Joulukalenteri: 18. luukku

Poni-Haan vanhat hevoset: Freddy

Tässä juttusarjassa selvitämme, mitä kuuluu Poni-Haassa asuneille entisille ratsastuskouluhevosille. Tällä kertaa kuulumisia Freddy Teddy -nimisestä isosta ruunasta, joka lähti Poni-Haasta eläkkeen viettoon kesällä 2006 hoitajalleen Riialle.

Tässä kun alkaa olla kohta 10 vuotta siitä kun Freddyn kanssa yhdessä lähdettiin Peehoosta niin ajattelin kirjoitella kuulumisia että miten nämä vuodet ovat menneet. Ja koska Niina pyysi (ja pyysi ja pyysi:D)

Kylläpä on painavat kaviot!

Vuonna 2006 Freddyn tuntihevosura lähestyi loppuaan ja mun piti miettiä että miten päätän jatkaa harrastusta. Olin hoitanut äijää silloin kuutisen vuotta ja muutenkin oma ratsastuskoulu-urani oli pitkä. Päätin sitten ottaa askeleen eteenpäin (jota en ikinä olisi uskaltanut ottaa jos olisin omannut samat tiedot kun nyt!) kun armaani tuli myyntiin. Nimi paperiin ja hevonen lomansa jälkeen kopissa uutta tallia kohti. Olin saanut sille paikan eräältä pikkutallilta joka siinä keskikesän valossa vaikutti mukavalta ja talliporukka kivalta. No, osittain oikein.
Talven tullen tuli myös ensimmäinen oppituntini hevosen omistamisessa: kaikki tallit eivät ole sitä miltä näyttää. Tuli ongelmia hoidon suhteen ja tallinpitäjä paljastui hyvin äkkipikaiseksi. Paikka oli Korkin talli jota ei nykyisin enää taida olla. Freddy parka pääsi laihtumaan liikaa syystä että mulle valehdeltiin päin naamaa että juu juu, saa se oikean määrän ruokaa. Sen kun tajusin niin etsin salamana toisen tallipaikan. Näin päädyimme keväällä Sakun tallille tai kuten minä sanoisin, ojasta allikkoon. Meni taas tallipaikka vaihtoon. Oppitunti numero 2. Hienot puitteet ei takaa mitään. Kolmatta kertaa mua ei huijata. Saatiin tallipaikka Järvenpään ratsastusseuran tallilta, joka tuntui ja tuntuu vieläkin kotoisalta vaihtoehdolta meille kun ollaan ratsastuskouluympäristöön totuttu. Mukava talli, hyvä porukka, luotettava hoito... (paitsi parin ekan kuukauden jälkeen toinen tallimestari katos kun pieru saharaan. Kävi ilmi että hän oli jonkun saksalaisen Bandidos-pomon exä joka oli maanpaossa :D). Nyt kun oltiin kunnon tallilla niin ei meillä ollu hätäpäiviä. Freddy viihtyi vaikka se oli vähän dementiapotilas kun aika monta vuotta musta tuntui että se kuvittelee olevansa vielä Poni-Haassa, koska se oli aina niin hämmentynyt kun lähdettiin karsinasta.

Se on kova puhisemaan. Luonne on kyllä ihan samana pysynyt. Jos lapset tulee silittelemään niin sankarimme vaan huokaisee ja kääntää pään pois, eli se homma mistä herra on eläköitynyt on ihmisten viihdyttäminen koska hän on nyt vakavasti otettava yksäri! Mähän ostin Freddyn ihan ilman ostotarkastusta tai mitään, mutta siihen oli syynä se että pitkään oli tunnettu ja niin harvoin se oli saikuttanut niin ei siinä kummempaa todennäköisesti ole. Kinnerpateista tiesin ja siitä että sen takapää on aika vammanen kengittää. Luonnollisesti tämä johti siihen että kengittäjää oli vaikea saada paikalle. Ratkaisin pulman opettelemalla itse kengittämään kun tottakai tuttu venkura on helpompi kun vieras. JRS-tallilla ollaan viihdytty nyt melkein 8 vuotta. Pari kesää on vietetty Storgårdissa laitumella koska Järssin laitumet on olleet pois käytöstä ja herra tarvii laidunlomansa. Näin vanhoilla päivilläänkään sitä ei ole haitannut tollanen nopea muutto, vaan se on jopa ollut ihan innoissaan. Voisin muuten sanoa että kyllä se mua seuraa vaikka heikoille jäille mutta tosiasiassa jos siitä olisi kyse, niin se sanoisi mulle että tyhmä akka, tonne en mene. Niinkuin se tekee myöskin nähdessään vesiletkun/kastelukannun/banaanilaatikon/glitteriä/sulan kohdan lumisessa maassa tai lumisen kohdan sulassa maassa nähdessään. No, jokaisella on omat juttunsa.

Freddy on yleensä tarhaillut kaverin kanssa vaikka se onkin vähän syrjäänvetäytyvä. Karsinoissa on joutunut olemaan väliseinät koska se ei tykkää kun muut katsoo kun se syö tai juo tai on. Nyt parina viime vuotena siitä on tullut leppoisampi muille hevosille vaikka ruokakuppi saa kyllä kyytiä vieläkin jos joku on hänen käytäväosuudellaan. Sillä on myös vaimo. Myös jo iäkkäämpi tamma joka on ollut sen karsinanaapuri kaikki nämä järssivuodet. Siinä ne kiukuttelee toisilleen kuin mikä tahansa vanha pariskunta. Jo heti ensi hetkistä ajattelin että Freddy on ensimmäiseksi hevoseksi painonsa arvoinen kultaa. Ostajalle, ei onneksi myyjälle.
 Ja olen vieläkin samaa mieltä. Se on ollut terästä. Selvinnyt kahdesta ihme tallista ilman vatsahaavaa toisin kuin monet muut, vaan kaks kertaa ollaan käyty klinikalla, hakemassa kortisonia kinnerpatteihin ja nyt viimeisen vuoden aikana on ollut ongelmia hampaiden kanssa mutta se saatiin korjattua parilla raspauksella joten nyt nyt heinä rouskuu taas niinkuin ennenkin. Viime klinikkareissulla about 4 vuotta sitten tehtiin taivutukset ja kaikki nivelet 0/5 tai 1/5 eli ehkä se tolpillaan pysyy vielä tovin.

Eka päivä laitsaa kesä 2015

Kesällä meillä olis sitten merkkipäivä, kymmenen vuotta ollaan sit pidetty yhtä, ja jos sinne asti päästään, niin Freddy on ollut mulla jopa pidempään mitä se oli Peehoossa! Kymmeneen vuoteen on mahtunut kyllä kaikkea, on koettu Tuusulan loppumattomat maastot, käyty koulu- ja estevalmennukset, kuntouduttu, harrastettu ja otettu loman kannalta. Tällä hetkellä näyttää ihan hyvältä, virkeämielinen joskin mukavuudenhaluinen 26-vuotias on ratsastettavuudeltaan parempi kuin kymmenen vuotta sitten, ja tässä vähän aikaa sitten se jopa hörisi mulle ekan kerran kun menin hakemaan sitä tarhasta! Vähän hitaasti lämpeevä kaveri mut semmonen se on, mun Freddy.

Terkkuja Poni-Hakaan ja hyvää joulua, toivottaa Riia ja Freddy

Joulukalenteri: 10. luukku

Poni-Haan vanhat hevoset: Ami ja Masa

Tässä juttusarjassa selvitämme, mitä kuuluu Poni-Haassa asuneille entisille ratsastuskouluhevosille. Tällä kertaa kuulumisia kimoista poniruunista Amista ja Masasta.

Eräänä aurinkoisena lokakuun sunnuntaina nappasin Netan Hakunilasta kyytiini ja ajoimme Sipooseen katsomaan Poni-Haasta eläkkeelle päässeitä poneja. Olin sopinut Amin ja Masan omistajien Jonnan ja Sarin kanssa, että tulisin ottamaan syksyisiä kuvia poneista. Jonna osti hoitoponinsa Amin omaksi alkukesällä. Masa taas on ollut Sarin omistuksessa jo pidempään, alkuvuodesta 2014.

Kun pääsimme tallille, olivat Jonna ja Sari jo kentällä ratsastamassa. Suuntasimme Jonnan ja Amin kanssa läheiselle sänkipellolle kuvaamaan, kun Sari jäi Masan kanssa vielä kentälle hetkeksi kävelemään. Matkalla sänkipellolle Jonna kertoi Amin keksivän välillä jekkuja, kun aikaisemmin kiltisti kävelty tienpätkä onkin jollain kerralla ylitsepääsemättömän pelottava. Tällä kertaa Ami käyttäytyi kuitenkin asiallisesti.

Kävelimme ison pellon toiseen päähän, jossa Jonna ravasi Amilla hetken. Ravailun jälkeen Jonna otti vielä muutaman laukannostot. Kävelimme Netan kanssa valmiiksi jo takaisinpäin, sillä seuraavaksi Jonna laukkasi Amin kanssa pellon päästä päähän. Ratsukosta sai hienoja laukkakuvia!

Tällä aikaa Sari oli tullut Masan kanssa pellolle, jossa Sari otti vähän ravia. Masa oli ollut aikaisemmin kevyemmällä liikunnalla jalkojensa takia, joten tänäänkään ei menty kovin raskaasti. Otimme pellon reunalla vielä yhteiskuvia nelikosta.

Lähdimme vielä kävelemään maastolenkin autotietä pitkin. Ponit olivat selvästi tottuneita liikenteen seassa kulkemiseen, eivätkä ne hötkyilleet ohi ajavista autoista. Pysähdyimme pariin kertaan ottamaan poneista kuvia.

Takaisin tallille päästyämme ponit saivat ruuat, jonka jälkeen Ami pääsi vielä laitumelle. Ami ulkoilu tuolloin neljän muun ruunan kanssa yhdistetyllä tarha/laidunalueella. Masa taas tarhasi pienemmässä hiekkapohjaisessa tarhassa.

Ponit voivat silminnähden hyvin eläkkeellä ollessaan. Tuntsareina ne olivat tottuneet liikkumaan paljon, joten niitä ratsastetaankin säännöllisesti. Ponit myös tulivat hyvin toimeen keskenään, olivathan ne kavereita jo Poni-Haan aikana. Amille ja Masalle siis kuuluu erittäin hyvää!

Joulukalenteri: 7. luukku

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Poni-Haasta napattiin ennen sairastumistaan haastatteluun lempeä tamma Lakonta.

IN MEMORIAM

1. Kuka olet?

- Olen Lakonta, punaruunikko suurikorvainen tamma.

2. Kerro elämästäsi: Kuinka vanha olet, milloin tulit Poni-Hakaan?

- Olen elänyt yhteensä 9 vuotta, sillä synnyin 17.6.2006. Olen kotoisin Latvian Valkasin alueelta ja muutin Suomeen vuonna 2013. Latviassa toimin estehevosena ja hyppäsin isojakin esteratoja! Suomessa toimin erään perheen äidin ja tyttären luottoratsuna muutaman vuoden, ennen kuin päädyin ratsastuskoululle. Poni-Hakaan saavuin viime kesänä ja sen jälkeen olen tehnyt tuntihevosen hommia.

3. Missä olet hyvä?

- Olen erittäin kiltti ja utelias persoona, ja rakastan katsella tallin arkista touhua. Kouluratsastuksessa pärjään hyvin jos saan kanssani yhteistyöhön sellaisen ratsastajan, joka osaa vaatia tarpeeksi, saatan näet olla hieman...haluton tekemään enempää kuin on pakko. Osaan hypätä tosi hyvin mutta kaikki ratsastajat eivät vain osaa tukea minua tarpeeksi niin, että uskaltaisin varmasti hypätä. Maastossa käyminen yksinkään ei ole minulle ongelma, sillä olen tottunut siihen.

4. Mistä sinua kehutaan?

- Kauniista ulkomuodostani ja suurista, lepattavista korvistani. Liikun tosi nätisti ja lennokkaasti ja hyppään kivasti. Suurin osa minua käsitelleistä on rakastunut suloiseen luonteeseeni ja suuriin silmiini.

5. Mistä asioista tykkäät?

- Rakastan olla ihmisten kanssa ja on ihanaa, kun kutiavia kohtiani rapsutetaan. Hyvä ruoka on aina plussaa enkä aina malttaisi odottaa sen saapumista rauhassa. Pitkät metsälenkit tulivat tutuiksi kesällä ja niistä pidin hyvin paljon: ei tarvinnut tehdä muuta kuin nauttia kauniista kesäpäivästä ja kävellä ympäriinsä!

6. Mistä et pidä?

- Ei ole oikeastaan sellaista asiaa, mistä en pitäisi. Pelottavia esteitä olen nähnyt, ja ulkonakin on välillä kammottavia juttuja. Naapurini Viki on välillä hyvin ärsyttävä, mutta ihmisiä kohtaan en ole ikinä vihainen tai ärtynyt. Miksi olisin, kun heiltä saa rapsutusta, turvaa ja ruokaa? En pidä siitä kun korviini kosketaan, sillä olen saanut siitä huonoja kokemuksia aiemmin. On tosi inhottavaa, kun ne survotaan huolimattomasti suitsien hihnoihin.

7. Lempi-ihmisiäsi?

- Kaikki! En pidä ihmisistä jotka koskettelevat minua turhaan karsinan ulkopuolelta tai jotka harjaavat liian hiljaa niin että kutittaa, mutta muuten ihan joka ikinen ihminen maailmassa on tosi kiva! Hoitajani viettävät kanssani aikaa ja harjaavat minua paljon joten heistä pidän, vaikka en aina näytäkään sitä heille.

8. Onko sinulla heppakavereita?

- Ensin kun liityin tammalaumaan sain osakseni paljon vihaisia katseita ja potkujakin. Saatoin yrittää puolustautua itsekin. Nyt olen saanut pidettyä asemani ja tulen jo toimeen muidenkin kanssa. Onneksi pahimmat riitapukarit eivät ole enää kanssani samassa laumassa, heidän kanssaan en tullut ollenkaan juttuun... Muutamien tammojen kanssa rapsuttelemme välillä toisiamme ja alamme olla jo ystäviä.

9. Mistä sinut tunnistaa?

- Suurista korvistani, jotka osoittavat melkein vaakatasoon, kun rentoudun. Harjani ja häntäni ovat kokeneet kovia, mutta ne ovat jo kasvaneet jonkin verran siitä, kun tulin Poni-Hakaan. Ravini on hyvin lennokasta silloin, kun jaksan sitä oikein esittää. Minä olen se, joka katsoo sinua uteliaasti karsinastaan!

10. Onko elämässäsi tapahtunut jotain jännää? Missä kaikkialla olet käynyt?

- Olen käynyt monissa jännittävissä paikoissa esimerkiksi silloin, kun asuin Latviassa. Oli aika jännää tulla suureen ratsastuskouluun ja nähdä se kaikki vilkas hyörinä ja pyörinä ympärillä. Kun pääsin ekaa kertaa suurten tammojen kanssa samaan laumaan, sain heti ikävän potkun jalkaani ja jouduin sen vuoksi moneksi viikoksi sairaslomalle. Muutama viikko siitä kuin palasin tunneille sain toisen haavan jalkaani, minkä vuoksi sairastelin taas jonkin aikaa. Molemmat haavat kuitenkin paranivat hyvin. Näiden kahden lisäksi saan lähes viikoittain pienempiä haavoja jalkoihini (ja päähäni!). Marraskuussa sairastin ähkyä, mutta se meni onneksi nopeasti ohi.

+ Hoitajat kertovat: Tätä et tiennyt Lakontasta!

- Lakonta Sukupostissa ja Hippoksen rekisterissä.
- Lakonta oli Latvian Sporthorse, samoin kuin Lassikin

Joulukalenteri: 3. luukku

Poni-Haan vanhat hevoset: Mette

Tässä juttusarjassa selvitämme, mitä kuuluu Poni-Haassa asuneille entisille ratsastuskouluhevosille. Tällä kertaa kuulumisia Metestä, josta kertoo blogin vakikirjoittaja Anna.  Mette lähti Poni-Haasta heinäkuussa 2014.

Poni-Haassa ratsuksi oppinut suomenhevonen Mette asustaa nykyään Poni-Haassa tallityöntekijänä toimivan Virpi Kettusen omalla tallilla Sotungissa yhdessä kolmen shetlanninponin ja toisen suomenhevosen kanssa. Tamma on hienosti sopeutunut maalaiselämään ja uusiin tuttavuuksiinsa ja hevosesta huomaa selkeästi sen, kuinka tyytyväinen se on pitkiin tarhausaikoihin ja rauhalliseen hevosenelämään. Mette lähti  ratsastuskoulukäytöstä oireilevien jalkojensa vuoksi, joten pienellä maalaistallilla se on saanut toimittaa luotettavan maastoratsun virkaa. Nykyään jalat ovatkin jo paremmassa kunnossa, vaikkakaan Mette ei enää juurikaan hyppää. Hyviä maastoreittejä Sotungin metsissä riittääkin, sillä aivan tallin kulmilta alkavat Sipoonkorven kansallispuiston polut ja asutusta on vähänlaisesti. Virkeästä tammasta onkin kuoriutunut yksin liikkuessa aivan uudenlaisia piirteitä, kun se kotiinpäin käännyttäessä ei oikein malttaisi kävellä, niin innoissaan se on paluusta. Kuuliaisena tyttönä se kuitenkin tottelee ratsastajaansa edelleen hienosti. Laukkaaminen on parasta mitä se tietää (jos ruokaa ei lasketa), ja kovaa on Menevän tytön kanssa päästykin menemään!

Ratsastuskoululla ollessaan Mette tunnettiin kaikille soveltuvana luottoratsuna ja varmana maastoilijana. Se on säilyttänyt kiltin luonteensa, mutta saanut uutta virtaa reippaista maastolenkeistä ja lisääntyneistä vapaapäivistä. Neiti tarhailikin viime talvena vain joka toinen päivä uuden hyvän ystävänsä suomenhevostamma-Laisan kanssa, jottei virtaa kertyisi liikaa. Tämän talven tytöt ovat toistaiseksi saaneet viettää yhdessä. Pieniä poneja katsellaan lähinnä aidan toiselta puolelta. Taitavana kouluratsuna Mette on maastoilun lisäksi päässyt myös opettamaan lisää ratsastuksen saloja Virpin tyttärelle.

Menneen kesän Mette laidunsi yhdessä Laisan kanssa suurella laitumella ja hevoset saivat viettää ansaittuja vapaapäiviä. Kun Laisa oleili jonkin aikaa muualla, Metelle piti seuraa vanha shetlanninponiruuna Unski.  Keväällä ja kesän aikana tammaa yritettiin useaan otteeseen astuttaa, mutta yritykset eivät tänä vuonna olleet kovin hedelmällisiä. Kesän alussa Meten mahasta löydettiin kaksosvarsat, mutta ne jouduttiin valitettavasti poistamaan, sillä toista ei saatu poistettua ilman toista ja kaksi varsaa samalla kertaa on tammalle suuri riski. Metelle kaavailtu sulho löytyy sukupostista nimellä Esu, ja sen tietoja näet täältä. Komea poika! Toivon mukaan ensi vuonna on luvassa hyviä uutisia.

Meten harjaa ei enää juurikaan letitetä niin kuin sen ollessa ratsastuskoululla, ja se onkin kasvanut jonkin verran pituutta. Runsaan ulkoilun ansiosta hevonen kasvattaa aina entistäkin paksumman talvikarvan suojaksi viimaa vastaan.

Hyvästi, Steven

Tallimme luottoponi Steven jouduttiin valitettavasti lopettamaan jalkavaivojen vuoksi 9.9.2015.



Aivan taivaan tällä laidalla

 on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.

 Lemmikit, jotka ovat olleet täällä

 jollekulle erityisen läheisiä,

 menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.

 Siellä on kaikille rakkaille

 ystävillemme niittyjä ja kukkuloita,

 joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.

 Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta

 on yllin kyllin, ja kaikilla

 ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.

 Kaikki eläimet, jotka ovat olleet

 sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa;

 loukkaantuneet ja vammautuneet

 parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi,

 juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme

 menneistä päivistä ja ajoista.

Tuntematon



Nalle eläkepäivien viettoon

Elokuun alussa päättyi Nallen ura ratsastukoulun tuntihevosena. Nalle on vuosien varrella hoitanut tuntihevosen virkaansa erinomaisesti, sillä sen selässä on keikkunut kolmevuotiaista lapsista kokeneihin ratsastajiin ja kaikkea siltä väliltä. Sen kanssa on kisattu kotikisoissa sekä tuntiratsastajien mestaruuksissa. Nalle on toiminut luottoratsuna ja vetohevosena maastossa, todellinen monitoimihevonen siis.
Paras kiitos hevoselle tälläisestä työpanoksesta on onnellinen eläkekoti, ja sellaiseen Nalle on todella päässyt.

Kävimme Nallen toisen hoitajan Tiinan kanssa tervehtimässä pappaa uudessa kodissa, jossa Nalle vietti laidunelämää uuden tammakaverinsa kanssa. Hevoset olivat ystävystyneet nopeasti ja Nalle hirnui tyttöystävänsä perään heti jos ei sitä nähnyt.

Uusi talli oli hurjan hieno ja Nallen karsina valtava. Uusien hevos-ystävien lisäksi Nalle on saanut seuraa kanoista ja kukosta, joita se jahtasi ympäri karsinaansa kun ne sinne eksyivät.

Pitkään herraa hoitaneena oli suuri helpotus nähdä kuinka hyvin se oli uuteen kotipaikkaansa kotiutunut ja kuinka paljon rakkautta ja ymmärrystä sen uusilla omistajilla on. En olisi voinut toivoa Nallelle yhtään parempaa paikkaa.

-Emmi

Jäähyväiset Avalle

Viime viikolla lähti talliltamme lyhyen ajan sisään jo toinen poni, Ava. Tämä nuori poni ehti olla Poni-Haassa vain muutaman vuoden, joista ainakin viimeisen vuoden ajan se sairasteli jalkojensa kanssa pitkiä jaksoja. Ponille löytyi hyvä koti, jossa se saa tulevaisuudessa viettää leppoisia mammapäiviä.

Avasta kertoo enemmän sen hoitaja Anni.

Ava ja Anni keväällä 2015, c) Nora Oravainen

Ava lähti tallilta viime perjantaina muihin hommiin. Se pääsi Keski-Suomeen parhaaseen mahdolliseen kotiin, jossa sillä on paljon tilaa liikkua vapaana. Avan jalat olivat oireilleet jo kauan, eivätkä ne enää kestäneet tuntikäyttöä.

Ava tuli Poni-Hakaan joskus loppusyksystä 2013. Poni tuli Suomeen Latviasta, jossa sillä kilpailtiin jo paljon koulua ja esteitä sen nuoresta iästä huolimatta. Sen tultua Poni-Hakaan se ei aluksi käynyt paljoakaan tunneilla, mutta osoittautui nopeaksi oppijaksi ja alkoi käymään enemmänkin tunneilla. Joskus Ava ”säikähti” ihan olemattomiakin asioita ja järjesti pieniä omia esityksiä tunneilla. Kuitenkin Ava oli ihanteellinen poni ratsastaa.

Sen tultua Poni-Hakaan se valloitti lähes kaikkien sydämet suloisella ulkonäöllään ja ihanalla luonteellaan. Ava oli lähes aina pää käytävällä, rapsutuksia ja nameja kerjäämässä. Ponin tultua tallille en olisi uskonut, että olisin alkanut sitä hoitamaan. Kuitenkin siihen hommaan päädyin ja meidän yhteinen aikamme alkoi 3.2.2014. Silloin mietin mahtaakohan aika riittää kahdelle hoitohepalle, mutta Ava vaikutti niin suloiselta, että olihan se pakko alkaa sitäkin rapsuttelemaan. Avan kanssa ei koskaan ollut tylsää. Se oli aina todella sosiaalinen ja odotti korvat hörössä karsinassa, milloin joku tulisi sitä rapsuttelemaan. Se varmisti aina, olisiko jollakin herkkuja mukana. Ava oli aina leikkisällä tuulella, mutta osasi olla myös nätisti. Se ei koskaan ollut kärttyisä tammamainen, vaan todella kiltti.

Maaliskuussa Avaa kävi katsomassa pari sen entistä ratsastajaa Latviasta asti. He olivat niin kiintyneitä siihen, että halusivat matkustaa Suomeen vain sen takia. He moikkasivat samalla Ufoa, Ginaa, Ballea ja Vikiä, jotka ovat tulleet samasta paikasta. Heidän mielestään Ava oli erityinen poni ihanan luonteensa takia.

Ponin lähtö oli omalla tavallaan hieman koominen. Ensinnäkään tallista ei tuntunut löytyvän mistään sopivan kokoisia suojia tai matkustusloimea. Kun lopulta kaikki löytyi, oli lopputulos melko kaoottinen. Kun tuli aika lastat poni traileriin, ei se sinne helpolla mennyt. Lopulta Ava työnnettiin kirjaimellisesti traileriin. Poni taisi aavistaa, ettei enää ole tulossa takaisin tallille. Kiitos Avalle kaikesta mitä se opetti, ikävä tulee. <3

Kummastunut poni lähtöpäivänä matkalla traileriin. Stailaajina Melisa ja Jonna.

Onnellista tulevaisuutta Avalle!

Luottoratsu Bruno eläkepäiville

Pilvisenä lauantaina 28.3. saimme taas hyvästellä yhden tallin vanhoista luottoratsuista, kun ruunikko poni Bruno lähti viettämään eläkepäiviään ratsutalli Vivelyyn. Samalle tallille lähtivät aikoinaan myös Kerppu ja Jetta.

Bruno tuotiin Suomeen Virosta vuonna 2001, ja Poni-Hakaan se siirtyi 2000-luvun alkupuolella. Näiden yli kymmenen vuoden aikana poni ehti hurmata ja opettaa monia ratsastajia, opettajia ja hoitajia.

Brunosta kertoo sen pitkäaikainen hoitaja Netta.

Bruno ja Netta 28.3, c) Annina Mäkinen

Bruno ja Netta 28.3, c) Annina Mäkinen

Bruno saapui Poni-Hakaan 2000-luvun alkupuolella, joten se ehti tehdä pitkän uran tuntiponina. Näiden vuosien aikana se on ollut loistavana opettajana monille lapsille ja myös vähän vanhemmille. Kuntoonlaitossa Bruno osasi kaikki mahdolliset keinot välttääkseen varusteiden laiton ja tunneilla Bruno teki usein kaikkensa päästäkseen helpommalla. Kun itse oli riittävän päättäväinen, alkoi Bruno tehdä mitä pyydettiin ja se onnistuikin valloittamaan monien sydämen.

Itse aloin hoitamaan Brunoa vuonna 2009 eli meille ehti kertyä kuusi ihanaa yhteistä vuotta. Niiden vuosien aikana sai vuodattaa hikeä ja kyyneleitä mutta hetkeäkään en tämän ihanan ponin kanssa vaihtaisi. Bruno oli ensimmäinen hoitoponini ja ehti opettaa minulle paljon hoitamisen alkeista lähtien. Muutaman vuoden ajan Bruno ehti toimia myös lastariponina Prinssin kanssa Halin ja Kerpun siirryttyä muihin hommiin. Suurimmassa osassa lastareista (lastenjuhlista) olin itse Brunon mukana ja niissä oppikin tuntemaan ponin entistä paremmin. En olisi uskonut että tuosta tötteröitä pelkäävästä ponista tuli lastareiden luottoratsu. Alkujännityksen jälkeen Bruno kuitenkin sopeutui hyviin uusiin asioihin. Muistan eräät talvella olleet lastarit, jotka taisivat olla kummankin ensimmäiset. Ratsastusalueena oli parkkipaikka jonka toisessa reunassa oli suuri lumikasa, jossa lapset riehuivat ja kiipeilivät, sekä pitkä mäki, jossa ihmiset laskivat pulkillaan lujaa suoraa parkkipaikan reunaan. Alkuun Bruno oli aivan järkyttynyt lumikasassa vaanivista ja pulkkien kanssa hyökkäävistä lapsista, mutta niin siitä vain tuli kiltisti kehää kiertävä lastariponi.

Bruno yhdessä Netan kanssa kilttinä lastenponina Hevoset Stadikalla -tapahtumassa kesällä 2014.

Brunon pitkä ura ratsastuskoulussa tuli päätökseen maaliskuun lopussa. Ennen pääsyä uuteen kotiin vietimme Brunon kanssa aamupäivän kisakatsojina Iitun mukana. Kisojen jälkeen oli aika jättää Bruno uuteen hyvin ansaittuun eläkekotiin, jossa se saa viettää ihanaa eläkeläisen elämää. 


Toivomme varmasti kaikki tälle hurmaavalle ponille leppoisia eläkepäiviä!

Poni-Haan vanhat hevoset: Sara

Tässä juttusarjassa selvitämme, mitä kuuluu Poni-Haassa asuneille entisille ratsastuskouluhevosille. Tällä kertaa kuulumisia Sarasta, josta kertoo Johanna, ponin nykyinen omistaja. Sara lähti Poni-Haasta lokakuussa 2013.

Sara

Sara on ihana poni! Pakko sanoa se jo heti tähän alkuun. Ostimme Saran syksyllä ja jo heti koeratsastuksessa huomasin, kuinka paljon Sara oli ruosteessa. Laukkojakaan ei meinannut millään saada nousemaan ja meno oli mitä sattuu, kun oli ollut vain maastokäytössä ilmeisesti jonkin aikaa.
Päädyimme kuitenkin ostamaan poni, kun tuo oma hevonen tarvitsi seuraa kun edellinen jouduttiin lopettamaan.
Olemme käyneet nyt vähän kevyemmissä valmennuksissa, ja ponia ollaan saatu taas rennommaksi ratsastaessa. Koulukiemuroitakin on taas uudelleen opiskeltu ja päästy vähän eteenpäin.

Ihanan valloittavahan poni on! Meillä tosiaan Sara asuu pienellä kahden hevosen tallilla Mikkelissä tuossa omassa pihassa, niin pääsee vähän paremmin vaikuttamaan ruokintaan ja liikutukseen.

Poni-Haan vanhat hevoset: Mio

Tässä juttusarjassa selvitämme, mitä kuuluu Poni-Haassa asuneille entisille ratsastuskouluhevosille. Tällä kertaa kuulumisia Miosta, josta kertoo Miina, ponin hoitaja. Mio lähti Poni-Haassa kesäkuussa 2009.

Mio

Mio muutti Rehndahlin eläinpihalle Kirkkonummelle 20.4.2012, samaan paikkaan missä se asusteli ennen Poni-Hakaan saapumista. Mio oli asunut Poni Haan jälkeen ensin entisellä hoitajallaan sekä myöhemmin harrasteponina lapsiperheelle ennen kuin muutti takaisin Rehndahliin.
Rehndahl on kotieläinpiha jossa on paljon erilaisia eläimiä joita saa tulla katsomaan, siellä on myöskin jonkin verran tuntitoimintaa.

Mio viihtyi Rehndahlissa todella hyvin ja oli kaikkien pikkulasten suosikki. Rehndahlissa Mio kävi pari kertaa viikossa tunneilla. Välillä viikonloppuisin Mio lähti erilaisiin tapahtumiin muiden ponien kanssa ja toimi talutusratsastusponina.
Elämä Rehndahlissa oli siis todella rauhallista ja työ sopivan kevyttä Miolle. Te, jotka muistatte Mion Poni-Haasta muistatte varmaankin, että Miolla oli ongelmia selän kanssa sillä sopivaa satulaa oli vaikea löytää. Rehndahlissa ratsastetaan enimmäkseen ilman satulaa joten Mion selkä on voinut todella hyvin ja sen huomaa selvästi myös herran käytöksestä. Mio on myöskin lihonut paljon mikä on hyvä asia, sillä onhan se aina ollut vähän liian laiha. Mio on saanut viettää kaikki kesät ja talvet isolla laitumella Rehndahlissa Aladin ja Caprio nimisten shetlanninponien kanssa. Mio oli ihan selvä laumanjohtaja tässä ryhmässä.

2.1.2015 Mio muutti Siuntioon yksityistallille. Rehndahlin ratsastuksenopettaja osti ponin, joten Mio on hyvässä hoidossa ja tulee viettämään loppuelämänsä hänen luonaan. Minulla ja Miolla tuli 10 vuotta nyt vuodenvaihteessa täyteen. Olen hoitanut sitä ensin Rehndahlissa, sitten Poni-Haassa ja sitten taas Rehndahlissa ja nyt matkamme jatkuu Siuntioon.

Terveisin
Miina & Mio

Joulukalenteri: 16. luukku

Kuvia vuodelta 2005

 Tallitaipaleeni alkuvaiheelta tuli kuvattua paljon heppoja. Tässä osa tallin asukkaista vuonna 2005!

Maybe the Best, eli Blondi

Aro-Tuulia, "Tuisku"

Maailman pisimmät korvat ja pitkulaisin pää. Ada, josta myöhemmin tuli toinen hoidokkini. Eläkkeelle Ada pääsi poniope Leenalle.

Ilona ja Pikku-Sisko

Kultsi ja Speedy

Bruno

Kovis

Hasse ja Watti. Herrat olivat hyvää pataa keskenään :)

Uusi heppa vuonna 2005, Pete!

Kaunis tamma Floora, joka ontui pitkään kunnes lähti.

Freddy, miesten vakioratsu alkeiskurssilla suuren kokonsa takia



Tallin suurin ja pienin ottavat yhteen. Hemmo ja Kerppu.

Watti ja Kalle (parhaat kaverukset) rapsuttavat Hemmoa

Prinssi ja Kerppu, ihanat pienet jekkuponit!

Jonny

Kingis

Santtu, maailman suloisin pikkuponi

Hopsun perusilme harjattaessa, joku muukin yritti näköjään pitää kuria yllä ;)

Joulukalenteri: 12. luukku

Aikuisten alkeiskurssilla 5/5

  Viimeisessä osassa alkeiskurssi päättyy, mutta Niinan hoitoura on vasta alussa. Tämän jälkeen julkaistaan vielä näiltä ajoilta yksi kuvapostaus, jossa on vuodelta 2005 tallielämän kohokohtia. Kommentoikaa, olisitteko kiinnostuneita lukemaan Niinan päiväkirjaa vielä alkeiskurssin jälkeen.

 

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 16

Minä ja Ilona

Viimeistä viikkoa viedään. Ilona osoittautui oikein kivaksi, vaikkakin se meinasi karata multa =) Mun isä ja sisko oli tulleet katsomaan ja syötiin tallin kiskassa herkku-ruuat.

Ilona oli ihanan reipas tunnilla! Harmi vain, että jouduin jarruttelemaan sitä koko ajan kun edellä maleksivat Hopsu ja Unelma. Ilona on Teeten lempiheppa ja olinkin tosi otettu, kun sain sen. Laukat sujui aika vauhdikkaasti ja tosi hyvin! Mulla oli vaikeuksia pysyä selässä siinä vauhdissa =) Sain pidätellä, mutta hauskaa oli.
Teete opetti tänään etuosakäännöksen, mikä olikin ihan helppoa. Olen kyllä nyt ihan ihastunut Ilonaan ja onnellinen siitä, että saan mennä sillä koko viikon.
Kysyttiin muuten Teeteltä esteistä ja se lupasi että huomenna voitaisiin vähän kokeilla. Heppakammo-täti näytti kauhistuneelta =D Luultavasti mäkin kyllä tipun, mutta se ajatus ei tunnu nyt yhtään häiritsevältä. Torstaina (vikalla kerralla) meillä olis pitänyt olla teoriaa, mutta koska osataan jo laittaa hepat kuntoon niin ratsastetaan. Ihan kiva, ettei sitä väkisin pidetä.

Lauantaina ostin Watille harjoja ja nyt vähän kokeilin niitä tunnin jälkeen. Hepparaukka oli ihan innoissaan, kun muovipussi rapisi =D Se on niin söpö ja töykki mua turvallaan koko ajan. Ei se kyllä kaikille noin tee. Otin siitä paljon kuvia, se oli niin edustava. Pää vaan oli niin iso ettei meinannut kuvaan mahtua. Muutenkin musta hevonen pimeässä karsinassa on hieman haasteellinen kuvattava!
Huomenna olis hoitajien kokous!

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 17

Tänään hypättiin tunnilla yhtä miniestettä! Ilona hyppäsi ihan innoissaan, mutta oli kyllä mullakin kivaa. Meidän oli tarkoitus mennä ravissa, mutta kerran mentiin laukassakin kun Ilona oli niin innoissaan. Jännää, mutta tosi kivaa!

Watin hoitaminen jäi tänään vaan yhteen tunnille laittoon (ja harjaamiseen) ja pois hakemiseen. Hoitajien kokouksessa kerkesin olemaan 10 minuttia kun Synnöve (tosi kiva tenava-ope) pyysi mua laittamaan Watin valmiiksi sille estekurssille. Laitoin väärän satulan, kun en tiennyt että sillä on esteille oma satula. Synnöve tiuskaisi siitä aika vihaisesti mulle, mutta Teete tuli puolustamaan =)
Itikat kiusaa mua ja Wattia. Heppa hinkkaa päätään muhun vähän liian kovaa. Meni myöhään tallilla, mut ei se mitään. Huomenna mennään kuulemma maastoon.

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 18

Meidän oli tarkoitus mennä maastoon, mutta ukkonen jyrähteli niin mentiinkin maneesiin ratsastamaan. Siellä tulikin sitten ihan kunnon raekuuro ulkona. Toivottavasti huomenna päästäis maastoon, kun on viimeinen kerta.
Kertailtiin vanhoja juttuja ja harjoiteltiin taas etuosakäännöksiä. Kokeiltiin myös ravin hidastamista ja nopeuttamista. Sitä olisi voinut kokeilla enemmänkin, mutta taas oli hidastelijoita edessä. Unelma jopa yritti potkaista kun en saanut Ilonaa jarrutettua. Onneksi ei osunut!
Tunti meni tosi nopeasti ja harmittaa että kurssi loppuu huomenna. Yks meidän kurssilainen suunnitteli jo porukalla kesätunteja, mutta mulla ei taida olla varaa mennä joka viikko. Säästän jatkokurssiin mielummin.
Watin hoitsu Sari tuli esittäytymään ja vaikutti kivalta! Se on aikuinen, eikä mikään pikkutyttö =)

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 19

Watti, maailman söpöin hevonen!

 Viimeinen kerta =( Tunti meni ihan liian nopeasti ja oli jotenkin haikea fiilis.
Tehtiin tunnilla kaikkea kivaa mikä vaati keskittymistä (ravataan yksi sivu ja loput laukataan). Ajatukset ei pysyneet mukana koko ajan ja Ilona käyttikin tilaisuutta hyväkseen oikomalla kulmia ja laukkaili milloin sattuu =)
Meidänhän piti mennä tänään maastoon, mutta siellä satoi vettä.
Muut kurssilaiset aikoo käydä kesätunneilla nyt joka viikko ja mä vaan toivon että jatkokurssi järjestyy. Teete ei ollut siitä ihan varma. Yks meidän kurssilainen oli ostanut 5 (!) viinipulloa Teetelle lahjaksi meidän kaikkien puolesta. Olis nyt ostanut yhden hyvän =D Teete tuli halimaan ja se on kyllä älyttömän pikkuinen! Teete kehui mun ryhdin parantuneen kurssin aikana paljon.

Watille jouduin heittämään hyvästit kahdeksi viikoksi, kun hepat lähtee kesälomalle. Onneksi on hyvä syy käydä tallilla vielä lomailun jälkeenkin!

Joulukalenteri: 7. luukku

Poni-Haan vanhat hevoset: Vallu

Tässä juttusarjassa selvitämme, mitä kuuluu Poni-Haassa asuneille entisille ratsastuskouluhevosille. Tällä kertaa kuulumisia Vallusta, josta kertoo Sari, Vallun omistaja. Vallu lähti talliltamme tammikuussa 2010.

Vallu

Wals, tuttavallisemmin Vallu on ollut omistuksessani 21.1.2010 alkaen. Vallu tuli Poni-Hakaan toukokuussa 2007 jolloin se oli 6-vuotias.
Muistan aina ensimmäisen tunnin Vallulla. Laihanpuoleinen hevonen vaelteli maneesissa kaula pitkällä ihmetellen. Vallu oli herkkä ratsastaa silloin ja laukassa saattoi ottaa omia pyrähdyksiä. Poni-Haan aikoina siitä tuli ehdoton suosikkini ja ihastuin Vallun ystävälliseen luonteeseen.

Valitettavasti Vallulle tuli terveydellisiä ongelmia sen vinouden takia ja suurten liikkeiden takia se ei oikein mahtunut kunnolla liikkumaan muiden seassa. En ollut ajatellut hevosta ostaa mutta kun Suski soitti minulle eräänä perjantaina ja ehdotti Vallun ostamista niin viikonlopun mietittyäni huomasin olevani hevosenomistaja.

Vallu on hannoverilainen ja nyt 13-vuotias. Vallu on luonteeltaan todella sosiaalinen ja ystävällinen. Se on kaikkien ihmisten ja hevosten kaveri. Vallu oli jonkin verran sulkeutunut Poni-Haassa johtuen kipeytymisestä ja alistuvasta luonteesta. Kun Vallu alkoi kuntoutua sen todellinen ulospäin suuntautunut ja sosiaalinen luonne tuli hyvin esille ja kiinnostus uusille asioille. Vallu ikäänkuin heräsi ja alkoi huomioimaan ympäristöään joskus jopa rajustikin. Perusluonteeltaan se kuitenkin on rauhallinen ja luottavainen ihmistä kohtaan. Tallin vaihtaminen on ollut Vallulle aina haastavaa ja ennen kuin se kotiutuu, saattaa Vallu ratsastaessa ottaa pikku lähtöjä mutta vaikka se kovaa osaa lähteäkin niin koskaan se ei pukita tai tee mitään aivan älyttömiä loikkia.

Vallu on minulla harrastehevosena ja se rakastaa maastoilua. Alkuun se aika paljon jännitti maastoilua mutta on tottunut siihen ja rakastaa varsinkin metsässä kulkemista. Säännöllisesti Vallulla menen kouluratsastustakin ja meillä käy säännöllisesti tunnin pitäjä joka opastaa meitä centered riding ajatuksen pohjalta.
Vallu on hyvin peruskoulutettu aikanaan Saksassa ja taitaa avot ja sulut mennen tullen. Vallun ravi on aika haastavaa kun se on niin suurta ja heittävää mutta kaikkeen tottuu ja ehkäpä näiden vuosien aikana olen tottunut istumaan siellä. Kaikki minun ystävät aina ihmettelee että miten tämän hevosen ravissa oppii istumaan kun jo keventäminenkin on haastavaa kun Vallu oikeasti alkaa liikkumaan eteenpäin. Vallulla on erityisen hieno laukka jossa on todella miellyttävä istua.
Vallu ottaa yleensä asiat rauhallisesti mutta on minuakin muutaman kerran maastossa kiikuttanut tukka putkella. Sillä on utelias luonne ja uusia asioita pitää käydä lähituntumalta tutkimassa.

Oman hevosen omistaminen on mukavaa ja luottamuksen rakentaminen sen kanssa. Me taidetaan Vallun kanssa aika hyvin jo tuntea toisemme. Vallu on kova poika juttelemaan ja se vastailee yleensä minulle kun tulen tallille ja kutsun sitä nimeltä hakiessani tarhasta. Vallu on sielukas hevonen joka kiintyy omistajaansa vahvasti ja sen kanssa tulee aina hyvälle tuulelle.

Viime kesänä olen harjoitellut Vallun kanssa kaulanarulla ratsastusta ja olemme ratsastaneet myös ilman satulaa. Se on ollut mielenkiintoista kun käsissä ei ole mitään millä ohjata, mutta istunnan ohjaava vaikutus on se tärkein. Vallun selkä ei ole kaikista mukavin istua ilman satulaa kun sillä sattuu olemaan todella korkea säkä. Olen myös paljon puuhaillut Vallun kanssa maasta käsin ja siitä on mukavaa kun hengailemme ympäriinsä. Vallua voi hyvin lähteä taluttamaan maastoon koska se käyttäytyy hyvin ja tottelevaisesti.

Vallu sai kunnian olla näyttöhevosena ystäväni näyttökokeessa kun hän opiskeli eläinten kouluttajaksi. Vallulle on naksuttimen avulla opetettu luopumista, kosketuskeppiin kosketusta ym. ja Valluhan on ihan loistava niissä, se hoksaa asiat todella nopeasti ja eikä malttaisi lopettaa harjoittelua. Näyttökokeen otti vastaan itse Tuire Kaimio ja hän kehui Vallun luonnetta ja hevosen keskittymistä sekä intoa harjoitteisiin.

Vallu muutti elokuun alusta Östersundomiin mukavalle tallille. Välillä nimittäin kävimme Nurmijärvellä asti asustelemassa. Sillä on tarhakaverina suomenhevonen Hirmu jonka kanssa yhdessä syödään heinätkin samasta kasasta. Nykyisellä tallilla on hienot maastot, iso kenttä ja maneesi. Syksyllä sai ratsastaa pitkin pitkiä sänkipeltoja ja Vallu olisi viihtynyt siellä vaikka kuinka monta tuntia. Maastossa mennessä voi törmätä peuroihin jotka asuvat lähimetsässä. Peurat tulevat yleensä iltapäivästä syömään läheiselle nurmelle ja hevoset näkevät tarhoistaan peurat. Vallukin on niin tottunut niihin ettei yleensä pelkää niitä.
Lehtipuhaltimetkin on Vallun mielestä niin arkipäiväinen juttu mutta kun sitten maastossa on se sama iso kivi jonka takana ihan varmasti piilee mörköjä niin sitä pitää joka maastoreissulla vähän pöhistä. Käytiinpä Vallun kanssa Siwan pihassakin mutta kun ei siellä ollut hevosparkkia niin ostokset jäivät väliin.
Meillä menee siis oikein mukavasti ja viihdymme nykyisellä tallilla loistavasti jossa on hienot persoonalliset hevoset ja mukavat ihmiset.

Terveisiä kaikille tutuille Poni-Haassa!

Joulukalenteri: 5. luukku

Aikuisten alkeiskurssilla 4/5

Joulukalenterin 5. luukussa kurkistetaan vanhoihin alkeiskurssimuistoihin. Niina aloitti uudestaan pitkän tauon jälkeen ratsastamaan kesällä 2004 ja tässä viiden postauksen juttusarjassa pääsette lukemaan millaista oli aikuisten alkeiskurssilla ja miten Niina päätyi hoitamaan ensimmäistä hoitohevostaan Wattia. Tämä juttusarja jatkuu viime vuoden joulukalenterista.

Aiemmat osat:
Ensimmäinen osa
Toinen osa
Kolmas osa

 

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 13

Teete varmaan kiusallaan laittaa mulle joka päivä Hopsun! Vaikka kyllähän mä nykyään pärjään sille ihan hyvin. Olisi vaan kiva kokeilla jotain uutta heppaa, tätä kurssia kun on enää viikko jäljellä.

Hopsulla oli tosi paha päivä ja jouduin vielä harjaamaankin sen.  Hoitajaa ei näkynyt missään. Onneksi se pelkäsi vaaleanpunaista harjaa ja huidoinkin sitä pitämään ponin ojennuksessa. Olisin halunnut yksin laittaa kaikki varusteet, mut Hopsu oli niin kenkulla tuulella, että tuntui että on parasta pyytää apua.
Tunnilla oli samoja harjoituksia, alkoi jo vähän tylsistyttämään. Hiukan pujoteltiin ja laukattiin ennätyksellisesti kolme ratsukkoa kerrallaan. Hopsu laukkaa näköjään paljon huonommin maneesissa.

Tunnin jälkeen huomasin, että Watilla oli hoitaja ensimmäistä kertaa. Mun tuuria, olisin itse päässyt tutustumaan siihen ensimmäistä kertaa. Joku tyttö harjasi sitä ja päätin mennä juttelemaan. Yritin hirveesti kysellä kaikkea, että mitä kaikkea pitäisi aina tehdä ym. mutta se tyttö oli niin ujo, etten saanut siitä mitään irti. Todella ärsyttävää. Yritin olla niin mukava kun ikinä osaan, mutta olisin halunnut kuristaa sen, kun en saanut mitään irti. Hoitopäiviksi saatiin sentään sovittua tiistai ja perjantai. Sain pumpata kyllä senkin tiedon ulos. Ei kertonut yhtään mitään, vaikka paljastin olevani tunari-tasolla hevosten suhteen. Vieläkäään en siis päässyt Wattia harjailemaan. Aloin myös miettiä, että miten saan sille suitset jos se nostaa päätään ylös. Se on aika iso nimittäin!

Valittelin sen hoitsun ujoutta Blondin hoitajalle ja se onneksi hän kertoi paljon kaikkea hyödyllistä. Toivottavasti saan jossain vaiheessa muutettua noita hoitopäiviä, mulle noi on nimittäin kaikista huonoimmin sopivat. Kaikki työvuorot tuppaa olemaan just noina päivinä. Saaran (meidän alkeiskurssilla myös) kanssa mentiin vielä katsomaan estetuntia ja otin opikseni kun Hopsua hoputettiin. Ne sen pukit oli säälittäviä jalanheittoja, pysyisin kyllä siellä selässä ja olenhan pysynytkin=) Huomenna raippa laulaa!

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 14

Tämän kerran jälkeen enää neljä kertaa ja haluaisin kokeilla jo jotain muitakin hevosia kuin Hopsua... Ärsyttää kun olen ihan nynnerö. Pyysin hoitajaa taas auttamaan, vaikka Saara saa Zabriinankin valmiiksi yksin. Ja se heppa vasta näyttääkin kiukkuiselta...
Tunti oli yläkentällä ja mentiin puomeja. Ihan kivaa vaihtelua, valmistaa tulevia estetunteja varten. Teete päätti kohottaa pisteitään Hopsun silmissä ja antoi sille turkinpippurin =)
Laukat meni ihan hyvin. Loppuvaiheessa ukkonen alkoi jyrähdellä ja mentiin pienen maastolenkin kautta maneesiin. Saatiin olla Hopsun kanssa ensimmäisiä. Teete talutti, koska Hopsu kuulemma saattoi kenkkuilla. Vaikea kyllä kuvitella että se jotenkin piristyisi maastossa… Nyt oli tietenkin ihan kiltisti. Teete syötti turkkareita Hopsulle ja haistoin ne sen hengityksestä vielä tallissakin. Kaikkea sekin syö. Hopsu oli taas niin kilttiä ja söpöä kun päästiin talliin takaisin. Se on ihan erilainen ennen tuntia.

Watilla ei näkynyt hoitajaa, joten harjasin sen Saaran kanssa. Ei ollut kovin likainen. Watti on kyllä niin kiltti ja ihana! Kun kaviota nostin pikkasen, niin se nosti sen jo itsekin.
Toivottavasti tallilta löytyis vähän vanhempia hoitajia. Vanhimmat mitä oon tähän mennessä nähnyt, on olleet n. 16 vuotiaita.

Ostin muuten Hööksiltä ratsastushousut. Vain 20e, ei mitkään ihmeelliset vaan ihan tavalliset ilman paikkoja. En raaskinut vielä ostaa kalliimpia.
Huomenna olisi eka virallinen hoitopäivä. Ihanaa!

 

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 15 ja ensimmäinen hoitopäivä!

Hoitajien huoneessa heppojen kaappeja

Tulin tallille tosi aikaisin, Teete ei ollut edes listoja kerennyt laittamaan.
Vaihdoin vaatteet, etsin Watin harjat mutta olin silti liian myöhään paikalla. Ratsastaja oli jo harjannut hevosen…Mikä pettymys! Laitoin satulan sille ja talutin herran tunnille. Ihanaa taluttaa niin isoa heppaa =)

Juteltiin Teeten kanssa ja se sanoi, että ensi viikolla kaikilla vaihtuu hevoset. Saas nähdä, niin piti nimittäin vaihtua aiemminkin. Saara saisi kuulemma Unskin ja mä Ilonan. Ilona on Unskin ja Hopsun sisko, ihan samannäköinen. Varmistin heti että onko Ilona laiska, mutta kuulemma se on onneksi reipas. Ilona ei olekaan ollut meidän kurssilla vielä, eikä mulla ole oikeastaan siitäkään mitään mielikuvaa. Piti äkkiä mennä kurkkimaan, miltä se näyttää.

Mulla oli siis tänään Hopsu viimeistä kertaa. Mentiin ensin maastoon puoleksi tunniksi. Saatiin olla taas ensimmäisiä. Maasto meni ihan hyvin, vaikkakin oli jänniä tilanteita, esimerkiksi alamäet. Koko ajan pelotti että heppa kompastuu. Korsiakin piti Hopsun välillä maistella. On se vaan niin nälkäinen!
Tuntia jatkettiin yläkentällä, Hopsu edelleen osaston ensimmäisenä. Oli vähän haastetta, kun Hopsulla ei ollut mallia edessä. Toisaalta, Hopsu tuntui ehkä hieman reippaammalta kuin yleensä. Laukat meni miten meni… Yhdellä kerralla laukattiin melkein ensimmäisestä askeleesta alkaen, mutta joka kerralla oiottiin puoli kenttää. Sitten taas käynneissä tuli hiki, kun hevosta piti kiskoa pois puskasta syömästä.

Loppupäivästä sain viimeinkin laittaa Watille suitset. Se muuten nostaa päänsä tooosi ylös ja sormi täytyy tunkea suuhun kun se ei avaa muuten suutaan. Ei kovin helppoa mutta onnistuin. Harjailin sitä ja se jotenkin pelkäsi vesipisaroita. Outo. Kaviot se onneksi nostaa tosi nätisti. Hellyydenkipeä se on, sopii mulle siis =)
Mua muuten kerjättiin jo Peter Pan nimisen hevosen hoitajaksi syksyllä. Lupasin laittaa harkintaan=)