Petri vietti viikon Poni-Haassa tallitöitä tehden. Juttusarjassa tutustumme tallin arkeen tuntiratsastajan silmin.
Ensimmäisen osan voit lukea tästä, toinen osa löytyy täältä.
Tämä on juttusarjan viimeinen osa.
Iltapäivä
Viikon ensimmäisinä laidunpäivinä ponit ja hevoset saivat olla laitumella aluksi vain muutaman tunnin, jotta ne eivät söisi liikaa vihreää kerralla.
Siirsimme isot tammat muutaman tunnin ulkoilun jälkeen vihreältä takaisin tuttuun hiekka-aitaukseen. Haasteena olikin, että eihän tammoilla ollut mitään kiinnostusta lähteä pois herkkuapajilta. Lopulta saimme houkuteltua ensin Lempin liikkeelle, muut tammat seurasivat sitten melko kiltisti perässä. Lopputuloksena oli lauma hölmistyneitä tammoja hiekka-aitauksessa, jotka tajusivat, että heitä olikin huijattu pahemman kerran. No, onneksi pääsivät juomaan hiekka-aitaukseen raikasta vettä, joka helpotti oloa lämpiminä kevätpäivinä.
Vaikka kuinka yritimme pitää ponit ja hevoset vain rajatun ajan vihreällä ensimmäisinä päivinä, niin valitettavasti kuitenkin muutama ponitamma ahnehti liikaa ja lopputuloksena muutama ähkypotilas. Onneksi Pepin ja Iineksen ähkystä selvittiin säikähdyksellä ja eikä mitään pahempaa päässyt tapahtumaan. Lepo ja liikunta
auttoivat molemmat ponit taas kuntoon. Muutama muukin poni oli melko
voipuneen oloinen ensimmäisten laidunpäivien jälkeen.
Lounastauon jälkeen oli aika hakea ponit ja hevoset takaisin sisälle. Oli mielenkiintoista huomata, miten tarkka ja säännöllinen on hevosten päivärytmi ja niiden oma sisäinen kello. Jo hyvissä ajoin ennen sisäänpääsyt tammat ja ruunat alkoivat kokoontua laitumen portille ja odottamaan pääsyä takaisin talliin. Kun laitumen portit avattiin, niin vauhti taas oli taas melkoinen ja ruunat laukkasivat taas täyttä vauhtia niityltä takaisin kohti tallia.
Talliin saavuttiin vaiheittain – isot tammat, pienet tammat ja ruunat, kukin omana ryhmänään. Täytyy myöntää, että olin melkoisen yllättynyt, että ponit ja hevoset osasivat (ainakin periaatteessa) mennä itsenäisesti kukin omaan karsinaansa. Mutta kyllähän siinä välillä melkoinen härdelli syntyi, kun jotkut asukit menivätkin väärään pilttuuseen. Etenkin Lady oli täysi hönö ja sitä sai aina luudalla ohjata oikeaan suuntaan.
Osa poneista tuli sellaista kyytiä, että kengät vain kopisivat pitkin tallin käytävää ja itse oli parempi vetäytyä lähemmäs käytävän reunoja. Muutaman kerran parikin hevosta tai ponia oli samassa karsinassa, mutta silloin piti ottaa vain vierailijaa harjasta kiinni ja ohjata kohti omaa osoitetta. Ihmeen kiltisti suostuivat aina siirtymään. Omalta osaltani haasteena oli, että en millään oppinut tuntemaan viikon aikana kaikkia asukkeja ja välillä ihmettelinkin, että kukas tämä on ja missäs tämän oma pilttuu on. No, kaikesta selvittiin pienen säädön jälkeen.
Kun asukit oli saatu sisälle, niin vuorossa oli tallin käytävien lakaisu ja päiväruokinta. Heinien lisäksi päiväsaikaan tarjottiin kauraa, melassia, kivennäisiä, öljyjä ja vitamiineja – kullekin oman ruokavalion ja ohjeen mukaisesti. Hevosten ja ponien ruokinnan jälkeen alkoikin työpäivä olla täynnä omalta osaltani ja täytyy myöntää, että päivät menivät yhdessä hujauksessa – sen verran mielenkiintoisia ja tapahtumarikkaita päivät olivat.
Yhteenveto ja opit
Kokonaisuutena viikko tallipoikana vierähti yllättävänkin nopeasti eikä luppoaikaa ollut oikeastaan ollenkaan. Aikaiset aamuherätykset ja fyysinen työ vaativat veronsa – päiväunet maistuivat kolmen ensimmäisen työpäivän jälkeen, mutta loppuviikosta kroppakin tottui jo paremmin uuteen rytmiin.
Vammojen osalta selvittiin onneksi vähällä, vain yksi rakko kädessä. Viikon aikana ei sattunut yhtään vaaratilannetta hevosten tai ponien kanssa, vaan tallin asukit käyttäytyivät kaikissa tilanteissa hyvinkin rauhallisesti ja ymmärrettävästi.
Minulla ei ollut mitään isompia odotuksia tai ennakkoajatuksia ennen työviikon alkua. Tavoitteena oli oppia lisää hevostenhoidosta sekä ymmärtää paremmin, mitä tallin arki on. Kokonaisuutena viikko oli erittäin antoisa ja positiivinen kokemus. Lisäksi opin taas hieman lisää hevosten hoidosta ja niiden luontaisesta käyttäytymisestä.
Yllättävää oli, kuinka vähän olin konkreettisesti tekemisissä hevosten kanssa. Mihinkään rapsutteluun tai seurusteluun ei jäänyt aikaa, vaan keskeistä oli antaa asukeille ruokaa ja huolehtia ulkoilusta. Toinen asia, mikä yllätti, oli työn fyysisyys. Koneita ei pahemmin pystytty hyödyntämään, vaan viikon tärkeimmät työkalut olivat talikko ja luuta.
Hevosten hoito on fyysisesti hyvin vaativaa työtä, joka vaatii erittäin hyvää kuntoa. Arvostus tallihenkilökuntaa ja heidän tekemää työtä kohtaan nousi huomattavasti tämän viikon myötä. Välillä ihmettelinkin, että miten tallitöitä pystyy hoitamaan kolmen henkilön voimin, kun nyt meitä oli kuusi ja töitä riitti koko ajan.
Itselleni viikon tärkein oppi oli, että sain paremman ymmärryksen siitä mittavasta taustatyöstä, jota tehdään päivän aikana hevosten hyvinvoinnin eteen. Näin meillä ratsastajilla on tunnille tultaessa reipas, hyväntuulinen, ravittu ja ulkoillut hevonen tai poni sekä siisti talli ja karsinat.
Seuraavan kerran kun menette omalle ratsastustunnille, niin toivonkin että jokainen meistä muistaa ja osaa arvostaa sitä meille näkymätöntä työtä, jota on tehty päivän aikana, jotta meidän jokaisen oma ratsastustunti olisi mahdollisimman hieno kokemus. Vielä kerran suuri kiitos tallin henkilökunnalle!
Petri P.
