torstai 18. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 18. luukku




Tonttu Karvakorva
ja rötöstelijät
 
Viimeksi tonttu Karvakorva seikkaili luukussa 4, jolloin se koristeli yhdessä ystäviensä kanssa hienon joulukuusen talliväen iloksi.
 
Tonttu Karvakorva seisoi hölmistyneenä tallin ulkopuolella ja tuijotti vastakkaista ulkoseinää suu ammollaan ja lakki vinossa. Kuinka kummassa tällainen oli mahdollista? Kauniissa punaisessa seinässä komeili kasa käsittämättömiä, mustia ja punaisia merkkejä, joista ei saanut mitään selvää! Karvakorva raapi päätään ja ajatteli. Olipas omituisia joulukoristeita, aivan uudenlaisia. Eikä edes kovin kauniita. Aamutoimiensa lomassa se oli nähnyt ne tallin seinässä ja päättänyt tutkia asiaa hieman lähemmin.

Tonttu päätti selvittää outojen merkkien salaisuuden hieman myöhemmin ja palasi talliin tutkimaan joulun porkkanatarvetta. Se totesi, että hyviä porkkanoita oli tallissa aivan liian vähän, ja kipitti salaisia reittejään ylös. Huomatessaan tallityöntekijöiden istuvan toimistossa kahvikupposet käsissään tonttu istui alas ilmastointiputkeen ja jäi odottamaan heidän lähtöään. Se nojasi päätään pyöreän putken laitaan ja sulki silmänsä.

”...niin, aika törkeää tuollainen kyllä on,” kuului vaimeaa puheensorinaa tontun alapuolelta. Karvakorva höristi karvaisia korviaan ja nojasi eteenpäin kuullakseen paremmin. ”On noista nuorista tullut kyllä niin röyhkeitä että pitäisi oikein opettaa niille käytöstapoja, kun ei vanhemmat ole sitä kotona tehnyt... Tulla nyt sotkemaan meidän seiniä!” nurisi toinen tallityöntekijöistä ja hörppi kahviaan nuoremman nyökytellessä vieressä. ”Eipä sille mitään oikein voi, liiketunnistinvalot voisivat ehkä säikyttää tiehensä. Enkä usko että tulevat uudestaan, tuollainen pila vaan. Kun joulukin tulee niin ei kyllä jaksaisi mitään ylimääräistä hommaa..” toinen huokaili myös.
 
Kun naiset olivat menneet, Karvakorva kipitti alas toimistoon ja kirjoitti vaivalloisesti suurella kynällä muistutuksen pienelle keltaiselle lapulle jättäen sen muistikirjan väliin. Palatessaan muiden tehtäviensä pariin se jäi pohtimaan ihmisten sanoja. "Vai että ilkivaltaa... Miksi ihmeessä, eihän siinä ole mitään järkeä!" tonttu kurtisteli kulmiaan ja käveli reippaasti edestakaisin pitkin pienen kirjavan ponin karsinaa. Ihmisten äänet kuuluivat kauempaa. "Mitä sinä aiot asialle tehdä?" kysyi pikkuinen poni höristäen pieniä korviaan tonttua kohti ja mutustaen heiniään. "Ei kai tuollaista voi sallia, vieläpä meidän tallissamme!" se puhisi ja nosteli jalkojaan. "Olet oikeassa jälleen kerran, vanha ystävä. Mutta ihmisiä on ihan tarpeetonta sekoittaa tähän. Me teemme itse asialle jotain!" tonttu päätti ja ryntäsi pois.
 
Seuraavana iltana tonttu Karvakorva istui vahdissa pitkän käytävän keskivaiheilla ikkunan kaltereiden välissä. Illan kuluessa sen silmät alkoivat lurpahdella kiinni ja muutaman kerran vanha tonttu melkein putosikin, mutta aina kuin ihmeen kaupalla sen selän taakse ilmestyi lempeä tumma turpa, joka nosti tontun takaisin pystyyn. Rehuvaraston oven alta pilkisti pieniä harmaita kuononpäitä ja puussa tallin vieressä istui joukko lintuja, joiden valkoiset takit loistivat aavemaisesti täysikuun valossa. Ja he odottivat. Ja odottivat hieman lisää.
 
 
Kun yö oli jo pitkällä, alkoi tallin pihalta kuulua hiljaisia askeleita, ja eipä aikaakaan, kun suurien tummien kasojen takaa ilmestyi kolmen tummiin pukeutuneen pojan päät. He hiipivät tallipihan poikki eivätkä kiinnittäneet huomiota tallin ikkunoihin, joista jokaisesta saattoi nähdä uteliaan silmäparin tuijottavan heitä. Taideteostaan viimeistelemään tulleet pojat eivät hätkähtäneet edes silloin kun yhden ikkunan takana syttyi pienen pieni valo, niin innokkaasti he kaivoivat repuistaan suuria suihkemaalipulloja.
Äkkiä syntyi tallinpihaan liikettä. Karvakorvan sytytettyä valonsa palamaan kipittivät pienet harmaat varjot ulos piiloistaan, suoraan poikien jalkojen yli, ali ja ohi, kadoten samaa kyytiä metsänlaitaan. Ällistyneet ilkityöntekijät huudahtelivat pelästyneinä ja vilkuilivat ympärilleen vain huomatakseen, kuinka parvi suuria harakoita oli noussut siivilleen ja liiti nyt heitä kohti. Eräs heistä, lyhyin ja nuorimman näköinen perääntyi kauhuissaan nähdessään, kuinka parvi kääntyi ilmassa suoraan poikia kohti. Muut kaksi seisoivat paikoilleen jähmettyneinä ja tuijottivat avuttomina, kuinka parvi saavutti heidät ja lensi ohi hipoen poikia siivillään ja raapaisten kevyesti kynsillään. Vielä, kun hevoset tallissa hirnuivat ja korskuivat innoissaan potkien ulkoseinää kavioillaan saivat pojat tarpeekseen ja he juoksivat peräkanaa pois samaa reittiä kuin tulivatkin, jättäen vielä täydet maalipullonsa vierimään pitkin tallinpihaa.
 
Suuren voittonsa kunniaksi jokainen hevonen tallissa hirnui iloisesti ja harakat laskeutuivat pihamaalle nokkien ystävällisesti toisiaan ja kehuen toistensa suorituksia. "Näitkö kuinka ne juoksivat, kraa! Jippii Karvakorva, joskus uudestaan!" eräs niistä sanoi lintuja kohti juoksevalle, puuskuttavalle tontulle. "Toivottavasti ne eivät tule enää takaisin," tonttu puhisi ja kiitteli samalla ystäviään avusta. "Kraa, eivät varmasti uskalla astua tänne enää jalallakaan, tai saavat saman, kraak, kohtelun uudestaan," suurin harakka rehenteli ja hymyili muille. "Missä se teidän kraak, tallikissanne on, minulla olisi sille asiaa nyt kun kerran tässä, kraak, olemme," se kääntyi Karvakorvaan päin ja katsoi sitä pienillä nappisilmillään. "Itse asiassa en tiedä. Se on joskus öisin omilla teillään kun ei illalla enää pääse sisälle. Lähden etsimään," tonttu ilmoitti ja kääntyi kannoillaan. "Siitä olisi kyllä ollut hyötyä tänään."


Koluttuaan koko tallin ja pihapiirin läpi tonttu istahti keskelle suurta käytävää ja raapi karvaista päälakeaan. Kissa ei ollut missään sen lempipaikoista, ja yleensä se oli jo tähän mennessä palannut takaisin yöllisiltä matkoiltaan. Epätoivoissaan Karvakorva laahusti takaisin tallinpihalle, jossa muutama lintu vielä istui ja odotti sitä. "Minä en löydä sitä," se ilmoitti, "ja tunnen karvaisissa varpaissani että kaikki ei ole hyvin!" Harakat katsoivat sitä ihmeissään ja pyörittelivät päitään huolissaan. Samassa luminen pihamaa peittyi suhisevien siipien pyörteeseen ja joukko pikkuruisia varpusia laskeutui kylmälle tallinpihalle. Yksi niistä laskeutui aivan Karvakorvan eteen ja katsoi sitä pikkuruisilla silmillään. "Hei taas Karvakorva," se sanoi, "löydettiin jotain kummaa. Tulkaa!"

Metsässä tallin lähettyvillä oli mustia viemäriputkia odottamassa rakennusmiehiä, jotka laittaisivat ne paikalleen syvälle maan sisuksiin. Putkien suuaukot huokuivat pimeyttä ja ne makasivat hiljaa päällekkäin, kuin odottaen heitä. Kasan laidalta alhaalta kuului ärinää ja sähinää, ja Karvakorvan ja lintujen astellessa hiljaa lähemmäksi ne vähitellen kuulivat myös sanoja. "Argh, irtoa nyt, hmph minne ne linnut nyt menivät ilkkumasta... grrr kyllä näytän niille vielä, senkin hmph grr..."


kuva Laura Mäntylä
Jos pimenevässä, kuulaassa illassa olisi kulkenut ohitse ihmisiä, olisivat he kohdanneet kumman näyn. Mustaan putkeen juuttunutta kissaa kiskoivat etutassuista siipiään voimakkaasti lyövät linnut ja sitä työnsi takaapäin pienenpieni tonttunen. Irtauduttuaan hitaasti edenneen pelastustyön jälkeen ahtaasta vankilastaan kissa lennähti kauniissa kaaressa allaan olevaan lumikasaan. Se nousi nopeasti ja ravisteli irvistellen turkkiaan. Ylpeytensä niellen kissa katsoi kaikkia auttajiaan silmiin ja lausui painokkaasti´"Kiitos kaikille avusta" istahtaen samalla aloilleen nuolemaan itsestään seikkailunsa jättämiä jälkiä.

Taivaalta putoili hiljalleen lunta saaden maiseman taianomaisen rauhalliseksi ja pysähtyneeksi. Karvakorva ja harvinaisen vaitonainen kissa kävelivät rauhallisesti takaisin tallia kohti, mutta kumpikaan heistä ei pitänyt kiirettä. Yksi variksista liiteli heidän yläpuolellaan tehden ilmassa verkkaisia kaaria kohoten aina välistä ylemmäs lyöden ilmaa voimakkailla siivillään. Kaikki olivat aivan hiljaa ja jokainen olento nautti vain pimeästä metsästä haluamatta rikkoa sen luomaa satumaista tunnelmaa. Karvakorva nosti katseensa taivaalle ja katsoi hiljalleen putoilevia hiutaleita. Yksi niistä suli hänen karvaiselle kuonolleen ja tonttu naurahti onnellisena.

Rauhallista joulua kaikille.
 

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 17. luukku


Tänään on viikko jouluaattoon ja samalla alkaa Poni-Haassa perinteinen jouluratsastusviikko. Pitkään jatkunut perinne on, että viimeisellä tunnilla ennen jouluaattoa kaikilla tunneilla pidetään vapaatunti, jossa ratsastajat saavat tehdä haluamiaan asioita ja tunnin lopuksi leikitään. Taustalla soi tietysti joulumusiikki ja ratsuilla ja ratsastajilla voi olla jouluisia koristeita. Hoitajat koristelevat yleensä ponien ja hevosten suitset ja osalla voi olla myös kulkusremmit laitettavaksi kaulaan. Monet ratsastajat laittavat kypäräänsä joko tonttulakin tai kuusenkoristeköynnöstä. Tunnin jälkeen tallin yläkerrassa on tarjolla lämmintä glögiä ja piparkakkuja.


Jouluratsastustunnilla on mukava tehdä ponien kanssa vähän erilaisia ja leikkimielisempiä asioita kuin normaalisti. Varsinkin vanhemmat ponit tietävät kyllä, mitä maneesissa soivat joululaulut tarkoittavat ja ne ovatkin innoissaan mukana leikkimässä. Myös hevospuolella esimerkiksi huuto "Talli palaa!" saa hevosiin liikettä, leikkimielisimmät hevosista eivät jää yhtään poneja huonommaksi, mutta kaikki hevoset eivät ihan samalla tavalla ymmärrä leikkimistä kuin ponit. Sen sijaan viesti saa nekin yleensä heräämään, koska mikäpä hevonen voisi vastustaa riemukasta laukkaa kovin kauaa. Tunneilla voi leikkiä monenlaisia asioita ja tässä esiteltynä muutama leikki. Jos haluatte tunneilla kokeilla leikeistä jotain, puhukaa oman opettajanne kanssa, jotta voitte kaikki leikkiä turvallisesti.

Viesti

Lähes kaikkien hevosten ja ponien suosikki, varsinkin kun hoitajat pääsevät joulun pyhinä leikkimään. Viestiä voi leikkiä käynnissä, ravissa, laukassa ja erilaisten tehtävien kanssa. "Perinteisen" laukataan esteen yli maneesin toiseen päähän ja takaisin -viestin sijaan leikkiin saa lisää hauskuutta, kun siihen yhdistää pujottelua, taluttamista, eri askellajeja tai oikeastaan mitä tahansa tehtäviä, mitä keksii. Kuten kaikki muutkin leikit, viesti kannattaa aloittaa askellajissa, jossa tietää varmasti hallitsevansa oman ratsunsa. Silloin leikkiminen on mukavaa.


Talli palaa!

Viestin jälkeen suosituin leikki Poni-Haassa. Leikin perusidea on sama kuin ilman hevosia leikittävässä leikissa "Talo palaa!". Maneesiin merkataan (esimerksiksi kirjaimin tai tötteröin) talleja yksi vähemmän kuin leikkijöitä. Yksi leikkijä menee keskelle palopäälliköksi ja muut asettuvat talleihin. Kun palopäällikkö huutaa "Talli palaa, pakko vaihtaa!" talleissa olevat leikkijät yrittävät päästä mahdollisimman nopeasti uuteen talliin. Viereiseen talliin ei saa mennä. Myös palopäällikkö yrittää päästä talliin, joten yksi leikkijä jää ilman tallia ja päätyy keskelle palopäälliköksi. Leikkiä voidaan leikkiä esimerkiksi pelkästään käynnissä, joten sen sopii kaikille. Kokeneemmat voivat kokeilla myös ravissa tai laukassa leikkimistä, mutta kuten viestissä, tässäkin kannattaa leikkiä tarpeeksi rauhallisessa vauhdissa, jolloin leikkiminen on mukavaa. Leikissä pitää vain muistaa pitää tarpeeksi pitkät välit muihin leikkijöihin.



Peili

Peiliä leikitään samoin säännöin kuin ilman hevosiakin. Yksi leikkijöitä on peili ja muut yrittävät päästä merkatun rajan yli liikkumalla vain silloin, kun peili ei näe. Mikäli peili näkee jonkun liikkuvan, tämän on palattava takaisin alkuun. Hevosten kanssa voidaan sopia esimerkiksi, että hevosten liikkumiseksi lasketaan vain jalkojen liikkuminen tai peili voi nähdä liikkumisen vasta, kun on kääntynyt kokonaan muita leikkijöitä kohti.

 

Väri

Väriä leikitään samalla tavoin kuin ilman hevosia. Leikkijät asettuvat lähtöviivalle ja yksi leikkijä huutaa jonkin värin ja kuinka paljon saa liikkua. Esimerkiksi "Ne joilla on punaista, saavat liikkua kolme askelta." Liikkumisen määreenä voidaan käyttää vain käyntiaskeleita, mutta jos leikkiin halutaan haastetta, voidaan myös määritellä minkä mittaisia käyntiaskeleita saa ottaa tai saako askeleet ottaa jopa ravissa tai laukassa. Ensimmäisenä määritellyn rajan yli päässyt saa olla seuraava huutamassa värejä.

Jerusalemin suutari

Jerusalemin suutarissa on sama idea kuin ilman hevosia leikittävässä tuolileikissä. Esimerkiksi tötteröistä tehdään ympyrä, jonka ympärillä osallistujat ratsastavat. Tötteröitä on yksi vähemmän kuin leikkijöitä. Kun musiikki lakkaa (tai musiikin puutuessa joku huutaa esimerkiksi "Hep!") ratsastajat pysähtyvät lähimmän tötterön viereen ja hyppäävät alas. Se, joka jää ilman tötteröä, putoaa pois. Joka kierroksella otetaan yksi tötterö pois, kunnes jäljellä on enää yksi tötterö ja kaksi leikkijää. Viimeiselle tötterölle ensimmäisenä ehtinyt on leikin voittaja.
                     Jerusalemin suutarista on myös toinen versio, jossa ei ole tötteröitä tai muita merkkejä, vaan musiikin pysähtyessä leikkijät hyppäävät alas hevosen selästä vasemmalta, kiertävät hevosen toiselle puolelle ja kiipeävät oikealta hevosen selkään takaisin. Viimeisenä selkään päässyt putoaa aina pois. Tässä versiossa hevosilla on hyvä olla satulat, koska ilman satulaa selkään kiipeäminen varsinkin oikealta puolelta voi olla hankalaa.
                     Esimerkiksi Poni-Haan Lucia-juhlassa on usein nähty Jerusalemin suutari, erilaisin asuin höystettynä. Lucia-juhlassa ratsukot yleensä laukkaavat ennen musiikin loppumista, mutta leikkiä voi leikkiä hyvin myös käynnissä tai ravissa.

 

Muuta mukavaa

Jouluratsastustunneilla voi leikkimisen lisäksi kokeilla muitankin hauskoja asioita, vai mitä sanot näistä? Muista aina kysyä opettajalta lupa näin ja tarvittaessa joku pitämään ponista kiinni.

Ilman satulaa ratsastaminen - Ensimmäisillä kerroilla jo käynnissä pysyminen voi olla riittävä haaste, mutta tasapainon kehittyessä pääsee kokeilemaan kaikkia askellajeja ja myöhemmin jopa hyppäämään. Tai leikkimään yllä kuvattuja leikkejä.

Naistensatulassa ratsastaminen - Vaikkei meillä olekaan käytössä varsinaisia naistensatuloita, voi ponin selässä kääntyä sivuttain niin, että molemmat jalat ovat ponin samalla kyljellä. Alkuun kannattaa olla mukana taluttaja, mutta tasapainon löytyessä ponia voi ohjata näinkin. Kokeneemmat naistensatulassa ratsastajat antavat vinkiksi, että etummainen jalka kannattaa jättää koukussa ponin sään päälle, jolloin selässä on helpompi pysyä. Kysy vinkkiä opettajalta!

Takaperin ratsastaminen - Tässä kannattaa alkuun olla taluttaja mukana, koska takaperin ohjaaminen on yllättävän hankalaa. Kysy aina opettajalta, voiko ratsullasi ratsastaa takaperin, sillä kaikki ponit eivät pidä siitä.

Maailmanympärysmatka - Maailmanympärysmatkassa käännytään ponin selässä täysi kierros ympäri. Esimerkiksi niin, että ensin vasen jalka kaulan yli ponin oikealle puolelle, sen jälkeen oikea jalka selän yli vasemmalle puolelle (ja istutaan siis takaperin), sen jälkeen oikea jalka ponin selän yli vasemmalle puolelle ja lopuksi oikea jalka kaulan yli takaisin oikealle puolelle. Tähän tarvitset jonkun pitämään ponista kiinni.

Taluttaminen - Tunnilla voi myös kokeilla taluttaa ponia esimerkiksi ravissa tai vaikka puomin yli.



tiistai 16. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 16. luukku

Kuvia vuodelta 2005

 Tallitaipaleeni alkuvaiheelta tuli kuvattua paljon heppoja. Tässä osa tallin asukkaista vuonna 2005!

Maybe the Best, eli Blondi

Aro-Tuulia, "Tuisku"

Maailman pisimmät korvat ja pitkulaisin pää. Ada, josta myöhemmin tuli toinen hoidokkini. Eläkkeelle Ada pääsi poniope Leenalle.

Ilona ja Pikku-Sisko

Kultsi ja Speedy
Bruno

Kovis

Hasse ja Watti. Herrat olivat hyvää pataa keskenään :)

Uusi heppa vuonna 2005, Pete!

Kaunis tamma Floora, joka ontui pitkään kunnes lähti.

Freddy, miesten vakioratsu alkeiskurssilla suuren kokonsa takia


Tallin suurin ja pienin ottavat yhteen. Hemmo ja Kerppu.

Watti ja Kalle (parhaat kaverukset) rapsuttavat Hemmoa

Prinssi ja Kerppu, ihanat pienet jekkuponit!

Jonny

Kingis

Santtu, maailman suloisin pikkuponi

Hopsun perusilme harjattaessa, joku muukin yritti näköjään pitää kuria yllä ;)

maanantai 15. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 15. luukku



Viime vuonna haastattelimme joulukalenteriin tuntihevosia ja -poneja. Tänä vuonna kyselimme muutamilta Poni-Haassa asuvilta yksityisiltä hevosilta, minkälaista elämää ne elävät. Ensimmäisenä haastatteluvuorossa Sinin Maija.
 
 
Kuka olet?
Olen 6-vuotias musta suomenhevostamma Lavilan Maija, eli Maija tai Maikki kavereiden kesken.

Kerro elämästäsi: mitä kaikea jännää sinulle on tapahtunut?
Synnyin 20.5.2008 Eurajoella ihanan kasvattajani Liisa Mattilan luona. Eurajoella minulla oli kolme saman ikäistä kaveria, joita olen treffaillut myöhemmin kisoissa. Tutustuin ihmiseeni Siniin viiden päivän ikäisenä ja muutin Sipooseen Sinin kanssa puoli vuotta myöhemmin. Minulle oli hommattu
kavereiksi shetlanninponi Myy ja risteytysponi Iitu. Sipoossa asustelin pitkään, minulle sattui vuotiaana pieni ojaankaatumis-onnettomuus, josta oma ihmiseni Sini minut pelasti. Sen jälkeen olen todennut, että pelottavissa ja vaikeissa tilanteissa kannattaa otta Sini mukaan, niin hän voi sitten pelastaa minut tarvittaessa. Sinin kanssa ollaan reissattu paljon, mutta minusta se on ollut vaan hauskaa, reissuilla pääsee aina tutustumaan uusiin ystäviin.

Missä olet hyvä?
Olen tosi hyvä laukkaamaan ja syömään. Rakastan laukkaamista ja sitä koitan aina ehdotella ratsastajilleni, että voitaisiin laukata kovaa. Syöminen on myös lempipuuhiani ja syön erittäin mielelläni. Isojen hevosten onneksi kuuluukin syödä paljon. Olen kuulemma myös hyvä hyppäämään esteitä, mutta ne puuhat ovat jääneet nuoruusvuosilleni.
 
 

Mistä sinua kehutaan?
Minua kehutaan siitä, että olen kiltti ja suostun aina kaikkiin ihmisten hömpötyksiin. Minusta ihmiset ovat hauskoja ja niiden kanssa on kiva tehdä kaikkea, hyvää viihdykettä. Yleensä myös kun tekee jotain hassua, tai suostuu johonkin todella outoon, niin ihmiset tarjoilevat enemmän herkkuja.

Mistä asioista tykkäät?
Tykkään rapsutuksista. On ihanaa kun joku rapsuttaa oikein kunnolla, erityisesti kaulasta. En pysty keskittymään mihinkään muuhun kunnon rapsutuksen aikana. Tykkään myös kaikista hevos- ja ihmiskavereista.

Mistä et pidä?
En tykkää kauheasti koirista, yksi Tyyne-koira on poikkeus. Muita koiria siedän, mutta en tykkää jos ne tulevat ihan iholle ja häsläävät.

Lempi-ihmisiäsi?
Oma ihmiseni Sini, Karelian ja Iitun omistaja Anne, kaikki hoitajani: Inka, Melike ja Anna sekä vuokraajani Diku. Tallimestarit ovat myös kivoja, koska he antavat ruokaa. Tallimestari Kirsi myös hieroo minua, joten hän on erityisen mukava.

Paras tapasi ärsyttää hoitajaa?
Kun käytävällä tapahtuu kummia asioita, en millään malta pysyä paikallani ja seistä rauhassa, vaan haluan olla mukana siellä missä tapahtuu, ja se saa joskus hoitajani huokailemaan. En pidä siitä kun naamaani pyyhitään sienellä ja nostan pääni silloin oikein korkealle. Pohjimmiltaan olen tosi kiltti, mutta välillä ulkona kävellessä on pidettävä silmällä pensaissa vaanivia pelottavia mörköjä, kun nuo hölmöt ihmiset tuppaavat välillä puhumaan keskenään liian innokkaasti.

Onko sinulla heppakavereita?
Minulla on paljon heppakavereita. Iitu on ihan paras, ollaanhan me jo 6 vuotta oltu kavereita. Myös Karelia on tosi kiva, vaikka nykyään meillä tulee välillä riitoja. Karelia ei vissiin tykkää, kun ulkoilen taas kesän jälkeen Iitun kanssa. Olen hyvä tutustumaan uusiin ystäviin ja tulen yleensä kaikkien kanssa juttuun. Ponit ovat useammin enemmän minun mieleeni kuin hevoset.

Mistä sinut tunnistaa?
Minut tunnistaaa siitä, että olen kuulema todella isokokoinen ja väriltäni musta. Puen yleensä päälleni jotain kimaltavaa ja kauniita värejä.

Mitä hauskoja kommelluksia sinulle on sattunut?
Vaikka mitä. Suosittelen ehdottomasti muillekin hevosille, että suostutte ihmisten hörhötyksiin, saatte elämäänne sisältöä ja viihdykettä. Olen ollut mukana mm. jossain ihmisten kummallisessa videossa, jossa selässäni oli viisi tyttöä ja ne joivat limpparia.
 
(toim. huom. Maija on ollut mukana monissa metkuissa, joista blogiin päätyneet jutut löydät täältä ja täältä)
 
Millaista on elää Poni-Haassa yksityishevosena, mitä kaikkea päivän aikana
yleensä teet?
 
Olen tykännyt asua Poni-Haassa. Minulle ei sovi liian pienessä tallissa asuminen, siellä ei tapahdu tarpeeksi ja tylsistyn kuoliaaksi. Poni-Haassa on kivaa, kun siellä on osa päivästä rauhallista ja osan päivästä taas tapahtuu tosi paljon. Päiväni kuluu yleensä niin, että ensimmäisenä aamulla saan ruokaa. Kun olen syönyt, menen ulkoilemaan ystäväni Iitun kanssa. Vaihdamme kuulumisia ja rapsuttelemme, juoruamme vähän muista hevosista takapihalla. Kun menemme sisään, on taas ruoka-aika. Tämän jälkeen menen usein jonkun ihmisen kanssa ratsastettavaksi. Sitten alkaakin jo tunnit ja hirmukiva vilinä tallissa. Tuntien aikana lähdemme yleensä maastokävelylle jonkun hoitajani ja Karelian ja sen hoitajan kanssa. lllalla vuorossa on vielä iltapala tuntien päätyttyä ja sitten nukkumaanmeno.
 

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 14. luukku









Myös tänä syksynä ovat tallillamme pyörineet tuttuun tapaan seuran järjestämät ponikerhot. Kerhoissa harjoitellaan useimmiten johonkin hoitomerkkiin liittyviä asioita ja kerhon päätteeksi suoritetaan itse merkki. Kerhot kestävät yhden kauden kerrallaan ja ne kokoontuvat yleensä kerran viikossa tunnin ajan. Tänä syksynä kerhoja on neljä.

Tässä postauksessa ponikerhot esittäytyvät ja keksivät jonkin haasteen toiselle ponikerholle. Samalla he itse suorittavat toiselta ryhmältä saamansa haasteen.


Tiistain ponikerho

Tiistain ponikerholaisia on kahdeksan ja kerhoa vetävät Anna ja Tiina. Kerho suorittaa syksyn aikana perushoitomerkin, ja se on harjoitellut ponien normaaleja hoitotoimenpiteitä, tutustunut hevosten varusteisiin sekä päässyt tutustumaan hoitajan erilaisiin tehtäviin. Viimeisellä kerhokerralla ponikerho lähtee talviretkelle läheiselle laavulle.

Kaikki kerholaiset vasemmalta oikealle: Tiina (ohjaaja), Sonja, Jadelyn, Vilma, Ronja, Emma N, Emma K, Enni ja Seela.

Tiistain kerho sai viimeiseksi haastatellulta ryhmältä haasteeksi tehdä kerholaisista ihmispyramidin.

Pyramidia tekemässä ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle Jadelyn, Emma K, Emma N, Sonja, Enni ja Seela.


Keskiviikon ponikerho

Keskiviikkona kokoontuva ponikerho suorittaa minimerkkiä. 8-10-vuotiaita kerholaisia on seitsemän ja kerhoa vetävät Nora ja Jonna.

Keskiviikon kerho sai tiistain ponikerholta haasteeksi juosta juoksukisa yläkentän ympäri niin, että parista toinen on toisen reppuselässä. Haaste ei ollut kerholaisille vaikea ja voittajaa ei oikeastaan tullut sillä he suorittivat sen leikkimielisesti. Siis kaikki voittivat!



Haasteessa mukana vasemmalta oikealle Onnia ja Senja, Sole ja Sara, Laura ja Siru, vetäjät Jonna, vetäjä Nora sekä Aurora.

Kerhossa tytöt ovat kerranneet vanhoja asioita sekä opetelleet uusia perushoitomerkkiin liittyen. Nyt syksyllä kerhossa he ovat harjanneet hevosia paljon ja tutustuneet esimerkiksi erilaisiin suojiin, pintelöintiin ja loimittamiseen. Keskiviikon kerho on myös saanut hienon mahdollisuuden tutustua kisahevosen hoitamiseen Annen ja Karelian johdolla.


Torstain ponikerho

6-9 -vuotiaiden tenavien kerho kokoontuu joka toinen torstai eikä tänä syksynä suorita erityistä merkkiä. Viiden henkilön kerhon vetäjänä toimii Satu. Hän piti tälle tenavaryhmälle tuntia aiemmin, mutta sen loputtua aloittivat he kerhon yhdessä. Kerho suoritti viime keväänä minimerkin ja he ovat käyneet paljon läpi esimerkiksi ponien kuntoonlaittoa ja harjaamista sekä hevosen  värejä ja merkkejä. Kerholaiset myös leikkivät paljon.

Torstain kerho sai keskiviikon ponikerholta haasteeksi tehdä pienimuotoisen esteradan ja suorittaa sen parin kanssa. Maneesissa oli tunnit menossa, joten kerholaiset tekivät radan ulos ja käyttivät sieltä löytyviä materiaaleja. Paikkana radassa toimi rehula ja takapiha. Rataan kuului puomin virkaa toimittavia luutia sekä lisäksi kottikärryjä, kaurakauhoja ja ämpäri. Radan alku eli puomit ja lyhyt kierros ulkona mentiin keppareilla ravaten tai laukaten, jonka jälkeen kepparit luovutettiin seuraaville. Parit siirtyivät kaurakärrylle, josta molemmat annostelivat yhden kauhallisen kauraa ämpäriin. Ämpäri nostettiin kottikärryyn ja kottikärry työnnettiin takaisin lähtöviivalle. Haastavimmaksi osioksi muodostuikin kottikärryn kuljettaminen kahdestaan. Ohjaaminen oli haastavaa, koska kottikärryt olivat niin isot. Törmäyksiäkin tuli, tosin vain muihin kottikärryihin. Kiemurtelusta huolimatta kummankin parin kauraämpärit pysyivät pystyssä!

Kottikärryjen kuljetusta

Kottikärryjen kuljetusta


Kaurojen annostelua

Esteet takapihalla











Lauantain ponikerho

Lauantain ponikerho suorittaa myöskin perushoitomerkkiä. Kerhoa toimii Meliken ja Inkan johdolla. Perushoitomerkkiin kuuluvien asioiden lisäksi kerholaiset ovat tutustuneet hevosen lääkintään ja ruokintaan. Tämän lisäksi kerho on päässyt suunnistamaan ja etsimään hevosenkenkiä tallin ympäristöstä.


Kerholaiset piirtämässä.

Haasteen sarjakuvia piirtämässä vasemmalta oikealle Pinja, Tuuli, Liisa, ohjaaja Melike, Eveliina, Salla ja Anne



Lauantain ponikerho sai torstain ponikerholta haasteeksi piirtää sarjakuvan. Tämä toteutettiin kahden tai kolmen hengen ryhmissä, joista jokainen ryhmä sai piirtää oman näkemyksensä siitä, mitä he tekevät tullessaan tunnille. Näissä sarjakuvissa esiintyi tavallisia toimenpiteitä, kuten listan tarkkailua, harjausta ja varusteiden huoltoa.


Ponikerhoihin ovat tervetulleita kaikki seuran 6-12-vuotiaat jäsenet. Erilaisia hoitomerkkejä pääsee suorittamaan myös säännöllisin väliajoin järjestettävissä suoritustilaisuuksissa. Ilmoittautuminen kevään ponikerhoihin alkaa joulu-tammikuussa. Linkki seuran nuorisotoiminnan sivuille löytyy täältä.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 13. luukku


Mitä tapahtuu, kun kaverisi saa jonkun aivan hullun idean? Ei välttämättä mitään, mutta kun lisää soppaan joukon muita kavereita, kärsivällisen hevosen ja videokameran, on soppa valmis.

 



Pähkähulluihin ideoihin pitää aina kysyä tietenkin hevosen omistajan lupa!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 12. luukku

Aikuisten alkeiskurssilla 5/5

  Viimeisessä osassa alkeiskurssi päättyy, mutta Niinan hoitoura on vasta alussa. Tämän jälkeen julkaistaan vielä näiltä ajoilta yksi kuvapostaus, jossa on vuodelta 2005 tallielämän kohokohtia. Kommentoikaa, olisitteko kiinnostuneita lukemaan Niinan päiväkirjaa vielä alkeiskurssin jälkeen.

 

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 16


Minä ja Ilona
Viimeistä viikkoa viedään. Ilona osoittautui oikein kivaksi, vaikkakin se meinasi karata multa =) Mun isä ja sisko oli tulleet katsomaan ja syötiin tallin kiskassa herkku-ruuat.

Ilona oli ihanan reipas tunnilla! Harmi vain, että jouduin jarruttelemaan sitä koko ajan kun edellä maleksivat Hopsu ja Unelma. Ilona on Teeten lempiheppa ja olinkin tosi otettu, kun sain sen. Laukat sujui aika vauhdikkaasti ja tosi hyvin! Mulla oli vaikeuksia pysyä selässä siinä vauhdissa =) Sain pidätellä, mutta hauskaa oli.
Teete opetti tänään etuosakäännöksen, mikä olikin ihan helppoa. Olen kyllä nyt ihan ihastunut Ilonaan ja onnellinen siitä, että saan mennä sillä koko viikon.
Kysyttiin muuten Teeteltä esteistä ja se lupasi että huomenna voitaisiin vähän kokeilla. Heppakammo-täti näytti kauhistuneelta =D Luultavasti mäkin kyllä tipun, mutta se ajatus ei tunnu nyt yhtään häiritsevältä. Torstaina (vikalla kerralla) meillä olis pitänyt olla teoriaa, mutta koska osataan jo laittaa hepat kuntoon niin ratsastetaan. Ihan kiva, ettei sitä väkisin pidetä.

Lauantaina ostin Watille harjoja ja nyt vähän kokeilin niitä tunnin jälkeen. Hepparaukka oli ihan innoissaan, kun muovipussi rapisi =D Se on niin söpö ja töykki mua turvallaan koko ajan. Ei se kyllä kaikille noin tee. Otin siitä paljon kuvia, se oli niin edustava. Pää vaan oli niin iso ettei meinannut kuvaan mahtua. Muutenkin musta hevonen pimeässä karsinassa on hieman haasteellinen kuvattava!
Huomenna olis hoitajien kokous!

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 17

Tänään hypättiin tunnilla yhtä miniestettä! Ilona hyppäsi ihan innoissaan, mutta oli kyllä mullakin kivaa. Meidän oli tarkoitus mennä ravissa, mutta kerran mentiin laukassakin kun Ilona oli niin innoissaan. Jännää, mutta tosi kivaa!

Watin hoitaminen jäi tänään vaan yhteen tunnille laittoon (ja harjaamiseen) ja pois hakemiseen. Hoitajien kokouksessa kerkesin olemaan 10 minuttia kun Synnöve (tosi kiva tenava-ope) pyysi mua laittamaan Watin valmiiksi sille estekurssille. Laitoin väärän satulan, kun en tiennyt että sillä on esteille oma satula. Synnöve tiuskaisi siitä aika vihaisesti mulle, mutta Teete tuli puolustamaan =)
Itikat kiusaa mua ja Wattia. Heppa hinkkaa päätään muhun vähän liian kovaa. Meni myöhään tallilla, mut ei se mitään. Huomenna mennään kuulemma maastoon.

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 18

Meidän oli tarkoitus mennä maastoon, mutta ukkonen jyrähteli niin mentiinkin maneesiin ratsastamaan. Siellä tulikin sitten ihan kunnon raekuuro ulkona. Toivottavasti huomenna päästäis maastoon, kun on viimeinen kerta.
Kertailtiin vanhoja juttuja ja harjoiteltiin taas etuosakäännöksiä. Kokeiltiin myös ravin hidastamista ja nopeuttamista. Sitä olisi voinut kokeilla enemmänkin, mutta taas oli hidastelijoita edessä. Unelma jopa yritti potkaista kun en saanut Ilonaa jarrutettua. Onneksi ei osunut!
Tunti meni tosi nopeasti ja harmittaa että kurssi loppuu huomenna. Yks meidän kurssilainen suunnitteli jo porukalla kesätunteja, mutta mulla ei taida olla varaa mennä joka viikko. Säästän jatkokurssiin mielummin.
Watin hoitsu Sari tuli esittäytymään ja vaikutti kivalta! Se on aikuinen, eikä mikään pikkutyttö =)

Aikuisten alkeiskurssi, päivä 19

Watti, maailman söpöin hevonen!
 Viimeinen kerta =( Tunti meni ihan liian nopeasti ja oli jotenkin haikea fiilis.
Tehtiin tunnilla kaikkea kivaa mikä vaati keskittymistä (ravataan yksi sivu ja loput laukataan). Ajatukset ei pysyneet mukana koko ajan ja Ilona käyttikin tilaisuutta hyväkseen oikomalla kulmia ja laukkaili milloin sattuu =)
Meidänhän piti mennä tänään maastoon, mutta siellä satoi vettä.
Muut kurssilaiset aikoo käydä kesätunneilla nyt joka viikko ja mä vaan toivon että jatkokurssi järjestyy. Teete ei ollut siitä ihan varma. Yks meidän kurssilainen oli ostanut 5 (!) viinipulloa Teetelle lahjaksi meidän kaikkien puolesta. Olis nyt ostanut yhden hyvän =D Teete tuli halimaan ja se on kyllä älyttömän pikkuinen! Teete kehui mun ryhdin parantuneen kurssin aikana paljon.

Watille jouduin heittämään hyvästit kahdeksi viikoksi, kun hepat lähtee kesälomalle. Onneksi on hyvä syy käydä tallilla vielä lomailun jälkeenkin!


torstai 11. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 11. luukku











Tallilla on monia sääntöjä, joista muutamia voi tulkita monella tapaa. Joskus tulkinta voi johtaa täysin päinvastaiseen tulokseen, kuin alunperin on ajateltu. Älä kuitenkaan kokeile näitä tai muitakaan väännöksiä itse. Tallin säännöt on tehty turvallisuuden takia, eikä niiden kanssa pidä leikkiä.

"Hevoset on harjattava sidottuna."


"Hevosia tulee taluttaa hanskat kädessä."


"Käytävällä ei saa seistä hevosten kulkiessa."

 

"Senkin neropatti, pois käytävältä!"


"Hevosia pitää taluttaa suitset päässä."



Haluamme vielä korostaa, että yllä kuvatut tilanteet ovat lavastettuja ja blogitiimi kehottaa painavin sanakääntein noudattamaan tallin sääntöjä oikeaoppisesti. Kaikki tallin säännöt ja ohjeet on tehty turvallisuuden takia, joten niiden noudattaminen on tärkeää.

Peppiä ei vahingoitettu kuvauksissa.