipers nimeltään. Vilpuksi kutsuttu herrasmies on osoittautunut lempeäksi ja mukautuvaksi tuttavuudeksi, joka on päässytkin jo kunnostautumaan kauden ensimmäisissä estekisoissa. Ikää hänellä on yhdeksän vuotta.

Ulkonäöltään tämä ruuna on kovin muhkea, mutta väläyttelee myös hienoja liikkeitä sellaiselle päälle sattuessaan. Korkeutta hevosella on kuitenkin vain 163 cm. Hänestä voimme odottaa hyvää tulevaisuuden opetusmestaria! Koulutunneilla se vaati ratsastajaltaan kärsivällisyyttä, yrittää silti parhaansa. Viime vuosina Latviassa ollessaan Vilppu on hypännyt 80 cm luokkia, ja Poni-Haassa asuessaankin se on jo päässyt väläyttelemään piileviä kykyjään.

Lisää tietoja Vilpusta löydät tästä linkistä.



Tallistamme lähti perjantaina 19.2. pitkäaikainen opetushevonen, kun Gina pääsi viettämään leppoisampia päiviä yksityisomistukseen Kaarinaan. Tamma on viime syksyn aikana ollut sairaslomalla pidemmän aikaa, ja pääseekin nyt rennompaan käyttöön. Alkuvuodesta 2015 Ginalla todettiin kinnerpatit, jotka ovat nyt alkaneet oireilemaan enemmän. Hevosen herkät kyljet kuluivat satulavyön hangatessa, ja sillä ratsastettiinkin ajoittain kuuriluontoisesti ilman satulaa.

Poni-Hakaan tullessaan tämä iso tamma ei osannut kovinkaan paljon, vaan se esimerkiksi laukkasi hyvin isosti eikä jaksanut kantaa itseään. Näiden vuosien aikana se on oppinut paljon ja on kohonnutkin monen suosikkiratsuksi. Kouluratsastuksessa Gina on parhaimmillaan juuri näyttävyytensä vuoksi. Tämä upealiikkeinen hevonen on vasta 9-vuotias, ja toivommekin hänelle monia hyviä vuosia vielä tulevaisuudessa yhdessä uuden omistajansa kanssa.


Minna ja Gina Lahden Takkulassa ratsastuskouluoppilaiden mestaruuksissa 2015.
Minna ja Gina 24.7.2015.


Ginaa haastateltiin viime jouluna blogin joulukalenterissa. Tarkemman esittelyn hänestä pääset lukemaan tästä.

Kasvavaa hevospulaa lievittämään saimme talliimme takaisin Onni-ruunan, joka oli viettämässä aikaa Jatan kanssa Ypäjällä koulutuksessa. Tervetuloa takaisin! Jatan ja Onnin matkaa olemme seuranneet myös blogin puolella.


keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Kisakauden korkkaus

Sunnuntaina 17.1 kilpailtiin kauden ensimmäiset koulukilpailut, edellisiin vuosiin verrattuna poikkeuksellisen aikaisin. Osallistujia mukana oli mukavasti, tosin kilpailut eivät olleet täynnä, kuten esimerkiksi lähes kaikki koulukisat viime kaudella.

Aamu alkoi perinteiseen tapaan aitojen kantamisella, ja poikkeuksellisesti ensimmäisenä ratsastettiin luokka 2 eli helppo B, jotta myös C:n ratsastajilla olisi vaihteeksi enemmän aikaa valmistautua omaan rataansa. Ohjelmana ratsastettiin he B:0, ja eniten pisteitä luokassa keräsi tällä kertaa Katja Karhia Netan kanssa. Hevonen pärjäsikin luokassa mainiosti, sillä se pääsi myös toisen ratsastajansa Melike Dursunin kanssa toiselle sijalle. Piste-erot kärjessä olivat hyvin pieniä, sillä neljän ensimmäisen ratsastajan prosentit olivat kaikki välillä 65-66%.



Luokassa 1 ratsastettiin ohjelma he C:2, ja sinivalkoisen ruusukkeen ansaitsi tällä kertaa Jonna Vakkuri Mukin kanssa. Toiseksi luokassa sijoittui Hanne Korpelainen Tipolla. Prosentteja he keräsivät 65% ja 62,955%. Onnea!

Viimeisenä kruunattiin kisat A-merkin kouluohjelman ratsastuksella. Eniten pisteitä keräsi Nea "Nekku" Niemi yhdessä Turbon kanssa prosentein 61,481% ja toiselle sijalle ylsi Sofia Hemming Ametistilla, keräten 58,889%.




Onnea kaikille voittajille ja sijoittuneille! Kaikki tulokset näet seuran sivuilta.

Kauden ensimmäiset kisat sujuivat hyvin joustavasti ja kisoissa usein olleet ratsastajat toimivat hyvin rutiinilla. Tällä kaudella järjestetään vielä yhdet koulukisat sekä mestaruudet, ja kahdet estekisat sekä mestaruudet. Näiden lisäksi viime kaudella suosituiksi osoittautuneita minikisoja kisaillaan keväällä kaksien kisojen verran. Ensimmäiset minikisat ehdittiinkin jo kisata, niistä enemmän seuraavassa postauksessa!

torstai 7. tammikuuta 2016

Kiitos vuodesta 2015

Vuodenvaihteen jälkeen jäi taakse taas yksi vuosi blogin historiassa, ja on aika tehdä pieni katsaus menneeseen vuoteen. Blogin ensimmäinen postaus on julkaistu 13.3. 2010, joten tätä blogia on kirjoitettu kohta jo kuuden vuoden ajan!

Kirjoitimme viime vuonna blogiin yhteensä 64 juttua. Kaiken kaikkiaan postauksia on kirjoitettu 339 kappaletta. Blogin suosio tuntuu kasvavan edelleen, vaikka juttuja teemme hieman aiempaa vähemmän. Jo vakioksi muodostuneet tuntiratsastajien mestaruuksien koostepostaukset sekä joulukalenteri ovat saaneet seurakseen jo vakiintuneen "Poni-Haan vanhat hevoset"-juttusarjan. Lisäksi olemme päässeet seuraamaan Onnin Ypäjän reissua Jatan kanssa.

Blogitiimikin tuntuu jo vakiintuneen nykyiseen muotoonsa, sillä kirjoittajat ovat pysyneet samoina jo muutaman vuoden. Kirjoitusinto vaihtelee erinäisistä yksityiselämän kiireistä riippuen.

Suosituimmat jutut viime vuodelta olivat:


1. Uusia vanhoja hevosia 
2. Poni-Haan vanhat hevoset: Mio
3. Ratsastuskouluoppilaiden mestaruudet 2015: Kouluratsukoiden esittely

Kaikkien aikojen suosituimmissa jutuissa kärjessä onVirpi Rannan esittely, Ufon esittely sekä Dikun kirjoittama "Muistoja menneistä", kaikki vuodelta 2014.

Suosituimmat joulukalenterin luukut olivat:



Eniten kommentteja keräsivät tänä vuonna postaus jossa pyydettiin kysymyksiä kysymyspostausta varten (Uusia vanhoja hevosia), Sarasta kertova juttu sekä vuoden ensimmäisten koulukisojen postaus. Pääasiassa jutut ovat saaneet 0-3 kommenttia. Lukijoita blogillamme on yhteensä 55.

Suurimmaksi osaksi lukijamme ovat luonnollisesti Suomesta, mutta sivuamme on katsottu sen lisäksi muun muassa Saksassa, Etelä-Afrikassa ja Virossa.

Blogissa vuoden aikana nähdyt bannerit:


































Mitä mieltä te, hyvät lukijat, olette blogistamme? Millaisia juttuja haluaisitte lisää?

torstai 24. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: 24. luukku

Lucia-juhla


Tänäkin vuonna joulukalenterimme huipentuu Lucia-juhlan tunnelmiin. Teemana oli tänä vuonna evankeliumi Poni-Haan mukaan. Lucia-juhlan käsikirjoitus oli mukailtu Stadin evankeliumista soveltuvaksi Poni-Haan historiaan, ja sen muotoilivat Anne ja Sini.

Silloin Kekkonen, joka oli niinku pressana, vähän niinku omisti koko valtakunnan, ja sano, et firmojen täytyy maksaa sille veroja. Kaikki jengi lähti hoitamaan hommat firmoihinsa, jokainen omaan stadiinsa. Niin toi Chrissekin lähti Hakunilasta, Vantaa Citystä ettimään poneja omaa firmaansa varten, jotta sekin voisi maksaa veronsa. Se lähti ponienhakureissulle ukkonsa Tojen kanssa.



Ne löysi kymmenen ponia ja toi ne ponit Hakunilaan, ja näillä oli mukana Suski seimeen kapaloituna, ja Pontte kans jaloissa pyörimässä, ja ne pisti ne kans talliin.




No siellä lähellä oli jotain skidejä, jotka halus jäädä tsiigaa niiden poneja.




Pian nää näki valon, ja totes et ois kivaa ridaa sisällä ja saada isompi talli. Ja sit Chrisse jo alkoki heittää läppää: "Ei mitää hämminkii hei, mä ilmotan teille jäätävän ilon ja se koskee koko jengii. Suski ja Pontte alkaa johtaa tätä puljuu." Just tästä päivästä eteenpäin Hakunilassa alko pyörii Ypäjän stadista tulleita ridaopeja.



No sit Suskiki lähti sinne Ypäjä-stadiin, ja kun se sieltä palas, ni siitä tuli Master. No sit syttyki jo Hakunilan taivaalla kaikista kirkkain tähti, eli Poni-Haka. Viisaat itävantaalaiset ajatteli: Lets go to Hakunila, siellä me nähään mikä homma toi tähti oikeen on. Ne lähti kiitää kohti Hakunilaa ja löysi mageen tallin, joka oli niinku tää Poni-Haka, Laatutalli. Kun ne näki tän, ni ne kerto kaikille muilleki ympäri stadii, et tulkaa ridaa sinne.



Siitä päivästä saakka tääl on käyny sikana jengii, jo 40 vuotta, ja nykyään tääl poneja ostaa ja veroja maksaa Virpi. Mut ne massit menee Saulille.








Ohjelmanumerot ovat katsottavissa myös videoina seuran sivuilta.

Lisää kuvia täällä.

Joulukalenteria on ollut kiva tehdä, onhan meillä jo vankka rutiini sekä tehokas tiimi. Niin tehokas ja rutinoitunut, että tänä vuonna kalenteri päätettiin jo muutamaan kertaan perua sekä viimehetkillä taas toteuttaa. Aiheita on pähkäilty ja juttuja kirjoiteltu yömyöhään. On saatettu ehkä myös ahdistella muita kirjoittamaan meille juttuja. Kaikesta huolimatta blogimme joulukalenteri on mielestämme onnistunut hyvin tänäkin vuonna. Entä teistä? Olisi kiva kuulla kommentteja. Minkälaisia juttuja haluaisitte kuulla jatkossa? Mikä luukku oli suosikkisi, mistä et niin pitänyt?

Blogitiimi toivottaa lukijoilleen hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Palaamme näppäimistön ääreen ensi vuonna!


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: 23. luukku














On aika Karvakorvan tämän vuoden viimeiselle seikkailulle. Muut kaksi tarinaa löytyvät luukuista viisi ja yksitoista.

Tonttu Karvakorva
ja mantelimeteli

Karvakorva käveli pientä ympyrää kolossaan lämmitysputken mutkassa ja huokaili. Sängyllä hänen vieressään lojui rypistynyt paperinpala. Tonttu vilkaisi sitä, pudisteli päätään ja kiskoi karvaisia korviaan, niin epätoivoinen se oli. ”Mitä ihmettä minä nyt teen..? Ei lasten puurojuhlaa voida järjestää ilman tonttumanteleita,” se huokaisi ja katsoi saamaansa kirjettä uudelleen. Joulumuori oli ilmoittanut, että kaikki tonttujen erikoismantelit olivat kadonneet, ne oli saatettu jopa varastaa. Karvakorvan tallilla aiottiin syödä joulupuuro samana päivänä, ja mantelin oli oltava puurossa, muuten tapahtuisi kauheita!
Tallin yläkerrassa kuhisi, kun lapsille juhlaa järjestämään tulleet aikuiset puuhastelivat puurokattilan ääressä ja pöytiä järjestellen. Tonttu katsoi touhua kulmat kurtussa. Joulua ei tulisi ilman mantelia, eikä siitä ollut vielä tietoakaan. Karvakorva päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä.
Karvakorva kipitti omia salaisia reittejään pitkin pihamaalle ja suuren puun juureen. Valkoinen koivu hehkui sinistä taivasta vasten, ja sen oksilla istui joukko pieniä tummia lintuja. Tonttu vihelsi, ja pikkulinnut nousivat siivilleen. Ne laskeutuivat pikkuisen tontun ympärille kuin äkisti noussut lumipyry, ja kaikki sirkuttivat omia uutisiaan yhtä aikaa suloisella linnunäänellään. Karvakorva työnsi sormet korviinsa ja odotti, kunnes hänen päälleen laskeutuneet linnut hypähtivät sivummalle ja meteli hänen ympärillään hiljeni hieman. ”Hei vain, ystävät, ” hän sanoi, ”on mukava nähdä teitä. Nyt tarvitsen hieman apuanne.” Linnut kuuntelivat tarkasti kun Karvakorva puhui niille vakavalla äänellä, ja suuntasivat sitten voimakkaiden siiveniskujen saattelemana taivaalle. Karvakorva jäi kuulaaseen aamuun ja nautti pienestä tuulenvireestä, joka hiveli hänen suuria korviaan ja sai myssyn taipumaan taaksepäin. Joulu oli jo ovella, valmistelut oli tehty eikä kiirettä ollut. Hän saattoi vain nauttia olostaan ja nauttia siitä kutkuttavasta tunteesta, joka aina valtasi hänet joulun aikaan. Tietenkin heti sen jälkeen, kun tämä ongelma olisi ratkaistu!
Pian ensimmäiset varpuset palasivat ja kertoivat uutisensa tontulle. Hän kiitti kaikkia uutisista, mutta pudisteli silti päätään. Kukaan lähialueen tontuista ei ollut saanut tallilleen tonttujen hienoja erikoismanteleita. Kun viimeinen lintu kaartoi hänen luokseen, tonttu katsoi sitä huolissaan. ”Salakavalalla ei ole puhtaat jauhot pussissaan. Luulen, että hänellä on jotain tekemistä asian kanssa,” lintu sanoi samalla kun laskeutui vaimeasti tömähtäen häneen luokseen. ”Ahaa. Niin arvelinkin,” Karvakorva mutisi ja kiitti lintua, joka kumarsi vienosti ennen kuin liittyi lajitoveriensa seuraan.
Karvakorva tarpoi lumetonta tietä pitkin ja yritti samalla laatia suunnitelmaa mantelien saamiseksi. Yhtäkään hyvää ideaa ei kuitenkaan ilmaantunut sen päähän, vaikka se kuinka yritti miettiä. Se ei ollut koskaan oikein pitänyt Salakavalasta, jolla tuntui aina olevan jotain taka-ajatuksia ja metkuja mielessään. Tontut pitivät kuitenkin aina yhtä, tuli mitä tuli, eikä Karvakorva voinut ymmärtää, kuinka Salakavala oli voinut tehdä niin katalan tempun muille!
Tarvottuaan itsensä uuvuksiin Karvakorva kääntyi polunmutkasta ja näki edessään pienen maalaistallin, jonka pienestä ikkunasta paloi iloinen valo. Hevoset pihalla hörisivät iloisesti nähdessään tutun tontun, josta ne niin kovasti pitivät. Talli oli paljon pienempi kuin Karvakorvan oma, ja sen tunnelma oli kovin erilainen, leppoisampi. Karvakorva nuuhkaisi raikasta ilmaa hymyillen ja tervehti sitten tuttuja hevosia. ”Hei vaan ystävät! Tänään en ehdi jäädä rupattelemaan, minulla on tärkeää asiaa Salakavalalle. Tiedättekö, missä se on?” tonttu kysyi lähimmiltä hevosilta, jotka kumartuivat hänen lähelleen sähkölangan toisella puolen. ”Ei sitä ole tänä aamuna näkynyt. Hän ei tullut edes hoitamaan aamutoimiaan, eivätkä ihmiset tietenkään huomaa mitään,” lähin isoista hevosista sanoi surullisesti. ”Se kipitti hetki sitten satulahuoneeseen päin, minä näin!” huusi pienen pieni musta poni viereisestä tarhasta. Karvakorva vilkaisi sitä ja hymyili. Heilauttaen kättään ponille hän hiipi tallin seinän viertä vanhalle puuovelle. Se oli hieman raollaan, ja Karvakorva pääsi kurkistamaan tallin hämärään.
”Huhuu? Onko täällä ketään?” tonttu huhuili ja yritti nähdä tyhjien karsinoiden tummissa nurkissa liikettä. Oli kuitenkin hiljaista, eikä mikään sisällä kielinyt pienen tontun piileskelystä. Karvakorva rohkaisi itsensä ja hiipi sisälle talliin. Kivinen lattia vaimensi hänen askeltensa äänet, kun hän kulki vilkuillen ympärilleen. Ovi satulahuoneeseen oli hänen vieressään, ja Karvakorva kurkisti oven alalaidan raosta sisälle. Kirkas valo valaisi huoneen, jonka lukuisia pöytiä, tuoleja ja lipastoja koristi mitä ihmeellisempiä esineitä: suojia, harjoja, loimia, riimuja, naruja ja kasakaupalla muuta tavaraa suurissa kasoissa. Karvakorva tuhahti. Hänen tallissaan eivät tavarat seikkailleet itsekseen, hän kyllä piti huolen siitä että ne pysyivät visusti omalla paikallaan. Hieman jo rohkaistuneena Karvakorva astui sisälle ja näki siinä samassa vilahduksen silmäkulmassaan. Kun hän käänsi päätään, ei hän kuitenkaan nähnyt ketään. Mutta lattialla lojui pienenpieni tontunkokoinen pussi, ja pussin vieressä olivat tonttujen erikoismantelit! Karvakorvan korvat kohosivat yhtä aikaa suupielten kanssa, kun hän käveli pussin luo ja ihasteli valkoisena hohtavia, täydellisen muotoisia pieniä palasia. Tonttu otti pussin käteensä, mutta hypähti sitten säikähdyksestä kuullessaan korvansa juuresta kimeän tontunäänen. ”Ne eivät ole sinun,” sanoi Salakavala, joka seisoi maassa lojuvan ämpärin kulmalla ja katsoi Karvakorvaa tummilla silmillään. Hänen ruskea lakkinsa peitti pienet korvat ja hänen harmaa partansa sojotti joka suuntaan, aivan kuin sitä ei olisi kammattu vuosikausiin. Ryppyisistä tontunkasvoista pistivät ensimmäisenä silmään nuo tummat silmät, jotka pälyilivät epäileväisesti ja joiden katse porautui tutkivasti kaikkeen, mihin tonttu katsoikin. Karvakorva suoristi selkänsä ja katsoi tonttuystäväänsä. ”Nämä mantelit kuuluvat kaikille. Sinulla ei ole mitään oikeutta omia niitä itsellesi,” hän sanoi arvokkaasti ja nosti punaisen samettipussin maasta. ”Minä olen tehnyt koko vuoden ankarasti töitä ja ansaitsen palkkani,” Salakavala vastasi kiivaasti ja polki jalkaansa. Hän yritti napata pussia Karvakorvan kädestä, mutta hieman pidempi tonttu sai vedettyä pussin pois hänen ulottuviltaan. ”Minua ei ikinä huomioida, minä en saa kiitosta, joten minä otan itse sen mikä minulle kuuluu,” se huusi ja pyöri ympyrää Karvakorvan ympärillä kurotellen pussia, jota Karvakorva piti sen pään yläpuolella juuri ja juuri ulottumattomissa. Huomatessaan yrityksensä turhiksi se katsoi hetken vanhaa tonttua silmiin ja lysähti sitten istumaan kylmälle kivilattialle. Se painoi päänsä käsiinsä ja istui liikkumatta kauan aikaa. Tontun silmistä valui kyyneleitä, kun se nosti katseensa vieressään seisovaan Karvakorvaan, jonka silmät tulvivat myötätuntoa tuota lyötyä tontturaukkaa kohtaan. ”Anteeksi Karvakorva, en tiedä mikä minuun meni. En olisi saanut ottaa niitä. Mutta Muori jätti ne pöydälle, ihan yksinään, enkä voinut vastustaa kiusausta. Et sinä voi ymmärtää. Olet aina ollut Muorin suosikki. Olet parempi tonttu kuin minä. Anna anteeksi,” se sanoi hiljaa. Karvakorva laski mantelipussin lattialle, ja se jäi lojumaan heidän välilleen. Vanha tonttu laskeutui polvilleen ystävänsä viereen ja halasi tätä lujasti. ”Älähän nyt. Tietenkin saat anteeksi. Mitään vahinkoa ei ole sattunut,” se sanoi ystävällisesti. ”Muori pitää meistä kaikista, sinustakin, kunhan vain lakkaat olemasta niin ilkeä muille tontuille.” Karvakorva laski kätensä Salakavalan poskille ja nosti hänen kasvojaan niin, että he katsoivat toisiaan silmiin. Kirkas sininen kohtasi tumman ruskean. Molemmat hymyilivät heikosti.
Tallista ulos päästyään Karvakorva pinkoi minkä lyhyistä jaloistaan pääsi ehtiäkseen ajoissa takaisin kotiin. Taival tuntui paljon lyhyemmältä kuin aiemmin, ja puiden rungot vain vilisivät pienen tontun kiitäessä kapeaa polkua eteenpäin. Se huohotti raskaasti, kun kotitallin katto pilkisti metsänreunasta. Oikeassa kädessään se puristi tiukasti mantelipussia. Pihamaata pitkin valui kapeita vesinoroja, ja ilmassa tuoksui syksy. Vesi vain loiskui Karvakorvan juostessa pihan poikki. Parkkipaikka oli jo puolillaan autoja, ja pienet lapset kävelivät iloisesti rupatellen vanhempiensa vieressä kohti ovea. Katseilta suojassa tonttu kipitti heidän rinnallaan. Poiketen omille salaisille reiteilleen se ehti yläkertaan ennen ihmisiä.
Joululaulut soivat ja puurokattila porisi liedellä oman suloisen laulunsa tahtiin. Juhlan järjestäjät toivottivat ovella lapsia tervetulleeksi, ja he istuivat pöytään pudotettuaan ensin lahjansa suureen säkkiin, joka odotti ovensuussa. Karvakorva katseli touhua liedenkulmalta. Se otti kädessään olevasta pussista yhden ainokaisen mantelin. Kun puuroa keittävän joulumuorin apulaisen silmä vältti, tonttu hyppäsi tarttuen kiinni kattilan kahvasta ja kampesi sitten itsensä seisomaan sen päälle. Kurottaen koko huomattavan lyhyen pituutensa hän ylettyi juuri ja juuri pudottamaan mantelin puurokattilaan. Siinä samassa salin puolelta kuuluikin kehotus, ”aletaan syömään, tulkaa hakemaan puuroa!” ja lapsilauman puheensorina liikkui kohti keittiötä. Karvakorva hypähti pois kattilalta, ennen kuin se viiletti ilmassa kohti kauniisti koristeltua tarjoilupöytää. Hän jäi varjoisaan syvennykseen katsomaan, kuinka manteli sekoitettiin puuron sekaan ja kuinka itse puuro katosi pikaista vauhtia parempiin suihin. ”Näin pelastettiin taas seuraava vuosi,” se hymyili itsekseen.
Pihamaalla kävi edelleen kirpeä tuuli, kun Karvakorva käveli rauhalliseen tahtiin suuren koivun juurelle. Hän ei ehtinyt edes henkäistä kutsuaan, ennen kuin linnut jo kohosivat siivilleen ja laskeutuivat suuressa kaaressa hänen luokseen. Jokainen nappasi hiljaisuuden vallitessa tontulta yhden kauniin mantelin, ja lensi sitten tuultakin nopeammin omille teilleen. ”Onni on hyvät ystävä apuna hädän hetkellä,” Karvakorva sanoi viimeiselle linnulle, joka sai kantaakseen pussin viimeisen mantelin. ”Näinhän se on,” varpunen sirkutti iloisesti ja kiisi sitten ystäviensä perään.

Karvakorva ystävineen toivottaa kaikille rauhallista joulunaikaa.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: 22. luukku

Lucia-juhlan muita palkittuja


Aiemmissa luukuissa olemme jo esitelleet vuoden hevosen- ja ponin sekä palkitut hoitajat. Nyt vuorossa on seuran palkitsemat henkilöt.

Ei niin laadukas otos Niinasta ja Hanskista :)

Hanna Mäntynen

Blogitiimiin kuuluva Hanski palkittiin Lucia-juhlassa. Hanski on kuvannut kisoissa, tapahtumissa sekä hän on ottanut esimerkiksi mainoskuvat seuratuotteista. Hanski on aina tarvittaessa auttanut seuraa erilaisten kuvauspalveluiden muodossa. Hyvä Hanski!

Niina Rodionoff

Myöskin blogiitiimiin kuuluva Niina palkittiin seura-aktiivisuudestaan. Niina on tällä hetkellä seuran varapuheenjohtaja sekä viestintävastaava. Esimerkiksi seuran nettisivut ovat Niinan aikaansaannoksia. Niina on myös yleensä apuna missä vain tarvitaan. 

Natalia Tuomola

Natalia Tuomola on edustanut Poni-Haan ratsastajia monella eri hevosella. Tällä hetkellä kisakumppanina on jo toista kisakautta ruuna Punktir ja suomenhevostamma Kotoalli.

Leena Malmivirta

Vuosia seuran hallituksen kirjanpitäjänä toiminutta Leenaa kiitettiin arvokkaasta työstään seuran hyväksi.

Ida Tynjälä

Ida sai jatkossa kiertopalkinnoksi kaavaillun Tsemppari-palkinnon aktiivisesta osallistumisesta seuran kilpailuihin ja hyvästä asenteesta niin muihin kisaajiin kuin kisaponiinkin. Tsemppari-palkinto jaetaan sille, joka jaksaa luoda suhteen vaikeanakin pidettyyn poniin tai hevoseen ja osoittaa pitkäjänteisyyttä sen kanssa työskentelyyn, vaikka kisoissa ei heti palkintosijoille pääsisikään. Idan kisaponi on tällä kaudella ollut pääasiassa Terttu.


Rankingtulokset


Ponien kouluranking: Nelly Auvinen

Nelly on kisannut vuokraponillaan Iitulla aktiivisesti sekä koulu- että estekisoissa.

Juniorien kouluranking: Sofia Hemming

Sofia saavutti tänä vuonna rankingkisan voiton huimalla erolla seuraavaan. Kisahevosellaan Ametistilla hän on kisannut sekä seuran omissa kisoissa että edustanut talliamme kesällä Takkulassa tuntiratsastajien mestaruuskisoissa.


Senioreiden kouluranking: Titta Saari

Useana vuonna rankinglistojen kärkeä hallinnut Titta saavutti myös tänä vuonna rankingvoiton kouluratsastuksessa. Tänä vuonna hän on kisannut Takkulan tuntiratsastajien mestaruuksissa Lassilla sekä seuran omissa kisoissa Wandalla.

Ponien esteranking: Nelly Auvinen

Koulurankingin tapaan Nelly saavutti myös esterankingin ykkössijan Iitulla.


Junioreiden esteranking: Sara Pohjanne

Poni-Haan junioriesteratsastajia Takkulassa edustanut Sara saavutti esterankingien ykkössijan hyppäämällä Lassin sekä Turbon kanssa.


 Senioreiden esteranking: Christel Björkbom

Esteillä aktiivisesti Macyn kanssa kisannut Christel saavutti rankingvoiton muutaman pisteen erolla seuraavaan. Myös tämä ratsukko nähtiin yhdessä Takkulassa.

Este- ja koulurankingeista palkitut: Christel, Sara, Nelly, Sofia ja Titta.


Blogitiimi onnittelee kaikkia palkittuja!


maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: 21. luukku


Puurojuhla

Lasten puurojuhlaa vietettiin sunnuntaina 20.12. Poni-Haassa. Juhlaan oli ilmoittaunut 17 lasta, joten vilinää riitti.

Tervetulotoivotusten jälkeen järjestettiin pieni tietovisailu, jossa oli Poni-Haka aiheisia kysymyksiä. Muutaman muun leikin jälkeen päästiin puurolautasten ääreen. Joku huomasi pian ikkunasta Joulupukin hieman eksyneen näköisenä maneesissa, mutta onneksi hän huomasi yläkerrassa olevat lapset ja kiiruhti paikalle. Joulupukki yllätettiin upealla lauluesityksellä, kun eräs juhlavieraista päätti esittää pukille laulun. Raikuvien suosionosoitusten saattelemana pukki sai alkaa jakamaan lahjoja.

Pukin vierailun jälkeen oli aika siirtyä maneesiin leikkimään. Maneesissa leikittiin esimerkiksi talli palaa, väriä sekä estetuntia. Hauskaa oli ja punaiset posket taidettiin saada ihan kaikille.



Tietovisailu menossa
Puuroa!
Puurojuhlan järjestivät seuran nuoriso-ja harrastevastaavat Satu ja Juuli. Mukana auttamassa olivat ponikerhojen ohjaajat sekä muutama aputonttu. Kiitos kivoista juhlista!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: 20. luukku

Haastattelussa tällä kertaa rautias pikkutamma Wanda

1. Kuka olet?
Olen hollantilainen puoliveritamma Wanda, oikealta nimeltäni Wilanda. Hoitajani kutsuu minua myös Wadelmaksi tai Wantuksi.

2. Kerro elämästäsi: Kuinka vanha olet, milloin tulit Poni-Hakaan?
Olen 12-vuotias ja Poni-Hakaan tulin tänä keväänä, eli kahdeksan kuukautta sitten. Sitä ennen asuin viisi vuotta Tampereella ratsastuskoulussa, jonne olin muuttanut suoraan syntymämaastani Hollannista.

3. Missä olet hyvä?
Kauniilta näyttämisen lisäksi olen hyvä hyppäämään. Suoriutuisin tehtävistä ilman ratsastajiakin, varsinkin kun he yleensä haluavat vain hidastaa menoani. Ei niitä kisoja matelemalla voiteta.

4. Mistä sinua kehutaan?
Minua kehutaan kiltistä luonteestani ja reippaudesta tunneilla. Lisäksi saan kiitosta kauniista ulkonäöstäni, vaikka se ei olekaan omaa ansiotani. Osaan myös hypätä ja saan siitä usein kehuja ratsastajilta.

Titta ja Wanda kisoissa syksyllä


5. Mistä asioista tykkäät?
Tykkään mennä kovaa. Liian usein ratsastajat haluavat päättää vauhdista. Jos minä saisin päättää, olisimme tunneilla nopeampia kuin kukaan muu. Tykkään myös rauhallisista rapsutteluhetkistä kilttien ihmisten kanssa, vaikka en sitä mielelläni myönnäkään. Onneksi hoitajani osaa arvata, mistä kutisen. Myös syöminen on mukavaa, kukapa siitä ei pitäisi.

6. Mistä et pidä?
En tykkää siitä, että ihmiset ilmestyvät karsinaani varoittamatta tai tervehtimättä. Karsinani on minun kotini ja haluan olla siellä kuningatar. Kiire on minusta myös ikävä asia, se on jopa vähän pelottavaa. Ja kuten sanoin aiemmin, on tylsää mennä hitaasti. Siksi kouluratsastus ei olekaan suosikkilajini (vaikka tykkäänkin myös siitä), siinä pitää ajatella hirveän montaa asiaa ja mennä rauhassa.

7. Lempi-ihmisiäsi?
Tykkään ihmisistä, joilla on minulle aikaa. Poni-Haassa minun kanssani on eniten viettänyt aikaa Titta ja hän on ainakin tähän asti ollut kiltti. Myös tallihenkilökunta on mukavaa, koska heiltä saa ruokaa.

8. Onko sinulla heppakavereita?
Lakonta oli paras ystäväni, ja kaipaan häntä todella paljon. Nykyään olen laumassa hieman yksinäinen, koska en uskalla lähestyä juurikaan muita. Ne yleensä vain luimistelevat minulle. Ladyn kanssa olemme alkaneet ystävystyä ja Viki on ollut seuranani usein, vaikka emme parhaita kavereita olekaan.

9. Mistä sinut tunnistaa?
Parhaiten minut tunnistaa harjassani olevasta tummasta raidasta, jollaisia ei kovin usein näe. Muita tuntomerkkejä ovat kauniin punaruskea karva, läsi ja sukat.

10. Onko elämässäsi tapahtunut jotain jännää? Missä kaikkialla olet käynyt?
Koko elämäni on hyvin jännittävä, jokainen päivähän on erilainen ja täynnä uusia asioita. Jännittävimpiä ovat varmasti olleet koti-Hollannista muutto tänne kylmään Suomeen ja keväällä muutto Poni-Hakaan. Viimeaikojen jännittävin tilanne oli viime viikon Lucia-juhla, jossa hyppäsin Titan kanssa. Jo harjoitukset olivat jännittävät, mutta itse juhla oli todella jännittävä, mutta hyvällä tavalla. Pääsin näyttämään kykyjäni estehevosena kaikille.

+ Hoitajat kertovat: Tätä et tiennyt Wandasta!
- Wandan lempinimi oli entisessä kodissa Wilma
- Wanda on perinyt värinsä ja merkkinsä isältään, kouluori Amsterdamilta
- Meni koko kesä, että Wandaa pääsi taputtamaan laitumella, jos ei ollut sisääntuloaika.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: 19. luukku


Laumaelämää


Eri tilanteissa jaksetaan muistuttaa, että hevonen on laumaeläin. Se tulee ilmi arkipäiväisissä tilanteissa yllättävän usein. Kun yksi hevonen säikähtää, muut lähtevät helposti mukaan. Luonnossa on aina parempi katsoa kuin katua eli siis paeta, jos siihen on aihetta ja vasta sitten tarkistaa, oliko jotain oikeasti vaarallista. Hevoset myös mielellään seuraavat toisiaan, minkä jokainen on varmasti huomannut joskus tunnillakin, kun oma ratsu on lähtenyt edellisen perään avuista välittämättä.



Sen lisäksi, että laumaeläimen vaistot vaikuttavat hevosten käsittelyyn esimerkiksi yllä mainituissa tilanteissa, se pitää ottaa huomioon myös hevosten hoidossa. Hevosta ei esimerkiksi voi pitää yksin tallissa, vaan sillä on aina oltava lajikumppanin seuraa. Tarkoittaen siis asumista, suurin osa hevosista voi olla tallissa yksin esimerkiksi, jos muut ovat ulkoilemassa. Lisäksi hevosille pitäisi pyrkiä tarjoamaan päivittäinen ulkoilu lajitovereiden kanssa laumassa tai pareittain. 

Poni-Haassa tuntihevoset ulkoilevat päivittäin. Laumoja on tällä hetkellä kolme: ruunat, ponitammat ja hevostammat. Muutamia vuosia sitten kaikki tammatkin olivat yhdessä laumassa, mutta lauman kasvaessa katsottiin parhaaksi jakaa se puoliksi, koska tarhasta loppui tila. Isojen laumojen lisäksi on yleensä aina muutama hevonen, joita ei voida tarhata syystä tai toisesta muiden kanssa. Tällä hetkellä tuntihevosista Bambi ja Nalan tarhailevat kahdestaan, koska ne olivat laumassa niin kovia pomottajia, että alempiarvoisilla oli vähän liian tukalat paikat niiden kanssa. Keskenään ne viihtyvät vallan mainiosti ja isojen tammojenkin laumaan on palautunut rauha.


Tammat tulossa sisään. Ensimmäisenä sisään tulevat yleensä arvoasteikon yläpäässä olevat hevoset, kuten tässäkin.
Kärjessä Gina ja Lempi. Bambi on luultavasti tullut tarhasta ensimmäisenä, mutta jäänyt syömään ja
kuvasta näkee, ettei se ole tyytyväinen kun muut menevät ohi.

Tällaisia tapauksia on aina sillon tällöin. Jos joku muistaa rautiaan Koviksen muutamien vuosien takaa, hän saattaa myös muistaa, ettei sitä voitu myöskään pitää laumassa. Kovis oli muita hevosia kohtaan sen verran orimainen, että se stressasi valtavasti isossa laumassa. Kovis tarhasikin Helinän kanssa. Helinää ei voitu nuorempana pitää laumassa, koska se oli niin kova potkimaan muita. Mutta kahdestaan nämä kaksi viihtyivät vallan mainiosti. Käytöksen lisäksi toinen syy tarhata hevosia yksin on terveys. Esimerkiksi ontuvia hevosia ei laiteta laumaan, vaan ne tarhataan yksin, jotta ne saavat olla rauhassa ja liikkua oman mielensä mukaan. Terveyteen voidaan myös laskea kenkien pysyminen jalassa. Toisilta hevosilta kengät putoavat hyvin helposti ja yleensä ne ovat vielä hevosia, joiden ei olisi hyvä mennä tunnille ilman kenkää. Esimerkiksi Simo oli tullessaan tällainen. Niinpä se tarhattiin yksin, jotta kenkä saatiin pysymään jalassa. Nykyisin Simon kaviot ovat hyvässä kunnossa, eikä se pudottele enää kenkiään. Niinpä se voi olla laumassa. Simon kohdalla huomattiin myös hyvin, miten paljon lauma ja lajitoverit merkitsevät hevosille. Simo säikkyi muutama vuosi sitten tunneilla vastaan tulevia hevosia. Tämä ongelma poistui kokonaan, kun se pääsi laumaan takaisin. Siitä tuli muutenkin rauhallisempi ja silloin itse tajusin taas, miksi lajitovereiden tärkeydestä hevosille puhutaan niin paljon.

Tässäkin korkeampiarvoiset tulevat ensin sisään. Isot hevoset ja Söpö, jonka ohi ei joskus uskalla tulla kukaan.


Mitä laumassa hevosten kesken sitten tapahtuu? Jokaisella laumalla on aina johtaja. Tällä hetkellä hevostammoja johtaa Lempi ja korkealla laumassa on myös Gina. Hevostammoista alimpana ovat Viki ja Wanda. Muut ovat jossain siinä välissä, joskin arvojärjestystä on vaikea sanoa, vaikka se hevosilla onkin tarkkaan tiedossa. Ponitammojen laumassa Typy on härskillä käytöksellä saanut kaikki muut väistämään itseään ja onkin korkealla arvoasteikossa. Myös Terttu osaa pitää paikkansa. Alimpana ovat Peppi, Pingis ja Iines, joka on jäänyt korkeammalla olevien silmätikuksi. Ruunalaumassa tilanne ei ole aivan yhtä selkeä. Kipakkakavioiset Söpö ja Ufo saavat kyllä hevoset väistämään, mutta hevosilla on koko puolellaan ja yleensä laumaa johtaa joku isommista hevosista. Pääsääntöisti arvoasteikossa hevoset ovat yläpäässä ja ponit alapäässä, toki poikkeuksia aina on. Ruunalaumalla ei kuitenkaan ole ollut moneen vuoteen yhtä selkeää johtajaa, kuin mitä edesmennyt Ilpo oli. Se piti ison lauman kurissa arvovaltaisena ja ilman riitoja. Lempissä on johtajana paljon samaa, kun taas ponilaumassa johtaja ei ole kokenein ja ansainnut paikkaansa auktoriteetillaan, vaan yksinkertaisesti se joka uskaltaa esittää kovinta.

Hevoslauman seuraaminen on mielenkiintoista. Jos siihen on joskus mahdollisuus, kannattaa ottaa aikaa ja jäädä tarkkailemaan hevosten käytöstä. Aluksi tarhassa ei välttämättä näytä tapahtuvan mitään, mutta hetken seurailun jälkeen alkaa huomata hienovaraisia merkkejä, joilla hevoset viestivät toisilleen. Kun ylempiarvoinen haluaa kävellä jostain, sen tarvitsee vain vähän luimistaa korviaan ja arvoasteikolla alempana olevat väistävät. Useamman kerran samaa laumaa tarkkailemalla voi myös alkaa löytää hevosten ystävyyssuhteita. Esimerkiksi ruunalaumassa Antti, Simo ja Lassi pitävät usein yhtä. Onkin tavallista, että samannäköiset ja -luonteiset hevoset viihtyvät toistensa kanssa. Esimerkiksi Gina ja Lempi ovat tarhassa kavereita, vaikka tallissa esittävätkin jotain muuta. Osa ystävyyksistä voi kestää todella pitkäänkin. Broidi ja Pete ovat olleet ystäviä varmaan siitä asti, kun Broidi on muuttanut Poni-Hakaan. Välissä ne ovat olleet eri laumoissa, mutta joka kerta samaan tarhaan päästessään ne ovat ystäviä. Toisaalta laumassa voi joskus myös huomata, että joku korkea-arvoisemmista hevosista ottaa toisen suojelukseensa. Yksi liikuttavimmista tällaisista ystävyyksistä oli tallilla ennen asuneiden Hopsun ja Kerpun ystävyys. Hopsu suojeli pientä ystäväänsä laumassa, eikä kukaan kyllä uskaltanutkaan Kerppua härnätä, jos Hopsu oli vieressä.


Samannäköiset Kikka ja Zombi ystävystyivät nopeasti.

Yksi mielenkiintoinen esimerkki laumaelämän vaikutuksista on Macy. Se laitettiin tullessaan ponitammojen laumaan, jossa se kovaluontoisena laittoi pienemmät ponit heti järjestykseen ja suorastaan pompotteli niitä mielensä mukaan. Siihen aikaan kesällä tammalaumat yhdistettiin laitumelle, kun hevoset lomailivat Suskin luona. Siellä ilmeisesti Bambi ja Lempi olivat laittaneet nenilleen hyppineen Macyn järjestykseen ja lomalta kotiin palasi suhteellisen nöyrä pikkuhevonen. Talven mittaan se kuitenkin sai taas kohotusta itsetunnolleen kun sekä ponit että ratsastajat väistivät sitä. Tänä keväänä tilanne oli siinä pisteessä, että Macy suorastaan kiusasi poneja niiden päästessä laitumelle. Niinpä kesällä päätettiin laittaa itsestään hieman liikoja luullut pikkuheppa taas muistelemaan käytöstapoja isojen tyttöjen kanssa. Vaikka aiemmin mainitsin Lempin olevan oikeudenmukainen ja rauhallinen johtaja, se ei siedä paikkansa kyseenalaistamista laumassa. Vielä vähemmän sitä sietää Bambi, joka on myös Lempiä äkkipikaisempi. Macy kyllä muisti, kuka sille oli näyttänyt kaapin paikan edellisenä kesänä, koska laitumelle päästyään se lähti kiireen vilkkaa lauman reunalle ja kiersi Bambin kaukaa. Alkuun Macy oli laumassa alhaalla, mutta ystävystyttyään Lempin kanssa se on vähän päässyt korkeammalle ja on nykyään keskikastissa.

Tammat ovat muutenkin ruunia kylmempiä uusille tulokkaille. Ruunat hyväksyvät uudet hevoset yleensä helposti ja ne löytävät paikkansa laumassa nopeasti. Tammat, varsinkin hevostammat, pitävät uudet laumanjäsenet melko pitkään ulkopuolella ydinporukasta. Tämä vielä korostuu, kun laumassa ei ole yhtäkään korkea-arvoista sovittelijaa. Aikanaan Mette otti aina äidillisesti uudet hevoset suojaansa, mikä helpotti niiden sopeutumista. Nykyään alempiarvoiset ovat oma pienempi porukkansa ja uudet hevoset liittyvät siihen, ennen kuin pääsevät laumaan tasa-arvoisiksi jäseniksi.

Hevosten tarhaamisesta voidaan mainita vielä sen verran, että Poni-Haassa laumat päästetään vapaina aidattuja kujia pitkin aamulla tarhaan ja päivällä talliin. Hevosia on niin paljon, että taluttamiseen menisi koko päivä ja toisaalta hevoset eivät kyllä malttaisi odottaa ruoka-aikaan tarhassa tarpeeksi pitkään. Uusia hevosia talutetaan aina muutamia kertoja ja sen jälkeen ne ottavat mallia pidempään tallilla asuneista. Yllättävän nopeasti hevoset oppivat, missä ne asuvat ja suurin osa menee suoraan omaan karsinaansa. Joskus ne eksyvät vääriin paikkoihin, mutta usein hetken mietittyään tajuavat sen myös itse ja vaihtavat karsinaa. Paitsi silloin, jos on kiire. Silloin yksikään hevosista ei tunnu löytävän edes vahingossa omaan kotiinsa.