Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kevättä rinnassa ja riehassa

Toukokuun lopulla ennen kevätkauden päättymistä järjestettiin tallillamme ensimmäistä kertaa Kevätrieha. Jo pitkään perinteenä ollut joulukuun Lucia-juhla sai tänä vuonna rinnalleen kevään päätöstapahtuman pukuratsastuskilpailun muodossa.



Koko juhlan aloitti kesäinen katrilli, jossa uimari, mökkeilijä, puutarhuri, retkeilijä, turisti sekä poniratsastaja olivat eksyneet hevosten selkään. Muu ohjelma koostui pukuratsastusesityksistä, joissa ratsasti aina kahdesta neljään ratsastajaa oman teemansa mukaisen esityksen. Poni-Haan maneesissa nähtiinkin muun muassa hahmoja Star Warsista, Disneyn menestyselokuva Frozenista sekä klassikko Aladdinista. Myös pinkit possut ja apinat olivat eksyneet mukaan. Yllätysesiintyjänä radalla nähtiin myös Angry Birds -konseptista tuttu vihreä possu hevosen selässä.



Pukuratsastuskilpailussa tiukka ja tarkka kolmen hengen tuomaristo jakoi esiintyjille palkintoja eri kategorioista. Parhaan puvustuksen palkinto meni yllätysesiintyjä-possulle, paras musiikki Aladdin-ryhmälle, ja parhaasta kokonaisuudesta palkittiin Frozen-teemalla ratsastaneet esiintyjät. Myös yleisöllä oli mahdollisuus nostaa esiintyjistä esiin yleisön suosikki äänestämällä omaa lempiesitystään nettilomakkeella, ja äänestyksen voittajaksi kiri Star Warsin tahtiin ratsastanut ryhmä. Palkinnoksi esiintyjät saivat karkkia sekä diplomit osallistumisestaan pukuratsastuskilpailuun.



Tapahtuman ohjelmassa oli myös keppihevosille suunnattu este- ja temppurata, johon myös katsojilla oli mahdollisuus osallistua. Pieniä ja isoja keppihevoskilpailijoita radalla nähtiinkin kiitettävä määrä. Talutusratsastus oli myös yksi Kevätriehan kohokohdista.

Ohjelman jälkeen katsojille tarjottiin kakkua Etelä-Suomen ratsastuskoulumestaruuksissa menestyneiden ratsukoiden sekä tuoreiden seuramestareiden kunniaksi.

Kiitos katsojille ja tapahtuman järjestämiseen osallistuneille!

Lisää kuvia Kevätriehasta täällä!




tiistai 14. kesäkuuta 2016

Estemestaruuskilpailut Tuomarinkylässä

Lauantaina 28.5. kilpailtiin Tuomarinkylän hienoissa puitteissa Etelä-Suomen alueella sijaitsevien ratsastuskoulujen mestaruudesta. Poni-Haasta mukana kisaamassa olikin runsaasti kilpailijoita sekä kisa-avustajia ja tuttuja kannustajia.

Poni-Haan joukkue esiteltiin blogissa aiemmin toukokuussa, ja postauksen pääset lukemaan tästä. Kouluratsastusmestaruuksista kisattiin vain muutamaa viikkoa ennen estekisoja, ja joukkueemme menestystä sillä saralla pääset lukemaan täältä.

Tuomarinkylään lähdettiin Poni-Haasta kolmessa erässä viiden hevosen voimin. Luotetuimmat estehevosemme Lassi, Simo, Turbo, Silver ja Macy pääsivät näyttämään taitonsa myös ulkopuolisissa kisoissa. Poniratsukoita ei talliltamme tällä kertaa lähtenyt kilpailemaan, vaan ratsastajamme kilpailivat juniorien sekä seniorien mestaruudesta.

Ensimmäisinä poni-hakalaisista lähtivät Erika Henrioud ja Silver, jotka valitettavasti joutuivat ratansa aikana väistämään odottelevaa ratsukkoa ja pudottivat sen jälkeen yhden esteen. Jonna Vakkuri ja Lassi pudottivat perusradalla saman esteen kuin Erika, eivätkä päässeet uusintaan. Myös heidän tiellään oli ylimääräisiä mutkia, kun ratahenkilökuntaa seisoi estelinjalla. Parhaiten P-H:n tiimin junioreista pärjäsi Sara Pohjanne Turbon kanssa, kun ratsukko suoritti puhtaan perusradan. Valitettavasti uusinnan linja osoittautui Turbolle ylivoimaiseksi, ja Saran putoamisen vuoksi toisen vaiheen suoritus hylättiin.

Erika ja Silver

Jonna ja Lassi

Sara ja Turbo


Senioreista eli yli 18-vuotiaista ratsastajista ensimmäisenä tiimistämme starttasivat Inka Laine ja Macy, jotka suorittivat puhtaan perusradan. Toisessa vaiheessa viimeinen este valitettavasti putosi. Taitoarvostelupisteitä heille kertyi yhteensä 34 pistettä, mikä nosti heidät sijalle 20/59. Macyllä ratsasti myös Melike Dursun. Hieno suoritus ilman pudotuksia kerrytti heille 35 taitopistettä toisessa vaiheessa sekä nosti heidät sijalle 16/59 ja viimeiseksi sijoittuneeksi. He pärjäsivät näin ollen poni-hakalaisista parhaiten.

Turbolla koulumestaruuskisoissa kultaa niittänyt Nea "Nekku" Niemi kilpaili hevosella myös estemestaruudesta. He valitettavasti pudottivat yhden esteen perusradalla. Samoin kävi Titta Saarelle ja Simolle. Christel Björkbom ja Lassi ottivat perusradalla mukaansa kaksi puomia.


Inka ja Macy
Christel ja Lassi

Melike ja Macy 
Nekku ja Turbo

Titta ja Simo


Vaikka näistä karkeloista ei mitaleita kotiin kannettukaan, tekivät ratsastajamme silti omalla tasollaan hienoja ratoja, joihin on syytä olla tyytyväinen. Tärkeintähän ratsastuksessa on oppiminen, ja todennäköisesti kaikki tiimimme jäsenet lähtivät ensisijaisesti hakemaan lisää rutiinia esteradoilta. Hevosemme eivät useinkaan käy ulkopuolisissa kisoissa, ja tilanne on niille uusi. Jokainen niistä käyttäytyi kuitenkin hienosti, ja ruunat huutelivatkin toisilleen tunnistaen oman laumansa jäsenet vieraassa paikassa hakien tukea toisistaan.

Iso kiitos hienosta kisapäivästä kaikille mukana olleille, toivon mukaan niitä tulee vielä monia lisää.

tiistai 3. toukokuuta 2016

Koulumestaruudet ratkottiin kauniissa säässä

Poni-Haan ratsastajien vuosittaiset kouluratsastusmestaruudet kilpailtiin sunnuntaina 24.3. Hevoset ovat olleet jo useina viikkoina tunnit ulkona ja jo ehtineet tottua siihen, mutta nämä olivat vuoden ensimmäiset kilpailut kentällä.

Luokkia kisoissa oli kolme: helpon C:n tutustumisluokan radalla kilpailtiin seuran ponimestaruudesta, helppoa B:tä KN Specialin mukaan ratsastivat juniorit sekä aikuisratsastajat, ja A-merkin kouluohjelmassa ratkaistiin senioriratsastajien mestaruus. Kaikkiin luokkiin sai osallistua myös, vaikka ei kisaisikaan mestaruudesta. Kilpailut olivat kuluneen kauden tapaan aivan täynnä, ja kaikki innokkaat eivät valitettavasti päässeet mukaan mittelöihin.

Tulokset:

Ponimestaruus
Ida Tynjälä - Väle II (Typy)
Sandra Sinisalo - Miami II (Muki)
Anne Lilja - Fuks (Söpö)

Juniorimestaruus
Sofia Hemming - Ametist
Jonna Vakkuri - Miami II (Muki)
Siiri Litmanen - Platyna II (Lempi)

Seniorimestaruus
Titta Saari - Sier Salut (Simo)
Nea-Reetta Niemi - Turbo Intercooler (Turbo)
Maisu Björkbom - Orneta Q (Netta)

Aikuisratsastajien mestaruus
Minna Riitala - Sier Salut (Simo)
Leena Ylimutka - Las Wegass (Lassi)
Louise Lindholm - Ametist

Kaikki tulokset näet täältä.

Ponien koulumestari
Ida Tynjälä

Hyvin järjestetyt kisat jälleen kerran. Säätkin suosivat niin että päästiin ulos kisailemaan, joka oli vaihteeksi aika virkistävää. Typy oli reipas ja yhteistyöhaluinen, niin verkassa, kuin radallakin. Kiitokset kisojen järjestäjille, kisaajille ja hevosille sekä poneille ihanasta päivästä, onnistuneista kisoista ja ennen kaikkea uusista kokemuksista!



Juniorien koulumestari
Sofia Hemming

Ametist oli verryttelyssä jo tosi hyvän tuntunen, vaikka ehkä vähän väsynyt, kun sillä oli yksi rata jo alla. Radalla se näkyi niin että se ei edennyt niin hyvin kun olisi voinut, mutta toisaalta oli hyvässä muodossa eikä painunut liian alas. Ennen rataa pasmat meni vähän sekaisin, kun edellinen keskeytti ja olikin jo vuoroni, mutta sain onneksi pidettyä ajatukset kasassa ja rata oli oikein onnistunut. Hyvä fiilis oli jo lopputervehdykseen tullessa kun oltiin selvitty tasaisella suorituksella läpi radan, ja sijojen kuulemisen sekä palkintojenjaon jälkeen fiilis oli vielä parempi. Nyt tunnelma on jo vähän tasoittunut ja katse taas kohti tulevaa.

c) Aino Honkanen


Seniorien koulumestari
Titta Saari

Oli mukava pitästä aikaa päästä ratsastamaan kisarata ulkona. Simo oli jo verrytellyt Minnan kanssa ja pääsin hyvin avuilla olleen hevosen selkään. Verkassa Simppa tuntui niin hyvältä, että testasin vain radalla olevat tehtävät. Radalla onnistuin ratsastamaan jokaisen tehtävän mielestäni hyvin ja Simo teki koko radan parhaansa. Vaikka pientä hiomista voidaan edelleen tehdä, olen erittäin tyytyväinen sekä hevoseen että rataan. Simppa on viimeistään nyt osoittanut olevansa paitsi erinomainen estehevonen myös loistava kouluratsu.




Aikuisratsastajien mestari
Minna Riitala

Kisapäivä oli ihana ja radasta jäi hyvä fiilis. Simo on ketterämpi ja pienempi kuin aiemmat kisaheppani Gina ja Lempi, joten tilaa ja aikaa tehtävien suorittamiseen tuntui olevan radalla enemmän. Yhteistyömme on melko uutta, joten päädyin ratsastamaan ehkä hieman varovaisesti. Valmistelut varsinkin siirtymisissä täytyy jatkossa muistaa tehdä huolellisemmin. Simo osoitti taas olevansa ihan huippu, esteiden lisäksi myös kouluradalla.
c) Aino Honkanen


Onnea mitalisteille! Muutama viikon kuluttua kilpaillaan Poni-Haan ratsastajien estemestaruudesta. Sitä ennen kuitenkin osa kilpailijoista suuntaa katseensa Tuomarinkylässä pidettäviä Etelä-Suomen ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskisoja, jotka kilpaillaan 14.5. kouluratsastuksessa ja 28.5. esteratsastuksessa.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

3-tason kilpailut

Sunnuntaina 10.4. koitti yksi tallimme vuoden kohokohdista, kun pääsimme jälleen järjestämään perinteisiä 3-tason kilpailuita, jotka aiemmin tunnettiin kansallisina kisoina. Päivän aikana lähes viisikymmentä ahkeraa toimihenkilöä yhdisti voimansa loistavien kisojen järjestämiseksi. Kilpailuiden vuoksi kaikki sunnuntain tunnit oli peruutettu ja tuntiratsut saivat nauttia vapaapäivästään ulkona seuraten kisatunnelmaa.

Kilpailuita oli valmisteltu jo etukäteen talkoovoimin kahtena peräkkäisenä lauantai-iltapäivänä, kun piha-alueet haravoitiin ja maneesin peilit saivat kirkkaamman ilmeen pesun jäljiltä. Jotkut rohkeat sukelsivat myös katsomon penkkien alle siivoamaan sinne tippuneet roskat. Voi siis sanoa, että maneesi tuli putsattua melkein lattiasta kattoon. Myös muut tilat siivottiin edustuskuntoon.
Suuri kiitos kaikille, jotka jaksoivat ahertaa yhteisen hyvän vuoksi! Perinteisesti aina hyvin järjestetyt kilpailumme tuovat positiivista mainetta tallillemme.








Itse kisapäivänä ratsastettiin kolme luokkaa: Ponien Wintercup-finaali, suomenhevosten Hippos-luokka sekä Prix St Georges. Yhteensä osallistujia kilpailuissa oli yli viisikymmentä, minkä johdosta kisat kestivätkin aikaisesta aamusta myöhään iltaan. Onneksi sää oli mitä lämpimin ja aurinkoisin, eikä lauantain sadekaan palannut pilaamaan päivää. Toimihenkilöiden loistava yhteishenki sekä positiivinen asenne auttoi jaksamaan pitkän kisapäivän.

Tulokset:
Jenni Silvennoinen ja Hazelberg´s Macho voittivat luokkansa sekä ponien Wintercupin, sillä Poni-Haassa ratsastettiin cupin viimeinen osuus. Sijoille pääsivät myös Sofie Söderbäck (Darius v. Herrenhof) sekä Kati Teivastenaho (Tingkaergaards Chamarla).

Suomenhevosten luokassa nähtiin Suomen parhaimmat suomenhevoset ottamassa mittaa toisistaan. Sijoille pääsi monia tunnettuja nimiä, esimerkiksi luokan voittanut Corleone sekä sijoittuneet Silvolan Hemminki, Herkko Hurmaus sekä Jalopeno.

Prix St Georges -luokassa neljän kärki oli seuraava:
Eevamaria Porthan-Broddell - Hot Mail K
Anna Kärkkäinen - Elves Angel
Suvi Salmevaara - Wallonie
Katariina Wolin - Mallendina

Kaikki kisoissa ratsastaneet ja heidän sijoituksensa näkyvät Equipe Onlinessa täällä.


Hippos-luokan voittajaratsukko Corleone ja Heidi Svanborg-Lodman




Järjestämistämme kansallisista kisoista on kerrottu blogissa joka vuosi. Alla joitakin linkkejä vanhoihin teksteihin.

4-tason kisat 2015
Kisojen toimihenkilöitä (2014)
Kansalliset kisat 2014
Näin tehtiin kansalliset kouluratsastuskilpailut (2013)
Kansalliset kisat 2013
Kansalliset kisat 2011



perjantai 8. huhtikuuta 2016

Tulossa: 3-tason koulukilpailut 10.4.


Tämän viikon sunnuntaina 10.4. pääsee Poni-Haan maneesissa nauttimaan taas vaativan tason kouluratsastuksesta, kun seura (Poni-Haan Ratsastajat) järjestää kilpailut 3-tasolla. Tiedossa on aamusta iltaan taitavaa ratsastusta sekä upeita hevosia ja poneja.

Tänä vuonna kilpailtavina luokkina ratsastetaan ponien Helppo A, FEI ponien henkilökohtainen ohjelma 2012, joka on samalla poniratsukoiden viimeinen Wintercup-osakilpailu; suomenhevosille avoin Helppo A, FEI:n CCI/CIC* A-kenttäkilpailuohjelma 2009, Prix de Suomen Hippos; sekä kaikille avoin Prix de Volkswagen, Prix St Georges. Sanottakoon siis, että kouluaitojen sisällä tullaan näkemään niin hienoja poneja, suomenhevosten kärkinimiä kuin kansallisen tason hevosiakin.



Kilpailut kestävät aina aamukahdeksasta iltaan saakka. Aamulla kilpailut aloittaa suomenhevosten Hippos-luokka, jonka jälkeen ratsastetaan Prix St Georges. Päivän päättävät suloiset ponit. Jos nälkä pääsee yllättämään, on yläkerran kahvio herkkuineen avoinna koko päivän. Tämän lisäksi ruokaa saa myös tallin pihalla olevasta katoksesta. Ostoksia voit tehdä hevostarvikekirpputorilla sekä seuran omalla ständillä. Tallin yläkerrassa pääsee osallistumaan myös Hööksin järjestämään arvontaan. Kirpputorille voit tuoda myös omia, tarpeettomaksi jääneitä hevosaiheisia tavaroitasi. Huomaathan varata käteistä mukaan!

Kilpailuita sponsoroivat Viestintä-Perkkiö ja Volkswagen. Kilpailijat saavat hevosilleen kauniit Hööksin loimet, ja muita palkintoja on luvassa Hipposportilta.

Tervetuloa seuraamaan huippuratsastusta!

Kuvat samoista kisoista vuodelta 2014.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Pienet ratsastajat, pienet esteet

Sunnuntaina 3.4. ratsastettiin Poni-Haassa ensimmäiset esteminikisat. Innokkaita kilpailijoita oli mukana yli 35, joten vilinää riitti! Mukana kisoissa olivatkin kaikki tallimme terveet ponit. Luokkina ratsastettiin puomi- ja ristikkoluokka, joiden kummankin rata oli sama, estekorkeus vain nousi. Tehtävärataan kuului yhteensä kuusi estettä sekä peruutus ja voltti molempiin suuntiin. Kuten edellisissäkin minikisoissamme, myös tällä kertaa tuomarina toimi ratsastuksenopettaja Anne Nuutinen.

Kaikki kuvat c) Liisa Nätkynmäki.

Peruutus

Voltti sekä verryttelyalue
Toimihenkilöitä työn touhussa. Harjoittelija Aino, sihteeri Anna,
tuomari Anne sekä ratahenkilökuntana Inka ja Pia.


Jokainen pienistä kisaajista ratsasti kauniin ja siistin radan, ja tuomari pääsikin usein kiittämään hyvistä myötäyksistä, alhaalla olevista kantapäistä ja sopivasta mukautumisesta hyppyihin. Kisojen lopuksi kaikki ratsastajat saivat oman palautepöytäkirjansa sekä ruusukkeen. Tämän lisäksi molemmissa luokissa palkittiin siististi ja kauniisti ratsastanut kisaaja sekä tsemppariratsastaja, joka vaikeuksista huolimatta ratsasti hienon radan. He saivat Poni-Haan Ratsastajien 40-vuotisjuhlan kunniaksi teettämät kepparikorut.

Seuraavat minikisat kilpaillaan taas syyskaudella, jolloin vuorossa ovat kevään tapaan sekä koulu- että estekisat.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Seuran vuosikokouksen antia

 Poni-Haan ratsastajien sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin 12.3 tallin yäkerrassa. Uusi hallitus valittiin tällä kertaa äänestämällä, sillä innokkaita oli niin monia.  Kaikki toimihenkilövalinnat tuntuivat olevan yksimielisiä ja kaikkiin tehtäviin löytyi innokkaat henkilöt.

Innokkaita kokoustajia



























Esittelyssä hallituksen varsinaiset jäsenet kaudella 2016

Anna Hakala (vas. yläkulma), Rita Sohlman, Dina "Diku" Enberg, Sini Harju ja Sirpa Savasmaa. Alarivissä Liisa Nätkynmäki (vas.) ja Inka Laine. Kuva: Hanne Korpelainen


Sini Harju

Sini valittiin puheenjohtajaksi yksimielisesti. Hän toimi samassa tehtävässä myös viime kaudella.

Moikka! Olen Sini Harju ja PHR:n puheenjohtaja toista kautta. Olen ollut seuratoiminnassa aktiivisesti mukana jo -90 luvun lopulta lähtien ja useita vuosia PHR hallituksen jäsen. Minulle tärkeää on se, että tallilla kaikilla on mukavaa harrastaa. Ilmapiirin tulee olla mukava ja kannustava, haluan että jokaisella on mahdollisuus osallistua eikä tarvitse pelätä virheitä tai epäonnistumisia, niistä oppii lisää! Pyrin siihen, että oma toimintani mahdollistaisi tasapuolisen kohtelun kaikille ja haluan kannustaa kaikkia esiintymään, kehittymään ja oppimaan.

Niina Rodionoff

Niina toimii tällä kaudella varapuheenjohtajan tehtävässä.

Olen ollut PHR:n hallituksessa jo lähemmäs 10 vuotta, sillä tämä on vain niin kivaa ja porukkahan on mahtava! Olen toiminut aiemmin nuoriso-ja harrastevastaavana, mutta koska en ole enää niin nuori (heh) vastuulleni annettiin seuran viestintä. Olen myös varapuheenjohtaja.
Tehtäväni on auttaa Siniä ja tuurata tarvittaessa. Minulla on päävastuu seuran nettisivuista ja teen useimmat mainokset. Vastuualueellani on myös seuran Facebook-sivujen ylläpito ja päivittäjien ohjeistus.
Työnnän lusikkani yleensä myös moneen tapahtumaan, sillä tykkään järjestää kaikenlaista.
Minusta tuntuu, että meitä on tänä vuonna niin dynaaminen porukka kasassa, että saamme entistä enemmän aikaiseksi. Itseäni houkuttaisi lähteä esimerkiksi porukalla katsomaan jotain Ypäjän kisoista.

Satu Hanhela

 Nuoriso- ja harrastevastaava Satu sai tällä kertaa myös kisavastaavan vastuun harteilleen. Onneksi hänellä on tukenaan loistava kisatiimi, sekä toinen nuoriso- ja harrastevastaava Juuli.

Olen ollut hallituksessa mukana vuodesta 2010 alkaen ja vuodesta 2011 olen toiminut nuoriso- ja harrastevastaavana. Tälle kaudelle sain lisäksi kisavastaavan pestin. Nuorisotoiminta on iso osa seuramme toimintaa ja siihen liittyen on luvassa mm. ponikerhojen, tapahtumien ja merkkisuoritusten organisointia. Kisoihin liittyen minulla on varmasti paljon uutta ja opeteltavaa, vaikka olenkin ollut mukana kisatiimissä useamman vuoden. Onneksi meillä on kokenut ja aikaansaava tiimi, jonka kanssa järjestämme seuran 1-tason kisoja.


Niina Rodionoff ja Satu Hanhela


Rita Sohlman

Viime vuonna sihteerinä toiminut Rita valittiin uuteen hallitukseen toiseksi varapuheenjohtajaksi.

Olen Rita Sohlman, kosmetologi-yrittäjä, ja vasta valittu PHR:n toiseksi varapuheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajana tuuraan puheenjohtajaa hänen poissa ollessaan ja osallistun toiminnan suunnitteluun ja päätöksen tekoon yhdessä muiden hallituksen jäsenten kanssa. Viime vuosi sujui vauhdikkaasti hallituksen sihteerinä. Paljon on kokoustettu, suunniteltu ja järjestetty tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa useimmissa olen ollut aktiivisesti mukana. Päivitän myös seuran netti- ja FB-sivuja. Hauskaa on ollut ja on mukava tehdä seuratyötä hyvässä porukassa! Odotan innokasta ja reipasta toimintaa myös tänäkin kautena ja toivon, että mahdollisimman moni jäsen osallistuu järjestettyihin tapahtumiin. Yhdessä teemme toiminnasta vielä hauskempaa!

Liisa Nätkynmäki

Uutena tulokkaana hallituksessa aloittava Liisa sai vastuulleen sihteerin työn. Hän huolehtii esimerkiksi kokousten pöytäkirjojen kirjoittamisesta ja lähettämisestä kokoukseen osallistuneille.

Haluan osallistua oman harrastukseni ympärillä monipuolisesti toimintaan ja olen innoissani aktiivisesta hallituksesta, nuorista toimijoista ja monipuolisesta toiminnasta seurassa ja tallissa. Olen kerännyt kokemusta yhdistystoiminnasta OP-Esimiehet ja asiantuntijat ry:ssä (jäsen ja pj), Tuusula-Seurassa (jäsen) ja Jääski-seurassa (hallituksen jäsen ja taloudenhoitaja). Lupaan lyhyitä ja täsmällisiä pöytäkirjoja nopeasti toimitettuna :)

Juuli Pohjola

 Harraste -ja nuorisovastaava Juuli valittiin hallitukseen jatkamaan hyvin alkanutta työtään mm. ponikerhojen parissa. Juuli vaikuttaa myös kisatiimissä.

Seuran ja hallituksen toimintaan olen päätynyt alunperin kerhojen kautta, kun toimin ponikerho-ohjaajana. Kerhoilun lisäksi kävin satunnaisesti kokouksissa kuuntelemassa ja innostuin enemmän hallitustoiminnasta. Kauden 2014 olin varajäsenenä ja viime kautena minut valittiin varsinaiseksi jäseneksi. Vastuualueeni on nuorisotoiminta, kuten edelliselläkin kaudella. Viime vuosi oli nuorisotoiminnan kannalta mielestäni hyvinkin aktiivinen ja onnistunut, joten pyritään jatkamaan samaan malliin! Lisäksi haluaisin kehittää nuorisotoiminnan ehdottomasti suurinta ja suosituinta osa-aluetta, eli kerhotoimintaa vielä paremmaksi.

Dina Enberg

 Viime kaudella varajäsenenä toiminut Dina eli Diku valittiin varsinaiseksi jäseneksi ja jatkamaan hyvin alkanutta rahastonhoitajan pestiään.

Vuoden olen ollut varajäsenenä ja talousvastaavana ja kisatiimin jäsenenä. Uudessa hallituksessa mukana rahastonhoitajana ja seuravaatevastaavana. Kisatiimistä jättäydyin ajan puutteen vuoksi pois. Mielenkiintoinen "työ" , aktiivinen ja aikaansaava harrastusporukka sai jatkamaan. Luvassa on tiukempi "kuittikuri" jonka avulla seuran kirjanpidon tekeminen helpottuu ;)

Anna Hakala

Uutena tulokkaana hallitukseen valittiin blogitiimin Anna, ja vastuulleen hän sai tapahtumavastaavan pestin. Kaverina hänellä on myöskin blogitiimissä vaikuttava Titta. Odottelemme siis kivoja tapahtumia ensi vuodeksi :)

Jo suhteellisen pitkään seuran toiminnassa mukana olleena halusin päästä mukaan vaikuttamaan päätöksiin, ja päätin pyrkiä mukaan hallitustoimintaan. On todella hienoa olla osa tätä huipputiimiä! Haluamme Titan kanssa luoda sellaisia tapahtumia, joista seuramme jäsenet pääsevät nauttimaan hyvin monipuolisesti, ja toivommekin, että myös seuramme jäsenet kertovat rohkeasti toiveistaan minkä tahansa tyyppisen tapahtuman suhteen. Olemme hyvin innoissamme omista ideoistamme, ja toivon mukaan saamme myös innokkaita osallistujia mukaan sitten, kun pääsemme niitä toteuttamaan.

Sirpa Savasmaa

Entinen PHR:n puheenjohtaja Sirpa tuo hallitukseen sen tarvittavan kokemuksen syvän rintaäänen.

Inka Laine

Uutena tulokkaana hallitukseen äänestettiin myös Inka. Joukon "juniori" tuo varmasti hallituksessa nuorten ääntä sekä kisaajan näkökulmaa esiin.

Olen uusi tulokas hallituksessa. Olin yhdessä kokouksessa mukana ja silloin aloin jo harkita hallitukseen liittymistä. Odotan kaikkea kivaa, saan oppia uusia asioita ja olla mukana auttamassa ja toteutamassa kaikenlaista. Minulla ei ole vielä mitään vastuualuetta, mutta luultavasti liityn Juulin tiimiin!



























Hallituksen jäsenet sekä kaikki toimihenkilöt näet seuran sivuilta.

torstai 24. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: 24. luukku

Lucia-juhla


Tänäkin vuonna joulukalenterimme huipentuu Lucia-juhlan tunnelmiin. Teemana oli tänä vuonna evankeliumi Poni-Haan mukaan. Lucia-juhlan käsikirjoitus oli mukailtu Stadin evankeliumista soveltuvaksi Poni-Haan historiaan, ja sen muotoilivat Anne ja Sini.

Silloin Kekkonen, joka oli niinku pressana, vähän niinku omisti koko valtakunnan, ja sano, et firmojen täytyy maksaa sille veroja. Kaikki jengi lähti hoitamaan hommat firmoihinsa, jokainen omaan stadiinsa. Niin toi Chrissekin lähti Hakunilasta, Vantaa Citystä ettimään poneja omaa firmaansa varten, jotta sekin voisi maksaa veronsa. Se lähti ponienhakureissulle ukkonsa Tojen kanssa.



Ne löysi kymmenen ponia ja toi ne ponit Hakunilaan, ja näillä oli mukana Suski seimeen kapaloituna, ja Pontte kans jaloissa pyörimässä, ja ne pisti ne kans talliin.




No siellä lähellä oli jotain skidejä, jotka halus jäädä tsiigaa niiden poneja.




Pian nää näki valon, ja totes et ois kivaa ridaa sisällä ja saada isompi talli. Ja sit Chrisse jo alkoki heittää läppää: "Ei mitää hämminkii hei, mä ilmotan teille jäätävän ilon ja se koskee koko jengii. Suski ja Pontte alkaa johtaa tätä puljuu." Just tästä päivästä eteenpäin Hakunilassa alko pyörii Ypäjän stadista tulleita ridaopeja.



No sit Suskiki lähti sinne Ypäjä-stadiin, ja kun se sieltä palas, ni siitä tuli Master. No sit syttyki jo Hakunilan taivaalla kaikista kirkkain tähti, eli Poni-Haka. Viisaat itävantaalaiset ajatteli: Lets go to Hakunila, siellä me nähään mikä homma toi tähti oikeen on. Ne lähti kiitää kohti Hakunilaa ja löysi mageen tallin, joka oli niinku tää Poni-Haka, Laatutalli. Kun ne näki tän, ni ne kerto kaikille muilleki ympäri stadii, et tulkaa ridaa sinne.



Siitä päivästä saakka tääl on käyny sikana jengii, jo 40 vuotta, ja nykyään tääl poneja ostaa ja veroja maksaa Virpi. Mut ne massit menee Saulille.








Ohjelmanumerot ovat katsottavissa myös videoina seuran sivuilta.

Lisää kuvia täällä.

Joulukalenteria on ollut kiva tehdä, onhan meillä jo vankka rutiini sekä tehokas tiimi. Niin tehokas ja rutinoitunut, että tänä vuonna kalenteri päätettiin jo muutamaan kertaan perua sekä viimehetkillä taas toteuttaa. Aiheita on pähkäilty ja juttuja kirjoiteltu yömyöhään. On saatettu ehkä myös ahdistella muita kirjoittamaan meille juttuja. Kaikesta huolimatta blogimme joulukalenteri on mielestämme onnistunut hyvin tänäkin vuonna. Entä teistä? Olisi kiva kuulla kommentteja. Minkälaisia juttuja haluaisitte kuulla jatkossa? Mikä luukku oli suosikkisi, mistä et niin pitänyt?

Blogitiimi toivottaa lukijoilleen hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Palaamme näppäimistön ääreen ensi vuonna!