Prinssi sai ruusukkeen!

Prinssi ja Ella

Prinssi sai vähän aikaa sitten tunnustusta arvokkaasta työstään tuntiponina. Niina oli huomannut Facebookissa pienen kilpailun Helsinki Horse Fair :in sivuilla, jonka voittajalle oli luvassa hieno Prinssi-ruusuke. Kilpailussa piti perustella kelle ruusuke sopisi. Tällä kommentilla sekä tykkääjien määrällä Poni-Haan oma Prinssi sai tämän hienon ruusukkeen:

Meidän tallilla asuu söpö pieni shetlanninponi Prinssi, joka on opettanut monia monia pieniä lapsia ratsastamaan. Hän ansaitsisi ruusukkeen ansiokkaasta työstään :)

 

Prinssin ruusuke on nähtävillä satulahuoneessa, Prinssin omassa varustelokerossa!

 

Team Urpon kuuntohaaste kunniakkaaseen päätökseen

Ponihaan kuntohaastejoukkue Team Urpo suoritti SRL:n kuntohaasteen lopputestin huikein tulosparannuksin.

Reilut puolivuotta kestänyt kuntoilu-urakka alkoi Urpon päivänä ja päättyi Joukon päivänä. Kuntoa testattiin 1500 metrin juoksulla, joka maneesin mitattuna tarkoitti yhdeksän kierrosta ja kuusi metriä. Kova harjoittelu vaati veronsa ja kaksi Urpoa joutui jäämään lopputestistä pois jalkavaivojen vuoksi. Onneksi joukkuetuloksen saamiseksi riitti viisi suoritusta.

Viisi Urpoa pinkoi minkä kerkesi ja hyvinhän me kerettiin: joukkuetulos parani 3 minuuttia ja 3,3 sekuntia!!!
Keskimääräinen tulosparannus per Urpo oli 36,4 sekuntia!

Koko joukkueella oli juoksun jälkeen voittajafiilis. Kaikkien tulos parani ja juoksu sujui! Jos joku olisi yläasteen liikuntatunnilla meille kertonut, että ’hei kyllä te sitten vanhempina kirmaatte 1500 metriä ihan iloisesti ja vapaaehtoisesti’ niin tuskinpa vain olisimme uskoneet. Juoksusta ei tullut meidän kaikkien lempilaji, mutta kynnys hölkkälenkkien ja intervallitreenien tekemiseen on nyt poissa. Lyhyet pyrähdykset ovat kivoja ja tehokkaita kunnonkohottajia. Ja mikä parasta, intervallit voi aloittaa kävellen.
Käyhän katsomassa alla oleva linkki, josta löydät ratsastajankunto-ohjelman:
http://www.ratsastajankunto.fi/files/file/materiaalit/kunto-ohjelmat/RATSASTAJANKUNTO_intervalli_harjoitus.pdf

Kuntohaaste on nyt takana, mutta kuntoilu ei pääty tähän. Juoksun kunniaksi korkattua kuohuvaa nauttiessamme pohdimme jo talvikauden treenejä…hiihtoa, luistelua. Oletteko muuten huomanneet että ihan tallin takana on loistavat hiihtoladut?

Kuntohaasteen kunniaksi lasi kuohuvaa J

 

Kiitos tästä vuodesta!

Kuluneen vuoden voidaan hyvin sanoa olleen blogin tähtivuosi. Uutuutena blogissa seurattiin tuntiratsastajien mestaruuksia elokuussa melkeinpä livenä ja joulukuussa seurattiin blogin ensimmäistä joulukalenteria.

Kirjoittajakaartiin tuli mukaan Anna, ja juttuja kirjoitimmekin yhdessä ennätykselliset 95 kappaletta. Sivuja on katseltu jopa 130 555 kertaa koko blogin olemassaoloaikana!

Blogin suosio on kasvanut koko ajan

Suosituimmat tekstit tältä vuodelta (sekä koko ajalta) olivat:

1. Onni tuli taloon ja muita kuulumisia

2. Ratsastuskouluoppilaiden Etelä-Suomen alueen kouluratsastuskilpailut 2013, Poni-Haan joukkueen esittely

3. Historian havinaa: entinen Poni-Hakalainen muistelee

Suosituimmat joulukalenterin luukut muuten olivat

2. luukku (Gasellan kuulumiset)

13. luukku (hevosvaihdoksia)

16. luukku (vuoden hevonen -äänestyksen voittajat)

Blogia on haettu hakukoneilla monilla erilaisilla hakusanoilla. Kaikki Poni-Hakaan, sekä tallin tarinoihin liittyvät hakusanat ovat suosituimpia, mutta usein blogiin löydetään myös opettajien ja ratsastajien nimien kautta. Joskus tilastoissa vilahtaa aika hassujakin hakusanoja, vai mitä sanotte esimerkiksi näistä hakusanoista?

Me blogin kirjoittajat kiitämme teitä, blogin lukijat, kuluneesta vuodesta. Haluaisimme tietää, minkälaisia juttuja haluaisitte lukea ensi vuonna?

Joulukalenteri: 24. luukku

Kiitos kaikille lukijoille positiivisesta palautteesta joulukalenterista. Meillä kirjoittajilla on ollut mukavaa, toivottavasti myös teillä lukijoilla. Hyvää joulua kaikille!

Lucia-juhla 2013

Joulukuun 15. päivä oli taas perinteinen Lucia-juhla. Suskikaan ei muistanut, kuinka mones juhla on menossa, mutta useita kymmeniä erilaisia juhlia on vuosien saatossa nähty. Tänä vuonna juhla kulki eteenpäin tonttutarinan johdattelemana. Hyvä haltija oli kadottanut taikasauvansa, jolla pienet tonttulapset leikkivät saaden aikaan kummallisia sattumuksia. Tarina päättyi onnellisesti haltijan saatua sauvansa takaisin ja tonttulapsetkin saivat anteeksi luvattoman lainansa. Tarinan kirjoitti blogissakin kirjoittava Anna ja pääosissa esiintyivät Erika-tonttuna Erika, Haarapartana Viivi, poro Taikapilvenä Ferrari, pikkutonttuina Sofia ja Melike sekä haltijana Salla.

Juhla alkoi perinteisellä Lucia-kulkueella, joka ennen maneesiin saapumista oli käynyt toivottamassa hyvää joulua Håkansbölen kartanolla Kartanon joulu -tapahtumassa. Lucia-neitona oli tänä vuonna Jenni Ala-Salmi ja Lucian hevosena nähtiin jälleen ihana Mette. Kulkueessa oli myös kaksi kynttiläneitoa, kaksi tähtipoikaa, Joulupukki, Joulumuori sekä joukko iloisia tonttuja.

Kulkueen jälkeen maneesin valtasivat kepparit, kun vuorossa oli keppihevoskilpailu. Kilpailussa oli kaksi luokkaa: aloittelijat ja kokeneet. Luokista muodostettiin parit, jotka suorittivat radan yhdessä. Kaikki parit selvittivät radan hienosti ja palkittiin Hevoshullun esinepalkinnoilla.

Keppareiden jälkeen maneesiin saapuivat lumisateessa eksyneet kilparatsastajat. Koska tontut tykkäävät kaikenlaisista leikeistä ja leikkimielisistä kilpailuista, pyysivät he kilparatsastajia yhteen viestiin tonttujen junnujoukkuetta vastaan. Kilparatsastajien joukkueessa olivat sennuratsukot Satu ja Zombi, Minna ja Antti sekä Titta ja Lassi. Tonttujen junnujoukkueessa ratsastivat Roosa, Melike ja Inka ratsuinaan Rölli, Roi ja Nalan. Tiukan kamppailun jälkeen kilparatsastajat veivät niukan voiton.

Esteradan purkamisen jälkeen maneesiin tuotiin vähän erilaisia esteitä, kun vuorossa oli hulvaton poniesitys suoraan Korvatunturilta. Esiintymässä olivat Virpin ponit ja toisen kesällinen orivarsa. Ratsastajiensa Ronjan ja Lotan kanssa ponit suorittivat erilaisia agility-tyyppisiä tehtäviä Herkules-varsan kirmaillessa vapaana perässä.

Juhlan päätti hoitajien perinteinen pukuratsastus, joka alkaa palata muutaman vuoden tauon jälkeen vanhaan tyyliinsä. Joukkueita oli tänä vuonna lähes ennätysmäärä ja lähes kaikki sopivat hevoset ja ponit olivat mukana esiintymässä. Esitykset olivat toinen toistaan hienompia ja kekseliäämpiä. Maneesissa nähtiin versiot Vaahteramäen Eemelistä, My Little Ponyista, Formuloista, Paulalehmistä, Lumiukoista, Tähkäpäästä, Peter Panista, Kolmesta pienestä porsaasta sekä Liisa Ihmemaassa. Raati äänesti voittajiksi Stevenin, Söpön ja Prinssin tähdittämät Paulalehmät. Mutta eivät muut joukkueet kaukaksi jääneet, sillä kaikilla oli hienot puvut ja hyvin valmisteltu esitys.

Juhlassa palkittiin myös vuoden poni ja hevonen, Steven ja Antti, jotka esiteltiin blogissa aiemmin. Samoin palkittiin vuoden hoitajat Sofia ja Sari, joiden haastattelut voi myös lukea blogista. Lisäksi Poni-Haan Ratsastajat palkitsi vuosittaiset rankingien voittajat. Koulupuolella palkinnot menivät Melike Dursunille (ponit), Inka Laineelle (juniorit) ja Merita Määtälle (seniorit). Esteillä eniten pisteitä keräsivät Melisa Dursun (poni), Erika Tikkanen (juniorit) ja Titta Saari (seniorit). Ensimmäistä kertaa jaetun molempien lajien yhteisrankingin vei myös Titta. Poni-Haan Ratsastajat luovutti myös Poni-Haalle onnittelukortin laatutalli-luokituksen saavuttamisesta.

Juhla päättyi talutusratsastukseen, jossa pääsi ratsastamaan monella pukuratsastushevosella ja taluttajina oli mm. Helinä-keiju, Peter Pan, prinssi, lumiukot, Paulalehmä ja possuja.

Kiitos hienosta juhlasta paitsi kaikille esiintyjille, myös loistavalle yleisölle!

Lisää kuvia täällä!

Joulukalenteri: 23. luukku

Jouluinen tarina
tonttu Karvakorvasta
ja itämaan serkusta.

Edellisissä tarinoissa tonttu Karvakorva on selvittänyt tallia vaivanneen, oudon kummituksen arvoituksen ja saanut lisää ystäviä. Kadonnut vasemman jalan tossu löytyi pian katoamisensa jälkeen, ja mysteerinen kummitus paljastui hieman ujoksi harakaksi. Nyt jouluun on enää hetki aikaa, ja tallitonttua vaivaa joulukiire. Edelliset joulusadut löydät luukuista neljä ja neljätoista.

”Huhhuh,” ajatteli tonttu Karvakorva lysähtäessään istumaan sängylleen tallin vintin kulmassa. ”Onpahan ollut rankkaa, kun on ollut niin paljon asioita joista pitää vielä huolehtia ennen joulua.” Oli ilta, ja tallin vintillä oli aivan pimeää. Pian kelmeä kuu valaisisi valkoista lunta pihamaalla ja työntäisi vaaleaa valoaan myös Karvakorvan pesään vintin nurkkaan. Vanha tonttu oli kävellyt ympäri tallia koko päivän ja oli hyvin väsynyt kaikesta salaisesta joulupuuhasta, mitä se aina joulun alla teki, kenenkään tietämättä. Karvakorva lysähti sängylleen ja nukahti heti syvän, unettomaan uneen.

Karvakorva heräsi jomottavaan päänsärkyyn, kun aamuaurinko paistoi aikaisin hänen silmäänsä. ”Piti nyt tämäkin vielä tänään...” se ärisi ja vääntäytyi ylös sängystään. Tämäkin päivä oli jaksettava, sillä tekemistä oli paljon. Olihan jouluaatto jo huomenna! Mutta jokin häiritsi tontun syviä mietteitä, jolloin tonttu höristi suuria korviaan: ulkoa, hänen tallinsa pihamaalta kuului... huilun soittoa. Mitä ihmettä? Tästä oli otettava selvää! Karvakorva kiirehti salaisia reittejään alas ja suuntasi takapihalta kuuluvaa ääntä kohti, hiipien ja varovasti. Kuka on tullut hänen pihalleen soittelemaan?

Ja siellä, hieman syrjässä suurten lumikasojen takana seisoi silmät umessa soittaen mitä eriskummallisin tonttu pieni, puinen huilu huulillaan. Sen iho oli kahvipavun värinen ja musta, sillä oli yllään violetti nuttu kultaisin koristein ja päässään punainen lakki. Se oli vielä kovin nuori tonttu, jonka parta ei ollut kasvanut kuin juuri leuan alapuolelle. Jaloissaan sillä oli ruskea säkki, joka oli pölyyntynyt matkan jäljiltä. Ja yhä se soitti vain.

Tonttu Karvakorva seisoi hetken hölmistyneenä kuunnellen huilun outoja säveliä, jotka särkivät hieman hänen kivistävää päätään. Lopulta, hetken kuunneltuaan vanhempi tallitonttu astui askeleen eteen ja työnsi sormensa huilun päähän niin että sen ääni vaimeni samantien ja vieras tonttu avasi silmänsä hölmistyneenä. Karvakorva veti kulmansa kurttuun ja veti kummallisen soittimen vieraan kädestä, itsekin vielä hölmistyneenä oudosta vieraasta. ”Shh! Etkö sinä ymmärrä että tuo kuuluu myös ihmisten korviin, he voivat löytää meidät! Kyllä kaikkien pitäisi tuntea Sääntökirjan artikla numero yksi, ´älä koskaan paljasta itseäsi ihmisille...´Onko sinulla yhtään järkeä päässä? Ja kuka oikein olet, saanen kysyä, kun olet tunkeutunut luvatta toisen tontun alueelle?” Karvakorva paasasi ja tuijotti edelleen outoa ilmestystä takapihallaan. Se näytti hetken pelästyneeltä, mutta vanhan tontun lopetettua se Karvakorvan ihmetykseksi polvistui hänen eteensä ja suuteli tämän likaista töppöstä. ”Hyvä herra tonttu, minä olen Kaleem, sisaresi Takkutukan pojan serkunpojan sisarenpojantytär. Tai jotain sellaista. Minut lähetettiin tänne oppimaan tonttuna oloa. Tulen kaukaa etelästä, sieltä missä on hyvin hyvin kuuma ja paljon hiekkaa ja aurinko. Minä olen Kaleem, se-joka-puhuu-paljon. Ja sinä olet Qadir, vanha tonttu. Näin ainakin luulen. Äitini laittoi kirjeen mukaani, tässä ole hyvä. Minne voin jättää tavarani?” Näin Kaleem esittäytyi ja hymyili samalla. ”Ja anteeksi että soitin huilullani. En muuten tiennyt miten löydän teidät. Huilullani kutsuin teidät luokseni.” Karvakorva oli nyt entistä hölmistyneempi, mutta sopersi kuitenkin. ”Hmm siis mitä? Olette Takkutukan sukulaisia? No, mukava kuulla. Olinkin tässä juuri menossa valvomaan aamutallitoimia. Tai siis heräsin juuri,” Karvakorva sanoi ja käätyi kannoillaan kävelläkseen takaisin sisälle lämpimään talliin, samalla mutisten kuitenkin hiljaa itsekseen: ”Olisi kyllä ollut mukava kuulla tällaisesta vierailusta etukäteen...” Se kuitenkin johdatteli vieraansa omaan pesäänsä ullakolla.Ei hän kai muutakaan voinut?

Tumma, itämainen vieras oli tosiaan Karvakorvan sisaren kaukainen sukulainen, joka oli lähetetty asuinpaikastaan kaukaa etelästä oppimaan pohjoisen tavoille. Karvakorva ei kyllä ollenkaan ihmetellyt miksi juuri tämä tonttu oli lähetetty kauas pois, sillä nuori tonttu oli jo saanut sen pään pyörälle puhumalla koko ajan, ihmetellen kaikkea näkemäänsä ja kysellen kymmeniä kysymyksiä, joihin ei varmaankaan olettanut saavansa vastausta. Joko nimi on enne tai tontun nimi oli annettu tälle myöhemmin, kuinka vain, mutta nimi istui kuin pyöreä nenä tuon hymyilevän, mustatukkaisen tontun kasvoille.

Kaleemin asetettua itselleen pehmoisen paikan tonttu Karvakorvan pesän laidalle, lämpimään kohtaan patterien viereen, he lähtivät hoitamaan tonttujen päivittäisiä askareita, Karvakorvan kivutessa edellä ja nuoren tontun kipittäessä tämän perässä, suu edelleen jauhaen ainaista puhettaan. Päivä oli jo pitkällä heidän päästessään vihdoin tositoimiin, ja oli vain hetki siihen, kun ensimmäiset ratsastajat ja ahkerat hoitajat astuisivat talliin, herättäen sen henkiin. Kaleem henkäisi syvään, kun astui sisälle hiljaiseen talliin: tonttu jopa hiljeni hetkeksi. ”Vau! En ole koskaan nähnyt näin hienoa tallia. Meillä kotona tehdään asiat ihan eri tavalla. Ne hevoset juoksevat vapaana pitkin aavikkoa, ja kuullessaan isäntänsä kutsun ne tulevat takaisin. Meidän hevosemme ovat jänteviä ja siroja ja kauniita katsella, ja niillä on tulta silmissään ja kipinöitä kavioissaan. Karvakin kiiltää yhdessä polttavan auringon kanssa. Voi, näkisitpä ne vielä joskus, Qadir!” nuori tonttu huokaili ja katsoi arvioivasti tukevia poneja ja vahvoja hevosia, jotka katsoivat tuota outoa ilmestystä arvioivasti. ”Onpa kohtelias tonttu. Menköön takaisin sinne mistä tuli, kuulkaas,” virkkoi eräs tummanruskea poni oven vierestä. ”Niin, se ei ole kovin kohtelias. Mutta se ei tiedä vielä mihin me pystytään...” jatkoi eräs toinen poni käytävän toiselta puolelta, ja talli täyttyi huvittuneista hirnahduksista. Kaleem näytti hetken loukkaantuneelta, ja seurasi kiusaantuneena Karvakorvaa pitkin käytävää. Se muisti ponien sanat ja piti suunsa kiinni, katsellen vain oviaukolta, kun Karvakorva puhdisti ja paransi äreänoloisen, suuren ponin haavaa. ”Eivät ne tarkoita pahaa,” Karvakorva sanoi lempeästi pienelle tontulle. ”Ne vain vähän kiusoittelevat. Kyllä näistäkin poneista kujeita ja jekkuja löytyy, vaikka niiden kaviot eivät lyökään tulta!”

”Miksi sinä sanoitkaan minua aiemmin,” tonttu Karvakorva kysyi Kaleemilta heidän istuessaan heinävarastossa. Vanhempi tonttu tutki muistiinpanojaan iltaheinän ravintoarvolaskelmista silmälasit valuneena nenälle ja otsa miettivässä rypyssä. Tontu päänsärkykin oli hellittänyt päivän mittaan, ja se oli jo paljon paremmalla tuulella. Kaleem makasi suuren heinäkasan päällä, violettisamettiset housut yltä päältä heinäpölyssä ja hiuksissakin heinänpätkiä. Se ei kuitenkaan tuntunut haittaavan innokasta tonttua, joka katsoi alapuolellaan uurastavaa vanhusta uteliaasti. ”Ai Qadir? Se on arabiaa ja tarkoittaa: joku joka on vahva, voimakas, kokenut. Niin kuin paljon nähnyt aurinko, joka päivän päätteeksi laskee levolle horisontin taa ja kultaa maailman kaikella sillä valolla ja tiedolla, jonka on kerännyt pitkällä matkallaan taivaan halki, kuitenkaan ilkurisesti paljastamatta kaikkea itsestään. Sinä olet sellainen, niin kuin ilta-aurinko,” Kaleem sanoi vakavana Karvakorvalle, joka nyt kuunteli tarkkaavaisemmin. ”Äiti sanoi niin. Hän sanoi myös, että minun on parempi olla täällä kuin siellä sotkemassa asioita niin pahasti. Ja ehkä hän oli oikeassa. Minulla on tapana saada aikaan kaaosta ja sotkua.” Nuori tonttu kävi hieman surumieliseksi, ja painoi päänsä heiniin. Karvakorva katsoi pientä myttyä täynnä myötätuntoa, eikä virkkonut sanaakaan.

Se päivä oli täynnä touhua ja vilskettä! Karvakorva juoksenteli pitkin tallia hoidellen monenmonituisia asioitaan, apurinsa kiiruhtaessa tämän kintereillä, selvästikin äimistyneenä kaikesta tohinasta. Iltapäivällä rauhaisan tallin täyttivät suuret ja pienet ratsastajat ja ahkerat hoitajat, ja kaikkien suusta kuuluva heleä nauru ja riemu peittivät alleen jouluisen musiikin, joka kaikui suuressa hallissa ja sai kaikki hyvälle mielelle. Myöhään illalla, kun viimeinen tunti oli loppumassa ja tunnin hevoset kävelivät rauhaisasti ikuista uraansa, tyytyväisyydestä päristen, pienet tallitontut istuivat ilmastointiputkien päällä ja katselivat alas hämyiseen halliin. Joulumusiikki oli vaiennut, ja tonttujen seurana olivat vain pienet varpuset, jotka lentelivät isossa tilassa, kiirehtien nekin levolle. Musta kissa katsoi heitä kiiluvin silmin suurien masiinoiden päältä, ja kohdatessaan Karvakorvan katseen se heilautti mustaa häntäänsä tervehdykseksi, räpytellen raukeasti silmäluomiaan. ”Hyvää joulua sinullekin,” Karvakorva mutisi ja hymyili heikosti. Jouluun oli vain silmänräpäys, ja lopultakin, kaiken kiireen jälkeen, oli hetki aikaa hengähtää. Hevosille he olivat urakalla kantaneet pihalta kuusenoksia joulutervehdykseksi. Henkilökunnan pöydälle oli kummallisesti ilmestynyt korillinen vastaleivottuja pipareita. Koristeita oli kaikkialla tallissa. Mutta kaikki tämä oli vain kulissia ja ylimääräistä, sillä kaikkein tärkeintä työtä ei voinut kukaan silmillänsä nähdä: joulumieli, sen rauha ja ilo ja ystävyys, oli syttynyt tallin asukkaiden, vieraiden ja ystävien mieleen. Tontut käänsivät katseensa ja hymyilivät toisilleen. Oli aika rauhoittua huomista varten.

Lämmintä ja rauhaisaa joulua kaikille, isoille ja pienille.

Joulukalenteri: 22. luukku

Pieni jouluinen kuvapostaus

Kaksi päivää jouluun! Tässä muutama jouluinen kuva tallilta.

Joulukalenteri: 21. luukku

Uusia heppoja ja jäähyväisiä entisille

Nyt on hevosia vaihtunut ihan urakalla! Viime lauantaina jätettiin hyvästit tallissa vähän lyhyemmän aikaa olleelle Kolalle ja keskiviikkona lähteneelle Kaapolle. Uusia heppoja on tullut aina sitä mukaa, kun karsinat tyhjenevät.

"Villi valkoinen" Kola pääsi hyvään kotiin pitkään esiintyneiden jalkavaivojen vuoksi. Tunneillakin se ehti lopulta olla vain hetken aikaa. Kolaa odottaa varmasti hyvä elämä kevyemmässä harrastekäytössä. Hieman vanhempi, 12-vuotias arabiristeytys ehti tallissa ollessaan hurmata ratsastajat virkeällä käytöksellään ja yhteistyöhalukkuudellaan.

Kola

Kaapo pääsi niin ikään hyvään kotiin, kun tuttu ratsastaja tarjosi sille onnellisen kodin Tuusulassa. 7-vuotias, lupaava hevonen ehti olla Poni-Haassa vain hieman yli vuoden, mutta siinä ajassa sillekin kehittyi oma vankka fanjoukkonsa, opettajien ihmettelystä huolimatta. Hyvin sympaattinen, kiltti hevonen tarvitsi suostuttelevan ja ymmärtävän ratsastajan, joka ymmärsi sitä, sillä muuten yhteistyö ei oikein sujunut. Oikeanlaisen ratsastajan kanssa tästä ratsukosta tuli kuitenkin täysin yhdessä työskentelevä ja toisiaan auttava parivaljakko. Kun hevonen luotti ratsastajaansa, se antoi itsestään kaiken. Itse ehdin hoitaa Kaapoa lähes koko sen ajan kun se oli Poni-Haassa, sillä aloitin pari viikkoa sen jälkeen kun hevonen on saapunut tallille. Ihastuin heti sen uteliaaseen ja seuralliseen luonteeseen, ja vietettyäni Kaapon kanssa enemmän aikaa siitä tuli entistä tärkeämpi. Tälle hevoselle on menetetty ainakin yksi sydän. Onnea matkaan.

Kaapo

Viime viikolla Lucia-juhlan jälkeen tallille saapui pieni Macy-niminen hevonen, jossa on hieman samaa näköä Vikin kanssa. Karsinasta kurkkinut pää vaikuttaa mukavalta, eikä sillä ratsastaneillakaan ole ollut pahaa sanottavaa pienestä tammasta. Tunneille Macy pääsi heti maanantaina ja on toistaiseksi käyttäytynyt nätisti. Tumma pikkuhevonen vaikuttaakin oivalta lisältä tallin hevoskaartiin. Macy eli Amazing moon on virallisesti risteytysponitamma, jolla on ikää kahdeksan vuotta.

Keskiviikkona Kaapon tilalle saatiin sympaattinen lämminverinen, joka on aiemmin tuntenut nimen Atte. Koska tallilla on jo yksi tämän niminen hevonen, uudesta Atesta on toistaiseksi käytetty nimeä Patte. Tämä "Ali Shan Glear" tuli tallillemme Virosta ja on toistaiseksi kotiutunut uuteen paikkaan. 13-vuotiaasta ruunikosta ruunasta kuoriutuu varmasti mukava hevonen.

Macy

Patte

Joulukalenteri: 20. luukku

Esittelyssä vuoden 2013 palkitut hoitajat

Tänä vuonna palkittiin taas perinteisesti kaksi tallin ahkerinta hoitajaa hyvin tehdystä työstä, ja tällä kertaa tunnustusta saivat Sari Pietikäinen ja Sofia Hemming. Haastatelimme ahkerat hoitajat.

Sari

Sarin ylioppilaskuva Masan kanssa

Olen 19-vuotias Sari, tällä hetkellä pidän välivuotta lukion jälkeen ja käyn töissä. Hoidan Masaa ja Peppiä. Minut palkittiin vuoden 2013 ponihoitajana.

Masaa aloin hoitaa kun sen silloinen hoitaja pyysi, ja olin aivan innoissani ensimmäisestä hoitoponistani. Masa oli jo silloin yksi lempiponeistani. Masaa olen kohta hoitanut jo 6 vuotta, Peppiä noin 2,5. Sitä aloin hoitaa, kun yksi Pepin hoitajista lähti vuodeksi ulkomaille ja minun piti aluksi hoitaa Peppiä vain vuoden verran ja lopettaa sitten kun vanha hoitaja palaa Suomeen. Kyseinen hoitaja kuitenkin lopetti Pepin hoitamisen ja sain jatkaa. Tämä oli minun onneni sillä olin jo ehtinyt kiintyä Peppiin vuoden aikana kovasti.

Masan olen oppinut tuntemaan todella hyvin pitkän yhteisen aikamme aikana. Masa on luonteeltaan kiltti, eikä  tee mitään pahaa kenelläkään. Se on seurallinen poni ja tykkääkin kääntää päätään hoitajan syliin siliteltäväksi. Masa on myös todella utelias. Olen oppinut luottamaan siihen täysin ja ponistakin huomaa että luotto on molemminpuolista. Vaikka Peppiä en olekaan niin pitkään vielä hoitanut, on siitäkin tullut minulle todella tärkeä ja rakas. Peppi on luonteeltaan todella kiltti mutta hieman sählääjä. Se tykkää esimerkiksi heitellä harjoja ympäriinsä. Sählääjän luonteestaan huolimatta Peppi rakastaa myös rauhallisia rapsutushetkiä hoitajan kanssa ja tykkääkin ihmisen seurasta. Peppiä hoitaessa on ollut ihanaa huomata ponin kehittyminen esimerkiksi vesarissa käytäessä. Aiemmin poni nosteli ja heilutteli jalkoja kun niitä pestiin vesarissa, mutta nykyään se seisoo kiltisti paikallaan. Pepin seurassa ei varmasti tule tylsää ja sen hassut tavat piristävät aina.

Hyvä hoitaja käy sovittuina päivinä hoitamassa sekä hoitaa hoidokkinsa ja niiden varusteet huolellisesti. Hyvä hoitaja on aina valmis auttamaan kaikkia apua tarvitsevia, oli kyseessä sitten jonkun toisen kuin oman hoidokin ratsastaja tai vaikkapa henkilökunnan tarvitsema apu esimerkiksi hevosten haavojen hoidossa tai tarhaamisessa. Hoitajan pitäisi haluta olla aina avuksi toisille: ratsastajalle, henkilökunnalleja hevoselle, huolehtien sen hyvinvoinnista. Minulla on pakkomielle Masan valkoisena pysymisestä. Jos en ehdi pestä sen likaläikkiä ennen  ensimmäistä tuntia, se häiritsee minua ihan älyttömästi!

Hoitajalla ei ole mielestäni yhtä tärkeää tehtävää. On tärkeää huolehtia hepan hyvinvoinnista.  Hoitajat viettävät hoitsujensa kanssa paljon aikaa ja tuntevat niiden luonteet hyvin sekä huomaavatkin yleensä nopeasti jos ne käyttäytyvät oudosti tai niillä on haavoja, jolloin esim. sairaustapaukset voidaan huomata nopeammin. Hoitaja huomaa yleensä myös ensimmäisenä jos varusteissa on jotain korjattavaa. Hoitajat myös auttavat vaikkapa hieman myöhässä tulevaa ratsastajaa ja ovat suureksi avuksi esim. alkeiskursseilla.

Tulen tallille heti kun vain pääsen, yleensä siinä klo 15 aikoihin. Harjaan molemmat hoitsuni huolellisesti. Tarvittaessa käyn vesarissa pesemässä ponien jalat. Masaa saa muutenkin hinkata veden kanssa, sillä valkoisessa karvassa näkyvät kaikki likaläikät selvästi, eivätkä ne lähde harjaamalla. Saatan myös tarkistaa heppojen varusteiden siisteyden edelliseltä päivältä ja putsata niitä ennen tunteja. Autan molempien ponien ratsastajia kuntoonlaitossa sekä selkään nousussa. Autan myös muita ratsastajia. Tuntien aikana pesen molempien ponien ruoka- ja vesikipot sekä suolakiven. Autan tarvittaessa hoitsuni myös tunnilta sisään ja autan varusteiden pois ottamisessa. Totta kai menen tietenkin taluttamaan, jos on sellaisia tunteja, joissa taluttajaa tarvitaan. Ponin viimeisen tunnin jälkeen harjaan ne vielä uudestaan, rapsuttelen ja pidän niille hetken seuraa. Hoidan myös ponien varusteet, pyyhin tai pesen suitset, puhdistan Masan suojat jne. Huolehdin myös että ponien harjat pysyvät siisteinä ja nypin niitä tarvittaessa.

Hyviä muistoja on kertynyt todella paljon vuosien varrella. Masan kanssa ensimmäiset koulukilpailumme ovat ihana muisto sekä Lucia-juhlassa esiintyminen Masan kanssa tänä vuonna ja 2011. Ylioppilaskuvien ottaminen yhdessä Masan kanssa on myös kiva muisto. Pepin kanssa on jäänyt mieleen ne monet ratsastuskerrat ja se kuinka kehityimme yhdessä ratsukkona. Kaikki yhteiset hetket Masan ja Pepin kanssa ovat jääneet mieleen rakkaiksi muistoiksi.

Sofia

Olen Sofia, 15 vuotta, hoidan Metteä, Mukia ja Kareliaa ja opiskelen yhdeksännellä luokalla.

Olen hoitanut vasta vähän yli 3 vuotta. Vuoden hoitamisen jälkeen ensimmäinen hoitoponini Conny myytiin jalkavaivojen takia kevyempään käyttöön. Metellä oli tällöin vain yksi hoitaja, ja pidin siitä hyvin paljon joten aloin hoitamaan sitä jo kun Connyn lähtö oli tiedossa. Mukia taas piti aluksi hoitaa väliaikaisesti, kunnes sille saataisiin uusi hoitaja, mutta toinen sen hoitajista lopettikin, joten jäin Mukille vakituiseksi hoitajaksi. Kareliaa aloin hoitaa kun sen hoitajista toinen muutti muualle opiskelemaan ja toinen meni väliaikaisesti ulkomaille töihin.

Mette on ehkä maailman viisain ja sympaattisin hevonen jonka tiedän. Se pitää lähes kaikesta mitä sille tekee ja on palkitsevaa hoitaa hevosta joka itsekin nauttii puunaamisesta. Mette on hyvin tärkeä ja kyllä se tuntuu minustakin tykkäävän. Muki on suloinen poni joka on parhaimmillaan kun sen kanssa ei ole kiire ja tallissa on rauhallista. Muki on hyvin seurallinen ja rapsuttelee aina takaisin (Mette tekee sitä vähän vähemmän) mutta se on Metteä enemmän "tamma" ja ilmaisee mielipiteensä jostain ikävästä hyvin helposti. Kareliaa sanon vieläkin välillä vaaviksi. Se rakastaa huomiota ja rapsuttelua ja tulee mielellään syliin. Karelia kuitenkin ei pidä harjaamisesta ja loimen laitto on hyvin ikävää välillä. Mutta Karelian kanssa oleskelu ja rapsuttelu on ainakin meistä molemmista mukavaa. Se on opettanut minulle hyvin paljon.

Hyvä hoitaja mielestäni ensinnäkin oikeasti hoitaa hoitohevosensa/poninsa, oli niitä sitten yksi tai kolme. Ja minusta pitää olla valmiina tekemään jotain ylimääräistäkin, mitä pyydetään, esimerkiksi taluttamista. Oikeanlainen asenne on olla nöyrä ja tehdä kaikki mitä pyydetään parhaansa mukaan, jos ei osaa jotain niin kysyy ja opettelee tekemään asiat oikein. On myös hyvä että osaa välittää kaikista tallin hevosista ja poneista edes vähän, että osaa ajatella niitä kaikkia. Ei ole reilua hevosta kohtaan jos hoitaja laiskuuttaan ei pese sen kuppeja ja hevosella on juomakuppi niin likainen että se ei voi juoda. Hoitaessa pitäisi aina ajatella asioita hevosen kannalta.  Yleisesti hevosen hyvinvoinnin huolehtiminen on tärkeintä.

Tulen tallille riippuen siitä, milloin pääsen koulusta. Tallilla harjaan kaikki kolme riippuen mitä ne menee, 1-3 kertaa. Yhden kerran harjaan vain jos esim. tulen neljän jälkeen. Sillon en aina pysty harjaamaan kuin vain tuntien jälkeen. Käytän aikaa tietysti kaikkien rapsutteluun, mutta jos hevonen menee tunnin, on tunnin sisällä ja menee toisen, niin silloin annan mielummin hevosen olla rauhassa sen ajan mitä se saa olla. Yleensä talutan joka hoitopäivä Mukia tai jotain muuta ponia jollain tunnilla. Putsaan varusteet vähintään kerran päivässä, jos ehdin niin myös tuntien välissä. Autan myös Mukin ja Meten ratsastajia kuntoonlaitossa ja selkäännousussa jos he tarvitsevat apua. Lähden yleensä aina vasta yhdeksän aikaan, jolloin ehdin hoitaa mahdollisesti molemmat tuntsarihoitsuni loppuun. Ja yleensä teen myös hommia, joita tallityöntekijät tai opettajat pyytävät tekemään.

Jokainen päivä on erilainen ja hyviä muistoja on todella monia. Viime vuoden jouluratsastukset olivat tosi kivoja. Meten kanssa yksi kiva muisto oli olla Lucia-juhlan Tähkäpää-esityksessä ja taluttaa sitä kartanolla, sekä viime vuonna itse istua Lucia-neitona sen selässä. Mukin kanssa oli kivaa olla hoitamassa sitä Ratsastuskoulujen mestaruuksissa Lappeenrannassa sen toisen hoitajan Juulin kanssa. Karelian kanssa minulla on myös monta hyvää hetkeä. Kaikkien kanssa parasta kuitenkin on oppia tuntemaan ne ja viettää aikaa niiden kanssa.

Sofia ja Mette Tähkäpää-esityksessä tämän vuoden Lucia-juhlassa

Joulukalenteri: 19. luukku

Aikuisten alkeiskurssilla 3/3

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 8

Jännitti aika paljon. Olin miettinyt mun taistelusuunnitelmaa niin paljon, että tiesin varmuudella mitä tekisin. Se, ettei ne laukat onnistunut, oli mun syy. Mähän olin vaan söheltänyt. Olin varmaan vetänyt ohjista laukannostossa, tai en ollut antanut laukkapohkeita kunnolla. Raipasta Hopsu sitten pukitti, kun ei varmaan edes tajunnut mitä piti tehdä.
Menin kunnon taisteluasenteella sinne karsinaankin, ettei Hopsu saanut kyllä yhtään armoa. Sillä oli joku eri hoitaja nyt, joka piti Hopsun tosi hyvin ruodussa. Suitset sain parin yrityksen jälkeen päähän ja satulan itse selkään.

Oltiin Hopsun kanssa ensimmäistä kertaa ulkokentällä, tosin sillä pienemmällä poni-kentällä. Aurinko porotti ihan kunnolla. Kuumahan siinä tuli, ja heppa-kammoinen täti lopetti kesken jo ennen laukkoja pahoinvoinnin takia. Hopsu ei oikonut hirveästi, mutta ehkä sen takia että reunoilla kasvoi ruohoa =)
Tehtiin taas laukat yksitellen. Päätin ravata ensin ja nostaa siitä laukan enkä hötkyillä siitä käynnistä jo antamalla miljoonaa apua samaan aikaan. Ja se onnistui!!! Laukattiin alusta loppuun ja joka kerta! Ei mitään ongelmia. Pientä oikomista oli kulmissa, mutta ei menty sentään kentän keskeltä niinkuin aiemmin. Ratsastajalla oli hymy herkässä, mutta Teete  sanoi vaan, että paremmin kuin viime kerralla. Ehkä se suuttui siitä, kun valitin Hopsusta eilen. Kaikki mun ryhmäläiset kehui kyllä senkin edestä tunnin jälkeen ja mulla oli niin hyvä olo! Kehuin Hopsua oikein kovasti, ja kerrankin näin sen korvat pystyssä. Se näytti melkein ystävälliseltä, eikä yrittänyt purra mua boxissa. Paljon uusia asioita siis koettu tänään.
Hassua, miten mä eilen inhosin ratsastamista, ja tänään taas rakastan sitä. Syksyllä voisi ehkä jatkaa?

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 9

Tänään mentiin yläkentälle ja ratsastettiin enimmäkseen reittejä. Opittiin täyskaarto ja pujoteltiin tötsiä. Hopsu oli ihan hyvällä tuulella ja pysyi uralla. Jippii!
Tänään laukkaaminen oli vapaaehtoista, mutta en saanut Hopsua yrityksistä huolimatta laukkaamaan. Nyt en enää tiennyt, mitä tein väärin. Raippaa en kyllä antanut, joten pukkejakaan ei ollut tarjolla. Laukkaamattomuus ei nyt hirveästi haitannut, mutta jäi kyllä kaivelemaan miksei se onnistunut.

Tunti meni tosi nopeasti ohi. Tunnin jälkeen harjasimme yhden tuntilaisen kanssa Leevi, kun sillä ei ollut hoitsua. Oli kivaa kokeilla harjaamista itsenäisesti.

Huomenna voisin ehkä saada Tuiskun tai jonkun muun, koska heppakammo-täti ei tule. Heppakammo-täti ei uskalla ratsastaa muilla hevosilla. Mutta vaikka Hopsu mulla olisikin, se olisi toivottavasti viimeinen kerta sitä hapannaamaa ;)

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 10

Tuisku

Heppakammo-täti oli ilmoittanut etukäteen, ettei tule tänään ratsastamaan, mutta sillä oli silti listassa Tuisku. Se täti on muuten saanut mennä koko kurssin Tuiskulla. Musta Tuisku oli kivannäköinen ja halusin kokeilla sitä, joten kysyin poni-ope Tintiltä, voisinko vaihtaa Hopsun siihen. Onneksi se sopi, olin tosi iloinen!
Menin Tuiskua katsomaan, ja sillä oli hoitsuna Sharon jonka itseasiassa tiesinkin jo ulkonäöltä.
Sharon oli tosi kiva ja kyselin hirveesti hoitamiseen liittyviä juttuja.

Tuisku oli ihan erilainen kuin Hopsu. Sillä oli karsinan ovi auki, mutta se seisoi ihan hievahtamatta paikallaan kun sitä harjasi. Ei edes yrittänyt lähteä mihinkään! Se ei näykkinyt, ja sen takaakin sai kävellä kun se ei kuulemma potki. Aivan ihana heppa!

Tunnilla Tuiskua sai vähän hoputtaa, mutta se oikeasti sitten kävelikin reippaammin eikä tarvinnut koko ajan paukuttaa jaloilla. Laukka sillä nousi todella helposti. Yksi mies tippui Zapalilta laukassa, joten ensi viikolla saadaan perinteen mukaan kakkua! Ei kuulemma käynyt pahasti.
Tunnin jälkeen riisuin varusteet ja Sharon opetti mua harjaamaan. Nyt opin vihdoinkin senkin kunnolla. Tuisku oli toiselta puolelta ihan pölyinen, mutta toiselta ei yhtään.
Teete kyseli meiltä, että ketä kiinnostaa jatkokurssi. Kaikki viittasi, myös se selästä tippunut setä pienen mietinnän jälkeen. Toivottavasti päästäisiin kaikki samaan ryhmään. Ensi viikolla vaihtuu hevoset. En varmaan saa Tuiskua, mutta sitä toivoisin eniten. Ei ole kyllä mitään mitä en erityisesti haluaisi, paitsi ehkä Zabrina kun se on aika pieni ja säikyn oloinen.

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 11

Kyllä jännitti, että mikä heppa siellä odottaa. Leevihän se siellä taas… Leevi odotteli ilman hoitajaa, joten tuli aika kiire laittaa se kuntoon. Pintelit laitoin suurinpiirtein oikein, koska yks hoitsu tarkisti ne. Suitsissa tarvitsin vielä apua, koska sillä on jotkut erikoiskuolaimet jotka voi mennä väärinpäin suuhun jos  ei ole tarkkana. Satulan laitoin itse. Leevi oli ihan sairaan mutainen, tosi kiire tuli. Jännitti vähän laukata Leevillä, koska olin sillä laukannut aiemmin vaan pari askelta ja se on niin reipas.
Hyvinhän se meni. Aika hassua, jalustin tippui kerran vauhdissa ja pysyin ihan hyvin kyydissä, kunnes Leevi hidasti raviin ja meinasin tippua =) Ongelmia oli lähinnä kun edellinen lähti laukkaamaan, eikä Leevi voinut ymmärtää, miksei se saa vielä mennä. Onneksi jarrut toimi jo paremmin.
Tunnin jälkeen harjailin vielä vähän aikaa. Selästä pudonnut setä tarjosi yläkerran kahvilassa kuivaa kakkua. Tosin kakku taisi olla vaimon tekemää…

Illalla hoitajavastaava laittoi viestiä ja käski kysymään Teeteltä lupaa hoitamiseen. Hyvät tilaisuudet on harvassa, mutta pakko se on kysyä.

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 12

Luulin että menen jollain uudella hepalla tämän viikon, mutta vanha hapannaama Hopsu odotti minua karsinassaan.
Hopsu oli outo, sillä se oli hyvällä tuulella! Se ei yrittänyt purra mua, mutta ehkä hoitajan läsnäolo auttoi. Olimme ensimmäiset valmiina ja mä käytin luppoajan hepan paijailuun. Hopsu nautti niin, että meinasi nukahtaa. Aina kun paijaaminen loppui, se tuuppasi mua käskevästi. Olin ihan äimistynyt =)

Tunnilla mentiin ihan reippaasti, kun potki… Ainiin ja kaikista tärkein: kukaan ei ollut auttamassa selkään, roikkumassa tai mitään. Pääsin ihan itse selkään, säädin jalustimet ja kiristin vyön. Olen siis oppinut jotain!
Laukat sujui toiseen suuntaan paremmin kuin toiseen, mikä oli tänään myös outoa. 

Olin nukkunut tosi huonosti, kun olin päättänyt tänään kysyä hoitsu-asiaa Teeteltä. Tunnin lopuksi sitten kysyin, ja pienen mietinnän jälkeen Teete sanoi JOO! Se sanoi, että mun pitää vain kysyä kokeneemmilta hoitajilta apua aluksi. Kun Hopsu oli hoidettu loppuun, moikkasin Wattia, mutta se näytti siltä että haluaa omaa rauhaa.

Kysyin Blondin hoitajalta että onko Watilla hoitajaa, niin se sanoi että on yksi joka käy joskus, mutta että se tarvitsisi kyllä hoitajaa. Se sanoi että joku Iina neuvoo mua huomenna tunnin jälkeen, se on kai hoitajavastaava. Eli toisinsanoen: MULLA ON NYT HOITOHEVONEN!!!! Helpotus, huojennus ja vielä uusi erilainen jännitys ;)
Huomenna on sitten ensimmäinen hoitopäivä. Tavoite on nyt saavutettu, olen tosi tosi onnellinen! Kunpa kaikki vaan menis hyvin Watin kanssa. Eiköhän, se on kuitenkin tosi kiltti.

Watti

Tämä juttusarja joulukalenterissa päättyi tähän. Kommentoikaa, haluatteko lukea alkeiskurssin tapahtumia vielä jatkossa?

Joulukalenteri: 18. luukku

Etkö saa hyviä kuvia maneesissa? Kuvaatko automaatilla, koska et osaa tai uskalla säätää asetuksia? Tarvitsetko muuten vaan vinkkejä hevosten kuvaukseen? Tässä tulee, à la Hanski

Jos olet tottunut kuvaamaan paikallaan olevia kohteita tai esimerkiksi ihmisiä, joita voi pyytää pysymään paikallaan, voi hevosten kuvaaminen olla aluksi haastavaa. Hevosen liikkeita ei aina pysty ennakoimaan, kun saaliseläimenä se voi singahtaa sekunnissa monen metrin päähän. Tässä postauksessa tulet kuitenkin saamaan vinkkejä parempien kuvien saamiseksi.

Missään nimessä tässä esitetyt neuvot eivät ole ainoita oikeita tapoja ottaa kuvia, vaan itseni hyviksi kokemia. Kukaan ei aluksi opettanut minua kuvaamaan, vaan lähdin itse kokeilemaan eri asetuksia. Hyvien kuvien saamiseksi et välttämättä tarvitse järjestelmäkameraa, sillä nykypäivänä esimerkiksi kännyköiden kamerat ovat kehittyneen huimasti, ja monissa pokkarikameroissakin on käsisäätömahdollisuudet.

Tekstin lopusta löydät lyhyet selostukset käyttämistäni termeistä.

Nikon D7100+Sigma 70-200mm: ISO 640, aika 1/640, aukko f/2.8,  polttoväli 160mm

Kameroiden kanssa samassa paketissa ostettavat objektiivit ovat yleensä hyviä perusvalokuvaukseen ja riittävät harrastajalle. Jos kalustolta haluaa kuitenkin vaatia hyvää suorituskykyä myös hämärissä olosuhteissa, kannattaa miettiä valovoimaisempaan objektiiviin sijoittamista. Halvemmallakin rungolla pärjää mainiosti, jos panostaa hyvään objektiiviin. Valovoimaisella objektiivilla tarkoitetaan mahdollisimman suuren aukon saavuttavaa objektiivia. Näissä kameroiden mukana tulevissa objektiiveissa valovoima on usein skaalalla 3.5-6. Valovoimaisesta objektiivista voidaan yleensä puhua, kun suurin aukko eli valovoima on 2.8 tai alle. Mitä pienempi luku on, sitä valovoimaisempi ja ns. "parempi" objektiivi on, tosin se näkyy myös hinnassa, mikä voi olla helposti nelinumeroinen.

Jos olet tähän asti kuvannut vain kamerasi automaattiasetuksilla, on nyt aika tutkia muitakin mahdollisuuksia. Usein ensimmäinen askel kohti manuaaliasetuksilla kuvaamista on aukon esivalinnan asetus. Tässä tilassa säädät itse kameran käyttämän aukon, jolloin kamera valitsee itse tilanteeseen sopivan suljinajan. Tämä asetus on kätevä muotokuvauksessa ja paikoillaan olevien hevosten kuvaamisessa esimerkiksi tarhassa tai tallissa. Toinen asetus on päinvastoin kun edellinen, eli valitset kamerastasi haluamasi suljinajan, ja kamera säätää sopivan aukon. Tätä kutsutaan suljinajan esivalinnan asetukseksi. Itse kuvaan harvoin täysin manuaalilla, sillä hevosia kuvatessa tilanteet muuttuvat nopeasti, ja manuaalilla kuvaaminen on haastavaa.

Asetuksen valinta useimmissa Canoneissa ja Nikoneissa. Muiden merkkien kameroista ei itselläni
ole kokemusta, mutta kamerasi mukana tulleesta ohjekirjasta löytyy varmasti tarvittavat tiedot!

Kuvaaminen maneesissa

Nikon D3+Sigma 70-200mm f/2.8: ISO 2500, aika 1/200, aukkof/4.5, polttoväli 120mm

Nikon D7100+Sigma 70-200mm f/2.8: ISO 2500, aika 1/160, aukko f/2.8, polttoväli 140mm

Maneesissa kuvatessa olosuhteet voivat olla hyvin erilaiset riippuen mihin vuoden- ja kellonaikaan kuvaa. Pimeimpään aikaan vuodesta (loka-marraskuun illat, jolloin ei ole vielä lunta maassa) kuvaaminen maneesissa on haastavinta. Myös se, minkälainen sää ulkona on ja onko isoja ovia auki, vaikuttavat tarvittaviin asetuksiin.

Nykyään useissa järjestelmäkameroissa saa ISO-arvon eli herkkyyden nostettua 6400 -arvoon tai korkeammaksikin, mutta itse en mielellään nosta sitä yli 2500:n. Suurella ISO-arvolla kuvassa alkaa näkyä kohinaa, vaikka muuten kuvat olisivatkin valoisampia. Aukon esivalinnan asetuksella jää suljinaika maneesissa kuvattaessa usein liian pitkäksi pysäyttääkseen hevosen liikkeen. Siksi käytänkin maneesissa suljinajan esivalinta -asetusta, jolloin kamera valitsee useimmiten aukoksi suurimman mahdollisen mitä objektiivillani saa, eli 2.8:n.

Asetukset ovat hyvin kamerakohtaisia, joten käyttämäni säädöt eivät toimi kaikissa kameroissa samalla tavalla. Kokeilemalla löydät kuitenkin juuri sinun kamerallesi sopivat asetukset tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja vaikka et saisikaan täydellisesti valottuneita ja tarkentuneita kuvia, muista että jonkun verran voi jättää myös kuvankäsittelyn varaan.

Käsitteet pähkinänkuoressa

Nikon D7100+Sigma 70-200mm f/2.8: ISO 400,
aika 1/4000, aukko f/2.8, polttoväli 85mm

ISO-arvoa nostamalla kasvaa myös kennon herkkyys. Liikaa ISO-arvoa kasvattaessa alkaa kuvassa näkyä kohinaa, joten ISO-arvo tulisi pitää mahdollisimman pienenä. Esim ISO 400 tai ISO 2000.

Aukko on objektiivissa oleva reiää, josta valo pääsee läpi. Mitä pienempi luku on, sitä suurempi on aukko, ja toisinpäin. Isoa aukkoa käyttäessa kuvasta tulee valoisa. Esim f/2.8 tai f/4.

Suljinaika kertoo, kuinka kauan kameran suljin on auki kuvaa ottaessa. Suljinajan on oltava tarpeaksi nopea liikkeen pysäyttämiseksi. Esim 1/100 (sadasosasekunti) tai 1/1250.

Jäikö jokin epäselväksi? Haluatko tietää lisää hevosten valokuvaamisesta? Kommenttia saa antaa!

PS. Jos et ole vielä vieraillut kuvasivuillani, pääset sinne tästä! Jokaisen kuvan kohdalla pääsee tarkastelemaan käyttämiäni asetuksia, klikkaamalla oikean alakulman valikkorivin kameran kuvaa. Kirjoitan kuvasivujen yhteydessä myös valokuvaukseen liittyvää blogia, kannattaa kurkata, jos valokuvaus kiinnostaa!

Nikon D7100+Nikkor 50mm f/1.4: ISO 400, aika 1/2000, aukko f/1.8, polttoväli 50mm