maanantai 12. lokakuuta 2015

Minikisat

Ensimmäiset minikisat ratsastettiin 27.9. Kyseessä olivat siis ensimmäiset kisat niille, jotka eivät ole aiemmin kisanneet. Kisoissa oli kaksi helppoa ohjelmaa, raviohjelma sekä perusmerkkiohjelma. Apuna sai käyttää radan esilukijaa sekä taluttajaa, paitsi jos suoritti perusmerkkiä.

Kisat olivat hieman erilaiset kuin normaalit Poni-Haan kilpailuharjoitukset. Järjestäjät olivat osittain eri henkilöitä ja aikataulut olivat joustavat. Kisaajat eivät päässeet tällä kertaa toimihenkilötehtäviin, vaikkakin radan rakentamista ja purkamista harjoiteltiinkin. Joku totesikin, ettei ollut koskaan nähnyt näin nopeaa radan purkua kisan jälkeen.

Kilpailupäivä oli täynnä jännitystä, tottakai kun ensimmäistä kertaa kisattiin. Hyvässä yhteishengessä sekä hoitajien avustuksella ratsut saapuivat maneesiin ajallaan ja järjestelyt tuntuivat toimivan hyvin. Ja mikä parasta kilpailupäivässä, kaikki ratsastivat ohjelmat hyväksytysti läpi!

Kisoissa jaettiin jokaiselle osallistujalle ruusukkeet. Lisäksi kummastakin luokasta palkittiin sinnikäs sisupussi ja hyvät tiet tehnyt ratsastaja. Molemmista luokista palkittiin yhteensä yksi erityisen tyylikäs ratsastaja sekä tsemppari, joka osoitti hyvää hevosmiestaitoa ja oli erityisen ystävällinen ja kannustava muita kanssakilpailijoita kohtaan.

Tuomarina toiminut Anne Nuutinen lupasi, etteivät minikisat jääneet ainoiksi, joten tervetuloa mukaan uudestaan uudet sekä nyt jo konkarit minikisaajat!


Perusmerkki-luokan palkintojenjako
Raviohjelma-luokan palkintojenjako


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti