Working equitation-kurssilla

Minkä harrastuksen voit viedä mukanasi mihin tahansa maailmassa ja aina hyödyntää taitojasi ja löytää ystäviä ja mistä saat aina iloa pienistä kehittymisen askelista?
Ratsastus eri muodoissaan. Meillä oli ilo ja uutuuden jännitys olla Poni-Haan pilottiryhmä working equitation –kurssilla (WE) 30-31.7.2016. Siitä tuli osallistujille uusi intohimo! Uusi näkökulma omaan kunnianhimoiseen harrastukseen ja uusi tapa käyttää kaikkea lajin parissa opittua hyväksi.

Working equitation on erilaisten tehtävien tekemistä ratsukkona. Se on paitsi hauskaa ja ihmisiä yhdistävää hevostelua, myös haastavaa - siis kaikkea jo ratsastuksessa opittua ja yhteistyökyvykkyyttä sekä hevoselle annettavia ymmärrettäviä vinkkejä testaavaa ja edellyttävää. Valmentajamme Ami Sunna ”otti luulot” heti kisamielisiltä osallistujilta pois. Ei suoriteta, ei hätäillä, ei kiirehditä!

Antti ihmettelee pressulla päällystettyä tynnyriä.

Ykkösasia hevosia vietäessä uusiin tehtäviin on rauhallisuus, hitaasti eteneminen, tehtävien pilkkominen osiin, hevosen luottamuksen ja itsetunnon rakentaminen pienten onnistumisten kautta. Ratsastaja ei siis saa ryppyotsaisesti suorittaa eikä heti vaatia liikaa niin hevoselta kuin itseltäkään. Tehtävien laatu ja nopeus paranee yhteisen oppimisen ja vaiheittain tekemisen kautta. Ratsastajan ja hevosen keskinäinen luottamus on tärkeää ja se, että hevonen oivaltaa tehtävien niksejä ja ymmärtää ratsastajan kertoman tahtotilan.

Eteneminen tapahtuu niin, että voit jopa nähdä hevosen aivojen raksutuksen, kun se pohtii sinun apujasi ja pyyntöjäsi sekä tehtävän outoa rekvisiittaa tutulla kentällä ja omien jalkojensakin siirtelyä – HOKS!

Ami ymmärrytti meille lajin luonteen, tavoitteet ja perusperiaatteet. Treenit olivat innostavia ja hauskoja – kuin pikkulapset väliin ilakoimme. Pienryhmässä sai harjoitella samaa tehtävää monia kertoja, jotta itse ratsastaja oppi tekemään oikein ja sen ohessa hevonen ymmärsi ja treenasi monta kertaa. Treenasimme niin että koko puolitoistatuntinen kului kelloa vilkuilematta.

Askel kerrallaan, vaikka porkkanan voimin

Millaisia tehtäviä teimme? Ratsastimme puomin ylle pysähdykseen siten, että puomi jäi hevosen jalkojen väliin ja siitä sivuttain väistöä puomin pysyessä koko ajan jalkojen välissä. Ensi pari askelta, sitten puolikkaan puomin verran. Ohjien ollessa vasemmassa kädessä tietyssä otteessa ja oikein käden toimiessa tehtävissä pyydystimme vapaaseen käteemme tynnyristä pitkän ”kolisevan” kepin ja siirsimme sen toiseen tynnyriin kentän toisessa päässä sekä käynnissä, ravissa että jotkut hevoset jopa laukassa. Ratsastajan sihti ja tarttuma olivat tärkeät. Joku hevonen haisteli ja tutustui tynnyriin pitkän aikaa korvat tötteröllä, joku ei oikein suostunut menemään lähellekään, joku parkkeerasi viereen noteeraamatta tynnyriä lainkaan, joku liikkui askellajissa ohi läheltä ja joku varmuuden vuoksi väisti vähän kauempaa. Ratsastajat kurottelivat ja kumartelivat ja paransivat omaa tekemistään. Kaikki saivat lopulta suorituksen.

Kepin siirtäminen onnistui niin käynnissä...

...kuin laukassakin.

Puomeista tehty T-muoto tarkoitti peruutustehtävää: ensin pysähdyksestä taaksepäin, hevosen etuosan kääntäminen jotta takaosa osoittaa T:n vartta kohti ja sitten peruutus kulman yli pitkästi taaksepäin. Ei saisi korjailla välillä vaan tavoite on tehdä peruutus yhtäjaksoisesti A-S-K-E-L kerrallaan hitaasti.

Typy ja Veera peruutustehtävässä.

Portin avaus oli mieletön kokemus: pysähdykseen seis portin paalun viereen, portin salvan avaus, hevonen taaksepäin ja läpi portin, kääntyminen, peruutus taaksepäin ja salvaremmi koko ajan kädessä lukitus takaisin. Vesitehtävä kuuluu aina treeneihin mukaan. Pressu maassa esitti vettä ja sen yli piti kulkea. Kapeasta pressusta siirryttiin vaiheittain ”syvempään ja leveämpään” jokeen. Joku haistatti meillä pitkät noin vain ylittäen joen suvereenisti, joku haisteli ja melkein maisteli ja totesi vaarattomaksi astellen sujuvasti sitten yli, eräs konkari estetykki vierasti totaalisesti pressua, joka kahisi kavion askeltaessa siihen. Konkarille ei auttanut edessä eikä vieressä mallikkaasti kulkeneiden kavereiden esimerkki ja rohkaisu, mutta se saatiin pressun toisella puolella ojennettujen porkkanoiden avulla kävelemään vihdoin tosi coolisti yli (kiitos porkkanatäti). Jotkut hevoset tekivät kissamaisen loikan sen yli (ylös suoraan ja neljälle jalalle takaisin maahan).

Royta rohkaistiin porkkanapussin avulla kävelemään pressun yli. Tämän jälkeen pressussa ei ollut enää ongelmaa, ja yli tultiin sujuvasti monta kertaa.

Lettu näyttää mallia pressuesteen hyppäämisessä.

Toisena päivänä pressun yllä oleva ristikko olikin jo leikkien suoritettavissa – niin ne opit ja treenit menivät perille. Pujottelurataa tehtiin hevosen takaosaa siirtämällä, ei taivuttamalla. Pujottelutehtävä sujui käynnissä ja ravissa kaikilta, mutta vain yksi notkea kumihevonen teki sen laukassa.

Onnistumisia

Mutta miten valloittavia tyyppejä olivatkaan nuo hevosemme! Joku suoritti tehtävän heti rohkeasti, joku käyttäytyi ponimaisen ilkikurisesti ja persoonallisesti pressutehtävässä kiskaisten koko pressun suuhunsa ja ravistellen sitä muille kauhistuttavaa rahinaa ja kahinaa pitäen. Epäluuloiset kaverit varmistelivat ja rohkaistuivat kerta toisensa jälkeen. Nuoret pohtivat jalkojaan ja apuja ja saivat onnistumisen kokemuksia. Moneen osaan puretut tehtävät olivat selkeästi kurssin avainsana. Hevoset saivat rohkeutta ja itseluottamusta ja hoksasivat tehtävät, sillä kahden päivän aikana niiden suoritus parani mahdottomasti. Osa hevosista myös rentoutui tehtävien avulla silminnähden huokaisten ja myödätenkin, mitä ei aina niin helposti tunnillakaan tapahdu.

Mara seisoi kiltisti paikallaan portin kiinnilaitossa.

Tämä oli niin hyödyllistä ja oivaa ja kivaa ja iloa tuottavaa, että toivoisin pääseväni kurssille toistekin. Ami voisi ratsastajiakin temppuuttaa vielä enemmän kurssin ulkopuolella. Kokonaista kolme ryhmää ratsastajia ja 15 hevosta/ponia nuoresta konkariin (niin hevoset kuin ratsastajat) olivat viikonloppuna treenaamassa. Katsomossakin oli kannustavaa porukkaa ja oli kuulemma hauska seurata hevosten luonteen mukaisia alkureaktioita ja parin etenemistä. Mukana oli prosentuaalisesti myös normaalia enemmän miehiä. Wau.

Kiitos Ami Sunna uudesta elämyksestä ja kannustamisesta ja Virpi Ranta mahdollistamisesta sekä pilottiryhmän treenikaverit: Satu, Viia, Johanna, Eve.


Liisa Lyyra

Viikko tallipoikana, 3. osa

 Petri vietti viikon Poni-Haassa tallitöitä tehden. Juttusarjassa tutustumme tallin arkeen tuntiratsastajan silmin. Ensimmäisen osan voit lukea tästä,  toinen osa löytyy täältä. 
Tämä on juttusarjan viimeinen osa.

Iltapäivä

Viikon ensimmäisinä laidunpäivinä ponit ja hevoset saivat olla laitumella aluksi vain muutaman tunnin, jotta ne eivät söisi liikaa vihreää kerralla.
Siirsimme isot tammat muutaman tunnin ulkoilun jälkeen vihreältä takaisin tuttuun hiekka-aitaukseen. Haasteena olikin, että eihän tammoilla ollut mitään kiinnostusta lähteä pois herkkuapajilta. Lopulta saimme houkuteltua ensin Lempin liikkeelle, muut tammat seurasivat sitten melko kiltisti perässä. Lopputuloksena oli lauma hölmistyneitä tammoja hiekka-aitauksessa, jotka tajusivat, että heitä olikin huijattu pahemman kerran. No, onneksi pääsivät juomaan hiekka-aitaukseen raikasta vettä, joka helpotti oloa lämpiminä kevätpäivinä.

Vaikka kuinka yritimme pitää ponit ja hevoset vain rajatun ajan vihreällä ensimmäisinä päivinä, niin valitettavasti kuitenkin muutama ponitamma ahnehti liikaa ja lopputuloksena muutama ähkypotilas. Onneksi Pepin ja Iineksen ähkystä selvittiin säikähdyksellä ja eikä mitään pahempaa päässyt tapahtumaan. Lepo ja liikunta auttoivat molemmat ponit taas kuntoon. Muutama muukin poni oli melko voipuneen oloinen ensimmäisten laidunpäivien jälkeen.

 

Lounastauon jälkeen oli aika hakea ponit ja hevoset takaisin sisälle. Oli mielenkiintoista huomata, miten tarkka ja säännöllinen on hevosten päivärytmi ja niiden oma sisäinen kello. Jo hyvissä ajoin ennen sisäänpääsyt tammat ja ruunat alkoivat kokoontua laitumen portille ja odottamaan pääsyä takaisin talliin. Kun laitumen portit avattiin, niin vauhti taas oli taas melkoinen ja ruunat laukkasivat taas täyttä vauhtia niityltä takaisin kohti tallia.

Talliin saavuttiin vaiheittain – isot tammat, pienet tammat ja ruunat, kukin omana ryhmänään. Täytyy myöntää, että olin melkoisen yllättynyt, että ponit ja hevoset osasivat (ainakin periaatteessa) mennä itsenäisesti kukin omaan karsinaansa. Mutta kyllähän siinä välillä melkoinen härdelli syntyi, kun jotkut asukit menivätkin väärään pilttuuseen. Etenkin Lady oli täysi hönö ja sitä sai aina luudalla ohjata oikeaan suuntaan.

Osa poneista tuli sellaista kyytiä, että kengät vain kopisivat pitkin tallin käytävää ja itse oli parempi vetäytyä lähemmäs käytävän reunoja. Muutaman kerran parikin hevosta tai ponia oli samassa karsinassa, mutta silloin piti ottaa vain vierailijaa harjasta kiinni ja ohjata kohti omaa osoitetta. Ihmeen kiltisti suostuivat aina siirtymään. Omalta osaltani haasteena oli, että en millään oppinut tuntemaan viikon aikana kaikkia asukkeja ja välillä ihmettelinkin, että kukas tämä on ja missäs tämän oma pilttuu on. No, kaikesta selvittiin pienen säädön jälkeen.

Kun asukit oli saatu sisälle, niin vuorossa oli tallin käytävien lakaisu ja päiväruokinta. Heinien lisäksi päiväsaikaan tarjottiin kauraa, melassia, kivennäisiä, öljyjä ja vitamiineja – kullekin oman ruokavalion ja ohjeen mukaisesti. Hevosten ja ponien ruokinnan jälkeen alkoikin työpäivä olla täynnä omalta osaltani ja täytyy myöntää, että päivät menivät yhdessä hujauksessa – sen verran mielenkiintoisia ja tapahtumarikkaita päivät olivat.

Yhteenveto ja opit

Kokonaisuutena viikko tallipoikana vierähti yllättävänkin nopeasti eikä luppoaikaa ollut oikeastaan ollenkaan. Aikaiset aamuherätykset ja fyysinen työ vaativat veronsa – päiväunet maistuivat kolmen ensimmäisen työpäivän jälkeen, mutta loppuviikosta kroppakin tottui jo paremmin uuteen rytmiin.

Vammojen osalta selvittiin onneksi vähällä, vain yksi rakko kädessä. Viikon aikana ei sattunut yhtään vaaratilannetta hevosten tai ponien kanssa, vaan tallin asukit käyttäytyivät kaikissa tilanteissa hyvinkin rauhallisesti ja ymmärrettävästi.

Minulla ei ollut mitään isompia odotuksia tai ennakkoajatuksia ennen työviikon alkua. Tavoitteena oli oppia lisää hevostenhoidosta sekä ymmärtää paremmin, mitä tallin arki on. Kokonaisuutena viikko oli erittäin antoisa ja positiivinen kokemus. Lisäksi opin taas hieman lisää hevosten hoidosta ja niiden luontaisesta käyttäytymisestä.

Yllättävää oli, kuinka vähän olin konkreettisesti tekemisissä hevosten kanssa. Mihinkään rapsutteluun tai seurusteluun ei jäänyt aikaa, vaan keskeistä oli antaa asukeille ruokaa ja huolehtia ulkoilusta. Toinen asia, mikä yllätti, oli työn fyysisyys. Koneita ei pahemmin pystytty hyödyntämään, vaan viikon tärkeimmät työkalut olivat talikko ja luuta.

Hevosten hoito on fyysisesti hyvin vaativaa työtä, joka vaatii erittäin hyvää kuntoa. Arvostus tallihenkilökuntaa ja heidän tekemää työtä kohtaan nousi huomattavasti tämän viikon myötä. Välillä ihmettelinkin, että miten tallitöitä pystyy hoitamaan kolmen henkilön voimin, kun nyt meitä oli kuusi ja töitä riitti koko ajan.

Itselleni viikon tärkein oppi oli, että sain paremman ymmärryksen siitä mittavasta taustatyöstä, jota tehdään päivän aikana hevosten hyvinvoinnin eteen. Näin meillä ratsastajilla on tunnille tultaessa reipas, hyväntuulinen, ravittu ja ulkoillut hevonen tai poni sekä siisti talli ja karsinat.

Seuraavan kerran kun menette omalle ratsastustunnille, niin toivonkin että jokainen meistä muistaa ja osaa arvostaa sitä meille näkymätöntä työtä, jota on tehty päivän aikana, jotta meidän jokaisen oma ratsastustunti olisi mahdollisimman hieno kokemus. Vielä kerran suuri kiitos tallin henkilökunnalle!

Petri P.

Viikko tallipoikana, 2. osa

 Petri vietti viikon Poni-Haassa tallitöitä tehden. Juttusarjassa tutustumme tallin arkeen tuntiratsastajan silmin. Ensimmäisen osan voit lukea tästä.

Aamupäivä

Hevosten hyvinvoinnille on tärkeää selkeä ja säännöllinen päivärytmi. Aamuruokailun jälkeen tallin asukkaat tietävät hyvin, että seuraavaksi on aika päästä ulkoilemaan. Tosin muutamana aamuna oli ratsastustunteja, jolloin piti olla tarkkana, mitkä hevoset päästettiin ulos ja mitkä jäivät sisälle. Voi sitä pettymystä, kun kaverit lähtivät ulkoilemaan, mutta itse joutuikin vielä lähtemään töihin vieläpä heti aamuruokailun jälkeen.

Tällä viikolla olikin tiedossa iloinen yllätys tallin asukkaille – hevoset ja ponit pääsivät nimittäin ensimmäistä kertaa vihreälle laitumelle. Mielestäni koko työpäivän hienoin hetki olikin, kun päästimme ponit ja hevoset ulos aamuruokailun jälkeen yhdeksän aikoihin aamusta. Varsinkin, kun ne tajusivat, että tällä kertaa ei mennäkään tuttuun hiekka-aitaukseen vaan vihreälle niitylle.

Ensimmäisenä oli vuorossa isot tammat, joilla olikin jo aitaus valmiina. Aluksi tammat tulivat tuttuun tyyliin lönkötellen tallista ulos Lempin johdolla, mutta sitten ne tajusivat, että nyt päästään vihreälle. Saman tien tammat kiihdyttivät kovaan laukkaan ja rynnistivät kohti vihreätä laidunta. Laitumella piti tehdä vielä muutama kunniakierros pukkihyppyjen kera.

Pikkutammat talutettiin alkuviikosta yliksen viereiselle niitylle omassa saattueessaan ennen kuin saimme heillekin rakennettua oman kesälaitumen tallin läheisyyteen. Sain kunnian viedä ja hakea Terttua päivittäin. Terttu onkin ilmeisesti tunnettu hieman äkäisenä ponina, mutta meillä yhteistyö sujui mainiosti. Liekö sitten hyvällä ruoalla ollut osuutta asiaan.

 Pikkutammojen naapurissa – omassa pikku aitauksessaan ulkoilivat päivittäin kahdestaan Nalan ja Bambi, jotka eivät osaa käyttäytyä isomassa laumassa.

Rakensimme alkuviikosta myös poni- ja hevosruunille yhteisen kesälaitumen viereisen urheilupuiston niitylle, lähelle ponitammojen kesälaidunta. Viikon vaikuttavin hetki olikin, kun päästimme aamuisin ruunat kesälaitumelle. Alkuihmetyksen jälkeen ruunat kiihdyttivät aikamoiseen laukkaan ja tanner vain tömisi, kun ruunat kiisivät ohi. Meidän tehtävänä oli varmistaa, että ruunat pysyivät narukäytävän sisäpuolella ja osasivat mennä oikealle laitumelle. Oli hauska nähdä, kuinka ratsastustunneilla välillä melko verkkaisesti liikkuvat Tipo ja Roy kiihdyttivät täyteen laukkaan, kun tiedossa olikin ulkoilua niityllä.

Todellisuudessa tallityöntekijät ovat melko vähän tekemisissä hevosten kanssa päivän aikana. Tämä olikin itselleni pienoinen yllätys, että hevosten hoitaminen jää aika vähille työpäivän aikana. Lähinnä hevosten kanssa ollaan tekemisissä ruokintojen yhteydessä sekä, kun niitä viedään ja haetaan takaisin laitumelta. Toinen työhön liittyvä yllätys oli työn fyysisyys ja raskaus, ainakin näin toimistotyöntekijän näkökulmasta.

Kun hevoset oli saatu ulos, niin alkoi päivittäinen karsinoiden siivous. Tässä vierähtikin helposti pari tuntia. Lopputuloksena toistakymmentä isoa kottikärryllistä asukkien jätöksiä ja turvetta, jotka kipattiin isoon ruuviin ja kuljettimen kautta kompostoitavaksi ja lopulta säkitettävksi Pollen Paras hevosenlannaksi.

Muutaman kerran viikossa avattiin karsinoiden ovet kokonaan, jolloin Kirsi ajoi näppärästi Avantilla jokaiseen boxiin uutta turvetta. Kun karsinat oli siivottu ja turpeet ajettu, niin sitten laitettiin vielä heinät valmiiksi päiväruokailua varten. Tämän jälkeen olikin henkilökunnan ansaittu lounastauko.
Fyysinen työ ja ulkoilu tekivät sen, että viikon aikana energiantarve nousi huomattavasti ja ruoka maittoi itsellänikin erityisen hyvin.

Petri P.

Uusi juttusarja: Viikko tallipoikana, 1. osa

Tyttäreni poniharrastuksen innoittamana aloitin oman hevosharrastukseni Poni-Haassa aikuisten alkeiskurssilla kolmisen vuotta sitten ja siitä lähtien olen käynyt Teeten tunneilla lauantaisin. Lisäksi suoritin perushoitokurssin viime syksynä. Työpaikan vaihdon johdosta minulla on kerrankin useamman kuukauden kesäloma ja tästä heräsi ajatus, että olisiko mahdollisuus tutustua tallin toimintaan ja arkeen lähemmin?
Tavoitteena olisi oppia lisää hevosten hoitamisesta sekä ymmärtää, kuinka tallin arkea pyöritetään.

Kaksi puhelinsoittoa (Virpille ja Kirsille) ja harjoittelupaikka järjestyi Poni-Haasta toukokuun viimeiselle viikolle. Viikon aikana meitä olikin normaalia isompi porukka, koska vakityöntekijöiden (Kirsi, Virpi K, Sofia) lisäksi auttamassa olivat työ- ja tet-harjoittelijat Noora ja Inka sekä allekirjoittanut.

Tässä ajatuksia, tunnelmia ja kokemuksia viikon varrelta.

Prinssi, Ferrari ja Broidi

Aamu

Tallilla jokainen työpäivä alkaa heti aamusta kello 7. Toista se on toimistotöissä, jolloin yleensä vasta heräilen seiskan jälkeen ja konttorille voi mennä liukuman mukaan yhdeksän aikoihin. Onneksi on kesä tulossa ja aamut ovat valoisia, niin tämä helpotti heräämistä. Tosin ensimmäisenä aamuna heräsin jo ennen kellon soittoa – täynnä intoa ja odotusta viikon töistä.

Päivän hienoimpia hetkiä oli heti aamusta, kun avasimme oven ja astuimme tallin käytävälle. Aamunkajossa toistakymmentä päätä kurkki karsinoista ja melkoinen meteli ja hirnahtelu käynnistyy saman tien – ruokaa on tulossa! Voi sitä ponien ja hevosten tohkeisuutta. Hätäisimmät ja huonotapaisimmat yrittivät myös potkia ovia tehostaakseen vaatimuksiaan, mutta Kirsi pisti nämä tapaukset saman tien tiukkaan kuriin. Ei muuta kuin valmiiksi täytetyt heinäkärryt esiin ja ruoan jakoon.
Ahneimmat yrittävät napata kaula pitkällä ensimmäisen suupalallisen jo suoraan kärrystä tai viimeistään kädestä, kun ojensi heiniä kohti karsinaa. Varsinkin monet ponit tuntuivat olevan melko itsepäisiä tapauksia. Hevoset siirtyivät sivuun helpommin ja odottivat nöyremmin, että heinät olivat paikallaan. Jopa Lempi siirtyi rauhallisesti sivulle, odotti ja antoi laittaa heinät omalle paikalle verkkosäkkiin. Normaalisti aina ennen ratsastustuntia Lempi alkaa luimistelemaan ja tuijottaa vihaisesti, kun astuu hänen karsinaansa. Nyt ei ollut yhtenäkään päivänä kiukkua eikä huonotuulisuutta. Saman havaitsin myös Silverin kohdalla, joka on yleensä melko epäluuloisen oloinen, kun menee hänen luokse ennen tuntia.

Tammoja, etualalla Aune

Kun heinät oli jaettu, niin oli aika jakaa aamun kaurat. Jos aamun ensimmäinen reaktio oli melkoinen hirnunta ja pauke, niin kaurakärryjen lähestyessä alkoikin kuulua erikoista hyrinää ja hyminää, jota tehostettiin ojennetuin kauloin. Ruokailujen yhteydessä tulivat tutuiksi hieman mystiset koodit ja ohjeet karsinoiden ovissa (esim 3-2- 3, rip-rip- rip). Näiden perusteella siis annostellaan kullekin ponille ja hevoselle oikeat määrät heinää, kauraa, melassia ja muita vitamiineja. Lisäksi piti ottaa huomioon erikoisruokavaliot ja mahdolliset sairaslomalaiset, jotka eivät tarvinneet ruokaa yhtä paljon.

Lopuksi raavittiin haravalla heinät pois käytäviltä ja jätettiin ponit ja hevoset ruokailemaan. Oli aika pitää aamukahvin mittainen tauko.

Petri P.

Ruunia

Joulukalenteri: 18. luukku

Poni-Haan vanhat hevoset: Freddy

Tässä juttusarjassa selvitämme, mitä kuuluu Poni-Haassa asuneille entisille ratsastuskouluhevosille. Tällä kertaa kuulumisia Freddy Teddy -nimisestä isosta ruunasta, joka lähti Poni-Haasta eläkkeen viettoon kesällä 2006 hoitajalleen Riialle.

Tässä kun alkaa olla kohta 10 vuotta siitä kun Freddyn kanssa yhdessä lähdettiin Peehoosta niin ajattelin kirjoitella kuulumisia että miten nämä vuodet ovat menneet. Ja koska Niina pyysi (ja pyysi ja pyysi:D)

Kylläpä on painavat kaviot!

Vuonna 2006 Freddyn tuntihevosura lähestyi loppuaan ja mun piti miettiä että miten päätän jatkaa harrastusta. Olin hoitanut äijää silloin kuutisen vuotta ja muutenkin oma ratsastuskoulu-urani oli pitkä. Päätin sitten ottaa askeleen eteenpäin (jota en ikinä olisi uskaltanut ottaa jos olisin omannut samat tiedot kun nyt!) kun armaani tuli myyntiin. Nimi paperiin ja hevonen lomansa jälkeen kopissa uutta tallia kohti. Olin saanut sille paikan eräältä pikkutallilta joka siinä keskikesän valossa vaikutti mukavalta ja talliporukka kivalta. No, osittain oikein.
Talven tullen tuli myös ensimmäinen oppituntini hevosen omistamisessa: kaikki tallit eivät ole sitä miltä näyttää. Tuli ongelmia hoidon suhteen ja tallinpitäjä paljastui hyvin äkkipikaiseksi. Paikka oli Korkin talli jota ei nykyisin enää taida olla. Freddy parka pääsi laihtumaan liikaa syystä että mulle valehdeltiin päin naamaa että juu juu, saa se oikean määrän ruokaa. Sen kun tajusin niin etsin salamana toisen tallipaikan. Näin päädyimme keväällä Sakun tallille tai kuten minä sanoisin, ojasta allikkoon. Meni taas tallipaikka vaihtoon. Oppitunti numero 2. Hienot puitteet ei takaa mitään. Kolmatta kertaa mua ei huijata. Saatiin tallipaikka Järvenpään ratsastusseuran tallilta, joka tuntui ja tuntuu vieläkin kotoisalta vaihtoehdolta meille kun ollaan ratsastuskouluympäristöön totuttu. Mukava talli, hyvä porukka, luotettava hoito... (paitsi parin ekan kuukauden jälkeen toinen tallimestari katos kun pieru saharaan. Kävi ilmi että hän oli jonkun saksalaisen Bandidos-pomon exä joka oli maanpaossa :D). Nyt kun oltiin kunnon tallilla niin ei meillä ollu hätäpäiviä. Freddy viihtyi vaikka se oli vähän dementiapotilas kun aika monta vuotta musta tuntui että se kuvittelee olevansa vielä Poni-Haassa, koska se oli aina niin hämmentynyt kun lähdettiin karsinasta.

Se on kova puhisemaan. Luonne on kyllä ihan samana pysynyt. Jos lapset tulee silittelemään niin sankarimme vaan huokaisee ja kääntää pään pois, eli se homma mistä herra on eläköitynyt on ihmisten viihdyttäminen koska hän on nyt vakavasti otettava yksäri! Mähän ostin Freddyn ihan ilman ostotarkastusta tai mitään, mutta siihen oli syynä se että pitkään oli tunnettu ja niin harvoin se oli saikuttanut niin ei siinä kummempaa todennäköisesti ole. Kinnerpateista tiesin ja siitä että sen takapää on aika vammanen kengittää. Luonnollisesti tämä johti siihen että kengittäjää oli vaikea saada paikalle. Ratkaisin pulman opettelemalla itse kengittämään kun tottakai tuttu venkura on helpompi kun vieras. JRS-tallilla ollaan viihdytty nyt melkein 8 vuotta. Pari kesää on vietetty Storgårdissa laitumella koska Järssin laitumet on olleet pois käytöstä ja herra tarvii laidunlomansa. Näin vanhoilla päivilläänkään sitä ei ole haitannut tollanen nopea muutto, vaan se on jopa ollut ihan innoissaan. Voisin muuten sanoa että kyllä se mua seuraa vaikka heikoille jäille mutta tosiasiassa jos siitä olisi kyse, niin se sanoisi mulle että tyhmä akka, tonne en mene. Niinkuin se tekee myöskin nähdessään vesiletkun/kastelukannun/banaanilaatikon/glitteriä/sulan kohdan lumisessa maassa tai lumisen kohdan sulassa maassa nähdessään. No, jokaisella on omat juttunsa.

Freddy on yleensä tarhaillut kaverin kanssa vaikka se onkin vähän syrjäänvetäytyvä. Karsinoissa on joutunut olemaan väliseinät koska se ei tykkää kun muut katsoo kun se syö tai juo tai on. Nyt parina viime vuotena siitä on tullut leppoisampi muille hevosille vaikka ruokakuppi saa kyllä kyytiä vieläkin jos joku on hänen käytäväosuudellaan. Sillä on myös vaimo. Myös jo iäkkäämpi tamma joka on ollut sen karsinanaapuri kaikki nämä järssivuodet. Siinä ne kiukuttelee toisilleen kuin mikä tahansa vanha pariskunta. Jo heti ensi hetkistä ajattelin että Freddy on ensimmäiseksi hevoseksi painonsa arvoinen kultaa. Ostajalle, ei onneksi myyjälle.
 Ja olen vieläkin samaa mieltä. Se on ollut terästä. Selvinnyt kahdesta ihme tallista ilman vatsahaavaa toisin kuin monet muut, vaan kaks kertaa ollaan käyty klinikalla, hakemassa kortisonia kinnerpatteihin ja nyt viimeisen vuoden aikana on ollut ongelmia hampaiden kanssa mutta se saatiin korjattua parilla raspauksella joten nyt nyt heinä rouskuu taas niinkuin ennenkin. Viime klinikkareissulla about 4 vuotta sitten tehtiin taivutukset ja kaikki nivelet 0/5 tai 1/5 eli ehkä se tolpillaan pysyy vielä tovin.

Eka päivä laitsaa kesä 2015

Kesällä meillä olis sitten merkkipäivä, kymmenen vuotta ollaan sit pidetty yhtä, ja jos sinne asti päästään, niin Freddy on ollut mulla jopa pidempään mitä se oli Peehoossa! Kymmeneen vuoteen on mahtunut kyllä kaikkea, on koettu Tuusulan loppumattomat maastot, käyty koulu- ja estevalmennukset, kuntouduttu, harrastettu ja otettu loman kannalta. Tällä hetkellä näyttää ihan hyvältä, virkeämielinen joskin mukavuudenhaluinen 26-vuotias on ratsastettavuudeltaan parempi kuin kymmenen vuotta sitten, ja tässä vähän aikaa sitten se jopa hörisi mulle ekan kerran kun menin hakemaan sitä tarhasta! Vähän hitaasti lämpeevä kaveri mut semmonen se on, mun Freddy.

Terkkuja Poni-Hakaan ja hyvää joulua, toivottaa Riia ja Freddy

Joulukalenteri: 17. luukku

Vuoden hoitajat

Lucia-juhlassa palkittiin vuoden parhaat poni- ja hevoshoitajat. Tittelin ansaitsivat tällä kertaa ponihoitajista Mukia ja Lempiä hoitava Emma Ylä-Oijala ja hevoshoitajista Peten ja Lempin hoitaja Anna-Liisa Granqvist, joka on toiminut muutaman kuukauden ajan myös hevosten hoitajavastaavan tehtävissä. Kriteerinä vuoden hoitajien valinnalle ovat yleisesti olleet hyvä asenne hoitamiseen, ahkera taluttaminen talutustunneilla, ystävällinen suhtautuminen muihin tallilla kävijöihin ja tietysti moitteeton huolehtiminen omasta hoidokista koko vuoden ajan. Esittelemme palkitut.

Vuoden ponihoitaja: Emma

Kuka olet ja kuka on hoitohevosesi?
Olen Emma 14 v. Hoidan Mukia ja Lempiä.

Emma ja Muki Lucia-juhlassa

Kerro lyhyesti tallihistoriastasi: milloin aloitit ratsastuksen ja milloin aloit hoitaa hoitohevosiasi?
Aloitin ratsastuksen Poni-Haassa käymällä epäsäännöllisesti talutuksessa ja myöhemmin tenavilla. Alkeiskurssille menin kesällä 2009 ja sen jälkeen olen ratsastanut säännöllisesti. Lempiä aloin hoitamaan helmikuussa 2013 ja Mukia vuosi sen jälkeen keväällä.

Millaisia persoonia hoitohevosesi ovat, miksi pidät juuri niistä?
Muki on seurallinen ja "tammamainen" poni. Se tykkää rapsutuksista ja ilmaisee mielipiteensä selvästi varsinkin, jos ei pidä jostain. Muki on myös ihana kun se hörisee tutuille ihmisille, kun sitä moikkaa käytävältä tai menee karsinaan. Lempi ei ole yhtä seurallinen kuin Muki, mutta kyllä sekin rapsuttelusta tykkää. Lempi hermostuu helposti, jos tallissa on paljon meteliä ja ihmisiä tai jos sitä hoitaa kiireessä. Joskus kuitenkin, kun tallissa on hiljaista niin Lempi voi harjatessa melkein nukahtaa. Lempi myös kertoo selvästi, jos se ei tykkää jostain tai sitä sattuu, esimerkiksi satulan laitto on sen mielestä kamalaa.

Mikä mielestäsi tekee hyvän hoitajan, mitä häneltä vaaditaan? Miksi luulet itse tulleesi valituksi?
Hyvä hoitaja tekee hoitopäivineen ne asiat, jotka on sovittu ja etsii itselleen tuuraajan, jos ei pääse tallille. Hän on valmis auttamaan kaikkia tallilla apua tarvitsevia ja taluttamaan omaa hoitsua tai jotain muuta ponia esim. tenavatunnilla. Hyvä hoitaja on myös kiinnostunut oppimaan lisää hevosista, jotta voisi ymmärtää ja hoitaa hoitsuaan paremmin. Hän noudattaa tallin sääntöjä ja on ystävällinen kaikille. Hyvältä hoitajalta vaaditaan siis sitoutumista, vastuuntuntoa, positiivisuutta ja halua oppia.
Luulen itse tulleeni valituksi vuoden hoitajaksi, koska hoidan molemmat hoitsuni hyvin ja autan muita.

Mitä parannettavaa löydät hoitajasysteemistämme, oletko tyytymätön tai erityisen tyytyväinen johonkin?

Poni-Haan hoitajasysteemissä hyvää on mahdollisuus olla hevosten kanssa ja oppia enemmän kuin, jos vain ratsastaisi kerran viikossa tunnilla. Hoitaessa myös tutustuu muihin hoitajiin ja saa uusia kavereita :)

Vuoden hevoshoitaja: Anna-Liisa

Anna-Liisa ja Lempi. c) Riina Haanpuro

Kuka olet ja kuka on hoitohevosesi?
Olen Anna-Liisa, 19-vuotta. Hoidan Peteä tiistaina ja lauantaina ja Lempiä ti,to ja la.

Kerro lyhyesti tallihistoriastasi: milloin aloitit ratsastuksen ja milloin aloit hoitaa hoitohevosiasi?
Aloitin ratsastuksen Poni-Haassa alkeiskurssilla vuoden 2007 kesällä ja siitä lähtien olen käynyt säännöllisesti viikkotunneilla. Aloin hoitamaan ensimmäistä hoitohevostani Peteä syyskuussa 2010. Elokuussa 2012 aloin hoitaa Lempiä.

Millaisia persoonia hoitohevosesi ovat, miksi pidät juuri niistä?
Pete on valloittava herrasmies, jolla ei tunnu ikinä olevan huonoa päivää. Se nauttii rauhallisista harjauksista, jolloin saa myös paljon rapsutuksia. Välillä Peten mielestä on tylsää olla harjattavana, jolloin se heiluttaa harjaämpäriä turvallaan kuitenkaan pudottamatta sitä. Ihaninta Petessä on sen positiivinen ja rento luonne, tallille tullessa tietää aina että karsinassa odottaa iloinen hevonen.

Lempi sen sijaan on varsinainen Tamma isolla T:llä. Välillä on huono päivä, jolloin kaikenlainen harjaaminen kiukuttaa, mutta hyvinä päivinä Lempi nauttii rapsutuksista ja harjaamisesta ylähuuli pitkänä. Varsinkin vuosi sitten talvella Lempi oli hyvin kiukkuinen johtuen sen silloisesta mahakivusta. Pohjimmiltaan Lempi on kuitenkin todella kiltti ja mukava hevonen, joka yleensä vain esittää hapanta ja irvistelyt yleensä jää vain irvistelyksi. Lempin kanssa on oppinut olemaan kärsivällinen ja rauhallinen, jolloin Lempi on itsekin rauhallisesti ja juuri tällaiset rauhalliset hetket jolloin Lempi nuokkuu silmät puoliummessa harjauksesta huolimatta ovat parhaita yhteisiä kokemuksia Lempin kanssa.

Mikä mielestäsi tekee hyvän hoitajan, mitä häneltä vaaditaan? Miksi luulet itse tulleesi valituksi?
Hyvä hoitaja hoitaa hoitohevosensa hyvin ja putsaa sen varusteet ja kupit jokaisena hoitopäivänään riippumatta hoitohevosten lukumäärästä ja avustaa tarvittaessa ne tunnille ja tunnilta pois sekä avustaa myös muiden hevosten ratsastajia tarvittaessa ja taluttaa tarpeen tullen talutuksissa muitakin kuin omaa hoidokkiaan.

Yllätyin hieman tultuani valituksi vuoden hoitajaksi, mutta pyrin tekemään kaikki hoitajille kuuluvat tehtävät mahdollisimman hyvin aina ollessani tallilla ja nähtävästi olen opettajien mielestä siinä
onnistunut.

Mitä parannettavaa löydät hoitajasysteemistämme, oletko tyytymätön tai erityisen tyytyväinen johonkin?
Yleisesti ottaen kaikki toimii suhteellisen hyvin. Erityisen tyytyväinen olen vuosittaisiin hoitajien jouluratsastuksiin, jotka toimivat ikään kuin palkintoina hoitajien koko vuoden jatkuneesta hyvästä hoitamisesta.

Joulukalenteri: 15. luukku

 Onni matkassa - kehitystä!

Onnissa tapahtuneen hurjan muutoksen huomaa heti kun karsinan oven avaa. Kaltereiden takaa se vielä luimistelee vanhasta tottumuksesta, sitten pitää vielä hetki kyräillä, mutta vähän kun rapsuttaa korvan tyvestä niin sen ilme kirkastuu. Tutulla kuviolla kaviot putsataan ja hevonen viedään vesariin. Nykyään Onni jopa kävelee sinne eikä raahaudu perässä. Vesarin reunalla ei hidastella ja kysellä että onko pakko, siihen se kääntyy kauniisti ja pysähtyy odottamaan kiinni laittamista.
Tallipihasta lähdetään hyväntuulisena liikkeelle eikä jokaista askelta kauemmalle Haimi-hallillekaan tarvitse käskeä. Ratsastettaessahan Onni on vallan villiintynyt. Täällä vierailleen Annen ehdotuksesta ollaan otettu laukat alkuverkassa ja kyllä se vähän pukitteleekin mennessään. Tällä energialla takaosa tulee huomattavasti paremmin mukaan ja tänään ravi tuntui kuin olisi ison jumppapallon päällä istunut, pehmeää ja elastista. 

Viikonloppuisin me ollaan yleensä hypätty, niin nytkin. Aloitettiin ravipuomeilla, ja niissä pidemmät välit kuin yleensä, mutta muutaman kerran jälkeen Onni alkoi kiihtyä niin paljon, että viimeiset välit jäi melkein ahtaaksi. Sitten tultiin neljää kavalettia innarivälein laukassa,ja niiden jälkeen piti aina vähän singahtaa kun Opistohallin pitkän sivun baana aukesi. Yhden askeleen sarjan jälkimmäistä osaa nostettiin aina 90cm asti ja hienosti Onni leiskautteli yli. Yhdelle pystylle se kerran kolautti ja oikein ärhäkästi potkaisi sivulle kun harmitti, seuraavalla kerralla sujuvasti nosteli kinttunsa yli. Ja laukka tuli niiiiin hyväksi, se kokosi itseään ja jäi odottamaan, pystyin laukkaamaan kierroksen ympäri melkein koko maneesia, vielä siinä vaikeammassa oikeassa laukassa, pitkällä sivullakaan ei lähtenyt jyräämään vaan laukkasi ehdottomasti parhaiten tähän mennessä.

Yksi K.N. Specialkin me mentiin keskiviikkokisoissa, muutamalla ylimääräisellä käyntisiirtymisellä tosin, kun Onni pullisti alakaulansa ja lähti jyräämään, mutta ihan säädyllisesti selvittiin lopputervehdykseen asti. Tulos ei päätä huimannut, 56%, mutta laukka on vielä sen verran holtitonta suurimman osan ajasta ettei paljon muuta voi vielä odottaakaan.
Kauden viimeiset estekisat jäi väliin rokotuksen harmillisen huonon ajoituksen takia, mutta niihin sitten tammikuussa hyvin treenattuna.

Mutta kyllä ehdottomasti parasta on se asenteen muutos mikä nyt yhtäkkiä näkyy niin selvästi. Töihin lähdetään iloisesti ja mitä sitten jos on vähän pöllöenergiaa, Onni on hyväntuulinen ja jaksaa työskennellä monta päivää putkeen. Hiittisuoralla voi aina käydä sitten ylimääräisiä höyryjä purkamassa ja mieltä virkistämässä.

-Jatta

Onni matkassa - treeni alkaa

Tässä juttusarjassa seuraamme Onnin elämää Ypäjällä Jatan ja Emilian matkassa. Onni lähti ylläpitoon syyskuussa ja palaa luultavasti ensi vuoden puolella takaisin tuntihevosen töihin.

Treeni alkaa

Viime viikolla tiistai-illan hämärtyessä kääräisin Onnille sen ehkä ensimmäiset pintelit jalkaan ja heitin tyylikkääksi klipatun pyllyn päälle viltin. Suuntasimme mm. Anne- ja Pirita-opettajien valmentajan Kikin tunnille. "Pienessä" maneesissa (Poni-Haan maneesin kokoinen wanha maneesi, näistä Ypäjän neljästä pienin) oli hieman hulina käynnissä ja osa keskittymisestä meni siihen, mutta hyvin me saatiin lopulta kuitenkin käyntiväistöt, pysähdykset ravista ja laukannostot tehtyä.
Me ollaan vähän säästelty Onnia ja varottu ettei laiteta sille liian raskaita tai vaikeita tehtäviä että saataisiin vaan mentyä hyvällä fiiliksellä eteen ja pidettyä työmotivaatiota olemassa, mutta Kiki tuumasi että sitten tehdään laukannostoja käynnistä, kyllä se siitä sitten oppii. Ei me kertaakaan päästy suoraan käynnistä laukkaan mutta kyllä se laukkaan pääseminen helpottui vähän.

Torstaina sitten hypättiin, minä ensin iltapäivällä opiston punarautiaalla suokkilapsella meidän ryhmänohjaajan tunnilla ja sitten illalla samaa rataa samassa hallissa saman open tunnilla, mutta eri punarautiaalla. Oltiin jo ihan valmistauduttu vauhdikkaaseen menoon, mutta Onni yllätti kaikki. Onni meni yli kaikesta mitä pyysin, mutta oli enemmänkin vähän hidas kuin yhtään villi. Vasta vikaan tehtävään se vähän syttyi. Radalla kuitenkin jokaiselta tehtävältä tultiin alas myötälaukassa ja hevonen kääntyi hyvin, toisin kuin sileällä laukassa. Ympyrällä se lähtee usein toiselta pitkältä sivulta oikein ampaisemaan kohti toista, toivoen selvästi että joko hädissään otettaisiin se käyntiin tai että pääsisi pullahtamaan toiseen suuntaan. Toistaiseksi sitä ei ole onnistanut, katsotaan kauanko se jaksaa jatkaa...

On muuten jännää kävellä metsätiellä niin pimeässä ettei hevostaan näe, saatika sitten tietä, mutta Onni taisi nähdä mua paremmin kun pysyttiin tiellä ja päästiin valkkujen jälkeen talliin vajaan kilometrin päähän ilman sen suurempia kommelluksia. Estetunnilta palattaessa luokkakavereiden hevoset vähän riehaantuivat, mutta fiksu Onni kiltisti seisoi ja odotti että kaveri sai hevosensa pois ojasta.

Seuraavilla koulutunneilla ollaan saatu muutama hyvä laukannosto ravista, hyviä käyntiväistöjä, päästy ravissa lävistäjä suorana ja laukassa pätkiä peräänannossa. Ollaan me vissiin jotain tehty oikein kun Onni ilmoitti että nyt ei jaksa enää kantaa ja koitti juosta alta koko tunnin. Kikikin totesi että kyllähän tämä ensimmäinen kuukausi menee vähän niin ja näin, mutta kyllä se alkaa sitten jaksaa paremmin.
Perjantaina väsynyt heppa sai ulkoilla koko päivän ja auringonlaskun aikaan käytiin peltojen keskellä kävelemässä melkein tunnin lenkki. Oli aika zen-fiilis seistä rauhallisen hevosen kanssa katsomassa ehkä viiden metrin päässä rauhallisesti laiduntavia peuroja. Huomenna katsomaan pukitetaanko Jatta ojaan jos käydään hiittisuoralla laukkaamassa :)

-Jatta

Onni matkassa - Uusi alku

Tässä juttusarjassa seuraamme Onnin elämää Ypäjällä Jatan ja Emilian matkassa. Onni lähti ylläpitoon syyskuussa ja palaa luultavasti ensi vuoden puolella takaisin tuntihevosen töihin.

Uusi alku 

Perjantaiaamuna puoli yhdeksältä vein punarautiaan suokkiruunan meidän ekalle yhteiselle estetunnille. Vähän tuli esteistä lisäkierroksia ja me suorastaan lennettiin kaiken yli... Sitten vein Hyrrän pikapikaa talliin ja lennettiin katsomaan jo talliin vietyä Onnia.

Olen siis opiskelemassa ratsastuksenohjaajaksi Ypäjällä, ja Onni tuli ylläpitoon minulle ja luokkakaverilleni Emilialle. Meillä alkaa keväällä työharjoittelu ja tarkoituksena sitä ennen treenata ja kisata Onnin kanssa niin paljon kuin ehditään.

Nyt on vajaa viikko takana, ja muutos on jo ihan valtava. Poni-Haassa viimeisimmät käyttöohjeet taisivat olla, että houkuttele Onni ovelle heinällä, vie suitsilla vesariin, laita siinä. Täällä se ei ole kunnolla edes luimistellut kertaakaan, sen voi harjata irti karsinassa, tulee tarhasta ja karsinassa korvat hörössä vastaan, painaa päätä syliin raavittavaksi. Mielellään se tuntuu töitäkin tekevän kun on vähän vaihtelua.
Yksin maastoilu on vielä aika jännää, pieni pör pör pör kuuluu aina mennessä. Mutta selvästi kisahevosainesta siinä on, viikonloppuna oli kansalliset estekisat ja rekkoja ja koppeja ja hulinaa sen mukaisesti ja me käveltiin pitkin ohjin kaiken keskellä eikä yhtään hirvittänyt!

Perjantaina olisi ensimmäinen tunti vuorossa, katsotaan mitä mieltä ammattilainen on meidän viikon aikaansaannoksista.

-Jatta

Nalle eläkepäivien viettoon

Elokuun alussa päättyi Nallen ura ratsastukoulun tuntihevosena. Nalle on vuosien varrella hoitanut tuntihevosen virkaansa erinomaisesti, sillä sen selässä on keikkunut kolmevuotiaista lapsista kokeneihin ratsastajiin ja kaikkea siltä väliltä. Sen kanssa on kisattu kotikisoissa sekä tuntiratsastajien mestaruuksissa. Nalle on toiminut luottoratsuna ja vetohevosena maastossa, todellinen monitoimihevonen siis.
Paras kiitos hevoselle tälläisestä työpanoksesta on onnellinen eläkekoti, ja sellaiseen Nalle on todella päässyt.

Kävimme Nallen toisen hoitajan Tiinan kanssa tervehtimässä pappaa uudessa kodissa, jossa Nalle vietti laidunelämää uuden tammakaverinsa kanssa. Hevoset olivat ystävystyneet nopeasti ja Nalle hirnui tyttöystävänsä perään heti jos ei sitä nähnyt.

Uusi talli oli hurjan hieno ja Nallen karsina valtava. Uusien hevos-ystävien lisäksi Nalle on saanut seuraa kanoista ja kukosta, joita se jahtasi ympäri karsinaansa kun ne sinne eksyivät.

Pitkään herraa hoitaneena oli suuri helpotus nähdä kuinka hyvin se oli uuteen kotipaikkaansa kotiutunut ja kuinka paljon rakkautta ja ymmärrystä sen uusilla omistajilla on. En olisi voinut toivoa Nallelle yhtään parempaa paikkaa.

-Emmi

Ratsastuskouluoppilaiden mestaruudet 2015: Esteratsukoiden esittely

Lahden Ratsastajat järjestää Ratsastukouluoppilaiden mestaruuskilpailut 31.7. - 2.8.2015.
Tuttuun tapaan esittelemme blogissa Poni-Haan joukkueen. Tällä kertaa kahdessa osassa. Tässä siis kisoihin lähtevät esteratsukot!

Inka Laine - Macy

Inka ja Macy estekisoissa maaliskuussa.

Olen Inka Laine, 17-vuotias junioriratsastaja. Lähden kisaaman esteitä Macy-hevosella.
Macy on kisoissa ollut järkevä, eikä esteillä kyttäile mitään turhia sekä se osaa itse katsoa esteiden välejä, joten kaikki ei jää ainoastaan ratsastajan vastuulle. Macy saattaa välillä olla hieman menevä, mutta esteistä tulee kivasti takaisin. Macy tykkää hyppäämisestä, joten sen kanssa on mukava työskennellä. Macy on käytökseltään aika tammamainen ja se kiukkuaa enemmän tai vähemmän, riippuen päivästä. Luulisin, että ihan viisaasti se osaa kisapaikalla silti käyttäytyä.
 En kauhesti Macyllä ole mennyt, vain pari kertaa kun se tuli Poni-Hakaan. Tunneilla olen sillä mennyt satunnaisesti ennen tätä kevätkautta, kunnes valmennuksessa aloin hypätä sillä yhteistyön sujuessa hyvin. Yhdet koulukisat sekä estekisat olen mennyt tällä kaudella Macyllä ja molempiin tuloksiin olen tyytyväinen.

Tuntseihin olen valmistautunut tietysti treenaamalla tunneilla ja nyt käynnissä olevissa valmennuksissa. Olen myös miettinyt omia ongelmiani, mihin täytyy keskittyä kisoissa sekä treenissä.

Huoltotiimiini kuuluu Macyn hoitaja Jenni, joka hoitaa minulle hevosen sunnuntaina, jotta saisin keskittyä mahdollisimman paljon kisasuoritukseen.
Kilpailuiden jälkeen luultavasti katsotaan, kellä aloitetaan syksyn kisakausi. Mieluusti jatkaisin estepuolta Macyn kanssa, mutta Macy on suosittu esteillä, joten saa nähdä kuinka moni sitä toivoo kisoihin. Kilpailuiden jälkeen myös keskityn kehittämään itseäni paremmaksi ratsastajaksi. Jännitysaste ei vielä ole kovin suuri, ehkä asteikolla neljästä kymmeneen, kuusi.

Christel Björkbom - Macy

Christel ja Macy samoissa estekisoissa.

Olen Christel Björkbom, kohta 19v. ja ratsastanut pienestä saakka. Kisaamisen aloitin vasta kunnolla viime vuonna. Olen lähdössä Macyn (Amazing Moon) kanssa estekisoihin Takkulaan ensimmäistä kertaa. Kilpailen sennujen 90cm luokassa.

Macyllä on enemmän kokemusta kisoista kuin itselläni, joten se varmasti käyttäytyy aikalailla samalla tavalla kotona kuin kisoissakin. Toivon, että Macy käyttäytyisi paremmin kisoissa kuntoonlaittaessa sillä kotona se on varsinainen tamma.
Päädyin Macyyn viime vuonna Suskin esteviikonloppuna, kun sain ratsastaa ekaa kertaa Macyllä. Vaikka se voi hölmöltä kuulostaakin, niin se oli rakkautta ensisilmäyksellä, vaikka Macy tuntuikin aluksi haastavalta ratsastaa.
Minulle sanotaan aika usein että Macyn luonne sopii minulle, sillä olen itsekin sähläävä kuumakalle, sekä vedän herneet nenään pienestäkin asiasta ja tuskin maltan ikinä odottaa vuoroani. Olemme Macyn kanssa elementissämme esteillä, kun taas koulutunnilla kumpikaan meistä ei oikein saa mitään aikaiseksi

Olen Macyn kanssa keväällä pyrkinyt kisaamaan jokaisissa estekisoissa Poni-Haassa. Viimeisissä kisoissa olemme osallistuneet pelkästään korkeisiin luokkiin ja saatu myös voitto kotiin! Kevään estemestaruuksissa saimme toisen sijan. Tavoitteenamme on aina voitto, mutta sitä tärkeämpää on aina puhdas rata, mikä on tähän asti onnistunut joka kerta.
En ole ennen ollut tallin ulkopuolella kisaamassa. En ota siitä sen kummempaa stressiä, sillä luotan Macyyn ja tiedän että se osaa. Olen aika paha jännittäjä jokaikisessä kisassa, joten toivon että en tartuta sitä hevoseen.
Olemme treenanneet nyt aika paljon, enkä epäile hetkeäkään että Macy olisi repsahtanut lomalla, vaan enemmänkin omasta puolesta tuntuu etten osaa edes pitää ohjia oikeiden sormien välissä kesäloman jälkeen.

Minulla ei ole mitään rutiinia ennen kisoja, mutta olen aina ennen kisoja nukkunut vähemmän kuin normaalisti jännityksen takia. Jollakin oudolla tavalla se on kuitenkin vaikuttanut positiivisesti suoritukseeni, sillä jos olen ollut liian skarppina niin olen alkanut säätämään kaikenlaista selässä radan aikana. Salainen aseeni on luotto Macyyn!

Riippumatta siitä miten kisoissa menee, niin tulen olemaan todella ylpeä ratsustani ja omasta saavutuksestani sekä muista Poni-Haan tiimiläisistä. Syksyllä jatkan sitten niin pitkään Macyn kanssa kun vaan on mahdollista, ja aiomme ottaa yhdessä kaikki mahdolliset haasteet vastaan jotka eteemme heitetään.

Jonna Vakkuri - Iines

Jonna ja Iines maaliskuun estekisoissa.

Olen Jonna Vakkuri ja ikää minulta löytyy 15 vuotta. Poni, jolla kilpailen tuntiratsastajien mestaruuksissa on 7 vuotias eestinhevostamma Agnes, tutummin Iines.
Iineksen vahvuuksia ovat sen varmuus esteillä ja sen luotettavuus niin kotona kuin kisapaikoillakin. Meille on kertynyt yhteistä historiaa n. 5 kuukautta eli koko se aika, jonka Iines on Poni-Haassa asunut.

Poni-haan omissa seurakilpailuissa olemme olleet kuusi kertaa sekä kävimme kesäkuussa kilpailemassa Kumpumäen tilan estekilpailuissa. Kilpailen Iineksellä niin koulua kuin esteitä. Parhaimpia sijoituksiamme ovat Poni-Haan ratsastajien ponien estemestaruus hopea sekä Kumpumäen tilan seurakisoissa 80cm luokan toinen sija.
Näihin kisoihin olen valmistautunut treenaamalla ahkerasti ja varmistamalla, että kaikki tarvittava löytyy. Varsinaisesti mitään onnea tuovaa tavaraa minulla ei ole paitsi onnenraippa, mutta sitä en aio käyttää Takkulassa.

Huoltotiimiini kuuluu parhaat kaverini Annina ja Tiina, jotka pitävät minut ja ponin kasassa koko viikonlopun ajan. Kuukausi sitten jännitin kisoja paljon, mutta nyt en oikeastaan ollenkaan.

Sara Pohjanne - Lassi

Sara ja Lassi Suskin esteviikonlopulla alkukesästä.

-->

Olen Sara Pohjanne, 15 vuotta.
Ratsastuksen aloitin 8-vuotiaana. Alkeiskurssilla Pon-Haassa opettajani oli ihana Synnöve "Synskä" Hagman. Poni-Haan lisäksi ratsastan myös Porvoossa. Esteratsastuksen saloihin minut johdatti kokenut "rusettihai" Lilli (Limiti DK), jolta sain hyvät perusopit Lasse ja Anneli Paakkolan opetuksessa. Lilli siirtyi laukkaamaan vihreämmille laitumille viime toukokuussa. Kokenut hevonen ehti opettaa minua useamman vuoden ajan. Poni-Haassa en toimi hoitajana, mutta TETeissä olin ensin Ranskan Beauvaisissa hoitamassa kenttäratsuja ja sitten Saksan Oberbiegelhofissa hoitamassa kouluhevosia.

Tällä hetkellä minua opettaa Ponihaassa normitunnilla Teete Laurila ja valmennustiimin tunneilla Anne Nuutinen ja Pirita Lång. Lisäksi käyn Kylmäkiven tallilla Porvoossa Sanna Andersonin koulutunneilla.

Tammikuussa Anne ehdotti minulle valmennustiimin tunneille ratsuksi Lassia (Las Wegass), jolla lähden nyt Takkulan kisoihin. Olin muutamia kertoja aiemmin mennyt Lassilla, mutta kun sain sen ensimmäisen kerran alleni valmennuksissa ajattelin, että tämä hevonen ei sovi minulle. Ensimmäiset tunnit olivat kamalia, mutta sitten yhteistyömme alkoi sujua ja nyt meitä voi jo kutsua Lassin kanssa tiimiksi. Olemme pärjänneet seuran kisoissakin. Lassi on tottunut kisaaja, joten kisapaikalla ei pahempia hölmöilyjä luultavasti ole odotettavissa. Lassin hoitaja Tiina Raitio tulee mukaan, joten taustatyö on kunnossa siltäkin osin. Lisäksi Titta ja Nekku kisaavat Takkulassa koulukisan Lassilla, joten Lassin huolto on kunnossa.

Olen valmistautunut Takkulan kisoihin käymällä valmennustiimin tunneilla. Minkäänlaista onnea tuovaa tavaraa tai maskottia minulla ei ole. Pyrin menemään tilanteeseen hyvin valmistautuneena itse suoritukseen keskittyneenä. Huoltotiimiini kuuluu lähes aina isäni ja äitini, jotka istuvat kisakatsomossa. Kilpailuiden jälkeen ratsastukset jatkuvat normaalisti.

Titta Saari - Simo 

Titta ja Simo estekisoissa maaliskuussa.

Olen Titta Saari, 23-vuotias Poni-Haan hoitajavastaava ja Poni-Haan Ratsastajien varapuheenjohtaja ja kisavastaava. Takkulassa kilpailen molemmissa lajeissa ja esteillä minulla on ratsuna 11-vuotias Saksassa syntynyt puoliveriruuna Sier Salut eli Simo tai Simppa, kuten sitä itse kutsun. Kotona Simo on sosiaalinen ja mukavuudenhaluinen, mutta kilpailuissa ja tapahtumissa se alkaa usein vähän jännittää. Simppa on nuorena kilpaillut enemmän, mutta saa nähdä miten se käyttäytyy monen vuoden tauon jälkeen. Esteet on ehdottomasti Simon juttu, ja jos se vain malttaa kuunnella minua ja nostaa jalkansa, se on todella hyvä.

Simon kanssa meillä on pitkä historia, sillä olen hoitanut sitä siitä asti, kun ruuna muutti 2011 Poni-Hakaan. Simppa on ollut myös hoidossani kahtena kesänä, kun sitä ei voitu alkuvuosina viedä muiden kanssa laitumelle. Niiltä ajoilta on myös peruja vahva suhteemme ja keskinäinen luottamus, joiden varaan lasken aika paljon kisoissakin. Vaihtoehtoisista estehevosista Simppa oli kaikkein luontevin valinta. Tunnemme toisemme niin hyvin, etten ole kovin huolissani, vaikka näitä kisoja varten ei olekaan kovin paljoa ehditty treenata. Vuosien varrella olemme hypänneet kymmeniä luokkia Poni-Haassa ja yhteisiä kilometrejä on takana paljon.

Viime vuonna hyppäsin Lassilla, jonka kanssa sijoituimme seniorien estefinaalissa jaetuksi 7. 75 lähtijän joukosta. Silloin mukana oli hirveästi tuuria ensimmäisellä esteellä, kun kannattimilta ilmaan pompannut puomi ei pudonnutkaan. Tänä vuonna aion ratsastaa vielä huolellisemmin, jotta annan hevoselle mahdollisuuden tehdä parhaansa. Simoa joudun luultavasti myös tukemaan enemmän kuin Lassia, jotta se pystyy keskittymään täysillä esteisiin. Tavoitteena on ratsastaa siisti ja puhdas rata, johon voin olla tyytyväinen. Ennen kaikkea lähden radalle pitämään hauskaa, koska kisoihin lähteminen Simpan kanssa saa yhden toiveen toteutumaan.

Viimeiset viikot on treenattu, ahkerasti tai vähemmän ahkerasti. Simpan kanssa pääasia on ollut pitää hevonen pirteänä ja tyytyväisenä. Muutama koulutunti, joilla on haettu hevosta avuille, vähän hyppyjä, jotta molemmilla on hyvä fiilis lähteä kisaradalle ja maastoilua Simpan pitämiseksi iloisena.

Huoltotiimiini kuuluu luottohoitajani Aura, joka pääsee kokeilemaan uuden hevosen hoitamista. Aura pitää viikonlopun aikana huolta sekä Lassista että Simosta. Lisäksi Netta on luvannut käydä lahjomassa Simon ennen h-hetkeä. Yhteisen kilpauramme alussa Netta hoiti usein minulle Simon kisoissa ja lahjoi sen aina ennen rataa, jostain syystä Simppa hyppäsi silloin aina puhtaasti. Toivottavasti sama taika toimii edelleen!

Juuri nyt kisastressiä on enemmän kuin jännitystä, mutta ehdin varmasti vielä jännittää ihan tarpeeksi. Kaikkein eniten sitä, miten Simppa suhtautuu kisapaikkaan ja sen hälinään. Viikonloppuna voi olla luvassa monta rentouttavaa halihetkeä, olivat ne sitten hevosta tai ratsastajaa varten.

Ratsastuskouluoppilaiden mestaruudet 2015: Kouluratsukoiden esittely

Lahden Ratsastajat järjestää Ratsastukouluoppilaiden mestaruuskilpailut 31.7. - 2.8.2015.
Tuttuun tapaan esittelemme blogissa Poni-Haan joukkueen, tällä kertaa kahdessa osassa. Tässä siis kisoihin lähtevät kouluratsukot!

Käy myös kurkkaamassa Instagramissa ennakkotunnelmia #teamPHonirti. Samalla tunnisteella löydät viikonlopun aikana ajankohtaiset päivitykset Takkulan tapahtumista. Blogiin postaamme päivittäin koosteen illalla.

Maisu Björkbom - Lempi

Maisu ja Lempi Takkulassa vuonna 2014. 

Olen Maisu Björkbom ja ratsuni on upean raamikas tamma Platyna II.
Jo ensimmäisellä ratsastuskerralla Lempi leiskahti kertaheitolla, olin löytänyt uuden kisakaverin! Lempin vahvuudet ovat näyttävä koko, laajat liikkeet, hyvä peruskoulutus ja monipuolinen osaaminen, ratsastettavuus ja nimensä veroinen lempeä luonne, tuttu ja turvallinen hevonen.

Olemme ratsukkona osallistuneet useisiin seuran koulukisoihin ja Takkulaankin lähdemme nyt kolmannen kerran! Tänä vuonna hevosten lomien jälkeen kisoihin valmistautuminen on ollut hevoslähtöistä, kiireetöntä ja hyvin fokusoitua. Valmennustunneilla on ollut selkeä punainen lanka, positiivisuus ja onnistumisien kautta rakennettu varmuus ratsastamiseen. Erityiskiitos jo tässä vaiheessa menee tallille siitä, että olemme saaneet pitää kisahevoset vain meidän käytössä!
Lempi on ollut hyväntuulinen, pirteä, herkkä ratsastaa. Olemme lähdössä hyvällä flowlla kohti Takkulaa!

Minna Riitala- Gina

Minna ja Gina Kumpumäellä 1-tason kisoissa alkukesällä.

Olen Minna Riitala, Poni-Haan Ratsastajat ry:n jäsensihteeri. Kisaratsuni on 7-vuotias tamma Gina, joka on ehkä maailman ihanin hevonen :) Osallistumme Takkulassa kouluratsastuksessa aikuisratsastajien luokkaan.

Opettajieni Piritan ja Annen kanssa miettiessämme minulle kisaratsua oli ensimmäisenä vaihtoehtoina Lempi, jolla olen käynyt Takkulassa jo kahtena vuonna. Lempi-kuvioon haluttiin kuitenkin vaihtelua ja kisaratsuksi kokeiltiin Anttia. Antti on hieno hevonen, jolta löytyy näyttävyyttä ja osaamista riittävästi, mutta kisaratsuna se todettiin minulle liian haastavaksi. Pituuteni vuoksi minulle ei myöskään ihan pikkuratsu sovellu, joten seuraavaksi päädyimme testaamaan Ginaa.

Olin jo aiemmin kisannutkin Ginalla seuramme sunnuntaikisoissa, mutta epävarmaa oli onko se valmis lähtemään Takkulan karkeloihin. Gina on kuitenkin niin upea, että halusin alkaa treenata sillä, vaikka en vielä tänä vuonna sillä Takkulaan pääsisikään lähtemään. Vain pari päivää ennen kisoja näyttää nyt siltä, että matkaan lähdetään.
Hevosten laidunkauden jälkeen olen harjoitellut Ginalla tiiviisti. Harjoitukset ovat sujuneet Piritan opastuksessa johdonmukaisesti ja hevosta kunnioittaen. Vahvuutenamme on raviohjelma. Tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan ratsastaa Ginalla ja on suuri kunnia päästä kilpailemaan sillä Takkulaan. Tulevaisuuden haaveenani on, että yhteistyömme saa jatkua myös kisojen jälkeen. 

Lusse Lindholm - Ametist

Lusse ja Ametist koulukisoissa marraskuussa 2014.

Olen Lusse, tallimme konkari ja aikuisratsastaja. Kisoihin lähden Ametistin kanssa. 
Ametist on seitsemänvuotias tamma, jolla kisakokemusta on takana vain noin vuoden verran. Se on hyvin kehityskelpoinen ja kuuliainen hevonen, jolla on kiva luonne ja jota on muutenkin kiva käsitellä. Kisapaikan käytöksestä ei voi vielä sanoa mitään kun hevonen ei muualla ole kisoissa ollut. Onneksi Ametist ei ole kuitenkaan hirveän herkkä lähtemään ja toivon mukaan osaa käyttäytyä kisoissa yhtä mallikkaasti kuin kotona. Hevosen käytös vieraassa paikassa onkin jännittävin osuus kisoissa, jos se käyttäytyy hyvin, meillä on mahdollisuus hyvään rataan.
Ametistin vahvuus on sen tasaisuus. Se ei ole mikään liitokavio, mutta koko ajan ratsastamalla tahtia ja rentoutta se kyllä suorittaa hyvin. Heikkoutena hevosella on sen askelten kiireisyys ja se, ettei se kanna itseään kovin luontevasti.
Kun Mette lähti, olin vailla kisahevosta. Lähdin kokeilemaan eri hevosia ja Ametist taas oli "vapaana", sillä sillä ei silloin kisannut kukaan. Kärsin ehkä mustan hevosen syndroomasta, sillä suurin osa pitkäaikaisista kisaratsuistani on ollut mustia. 

Viime syksynä starttasimme yhdessä muutaman helppo C -luokan ja keväällä siirryimme kisaamaan helppoa B:tä. Ametist on kehittynyt hirveästi talvikauden aikana, ja olemme saaneet tasaisista suorituksista aina yli 60 prosenttia.
Kisasin viime vuonna Flooralla, sillä Metellä oli ongelmia jalkojensa kanssa juuri ennen kisoja. Ratsastin Flooralla vain viisi kertaa ennen kisoja, mutta siitä huolimatta pääsimme neljännelle sijalle aikuisratsastajien sarjassa, vain puolen pisteen päähän pronssimitalista! Itselläni on kokemusta kisaajana, mutta Ametistin kokemattomuus tuo tilanteeseen eri lähtökohdat. Tietenkin hevosen mukaan muutetaan omaa ratsastusta, joten siksi tänä vuonna keskitytään eri asioihin.

Valmistaudun kisoihin kelaamalla rataa päässäni, jotta muistan sen kunnolla. En juurikaan harrasta henkistä valmentautumista, vaan panostan yhteistyöhön hevosen kanssa ja opettelen tulkitsemaan sitä. Olemme yhdessä Minnan kanssa leikitelleet ajatuksella siitä, "mitä voisi tapahtua", kaikenlaisia ajatuksia jotka auttavat valmistautumaan yllättäviin käänteisiin. Opettajille, varsinkin Teetelle kiitos siitä, että olen saanut tunneilla mennä Ametistilla tosi paljon. Piritan pienoistunnit ovat olleet hyvin vaativia. Nyt ennen kisoja valmentaudumme Ametistin kanssa yhteensä neljästi.

Tiimiimme kuuluu Ametistin toinen ratsastaja Sofia sekä kisahoitajamme Netta. Lisäksi kisoissa mukana oleva Ametistin hoitaja Jenni varmasti auttaa, hänelle kuuluu kiitos hyvästä hoidosta talven aikana ja hevosen kuntoonlaitto aina pienryhmätunneille.

Kisojen jälkeen jatkan ratsastusta Ametistilla, jos opettajat antavat. Siirrymme A:han mahdollisesti syksyllä, minulla on vanhva motivaatio jatkaa tämän hevosen kanssa. Katsomme yhdessä eteenpäin kohti uusia tuntseja!

En jännitä itse kilpailemista vaan enemmänkin Ametistin käytöstä kisapaikalla ja -radalla. Lähinnä odotan viikonloppua innoissani, se on uskomaton seikkailu, vielä minun iässäni. 60-luvun ratsastaja ja still going strong!

Sofia Hemming - Ametist

Sofia ja Ametist koulutreenissä.

Olen Sofia, ikää 16 vuotta eli junnuihin luokiteltava. Ratsuna minulla on Ametist, 7-vuotias kiltti mutta innokas tummanruunikko tamma.
Ametist tuli Poni-Hakaan 5-vuotiaana, ja aluksi se saattoi olla tunneilla hieman hankala. Kahdessa vuodessa se on rauhoittunut paljon ja aikuistunut tasaiseksi, kivaksi tuntsariksi. En ole Ametistin kanssa ulkopuolisissa kisoissa ollut, mutta uskon sen olevan järkevästi kisapaikalla. Kotona se yleensä matkii vain kavereiden hölmöilyjä, eikä aloita rähinöitä yksinään.

Ametistin selkään kapuaminen uutena kisaratsuna tapahtui vuodenvaihteessa. Viimeksi olin sillä mennyt kun se oli "hullu" uusi hevonen joka oli usein pois tunneilta saikkuilemassa, joten en tiennyt yhtään mitä odottaa. Ehkä vähän yllätyksekseni ensimmäisen tunnin jälkeen Ametist tuntui todella kivalta ja jotenkin oikealta. Parin harjoituskerran jälkeen menimme kauden ensimmäisiin seurakisoihin KN Specialiin, josta saimme reilut 66%. Treenasin Ametistin kanssa pari kuukautta.

Jossain vaiheessa Gina astui kuvioihin, menin yllättäen sillä kisoihin, ja Ametist vähän jäi sen isojen liikkeiden ja näyttävyyden varjoon. Lopulta katsottiin kuitenkin järkevämmäksi ratkaisuksi että lähden näihin kisoihin Ametistin kanssa. Vaikka Ametist olikin enemmän "varahevonen" kisakauden lopulla, se on todistanut minulle olevansa todella hieno ja tasainen, ja joka päivä tykkään siitä enemmän ja enemmän, tällä hetkellä todella paljon.

Olen valmistautunut kisoihin treenaamalla ahkerasti Ametistin kanssa ja viettämällä yhteistä aikaa sen kanssa muutenkin, jotta tuntisimme toisemme mahdollisimman hyvin. Minulla ei ole erityisemmin mitään onnea tuovia tavaroita, tärkeintä on yleensä ollut että saan ajatukset hallintaan ja keskittymisen kuntoon. Minua auttamaan kisoihin lähtee kisahoitajaksi Netta ja mahdollisesti Jenni, ja henkistä tukea on tarjolla monelta...
En enää halua jännittää liikaa, joten en edes ajattele jännittämistä ja sen suuruutta, vaan sen minimointia sopivaksi.


Titta Saari - Lassi

Titta ja Lassi tuntsareissa Lappeenrannassa kesällä 2013.

Olen Titta Saari, 23-vuotias PHR:n varapuheenjohtaja sekä kisavastaava ja toimin myös hoitajavastaavana Poni-Haassa. Kilpailen Takkulassa molemmissa lajeissa ja kouluratsunani on tuttuakin tutumpi Lassi.

Lassi, eli virallisesti Las Wegass, on 11-vuotias latvialainen urheiluhevonen. Kisauramme alkoi sattumalta vuonna 2012 ja sen jälkeen Lassista on tullut luottoratsuni. Olemme olleet viimeisenä kolmena vuonna seniorien koulufinaalissa tuntiratsastajien valtakunnallississa mestaruuksissa, 2013 voitimme tuntiratsastajien aluemestaruuksista hopeaa ja viime vuonna Takkulassa estefinaalista kotiinviemisinä oli sijoitus. Aikaisempien vuosien joukkue-esittelyistä voi lukea lisää historiastamme ja saavutuksistamme. (2013 EsRa, 2013 Lappeenranta, 2014 Takkula)

Viime vuoden esittelyn päätin siihen, että aion kilpailla Simolla, mutta en ylläty, mikäli lähtölistalla nimeni perässä lukee Las Wegass. Jännittävällä tavalla molemmat näistä toteutuivat, sillä estehevosenani on tänä vuonna Simo ja Lassiin luotetaan edelleen koulupuolella. Tänä vuonna treenit ovat jääneet hyvin vähälle, sillä Lassilla on muitakin kilpailijoita ja päätös kisoihin lähtemisestä tehtiin vasta kesäkuussa. Onneksi Lassi on tuttu ja sen kanssa on yhteistyötunteja takana paljon. Kesällä on vain haettu takaisin fiilista siitä, miten hevosen pitäisi liikkua ja ratsastajan istua sen selässä.

Oma tavoitteeni tänä vuonna on ensisijaisesti päästä esittämään Lassi mahdollisimman hyvin. Haluan tuoda esiin sen vahvuudet eli tasaisuuden ja teknisen osaamisen ja yrittää hyvällä ratsastuksella ja esittämisellä kiinnittää vähemmän huomiota sen vaatimattomiin liikkeisiin. Aika mahtipontinen tavoite, joten saa nähdä miten se onnistuu. Tiedän, että hyvällä ratsastuksella finaalipaikka on mahdollinen ja jos oikein yllätämme ja ylitämme itsemme, finaalissakin voisi päästä korkeammalle kuin sijalle 16.

Kisoissa on mukana luottohoitajani Aura, jonka käsiin luotan Lassin hoidon täysin. Kuten Aura totesi, kun päätös kisoista tehtiin: "Kolmas kerta toden sanoo." Tämä on viimeinen kerta, kun meillä on koko tiimi kasassa ja tällä kertaa uskon jopa siihen, että ensi vuonna en enää esittele ainakaan Lassia vastaavassa tilanteessa. Katsotaan, mitä syksy tuo tullessaan. Sitä ennen vielä viimeisen kerran: Viva Las Wegass!


Nea-Reetta Niemi - Lassi 

Nekku ja Lassi koulukisoissa loppuvuodesta 2013.

#enkommentoi

Toim. huom.
Nekku on PHR:n kalustovastaava ja kisatiimiläinen. Hän kilpailee Takkulassa seniorien koulumestaruudesta 11-vuotiaalla latvialaisruunalla Las Wegass, jota kutsutaan Lassiksi. Nekku ja Lassi ovat voittaneet 2010 tuntiratsastajien juniorien koulumestaruuden.