Joulukalenteri: 20. luukku

Haastattelussa tällä kertaa rautias pikkutamma Wanda

1. Kuka olet?

Olen hollantilainen puoliveritamma Wanda, oikealta nimeltäni Wilanda. Hoitajani kutsuu minua myös Wadelmaksi tai Wantuksi.

2. Kerro elämästäsi: Kuinka vanha olet, milloin tulit Poni-Hakaan?

Olen 12-vuotias ja Poni-Hakaan tulin tänä keväänä, eli kahdeksan kuukautta sitten. Sitä ennen asuin viisi vuotta Tampereella ratsastuskoulussa, jonne olin muuttanut suoraan syntymämaastani Hollannista.

3. Missä olet hyvä?

Kauniilta näyttämisen lisäksi olen hyvä hyppäämään. Suoriutuisin tehtävistä ilman ratsastajiakin, varsinkin kun he yleensä haluavat vain hidastaa menoani. Ei niitä kisoja matelemalla voiteta.

4. Mistä sinua kehutaan?

Minua kehutaan kiltistä luonteestani ja reippaudesta tunneilla. Lisäksi saan kiitosta kauniista ulkonäöstäni, vaikka se ei olekaan omaa ansiotani. Osaan myös hypätä ja saan siitä usein kehuja ratsastajilta.

Titta ja Wanda kisoissa syksyllä

5. Mistä asioista tykkäät?

Tykkään mennä kovaa. Liian usein ratsastajat haluavat päättää vauhdista. Jos minä saisin päättää, olisimme tunneilla nopeampia kuin kukaan muu. Tykkään myös rauhallisista rapsutteluhetkistä kilttien ihmisten kanssa, vaikka en sitä mielelläni myönnäkään. Onneksi hoitajani osaa arvata, mistä kutisen. Myös syöminen on mukavaa, kukapa siitä ei pitäisi.

6. Mistä et pidä?

En tykkää siitä, että ihmiset ilmestyvät karsinaani varoittamatta tai tervehtimättä. Karsinani on minun kotini ja haluan olla siellä kuningatar. Kiire on minusta myös ikävä asia, se on jopa vähän pelottavaa. Ja kuten sanoin aiemmin, on tylsää mennä hitaasti. Siksi kouluratsastus ei olekaan suosikkilajini (vaikka tykkäänkin myös siitä), siinä pitää ajatella hirveän montaa asiaa ja mennä rauhassa.

7. Lempi-ihmisiäsi?

Tykkään ihmisistä, joilla on minulle aikaa. Poni-Haassa minun kanssani on eniten viettänyt aikaa Titta ja hän on ainakin tähän asti ollut kiltti. Myös tallihenkilökunta on mukavaa, koska heiltä saa ruokaa.

8. Onko sinulla heppakavereita?

Lakonta oli paras ystäväni, ja kaipaan häntä todella paljon. Nykyään olen laumassa hieman yksinäinen, koska en uskalla lähestyä juurikaan muita. Ne yleensä vain luimistelevat minulle. Ladyn kanssa olemme alkaneet ystävystyä ja Viki on ollut seuranani usein, vaikka emme parhaita kavereita olekaan.

9. Mistä sinut tunnistaa?

Parhaiten minut tunnistaa harjassani olevasta tummasta raidasta, jollaisia ei kovin usein näe. Muita tuntomerkkejä ovat kauniin punaruskea karva, läsi ja sukat.

10. Onko elämässäsi tapahtunut jotain jännää? Missä kaikkialla olet käynyt?

Koko elämäni on hyvin jännittävä, jokainen päivähän on erilainen ja täynnä uusia asioita. Jännittävimpiä ovat varmasti olleet koti-Hollannista muutto tänne kylmään Suomeen ja keväällä muutto Poni-Hakaan. Viimeaikojen jännittävin tilanne oli viime viikon Lucia-juhla, jossa hyppäsin Titan kanssa. Jo harjoitukset olivat jännittävät, mutta itse juhla oli todella jännittävä, mutta hyvällä tavalla. Pääsin näyttämään kykyjäni estehevosena kaikille.

+ Hoitajat kertovat: Tätä et tiennyt Wandasta!

- Wandan lempinimi oli entisessä kodissa Wilma

- Wanda on perinyt värinsä ja merkkinsä isältään, kouluori Amsterdamilta

- Meni koko kesä, että Wandaa pääsi taputtamaan laitumella, jos ei ollut sisääntuloaika.

Joulukalenteri: 19. luukku

Laumaelämää

Eri tilanteissa jaksetaan muistuttaa, että hevonen on laumaeläin. Se tulee ilmi arkipäiväisissä tilanteissa yllättävän usein. Kun yksi hevonen säikähtää, muut lähtevät helposti mukaan. Luonnossa on aina parempi katsoa kuin katua eli siis paeta, jos siihen on aihetta ja vasta sitten tarkistaa, oliko jotain oikeasti vaarallista. Hevoset myös mielellään seuraavat toisiaan, minkä jokainen on varmasti huomannut joskus tunnillakin, kun oma ratsu on lähtenyt edellisen perään avuista välittämättä.

Sen lisäksi, että laumaeläimen vaistot vaikuttavat hevosten käsittelyyn esimerkiksi yllä mainituissa tilanteissa, se pitää ottaa huomioon myös hevosten hoidossa. Hevosta ei esimerkiksi voi pitää yksin tallissa, vaan sillä on aina oltava lajikumppanin seuraa. Tarkoittaen siis asumista, suurin osa hevosista voi olla tallissa yksin esimerkiksi, jos muut ovat ulkoilemassa. Lisäksi hevosille pitäisi pyrkiä tarjoamaan päivittäinen ulkoilu lajitovereiden kanssa laumassa tai pareittain. 

Poni-Haassa tuntihevoset ulkoilevat päivittäin. Laumoja on tällä hetkellä kolme: ruunat, ponitammat ja hevostammat. Muutamia vuosia sitten kaikki tammatkin olivat yhdessä laumassa, mutta lauman kasvaessa katsottiin parhaaksi jakaa se puoliksi, koska tarhasta loppui tila. Isojen laumojen lisäksi on yleensä aina muutama hevonen, joita ei voida tarhata syystä tai toisesta muiden kanssa. Tällä hetkellä tuntihevosista Bambi ja Nalan tarhailevat kahdestaan, koska ne olivat laumassa niin kovia pomottajia, että alempiarvoisilla oli vähän liian tukalat paikat niiden kanssa. Keskenään ne viihtyvät vallan mainiosti ja isojen tammojenkin laumaan on palautunut rauha.

Tammat tulossa sisään. Ensimmäisenä sisään tulevat yleensä arvoasteikon yläpäässä olevat hevoset, kuten tässäkin.
Kärjessä Gina ja Lempi. Bambi on luultavasti tullut tarhasta ensimmäisenä, mutta jäänyt syömään ja
kuvasta näkee, ettei se ole tyytyväinen kun muut menevät ohi.

Tällaisia tapauksia on aina sillon tällöin. Jos joku muistaa rautiaan Koviksen muutamien vuosien takaa, hän saattaa myös muistaa, ettei sitä voitu myöskään pitää laumassa. Kovis oli muita hevosia kohtaan sen verran orimainen, että se stressasi valtavasti isossa laumassa. Kovis tarhasikin Helinän kanssa. Helinää ei voitu nuorempana pitää laumassa, koska se oli niin kova potkimaan muita. Mutta kahdestaan nämä kaksi viihtyivät vallan mainiosti. Käytöksen lisäksi toinen syy tarhata hevosia yksin on terveys. Esimerkiksi ontuvia hevosia ei laiteta laumaan, vaan ne tarhataan yksin, jotta ne saavat olla rauhassa ja liikkua oman mielensä mukaan. Terveyteen voidaan myös laskea kenkien pysyminen jalassa. Toisilta hevosilta kengät putoavat hyvin helposti ja yleensä ne ovat vielä hevosia, joiden ei olisi hyvä mennä tunnille ilman kenkää. Esimerkiksi Simo oli tullessaan tällainen. Niinpä se tarhattiin yksin, jotta kenkä saatiin pysymään jalassa. Nykyisin Simon kaviot ovat hyvässä kunnossa, eikä se pudottele enää kenkiään. Niinpä se voi olla laumassa. Simon kohdalla huomattiin myös hyvin, miten paljon lauma ja lajitoverit merkitsevät hevosille. Simo säikkyi muutama vuosi sitten tunneilla vastaan tulevia hevosia. Tämä ongelma poistui kokonaan, kun se pääsi laumaan takaisin. Siitä tuli muutenkin rauhallisempi ja silloin itse tajusin taas, miksi lajitovereiden tärkeydestä hevosille puhutaan niin paljon.

Tässäkin korkeampiarvoiset tulevat ensin sisään. Isot hevoset ja Söpö, jonka ohi ei joskus uskalla tulla kukaan.

Mitä laumassa hevosten kesken sitten tapahtuu? Jokaisella laumalla on aina johtaja. Tällä hetkellä hevostammoja johtaa Lempi ja korkealla laumassa on myös Gina. Hevostammoista alimpana ovat Viki ja Wanda. Muut ovat jossain siinä välissä, joskin arvojärjestystä on vaikea sanoa, vaikka se hevosilla onkin tarkkaan tiedossa. Ponitammojen laumassa Typy on härskillä käytöksellä saanut kaikki muut väistämään itseään ja onkin korkealla arvoasteikossa. Myös Terttu osaa pitää paikkansa. Alimpana ovat Peppi, Pingis ja Iines, joka on jäänyt korkeammalla olevien silmätikuksi. Ruunalaumassa tilanne ei ole aivan yhtä selkeä. Kipakkakavioiset Söpö ja Ufo saavat kyllä hevoset väistämään, mutta hevosilla on koko puolellaan ja yleensä laumaa johtaa joku isommista hevosista. Pääsääntöisti arvoasteikossa hevoset ovat yläpäässä ja ponit alapäässä, toki poikkeuksia aina on. Ruunalaumalla ei kuitenkaan ole ollut moneen vuoteen yhtä selkeää johtajaa, kuin mitä edesmennyt Ilpo oli. Se piti ison lauman kurissa arvovaltaisena ja ilman riitoja. Lempissä on johtajana paljon samaa, kun taas ponilaumassa johtaja ei ole kokenein ja ansainnut paikkaansa auktoriteetillaan, vaan yksinkertaisesti se joka uskaltaa esittää kovinta.

Hevoslauman seuraaminen on mielenkiintoista. Jos siihen on joskus mahdollisuus, kannattaa ottaa aikaa ja jäädä tarkkailemaan hevosten käytöstä. Aluksi tarhassa ei välttämättä näytä tapahtuvan mitään, mutta hetken seurailun jälkeen alkaa huomata hienovaraisia merkkejä, joilla hevoset viestivät toisilleen. Kun ylempiarvoinen haluaa kävellä jostain, sen tarvitsee vain vähän luimistaa korviaan ja arvoasteikolla alempana olevat väistävät. Useamman kerran samaa laumaa tarkkailemalla voi myös alkaa löytää hevosten ystävyyssuhteita. Esimerkiksi ruunalaumassa Antti, Simo ja Lassi pitävät usein yhtä. Onkin tavallista, että samannäköiset ja -luonteiset hevoset viihtyvät toistensa kanssa. Esimerkiksi Gina ja Lempi ovat tarhassa kavereita, vaikka tallissa esittävätkin jotain muuta. Osa ystävyyksistä voi kestää todella pitkäänkin. Broidi ja Pete ovat olleet ystäviä varmaan siitä asti, kun Broidi on muuttanut Poni-Hakaan. Välissä ne ovat olleet eri laumoissa, mutta joka kerta samaan tarhaan päästessään ne ovat ystäviä. Toisaalta laumassa voi joskus myös huomata, että joku korkea-arvoisemmista hevosista ottaa toisen suojelukseensa. Yksi liikuttavimmista tällaisista ystävyyksistä oli tallilla ennen asuneiden Hopsun ja Kerpun ystävyys. Hopsu suojeli pientä ystäväänsä laumassa, eikä kukaan kyllä uskaltanutkaan Kerppua härnätä, jos Hopsu oli vieressä.

Samannäköiset Kikka ja Zombi ystävystyivät nopeasti.

Yksi mielenkiintoinen esimerkki laumaelämän vaikutuksista on Macy. Se laitettiin tullessaan ponitammojen laumaan, jossa se kovaluontoisena laittoi pienemmät ponit heti järjestykseen ja suorastaan pompotteli niitä mielensä mukaan. Siihen aikaan kesällä tammalaumat yhdistettiin laitumelle, kun hevoset lomailivat Suskin luona. Siellä ilmeisesti Bambi ja Lempi olivat laittaneet nenilleen hyppineen Macyn järjestykseen ja lomalta kotiin palasi suhteellisen nöyrä pikkuhevonen. Talven mittaan se kuitenkin sai taas kohotusta itsetunnolleen kun sekä ponit että ratsastajat väistivät sitä. Tänä keväänä tilanne oli siinä pisteessä, että Macy suorastaan kiusasi poneja niiden päästessä laitumelle. Niinpä kesällä päätettiin laittaa itsestään hieman liikoja luullut pikkuheppa taas muistelemaan käytöstapoja isojen tyttöjen kanssa. Vaikka aiemmin mainitsin Lempin olevan oikeudenmukainen ja rauhallinen johtaja, se ei siedä paikkansa kyseenalaistamista laumassa. Vielä vähemmän sitä sietää Bambi, joka on myös Lempiä äkkipikaisempi. Macy kyllä muisti, kuka sille oli näyttänyt kaapin paikan edellisenä kesänä, koska laitumelle päästyään se lähti kiireen vilkkaa lauman reunalle ja kiersi Bambin kaukaa. Alkuun Macy oli laumassa alhaalla, mutta ystävystyttyään Lempin kanssa se on vähän päässyt korkeammalle ja on nykyään keskikastissa.

Tammat ovat muutenkin ruunia kylmempiä uusille tulokkaille. Ruunat hyväksyvät uudet hevoset yleensä helposti ja ne löytävät paikkansa laumassa nopeasti. Tammat, varsinkin hevostammat, pitävät uudet laumanjäsenet melko pitkään ulkopuolella ydinporukasta. Tämä vielä korostuu, kun laumassa ei ole yhtäkään korkea-arvoista sovittelijaa. Aikanaan Mette otti aina äidillisesti uudet hevoset suojaansa, mikä helpotti niiden sopeutumista. Nykyään alempiarvoiset ovat oma pienempi porukkansa ja uudet hevoset liittyvät siihen, ennen kuin pääsevät laumaan tasa-arvoisiksi jäseniksi.

Hevosten tarhaamisesta voidaan mainita vielä sen verran, että Poni-Haassa laumat päästetään vapaina aidattuja kujia pitkin aamulla tarhaan ja päivällä talliin. Hevosia on niin paljon, että taluttamiseen menisi koko päivä ja toisaalta hevoset eivät kyllä malttaisi odottaa ruoka-aikaan tarhassa tarpeeksi pitkään. Uusia hevosia talutetaan aina muutamia kertoja ja sen jälkeen ne ottavat mallia pidempään tallilla asuneista. Yllättävän nopeasti hevoset oppivat, missä ne asuvat ja suurin osa menee suoraan omaan karsinaansa. Joskus ne eksyvät vääriin paikkoihin, mutta usein hetken mietittyään tajuavat sen myös itse ja vaihtavat karsinaa. Paitsi silloin, jos on kiire. Silloin yksikään hevosista ei tunnu löytävän edes vahingossa omaan kotiinsa.

Joulukalenteri: 18. luukku

Poni-Haan vanhat hevoset: Freddy

Tässä juttusarjassa selvitämme, mitä kuuluu Poni-Haassa asuneille entisille ratsastuskouluhevosille. Tällä kertaa kuulumisia Freddy Teddy -nimisestä isosta ruunasta, joka lähti Poni-Haasta eläkkeen viettoon kesällä 2006 hoitajalleen Riialle.

Tässä kun alkaa olla kohta 10 vuotta siitä kun Freddyn kanssa yhdessä lähdettiin Peehoosta niin ajattelin kirjoitella kuulumisia että miten nämä vuodet ovat menneet. Ja koska Niina pyysi (ja pyysi ja pyysi:D)

Kylläpä on painavat kaviot!

Vuonna 2006 Freddyn tuntihevosura lähestyi loppuaan ja mun piti miettiä että miten päätän jatkaa harrastusta. Olin hoitanut äijää silloin kuutisen vuotta ja muutenkin oma ratsastuskoulu-urani oli pitkä. Päätin sitten ottaa askeleen eteenpäin (jota en ikinä olisi uskaltanut ottaa jos olisin omannut samat tiedot kun nyt!) kun armaani tuli myyntiin. Nimi paperiin ja hevonen lomansa jälkeen kopissa uutta tallia kohti. Olin saanut sille paikan eräältä pikkutallilta joka siinä keskikesän valossa vaikutti mukavalta ja talliporukka kivalta. No, osittain oikein.
Talven tullen tuli myös ensimmäinen oppituntini hevosen omistamisessa: kaikki tallit eivät ole sitä miltä näyttää. Tuli ongelmia hoidon suhteen ja tallinpitäjä paljastui hyvin äkkipikaiseksi. Paikka oli Korkin talli jota ei nykyisin enää taida olla. Freddy parka pääsi laihtumaan liikaa syystä että mulle valehdeltiin päin naamaa että juu juu, saa se oikean määrän ruokaa. Sen kun tajusin niin etsin salamana toisen tallipaikan. Näin päädyimme keväällä Sakun tallille tai kuten minä sanoisin, ojasta allikkoon. Meni taas tallipaikka vaihtoon. Oppitunti numero 2. Hienot puitteet ei takaa mitään. Kolmatta kertaa mua ei huijata. Saatiin tallipaikka Järvenpään ratsastusseuran tallilta, joka tuntui ja tuntuu vieläkin kotoisalta vaihtoehdolta meille kun ollaan ratsastuskouluympäristöön totuttu. Mukava talli, hyvä porukka, luotettava hoito... (paitsi parin ekan kuukauden jälkeen toinen tallimestari katos kun pieru saharaan. Kävi ilmi että hän oli jonkun saksalaisen Bandidos-pomon exä joka oli maanpaossa :D). Nyt kun oltiin kunnon tallilla niin ei meillä ollu hätäpäiviä. Freddy viihtyi vaikka se oli vähän dementiapotilas kun aika monta vuotta musta tuntui että se kuvittelee olevansa vielä Poni-Haassa, koska se oli aina niin hämmentynyt kun lähdettiin karsinasta.

Se on kova puhisemaan. Luonne on kyllä ihan samana pysynyt. Jos lapset tulee silittelemään niin sankarimme vaan huokaisee ja kääntää pään pois, eli se homma mistä herra on eläköitynyt on ihmisten viihdyttäminen koska hän on nyt vakavasti otettava yksäri! Mähän ostin Freddyn ihan ilman ostotarkastusta tai mitään, mutta siihen oli syynä se että pitkään oli tunnettu ja niin harvoin se oli saikuttanut niin ei siinä kummempaa todennäköisesti ole. Kinnerpateista tiesin ja siitä että sen takapää on aika vammanen kengittää. Luonnollisesti tämä johti siihen että kengittäjää oli vaikea saada paikalle. Ratkaisin pulman opettelemalla itse kengittämään kun tottakai tuttu venkura on helpompi kun vieras. JRS-tallilla ollaan viihdytty nyt melkein 8 vuotta. Pari kesää on vietetty Storgårdissa laitumella koska Järssin laitumet on olleet pois käytöstä ja herra tarvii laidunlomansa. Näin vanhoilla päivilläänkään sitä ei ole haitannut tollanen nopea muutto, vaan se on jopa ollut ihan innoissaan. Voisin muuten sanoa että kyllä se mua seuraa vaikka heikoille jäille mutta tosiasiassa jos siitä olisi kyse, niin se sanoisi mulle että tyhmä akka, tonne en mene. Niinkuin se tekee myöskin nähdessään vesiletkun/kastelukannun/banaanilaatikon/glitteriä/sulan kohdan lumisessa maassa tai lumisen kohdan sulassa maassa nähdessään. No, jokaisella on omat juttunsa.

Freddy on yleensä tarhaillut kaverin kanssa vaikka se onkin vähän syrjäänvetäytyvä. Karsinoissa on joutunut olemaan väliseinät koska se ei tykkää kun muut katsoo kun se syö tai juo tai on. Nyt parina viime vuotena siitä on tullut leppoisampi muille hevosille vaikka ruokakuppi saa kyllä kyytiä vieläkin jos joku on hänen käytäväosuudellaan. Sillä on myös vaimo. Myös jo iäkkäämpi tamma joka on ollut sen karsinanaapuri kaikki nämä järssivuodet. Siinä ne kiukuttelee toisilleen kuin mikä tahansa vanha pariskunta. Jo heti ensi hetkistä ajattelin että Freddy on ensimmäiseksi hevoseksi painonsa arvoinen kultaa. Ostajalle, ei onneksi myyjälle.
 Ja olen vieläkin samaa mieltä. Se on ollut terästä. Selvinnyt kahdesta ihme tallista ilman vatsahaavaa toisin kuin monet muut, vaan kaks kertaa ollaan käyty klinikalla, hakemassa kortisonia kinnerpatteihin ja nyt viimeisen vuoden aikana on ollut ongelmia hampaiden kanssa mutta se saatiin korjattua parilla raspauksella joten nyt nyt heinä rouskuu taas niinkuin ennenkin. Viime klinikkareissulla about 4 vuotta sitten tehtiin taivutukset ja kaikki nivelet 0/5 tai 1/5 eli ehkä se tolpillaan pysyy vielä tovin.

Eka päivä laitsaa kesä 2015

Kesällä meillä olis sitten merkkipäivä, kymmenen vuotta ollaan sit pidetty yhtä, ja jos sinne asti päästään, niin Freddy on ollut mulla jopa pidempään mitä se oli Peehoossa! Kymmeneen vuoteen on mahtunut kyllä kaikkea, on koettu Tuusulan loppumattomat maastot, käyty koulu- ja estevalmennukset, kuntouduttu, harrastettu ja otettu loman kannalta. Tällä hetkellä näyttää ihan hyvältä, virkeämielinen joskin mukavuudenhaluinen 26-vuotias on ratsastettavuudeltaan parempi kuin kymmenen vuotta sitten, ja tässä vähän aikaa sitten se jopa hörisi mulle ekan kerran kun menin hakemaan sitä tarhasta! Vähän hitaasti lämpeevä kaveri mut semmonen se on, mun Freddy.

Terkkuja Poni-Hakaan ja hyvää joulua, toivottaa Riia ja Freddy

Joulukalenteri: 17. luukku

Vuoden hoitajat

Lucia-juhlassa palkittiin vuoden parhaat poni- ja hevoshoitajat. Tittelin ansaitsivat tällä kertaa ponihoitajista Mukia ja Lempiä hoitava Emma Ylä-Oijala ja hevoshoitajista Peten ja Lempin hoitaja Anna-Liisa Granqvist, joka on toiminut muutaman kuukauden ajan myös hevosten hoitajavastaavan tehtävissä. Kriteerinä vuoden hoitajien valinnalle ovat yleisesti olleet hyvä asenne hoitamiseen, ahkera taluttaminen talutustunneilla, ystävällinen suhtautuminen muihin tallilla kävijöihin ja tietysti moitteeton huolehtiminen omasta hoidokista koko vuoden ajan. Esittelemme palkitut.

Vuoden ponihoitaja: Emma

Kuka olet ja kuka on hoitohevosesi?
Olen Emma 14 v. Hoidan Mukia ja Lempiä.

Emma ja Muki Lucia-juhlassa

Kerro lyhyesti tallihistoriastasi: milloin aloitit ratsastuksen ja milloin aloit hoitaa hoitohevosiasi?
Aloitin ratsastuksen Poni-Haassa käymällä epäsäännöllisesti talutuksessa ja myöhemmin tenavilla. Alkeiskurssille menin kesällä 2009 ja sen jälkeen olen ratsastanut säännöllisesti. Lempiä aloin hoitamaan helmikuussa 2013 ja Mukia vuosi sen jälkeen keväällä.

Millaisia persoonia hoitohevosesi ovat, miksi pidät juuri niistä?
Muki on seurallinen ja "tammamainen" poni. Se tykkää rapsutuksista ja ilmaisee mielipiteensä selvästi varsinkin, jos ei pidä jostain. Muki on myös ihana kun se hörisee tutuille ihmisille, kun sitä moikkaa käytävältä tai menee karsinaan. Lempi ei ole yhtä seurallinen kuin Muki, mutta kyllä sekin rapsuttelusta tykkää. Lempi hermostuu helposti, jos tallissa on paljon meteliä ja ihmisiä tai jos sitä hoitaa kiireessä. Joskus kuitenkin, kun tallissa on hiljaista niin Lempi voi harjatessa melkein nukahtaa. Lempi myös kertoo selvästi, jos se ei tykkää jostain tai sitä sattuu, esimerkiksi satulan laitto on sen mielestä kamalaa.

Mikä mielestäsi tekee hyvän hoitajan, mitä häneltä vaaditaan? Miksi luulet itse tulleesi valituksi?
Hyvä hoitaja tekee hoitopäivineen ne asiat, jotka on sovittu ja etsii itselleen tuuraajan, jos ei pääse tallille. Hän on valmis auttamaan kaikkia tallilla apua tarvitsevia ja taluttamaan omaa hoitsua tai jotain muuta ponia esim. tenavatunnilla. Hyvä hoitaja on myös kiinnostunut oppimaan lisää hevosista, jotta voisi ymmärtää ja hoitaa hoitsuaan paremmin. Hän noudattaa tallin sääntöjä ja on ystävällinen kaikille. Hyvältä hoitajalta vaaditaan siis sitoutumista, vastuuntuntoa, positiivisuutta ja halua oppia.
Luulen itse tulleeni valituksi vuoden hoitajaksi, koska hoidan molemmat hoitsuni hyvin ja autan muita.

Mitä parannettavaa löydät hoitajasysteemistämme, oletko tyytymätön tai erityisen tyytyväinen johonkin?

Poni-Haan hoitajasysteemissä hyvää on mahdollisuus olla hevosten kanssa ja oppia enemmän kuin, jos vain ratsastaisi kerran viikossa tunnilla. Hoitaessa myös tutustuu muihin hoitajiin ja saa uusia kavereita :)

Vuoden hevoshoitaja: Anna-Liisa

Anna-Liisa ja Lempi. c) Riina Haanpuro

Kuka olet ja kuka on hoitohevosesi?
Olen Anna-Liisa, 19-vuotta. Hoidan Peteä tiistaina ja lauantaina ja Lempiä ti,to ja la.

Kerro lyhyesti tallihistoriastasi: milloin aloitit ratsastuksen ja milloin aloit hoitaa hoitohevosiasi?
Aloitin ratsastuksen Poni-Haassa alkeiskurssilla vuoden 2007 kesällä ja siitä lähtien olen käynyt säännöllisesti viikkotunneilla. Aloin hoitamaan ensimmäistä hoitohevostani Peteä syyskuussa 2010. Elokuussa 2012 aloin hoitaa Lempiä.

Millaisia persoonia hoitohevosesi ovat, miksi pidät juuri niistä?
Pete on valloittava herrasmies, jolla ei tunnu ikinä olevan huonoa päivää. Se nauttii rauhallisista harjauksista, jolloin saa myös paljon rapsutuksia. Välillä Peten mielestä on tylsää olla harjattavana, jolloin se heiluttaa harjaämpäriä turvallaan kuitenkaan pudottamatta sitä. Ihaninta Petessä on sen positiivinen ja rento luonne, tallille tullessa tietää aina että karsinassa odottaa iloinen hevonen.

Lempi sen sijaan on varsinainen Tamma isolla T:llä. Välillä on huono päivä, jolloin kaikenlainen harjaaminen kiukuttaa, mutta hyvinä päivinä Lempi nauttii rapsutuksista ja harjaamisesta ylähuuli pitkänä. Varsinkin vuosi sitten talvella Lempi oli hyvin kiukkuinen johtuen sen silloisesta mahakivusta. Pohjimmiltaan Lempi on kuitenkin todella kiltti ja mukava hevonen, joka yleensä vain esittää hapanta ja irvistelyt yleensä jää vain irvistelyksi. Lempin kanssa on oppinut olemaan kärsivällinen ja rauhallinen, jolloin Lempi on itsekin rauhallisesti ja juuri tällaiset rauhalliset hetket jolloin Lempi nuokkuu silmät puoliummessa harjauksesta huolimatta ovat parhaita yhteisiä kokemuksia Lempin kanssa.

Mikä mielestäsi tekee hyvän hoitajan, mitä häneltä vaaditaan? Miksi luulet itse tulleesi valituksi?
Hyvä hoitaja hoitaa hoitohevosensa hyvin ja putsaa sen varusteet ja kupit jokaisena hoitopäivänään riippumatta hoitohevosten lukumäärästä ja avustaa tarvittaessa ne tunnille ja tunnilta pois sekä avustaa myös muiden hevosten ratsastajia tarvittaessa ja taluttaa tarpeen tullen talutuksissa muitakin kuin omaa hoidokkiaan.

Yllätyin hieman tultuani valituksi vuoden hoitajaksi, mutta pyrin tekemään kaikki hoitajille kuuluvat tehtävät mahdollisimman hyvin aina ollessani tallilla ja nähtävästi olen opettajien mielestä siinä
onnistunut.

Mitä parannettavaa löydät hoitajasysteemistämme, oletko tyytymätön tai erityisen tyytyväinen johonkin?
Yleisesti ottaen kaikki toimii suhteellisen hyvin. Erityisen tyytyväinen olen vuosittaisiin hoitajien jouluratsastuksiin, jotka toimivat ikään kuin palkintoina hoitajien koko vuoden jatkuneesta hyvästä hoitamisesta.

Joulukalenteri: 16. luukku

Vuoden hevonen -äänestys

Blogitiimi järjesti jo perinteeksi muodostuneen Vuoden hevonen -äänestyksen, jossa parhaaksi tuntiratsuksi olivat ehdolla kaikki tallimme tuntihevoset ja -ponit.

Äänestystulokset
Vuoden poniksi valittiin tänä vuonna Muki. Pete uusi viimevuotisen voittonsa ja ansaitsi myös tänä vuonna Vuoden hevonen -tittelin. Pete on ollut syksyn tunneilla ponipuolella, mutta on kuitenkin hevonen, joten sijoitimme sen hevosten kategoriaan, mutta se on luultavasti ehtinyt keräämään ihailijansa sekä poni- että hevosratsastajien joukosta. Ääniä annettiin yhteensä 337, 176 ääntä poneille ja 161 ääntä hevosille.

Ponien kategoriassa äänet jakautuivat suhteellisen tasaisesti, sillä jokainen kuudestatoista ponistamme sai ainakin seitsemän ääntä lukuun ottamatta Iitua ja Typyä, jotka eivät virallisesti olleet mukana äänestyksessä mutta jotka saivat molemmat yhden äänen. Iitu on virallisesti yksityinen poni ja Typy palasi talliimme äänestyksen alkamisen jälkeen. Kolmen kirkkain kärki erottui selvästi: Muki sai yhteensä 23 hyväksyttyä ääntä, ja jaetulle toiselle sijalle ylsivät Peppi ja Prinssi kuudellatoista äänellä. Vähiten ääniä virallisista osallistujista saivat Lettu, Söpö ja Zombi, joille kaikille kertyi seitsemän ääntä.

Hevosilla äänet jakautuivat jyrkemmin "suosittuihin" ja vähemmän suosittuihin hevosiin, mikä voi johtua myös siitä että ääniä annettiin poneja vähemmän ja hevosia on enemmän kuin poneja. Petelle annettiin äänestyksessä yhteensä 19 hyväksyttyä ääntä, ja seuraavalle sijalle ylsivät Lassi (13 ääntä) ja Silver (12 ääntä). Tallissamme kauan olleet, kiltit hevoset siis saavat kiitoksensa myös ratsastajilta! Uudet hevosemme eivät pärjänneet äänestyksessä yhtä hyvin, sillä hevosten listauksessa perää pitävät Lakonta (3 ääntä), Aku (2 ääntä), Wanda (2 ääntä) ja Aune (1 ääni). Tämä toisaalta voi johtua myös siitä, että näillä hevosilla eivät kaikki ole vielä ehtineet ratsastamaan ja kannattajajoukko ei siksi ole ehtinyt kasvaa kovin suureksi.

Hevosistamme Tipo (7 ääntä) sai erityismaininnan äänestäjältä, joka kirjoitti myös perustelut valinnalleen:
Tipo on tallin hauskin hevonen, keksii hassuja juttuja (söi Allin porkkanat komerosta - repi joulukoristeet ovilta).
Huomioi ihmisiä, kiinnostunut ympäristöstä, repii ja puree kaikkea mihin ylettyy.
Komea raamikas musta hevonen, joka liitää ympäri maneesia kun joku ratsastaja on sytyttänyt sen liekkeihin. :)

Kolme suosituinta ponia ja kolme suosituinta hevosta saivat yhteensä lähes kolmasosan, 29,2% äänistä. Myös tallimme vanhat hevoset muistettiin äänestyksessä, sillä Sara ja Kerppu saivat molemmat yhden äänen. Myös Annen kisahevonen Karelia ansaitsi kaksi ääntä, vaikka se ei ole koskaan tunneilla ollutkaan. Selkeästi samalla käsialalla kirjoitetut äänestyslaput hylättiin, rajatapauksissa käännettiin tilanne äänestäjän eduksi. Äänestyslappuihin riipustettiin yhteensä 61 sydäntä, mikä tasaisesti jakautuneena antaisi sydämen 18% kaikista äänestyslapuista. Malliesimerkin vastaisesti kirjoitettuja lappuja kertyi kaikkiaan 96, eli ainoastaan 71,5% äänestyslapuista oli "oikeanlaisia". Tässä äänestyksessä hyväksyimme kuitenkin kaikki laput, joista pystyi selvittämään äänestäjän tarkoituksen.

Vuoden Poni: Muki

Mukista kertoo sen hoitaja Emma Ylä-Oijala.

Muki seuran koulumestaruuksissa 2014 yhdessä Melisan kanssa.

Vuoden poni on 14-vuotias Muki eli Miami. Virossa syntynyt Muki tuli Poni-Hakaan noin 6 vuotta sitten. Muki ansaitsee olla Vuoden poni, koska se on kaunis, osaava, suloinen, helppo ratsastaa ja monipuolinen.

Ratsastuskouluponina Mukin vahvuuksia on sen monipuolisuus. Se menee kiltisti aloittelijoilla ja näyttää osaavuutensa kokeneilla ratsastajilla. Muki ei keksi tunnilla mitään omia kuvioita eikä mene mukaan muiden sekoiluun.

Muki...
- rakastaa syömistä. Sen huomaa hyvin sen vatsan koosta ;)
- on edustanut poni-Hakaa muutamana vuonna tuntiratsastajien mestaruuskisoissa.
- tykkää korvien hieromisesta.
- kertoo selvästi, jos ei pidä jostain. Yleensä laittamalla korvat luimuun ja näykkimällä ilmaa. Koskaan se ei kuitenkaan tahallaan yritä osua ihmiseen.
- saattaa kieltää esteillä, jos ne ovat sen mielestä liian korkeita tai pelottavan näköisiä. Pieniä esteitä se hyppää hyvin.
- on lähes aina Poni-Haan seuran koulukisoissa jonkun ratsastajan kanssa.

Vuoden Hevonen: Pete

Petestä kertoo hevosen hoitaja Anna-Liisa Granqvist. Pete valittiin Vuoden hevoseksi myös vuonna 2014.

Pete ja Vuoden 2015 Lucia-neito, Siru Ylikännö.

Pete eli oikealta nimeltään Peter Pan AK tuli Poni-Hakaan 10-vuotiaana vuonna 2004 eli päälle 10 vuotta sitten. Ikää Petellä onkin jo 21 vuotta.

Vuoden hevoseksi se sopii hyvin: Pete on todella kiltti ja rauhallinen hevonen harjatessa sekä upea,  yritteliäs ja monipuolinen ratsu joka kelpaa aina tenavatunneilta hevosten A+ tunneille. Karsinassa uskaltavat arimmatkin ratsastajat harjata Peteä koska se ei tee mitään ikäviä temppuja harjatessa kuten yritä näykkiä tai potkia. Vaikka huumorintajua Peteltä löytyy niin sen  pilke silmäkulmassa tehdyt jekut eivät yleensä ratsastajia häiritse. Se on opettanut niin monia ratsastajia yli kymmenen vuoden PH:ssa olonsa aikana ja sen hurmaavan kiltti herrasmiehen luonne on valloittanut niin monia ratsastajien sydämiä sekä hevos- että ponipuolella, että se todellakin ansaitsee olla jälleen vuoden hevonen.


Peten selkään voi laittaa minkä tasoisen ratsastajan tahansa ja pienehkön kokonsa ansiosta sillä voivat mennä sekä hevos- että poniratsastajat. Hyvä koulutustaso, ratsastettavuus ja miellyttävä luonne ovat tehneet Petestä monen tasoisten suosikin sekä heppa- että poniratsastajien keskuudessa. Lisäksi se on ollut suosittu kisaratsu seurakilpailuissa sekä esteillä että koulussa. Pete on pysynyt
myös todella terveenä eikä vanhuuden vaivoja juurikaan näy pienen jäykkyyden lisäksi. Se on ollut todella harvoin pois tunneilta terveyssyiden takia, mikä on iso plussa ratsastuskoulussa.

On hevosessa huonoja ja hassujakin puolia. Peteä voi olla hankalaa saada vesikarsinaan mutta kun se sinne saadaan niin se seisoo paikoillaan kiltisti. Pete ei myöskään kovin mielellään nosta vasenta etujalkaa kavioita puhdistettaessa, mikäli putsaus aloitetaan kyseisestä kaviosta. Muista jaloista aloitettaessa se nostaa jalan normaalisti. Juodessa Peten korvat liikkuvat edestakaisin huomattavan paljon ja sen hoitajat ovatkin vitsailleet niiden toimivan pumpun tavoin.

Joulukalenteri: 15. luukku

 Onni matkassa - kehitystä!

Onnissa tapahtuneen hurjan muutoksen huomaa heti kun karsinan oven avaa. Kaltereiden takaa se vielä luimistelee vanhasta tottumuksesta, sitten pitää vielä hetki kyräillä, mutta vähän kun rapsuttaa korvan tyvestä niin sen ilme kirkastuu. Tutulla kuviolla kaviot putsataan ja hevonen viedään vesariin. Nykyään Onni jopa kävelee sinne eikä raahaudu perässä. Vesarin reunalla ei hidastella ja kysellä että onko pakko, siihen se kääntyy kauniisti ja pysähtyy odottamaan kiinni laittamista.
Tallipihasta lähdetään hyväntuulisena liikkeelle eikä jokaista askelta kauemmalle Haimi-hallillekaan tarvitse käskeä. Ratsastettaessahan Onni on vallan villiintynyt. Täällä vierailleen Annen ehdotuksesta ollaan otettu laukat alkuverkassa ja kyllä se vähän pukitteleekin mennessään. Tällä energialla takaosa tulee huomattavasti paremmin mukaan ja tänään ravi tuntui kuin olisi ison jumppapallon päällä istunut, pehmeää ja elastista. 

Viikonloppuisin me ollaan yleensä hypätty, niin nytkin. Aloitettiin ravipuomeilla, ja niissä pidemmät välit kuin yleensä, mutta muutaman kerran jälkeen Onni alkoi kiihtyä niin paljon, että viimeiset välit jäi melkein ahtaaksi. Sitten tultiin neljää kavalettia innarivälein laukassa,ja niiden jälkeen piti aina vähän singahtaa kun Opistohallin pitkän sivun baana aukesi. Yhden askeleen sarjan jälkimmäistä osaa nostettiin aina 90cm asti ja hienosti Onni leiskautteli yli. Yhdelle pystylle se kerran kolautti ja oikein ärhäkästi potkaisi sivulle kun harmitti, seuraavalla kerralla sujuvasti nosteli kinttunsa yli. Ja laukka tuli niiiiin hyväksi, se kokosi itseään ja jäi odottamaan, pystyin laukkaamaan kierroksen ympäri melkein koko maneesia, vielä siinä vaikeammassa oikeassa laukassa, pitkällä sivullakaan ei lähtenyt jyräämään vaan laukkasi ehdottomasti parhaiten tähän mennessä.

Yksi K.N. Specialkin me mentiin keskiviikkokisoissa, muutamalla ylimääräisellä käyntisiirtymisellä tosin, kun Onni pullisti alakaulansa ja lähti jyräämään, mutta ihan säädyllisesti selvittiin lopputervehdykseen asti. Tulos ei päätä huimannut, 56%, mutta laukka on vielä sen verran holtitonta suurimman osan ajasta ettei paljon muuta voi vielä odottaakaan.
Kauden viimeiset estekisat jäi väliin rokotuksen harmillisen huonon ajoituksen takia, mutta niihin sitten tammikuussa hyvin treenattuna.

Mutta kyllä ehdottomasti parasta on se asenteen muutos mikä nyt yhtäkkiä näkyy niin selvästi. Töihin lähdetään iloisesti ja mitä sitten jos on vähän pöllöenergiaa, Onni on hyväntuulinen ja jaksaa työskennellä monta päivää putkeen. Hiittisuoralla voi aina käydä sitten ylimääräisiä höyryjä purkamassa ja mieltä virkistämässä.

-Jatta

Joulukalenteri: 14. luukku

Mitä olisikaan blogin joulukalenteri ilman tallikissa Nasulle omistettua luukkua!

Tähän postaukseen onkin koottu kuvia Nasusta viime vuosilta.
Viime vuoden joulukalenterissa oli myös Nasusta kertova postaus, Nasun päivään pääset tutustumaan tästä.

Katsomon reuna toimii hyvänä raapimispuuna!

Katsomossa odottamassa rapsutuksia.

Katsomon laidalta voi katsella katsomossa istuvia ihmisiä ja valita kenen sylin valtaisi.

Nasun ruoka- ja juomakupit olivat jossain vaiheessa limukoneen päällä.

Miten tuota ilmettä voisi vastustaakaan?

Ruokailuhetki on selvästi keskeytetty.

Nasun vaaliva ilme.

Joulukalenteri: 13. luukku

Uusia ja vanhoja tuttavuuksia

Edellisen uusista hevossita kertovan postauksen jälkeen on talliin ehtinyt taas muuttaa monta uutta asukkia, sekä muutama vanhakin. Ruunalaumaan ovat liittyneet tunneilla jo pidempään ihastuttaneet Aku ja Turbo. Hevostammojen joukkoon taas saatiin sirpakka Lady. Lisäksi kuun vaihteessa Samppa ja Typy palasivat takaisin kotiin Takkulan visiitiltään.

Uusista hevosista Turbo lienee saanut suurimman määrän ihailijoita. Siitä tuntuu pitävän jokainen sillä ratsastanut. Kiltin luonteensa ja koulutustasonsa ansiosta sopii kaikille ratsastajille aina aloittelijoista kokeneempiin. Turbo onkin oikein miellyttävä herrasmies. Se on 9-vuotias Suomessa syntynyt ruuna, oikealta nimeltään Turbo Intercooler. Se on väriltään rautias ja päässä sillä on katkopiirto. Moni on sanonut sen muistuttavan ulkonäöltään paljon edesmennyttä Flooraa. Turbo on ennen Poni-Hakaan tuloaan kilpaillut seuratasolla sekä koulua että esteitä ja on Poni-Haassakin osallistunut hyvällä menestyksellä omiin kilpailuihimme. Turbo on oiva lisä tuntihevosten joukkoon ja tulee varmasti saamaan vielä lisää ihailijoita sekä kunnostautumaan kilpakentillä.

Turbo kisoissa

 Aku on sekin oikein mukava nuori mies. Se on luonteeltaan mitä herttaisin ja yrittelijäin, minkä takia lähes kaikki sillä ratsastaneet pitävät siitä. Aku on 6-vuotias nuori ruuna, joka on muuttanut Suomeen Virosta. Se on koulupuolella vielä melko raaka, mutta esteitä se osaa hypätä. Sillä on vielä hieman huono kunto, joten estekisoihin asti ei ole päästy, mutta koulukisoissa Aku on jo nähty hyvällä menestyksellä. Akusta tulee varmasti oikein mukava hevonen kaiken tasoisille ratsastajille, kunhan se vähän kasvaa ja saa kokemusta.

Tammalauman vahvistus Lady on vähän herkempi tapaus. Se on 12-vuotias Saksassa syntynyt hannovertamma, joka on ostettu Suomeen neljä vuotta sitten. Viralliselta nimeltään Lady Croft oleva tummanruunikko on kiltti, mutta herkkäluonteinen. Se on kevyt ratsastettava ja löytänyt jo omat ihailijansa kokeneempien ratsastajien joukosta. Se on reipas ja eteenpäin menevä ratsu, jolla on näyttävät liikkeet. Lady on myös päässyt jo näyttämään osaamistaan kouluradalle kisoissa, hyvällä menestyksellä sekin. Esteillä Lady on vähän kokemattomampi, mutta tykkää hypätä. Myös Ladylta odotetaan paljon varsinkin koulupuolella.

Typy kisoissa keväällä 2015

Lisäksi Samppa ja Typy palasivat takaisin kotiin. Ne olivat kesän Takkulassa, mutta tuotiin nyt takaisin Poni-Hakaan. Molemmat ovat jo palanneet takaisin tuntitöihin ja tuttuun arkeen.

Samppa toukokuussa 2015

Joku saattaa miettiä, miten näin monta uutta hevosta on mahtunut talliin. Ihana Gallia myytiin eläkkeelle marraskuun alussa. Se asustelee kyllä Poni-Haassa edelleen, pihalle tehdyssä uudessa ulkotallissa. Gallian osti sen hoitaja Johanna ja tamma saa nyt nauttia vanhojen kavereiden seurasta ja kevyemmästä työstä.

Toinen karsina vapautui marraskuun lopulla, kun kaunis opetusmestarimme Lakonta menehtyi Viikin hevosklinikalla. Se oli viety sinne ähkyoireiden takia ja sen eteen tehtiin kaikki voitava. Lakontasta kerrottiin joulukalenterin luukussa seitsemän.

Joulukalenteri: 12. luukku

Poni-Haasta napattiin haastatteluun tällä kertaa kiltti jätti, Gina.

1. Kuka olet?

- Olen Gina, ruunikko tamma. Luonteeltani olen kiltti silloin kun huvittaa ja siitä on minulle hyötyä. Olen tallin korkein hevonen ja hyvin ylpeä siitä!

2. Kerro elämästäsi: Kuinka vanha olet, milloin tulit Poni-Hakaan?

- Olen elänyt yhteensä kahdeksan vuotta. Poni-Hakaan tulin vuonna 2013, ja minuun ihastuttiin välittömästi jo silloin, ymmärtäähän sen. Itse en jaksa muistaa kaikkia vaiheita elämästäni, ne ovat taakse jääneitä koteja ja paikkoja ja vain sillä on merkitystä, että nyt olen täällä.

3. Missä olet hyvä?

- Kouluratsastus on minun juttuni, koska silloin pitää näyttää juuri niin kauniilta ja näyttävältä kuin pystyy, ja siinä minä olen hyvä. Vaikka olen jo vanha, en oikeastaan osaa ihan niin paljon kuin näin kypsältä hevoselta odotetaan, mutta opin koko ajan uutta. En kinnerpattieni vuoksi enää oikeastaan hyppää, mutta siitä tykkäsin myös kovasti. Jokainen hevonenhan on luonnollisesti lahjakas syömään ja näyttämään suloiselta.

4. Mistä sinua kehutaan?

- Näyttävistä liikkeistäni ja kauniista ulkomuodostani. Kun minulla on ihminen selässäni, yritän parhaani mukaan tehdä niin kuin hän pyytää jos vain ymmärrän, mitä hän haluaa minun tekevän. Olen kärsivällinen hevonen joka ei yleensä hötkyile turhista, vaikka tietysti joitakin asioita pitääkin pelätä, ihan vain kaiken varalta.

5. Mistä asioista tykkäät?

- Pidän hyvästä heinästä ja kaikenlaisista herkuista, tietysti. Tykkään siitä kun saan ulkoilla kauan hevoskaverieni kanssa ja kun pääsen kävelemään rauhassa esimerkiksi metsässä. Mutakylvyt parantavat karvani kiiltoa, ja otan mutakuurin tasaisin väliajoin, se tuntuu mukavalta. Muutamat kohdat kaulaltani ja säkäni vierestä kutiavat kovasti, ja niistä rapsuttaminen tuntuu hyvältä.

6. Mistä et pidä?

- Haluan omaa rauhaa kun en ole töissä, enkä pidä siitä kun rauhaani häiritään ylimääräisellä harjaamisella tai pääni koskettelulla, kun haluan katsoa karsinastani ulos. Kun minua harjataan liian kovaa kumisualla, saatan näyttää mitä mieltä olen asiasta. Jalkojeni pesu kylmällä vedellä ei myöskään ole mukavaa.

7. Lempi-ihmisiäsi?

- Vaikea kysymys. Pidän ihmisistä, jotka ymmärtävät mitä yritän heille sanoa ja jaksavat viettää kanssani aikaa yrittäen tutustua minuun. Kaksi hoitajaani ovat ihan mukavia. Kun välillä saan herkkuja en edes ajattele sitä, kuka niitä on antamassa, sillä ei ole minulle väliä kun ruokaa on näkyvissä. Opettajat ovat myös mukavia ihmisiä.

8. Onko sinulla heppakavereita?

- Ulkoilemme isojen tammojen kanssa joka päivä ja pidämme toisillemme seuraa. Vaikka emme Lempin kanssa karsinoissamme näytä siltä, tulemme kuitenkin hyvin juttuun ulkona tarhassa. Laumaan tuleville uusille hevosille pitää tietysti aina heti näyttää kuka on pomo, mutta kyllä hekin ovat löytäneet paikkansa laumassa. Minun alapuoleltani, luonnollisesti.

9. Mistä sinut tunnistaa?

- Olen se kaikkein suurin ja näyttävin hevonen koko tallissa! Tumma karvani kiiltää usein, paksu häntäni hulmuaa juostessani ja kaulani asettuu aina kauniille kaarelle. Suuret silmäni ovat hyvin sielukkaat ja sopusointuisessa päässäni juuri oikealla paikalla, aistikkaat korvani ovat tarkkaavaisesti ja ravatessa askeleeni on kevyt ja lennokas... No, kyllä te ymmärsitte. 

10. Onko elämässäsi tapahtunut jotain jännää? Missä kaikkialla olet käynyt?

- Suurella sielulla varustetun hevosen elämä on aina jännittävää, ette tiedäkään mitä kaikkea olenkaan kokenut! Poni-Haassa asuessani pääsin tänä vuonna (vihdoin) näyttämään taitoni tuntiratsastajien mestaruuksiin Takkulaan. Olin oikein kaunis ja hieno radalla, mutta päivä oli kuuma ja tilanne hyvin jännittävä, kun piti tarkkana seurata, oliko joku hevonen minua kauniimpi... Hiomme liikkeitämme vielä ja ehkä kokeilemme samoja karkeloita myöhemmin uudelleen! Minun ei ehkä luoteta käyttäytyvän hyvin oudoissa tilanteissa, sillä en tavallisten tuntien ulkopuolella pääse useinkaan kokemaan mitään jännittävää. Hoitajien jouluratsastusta odotan tietysti innolla, siellä kun saa vähän jopa hurjastellakin!

+ Hoitajat kertovat: Tätä et tiennyt Ginasta!

- Gina osaa olla oikea prinsessa ja hän kertoo mielipiteensä selkeästi nostamalla etujalkaansa. Se ei kuitenkaan yritä juuri koskaan potkaista.
- iltaisin, kun tallissa on hiljaisempaa, Gina tykkää tulla kurkkimaan käytävälle jos sen ovi on auki, seuraamaan käytävän tapahtumia. Se osaa olla hyvin utelias.
- Ginan oikea nimi on Galaxy, ja sen kutsumanimeen pääsivät hoitajat vuonna 2013 vaikuttamaan, kun tamma saapui tallillemme.

Joulukalenteri: 11. luukku

Tänä vuonna Karvakorva on seikkaillut luukussa viisi.

Tonttu Karvakorva
ja Suuri joulujuoni

”Lunta tulvillaaaaan, on raikas talvisäääää, ei liinakkommekaaaaan, nyt enää talliin jäääää…” Karvakorva lauloi epävireisellä äänellään ja hiveli nenäänsä pitkällä sulkakynällä. Se istui tuuletuskanavassa jalat ristissä ja tarkasteli alapuolellaan avautuvaa satulahuonetta, jossa iltapäivän varhaisten tuntien ratsastajat huolehtivat ponien varusteista. Tonttu piteli kädessään pitkää listaa, joka ulottui aina sen syliin asti suureksi sykkyräksi. Kulmat kurtussa se tiiraili pienten tyttöjen touhuja ja kirjoitti merkintöjään pienellä käsialalla edessään olevalle paperille. Välillä se kaivoi korvaansa sulkakynänsä kärjellä.  Satulahuone tyhjeni vähitellen ja vain muutama tyttö jutteli enää satuloiden luona, kun heidän keskustelunsa kantautui Karvakorvan korviin.

”Voi minä niin odotan joulua! En millään malta odottaa että on jouluaatto ja saa syödä hyvää ruokaa ja kaikki ovat kotona ja saa paljon lahjoja ja Joulupukki tulee käymään,” pienempi tytöistä huudahti ystävälleen. ”Ei mitään joulupukkia ole olemassakaan hölmö, etkö sinä sitä tiennyt. Äidit ja isät ostavat lahjat kaupasta ja paketoivat nätisti. Tai isät ei paketoi, ne hakevat joulukuusen. Meidän naapurin isä käy meillä pukkina joka vuosi ja meidän isä menee heidän luokseen pukiksi”, toinen tuhahti ja katsoi pienempää tyttöä ylimielisesti, ”Kaikkihan sen tietävät.” Pieni tyttö katsoi ystäväänsä järkyttyneenä. ”Tuo ei ole totta! Joulupukki tulee jouluna käymään ja antaa kaikille lahjoja sen mukaan oletko ollut kiltti vai et. Tontut seuraavat sinua aina joulun aikaan ja kirjoittavat suureen punaiseen kirjaansa (Karvakorva vilkaisi suttuista paperinpalaansa ja hihitti) oletko ollut kiltti vai et.” hän väitti kivenkovaan ja polki jalkaansa. Tytön suloisille poskille kohosi vieno puna. Vanhempi heistä hymyili hieman. ”No, usko mitä haluat. Isot tytöt eivät enää usko joulupukkiin tai tonttuihin,” hän totesi ja lampsi tiehensä pikkutytön jäädessä katsomaan hänen peräänsä hämmentyneenä. Karvakorvan suurten korvien välissä kiehui melkein yhtä paljon kuin tuon surullisen tytön. Hän raapusti kynä vilisten merkinnän tuolle ryppyiselle paperille ja vilisti tuuletuskanavaan pitkän parran liehuessa hänen takanaan yhdessä pitkän listan kanssa.

Illalla Karvakorva käveli pitkää käytävää pitkin ja toivotti hyvää yötä kaikille poneille ja hevosille tasapuolisesti. Muutaman kanssa hän jäi pidemmäksi hetkeksi juttelemaan. ”On niin mukavaa, kun vanhat ystävät palaavat kotiin,” hän huokaisi onnellisena. Mikään ei saisi koskaan muuttua. Omassa pesässään illalla hän vaihtoi kuulumisia Muorin kanssa ennen kuin he nukahtivat. Tallitonttujen elämä oli loppujen lopuksi aika yksinäistä. Unessaan vanha tonttu-ukko käpertyi joulupukin kainaloon Joulumaassa takkatulen loistaessa, ja hän haistoi sen kotoisan tuoksun, johon sekoittui ripaus havupuuta, vanhaa hirsimökkiä, talvea, räsymattoa, porontuoksua, paistettua piparia ja jotain omaa, mitä Karvakorva ei osannut sanoin kuvailla.

Seuraava viikko kului odottavissa tunnelmissa: Karvakorvalla ja Muorilla oli kädet täynnä töitä joulun valmisteluissa ja ponien auttamisessa. Siitä huolimatta koko tallin täytti ihana, odottava joulun tunnelma, mikä oli pääosin Muorin ansiota, sillä hänen naisellinen tonttukosketuksensa jätti jälkensä jokaiseen paikkaan, mitä hän kosketti, eikä kukaan voinut vastustaa sitä hyvää mieltä, mikä siitä seurasi.

Karvakorvan kuulemasta keskustelusta oli kulunut viikko, kun hän huomasi noiden kahden tytön kulkevan pitkin jäätynyttä pihamaata. ”Katso Muori, tuossa on se tyttö joka ei usko jouluun,” hän naurahti surullisesti Muorille, joka laski puhtaita pyyhkeitä yhdessä hänen kanssaan. ”Pitää muuten muistaa lähettää se raportti pukille, joulu on kohta jo ovella…” tonttu-ukko mutisi ja kiirehti koloonsa. Muori vilkaisi hänen peräänsä ja kääntyi sitten katsomaan noita tyttöjä. Jos oikein tarkasti katsoi, saattoi hänen uurteisilla kasvoillaan nähdä viekkaan hymyn.

Vanha tonttu kipitti talliin ja kiipesi hieman vaivalloisesti karsinoiden yläkiskoille. Sieltä hän jäi seuraamaan tallin vallannutta hyörinää ja meteliä. Muori tassutteli kiskoa pitkin pienten ponikarsinoiden yläpuolelle, missä vanhaa ruskeaa ponia harjasivat nuo kaksi pientä ratsastajatyttöä, jotka olivat kinastelleet joulupukista. Ponilla oli selkeästi hieman epämukava olo, kun sen karvasta niin kovakouraisesti harjattiin pois ihanan piehtarointihetken muistoja. Vanhempi tytöistä piti tiukasti kiinni ponin päästä ja komensi sitä aina, kun se yritti omalla kielellään kertoa epämukavasta olostaan. Kun Muori näki kuinka nuo kaksi lasta eivät ymmärtäneet ponia, hän mietti ankarasti. Tytöille oli selkeästi annettava opetus. Harmaahapsinen tonttu vilkaisi taakseen ja keksi idean.

Muutama karsina sivumpana seisoi tummakarvainen tamma, jota harjasi isompi tyttö. ”Hän on varmaankin hoitaja. Näyttää pätevältä,” Muori mietti ja kapusi tuon karsinan yläpuolelle. Hän veti nopeasti henkeä ja pudottautui alapuolellaan olevaan ruokakippoon vaimeasti tömähtäen. Tyttö jatkoi hevosensa harjailua ja hyräili vaimeasti itsekseen. Muori viittoili hämmästyneelle hevoselle, joka laski suuren suurta päätään hänen lähelleen. Muori kuiskutti nopeasti hevosen suureen korvaan, ja katsoi sitä toiseen suurista lempeistä silmistä. Molemmat nyökkäsivät lyhyesti, Tonttumuori pudottautui alas pehmeään turpeeseen ja kipitti matkoihinsa.

Tamma tömäytti jalkaansa ja kääntyi katsomaan hoitajaansa. ”No, äläs nyt. Mikä nyt on?” tämä kysyi ihmetellen ja jatkoi harjaamistaan. Hevonen huokaisi ja pyöräytti silmiään. Se tarttui hampaillaan hoitoämpärin kulmaan ja kiskaisi napakasti niin että kaikki tavarat lensivät maahan. ”Hei, lopeta! Johan nyt on,” tyttö huokaisi ja kumartui poimimaan harjoja maasta. Tamma tökkäsi häntä lempeästi turvallaan ja tyttö kohotti kätensä silittääkseen varovasti sen pehmeää turpaa. Noustessaan ylös ja asettaessaan ämpärin paikoilleen tyttö kuuli teräviä sanoja läheisestä karsinasta, jossa nuo kaksi tyttöä harjasivat vanhaa poniaan. Hoitajatyttö katsoi heitä hetken kulmakarvat ärtyneessä rypyssä, irrotti sitten hoitohevosensa riimustaan ja marssi noiden kahden tytön luo.

Sillä aikaa Muori oli hiipinyt käytävän toiselle puolelle ja luikahtanut karsinan ovenraosta sisälle. Poniruuna vilkutti hänelle silmää ja laski päätään sen verran, että Tonttumuori ylsi tarttumaan sen riimunnarusta kiinni ja kiipeämään sitä pitkin istumaan ruokakippoon. Kun vanhempi tyttö saapui läksyttämään tyttöjä, Muori myhäili itsekseen piiloutuneena syvään vihreään kuppiin. Lyhyen mutta kiivaan keskustelun päätteeksi nuorempi tytöistä lähti hoitajan mukana hakemaan ratsastusvarusteita. Vanhempi tyttö jatkoi ponin harjailua hieman nolona, tällä kertaa paljon hellemmin. Eipä heillä mikään kiire vielä ollutkaan.

Tonttumuori oli kekseliäs tonttu, ei se muuten olisi päässyt päävastuuseen joulupukin piparinleivontatalkoissa. ”Hätä ei lue lakia”, se mutisi kiiveten ylös kauramössön täyttämästä kupista. Muori jatkoi hieman vaivalloisesti kiipeämistään, ja pian se seisoikin karsinan laidalla pitäen tiukasti kiinni itsensä paksuisesta kalterista. Se oli nyt tonttujen näkökulmasta hyvinkin korkealla, ja jopa vanhaa tonttua voi joskus korkeat paikat vähän pelottaa. Tonttu oikaisi paitansa helmaa ja rykäisi kurkkuaan. ”Psst. Psst. PSST,” se sanoi. Tyttö jatkoi harjailuaan ja hieraisi korvaansa. ”Vai et sinä usko tonttuihin tai joulun taikaan. Vilkaisepa tänne,” se kuiskutti. Tyttö kääntyi vaistomaisesti katsomaan ponin päätä. Harja pysähtyi hänen kädessään ja katse nauliutui tuijottamaan. Tytön suu aukeni ja sulkeutui tasaiseen tahtiin, ja hän räpytti silmiään. Siinä oli ollut jotain. Tai jokin. Ei hän ollut varma, oliko siinä ollut. Oliko edes ollut mitään nähtävää? Mutta se näytti niin aidolta, ei niin kuin kirjoissa, mutta että oikea tonttu… Se oli varmasti harha. Mutta tyttö ei voinut olla asiasta aivan varma.

”Tulipahan sekin asia hoidettua,” muori hymyili ja kipitti käytävän laitaa pitkin tiehensä hyvin tyytyväisenä itseensä.

”Ja muistakin nyt käyttää niitä lapasia mitä neuloin sinulle, ja äläkä ole liian kauaa ulkona, ettet vilustu, muista juoda teesi joka ilta niin pysyt terveenä…” Muori huusi vielä kiivetessään Raakun selkään suurien siipien tyveen. Lintu levitti siipensä, vilkaisi autiota pihaa ja ponnisti sitten vahvoilla jaloillaan ilmaan siipien lyödessä tihentyvään tahtiin. Harakka kohosi korkeammalle, ja Muori sen selässä näytti hyvin pieneltä tarrautuessaan linnun niskahöyheniin. Ylväästi he kääntyivät pohjoiseen ja katosivat kirkkaaseen aamuun Karvakorvan seistessä yksinäisellä pihamaalla, vain nenänpään pilkistäessä suurten villavaatteiden alta.