torstai 19. kesäkuuta 2014

PHR:n estemestaruudet 2014

Pari viikkoa sitten, sunnuntaina 25.5 oli aika selvittää seuran vuoden 2014 parhaat esteratsastajat. Kisat olivat kivan sään vuoksi vaihteeksi ulkona ja tilaa hypätä oli tavallista enemmän, mikä itsessään loi mukavaa fiilistä kisapäivään.

Haastattelimme seuran estemestarit eri ikäluokista. Kaikkien kuvien © Taija Rinne.

Kysymykset:
1. Miltä nyt tuntuu? Oletko tyytyväinen omaan rataasi? Miten valmistauduit siihen?
2. Miksi valitsit juuri tämän hevosen/ponin? Minkälainen on historianne?
3. Tavoitteesi ensi kaudelle.
4. Miksi kilpailet? Minkälainen on hyvä kilpailupäivä?


Poniratsastajien mestari: Lotta Haponen ja Iitu


Poniluokan palkintojenjako. Iitu ja Lotta vasemmalla.
1. Tuntuu kivalta! Varsinkin, kun Iitun kanssa on esteillä ollut paljon haasteita. Rata oli hyvä, vaikka ekalla esteellä tuli hassu lähestyminen, kun este oli vähän vinossa ja kirkkaan värinen. Iitu kuunteli minua koko ajan ja luotti erikoisemmillakin esteillä apuihini. Iitulle kisat ulkokentällä sopii aina paremmin, koska siellä sillä on enemmän energiaa. Valmistauduin rataan jo viikolla sillä Anne piti estetunnin perjantaina ja silloin hypättiin paljon ja jopa 80cm esteitä. Kisaverkassa keskityin paljon tehtäviin, joilla Iitu alkoi kuunnella hyvin pidätteitä sekä pohkeita.

2. Iitu on ollut meillä siskoni kanssa ylläpidossa nyt puolitoista vuotta Nuutisen Annelta. Ratsastan Iitulla 2-4 kertaa viikossa. Itse olen enemmän kisannut esteillä ja siskoni Ronja on mennyt koulua.

Iitu on oikea estetykki! Mutta poni ei tee mitään yksin. Iitu pitää ratsastaa esteelle rohkaisemalla ja hyvillä lähestymisillä. Se hyppää, minkä vaan yli, jos luottaa ratsastajaan. Sarjat ovat varsinkin olleet haasteellisia sillä Iitu ei hyppää, jos askeleet tulee huonosti. Erikoisesteet eivät tuota ongelmia, jos muistaa ratsastaa lähestymisen loppuun asti. Töitä on siis tehty paljon. Oon myös pudonnut monta, monta kertaa....
Viime kevätkauden Iitu asui vielä Jäniksenlinnassa ja silloin kilpailin lähitalleilla seurakisoissa. Tuloksena oli yleensä enemmän tai vähemmän virhepisteitä tai jopa hylkyjä.... Silloin meillä oli vielä enemmän kaasu ja jarru hukassa (käyttöön otettiin Suskilta opittu norsujarru). Iitu on vasta 8-vuotias ja melkoinen persoona! Poni-Haassa on kisat menneet vähän paremmin, mutta tämä oli ehdottomasti
yhteisen uramme paras rata!


Iitu ja Lotta kunniakierroksella.
3. Tarkoitus olisi ensikaudella saada pois kokonaan turhat kiellot ja ohiratsastukset. Tavoitteena on siis puhtaat radat ja hyvä mieli! Olisi mukava kisata enemmän myös 70cm luokkia. Ehkä voisin myös kisata parit koulukisat. Olisi mukava ensi kaudella käydä vähän enemmän lähitalleilla kilpailemassa kotitallin lisäksi.

4. Kilpailussa pääsee mittamaan omaa kehitystä. Jännityksen takia on ratsastuskin vähän erilaista kisapäivänä. Pitää oikeasti keskittyä poniin ja ratsastamiseen! Ulkopuolella kilpaillessa näkee muita ratsastuspaikkoja ja saa kokemusta erilaisista tilanteista.

Hyvänä kisapäivänä Iitu on kuunnellut ja mennyt puhtaan radan. Hyvä mieli jää molemmille, kun ei ole tarvinnut radalla kiistellä! Sijoittuminen ei ole tärkeintä vaan se, että on tyytyväinen omaan ja ponin suoritukseen.

Junioriratsastajien mestari: Salla Parviainen ja Ametist

1. Hyvältä tuntuu! Suurimmaksi osaksi olen  myös tyytyväinen. En valmistautunut oikeastaan muuten kuin opettelemalla radan ja tietysti keskittymällä. Yritän stressata ja jännittää mahdollisimman vähän.


Salla saapumassa junioriluokan palkintojenjaosta.
2. Ametist on yksinkertaisesti paras ja meillä sujuu yhdessä hyvin. Historia ei ole kovin pitkä, aluksi tunneilla Ametist nousi monta kertaa pystyyn ja oli muutenkin erimielisyyksiä, mutta ne ovat nyt mennyttä.

3. Ensi kauden tavoitteena on kisata ja pärjätä mahdollisimman paljon.

4. Koska kilpaileminen on veressä, olen kilpailuhenkinen, oli kyseessä sitten yleisurheilu tai ratsastus. Hyvä kilpailupäivä on sellainen, josta jää hyvä mieli itselle ja hepalle. Tietysti sijoittuminen on aina kiva plussa!


Senioriratsastajien mestari: Nea-Reetta "Nekku" Niemi ja Macy

Nekku ja Macy palkintojenjaossa.
1. Tosi hyvältä, pitkästä aikaa kemiat sopi uskomattoman hyvin yhteen hepan kanssa. Tyytyväinen olen molempiin ratoihin yleisesti, toki hiottavaa löytyy aina! Valmistautuminen oli lähinnä henkistä, Macyn kanssa ei päästy harjoittelemaan kun heppavalinta tuli niin yllättäen.

2. Tarkoituksena oli tulla kisoihin Roilla tai Antilla, mutta koska ilmoittautuessani nämä ja kaikki muut tutummat hepat olivat menneet, Titan ja Tintin kehotuksesta (kiitos siitä heille!) päädyin lähes täysin itselleni vieraaseen Macyyn. Yhteinen historiamme käsitti ennen kisoja vain yhden puomitunnin alkukeväästä.

3. Tavoitteena ensi kaudelle on jatkaa Macyn kanssa ja yrittää esteiden lisäksi saada toivottavasti muutama kouluratakin mentyä. Vaikka kyseessä onkin hieman haastava heppa, on siinä sitä jotain mikä iski muhun ja kovaa. Jos suurempia tavoitteita pitää asettaa niin olisihan se ihan huippua tähdätä vuoden 2015 tuntsareihin (jos en ole ostanut sitä itselleni ennen sitä) mutta katsotaan sitä sitten lähempänä!

 4. Kilpailen siksi että nautin siitä. Ratsastaminen kisaradalla on aina erilaista ja uusia juttuja oppii sekä hyvistä että huonommista radoista. Ja vaikka aina kisoihin ei lähdetä voittamaan niin tuleehan siitä ihan mahtava fiilis! Kilpailupäivissä on aina jotain hyvää kunhan pitää mielen positiivisena ja avoimena uusille asioille!

Aikuisratsastajien mestari: Minna Bode ja Roy


Minna ja Roy palkintojenjaossa.
1. Kivalta tuntuu, koska kisasin ensimmäistä kertaa Roylla ja saatiin nollaradat – tähän ei voi muuta kuin olla tyytyväinen..
Valmistautuminen alkaa aina radan opettelulla; katson esteiden paikat ja niiden väliset tiet huolellisesti. Mietin samalla ratsuani, ja sitä, miten sillä kannattaa rata ratsastaa. Yleensä juttelen myös ratamestarin kanssa radasta pari sanaa.
Verryttely on myös valmistautumista – ”tunnustelen”, millä tuulella ratsu on, ja yritän nopeasti päätellä, pitääkö hevosta herätellä vai rauhoitella. Tällä keraa verkassa oli mukana Pirita, joka on ihan loisto-opettaja, häneltä sain kivasti apua ja tukea Royn kanssa.

2. Roylla ja minulla ei ole paljoakaan historiaa, mutta kun Floora oli hyppykiellossa, valitsin Royn. Olen muutenkin yleensä kisannut estemestaruuksissa monilla hevosilla, ja kaikki kultamitalit olen voittanut eri ratsulla (Unelma, Pete, Floora ja nyt Roy).

3. Tavoitteena on aina vain oppia paremmaksi ratsastajaksi.

4. Ratsastuskilpailu on minulle oman taitoni mittaamista ja kisahermojen testaamista. Minulla ei ole kauheaa voittamisen tarvetta – toisaalta sekin auttaa, kun ei sitten tule jännitettyä ja stressattua paljoakaan… Onnistunut kisapäivä on sellainen sujuva ja rento. Kivaakin saa olla, eihän siinä muuten ole mitään mieltä – minun mielestäni ainakaan


Onnea mestareille! Kisat jatkuvat taas syksyllä. Loput estemestaruuksien tulokset löydät täältä.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Beeta lähti uuteen kotiin

Connemaratamma Beeta lähti perjantaina uuteen kotiin. Drumbad Crann na Beatha eli tuttavallisemmin Beeta saapui puolitoista vuotta sitten syksyllä Irlannista. Se oli silloin 6-vuotias ja äärettömän herkkä. Pikkuhiljaa se tuli mukaan tunneille ja ihastutti lähes kaikki ratsastajat herttaisella luonteellaan. Se olikin niin kiltti, että rauhoituttuaan se sopi hyvin myös alkeiskursseille. Beeta on hieno poni ja sen suhteen oli monia toiveita, mutta valitettavasti sillä todettiin keväällä vatsahaava, jonka takia se oli pitkällä sairaslomalla. Sen takia se myös myytiin rauhallisempaan kotiin, jossa Beeta saa olla pääosin seuraponina ja ehkä myöhemmin varsoa muutaman kerran. Toivotamme Beetalle mukavaa jatkoa uusien omistajien kanssa!



Tallille tuli myös kaksi uutta hevosta hieman aiemmin. 12-vuotias tori-hannover-risteytysruuna Werner saapui Virosta suoraan Poni-Hakaan. Se on ollut Virossa tuntihevosena ja löytyy siltä kilpailutuloksiakin. Werneri on jo normaalissa tuntikäytössä ja pääsipä se viikonloppuna hyppäämään Suskin esteviikonlopussakin. Werneri on kiltti, rauhallinen ja osaava, joskin hieman ruosteessa. Ratsastajat ovat kuitenkin tykänneet siitä paljon ja se on mainio lisä tuntihevosten joukkoon.

Werneri, kuva Hanski

Joker eli Jokeri tai Joke saapui Poni-Hakaan Sipoosta myyntitallilta. Se on 9-vuotias puolalainen ruuna, jolla on hieno ravi ja laukka. Jokeri on ollut muutamilla tunneilla mukana, sekin on kiltti ja rauhallinen ratsastettava, josta tulee pienellä lisäkoulutuksella varmasti hyvin suosittu. Sitten onkin talli täynnä Jokeri-faneja ;)



Jokeri, kuva Hanski

lauantai 31. toukokuuta 2014

Uusi ulkoasu!


Kesäloman kunniaksi blogi sai uuden, päivitetyn ulkoasun ja tietenkin kesäisen bannerin! Banneri on tällä kertaa tammavoittoinen, pientä Prinssiä lukuunottamatta. Taustan väriksi valikoitui kesäinen vaaleanvihreä.

Mitä poneja tai hevosia haluaisitte nähdä tulevaisuudessa koristamassa blogin ulkoasua? Miellyttääkö uusi banneri silmää? Mielipiteen saa kertoa!


keskiviikko 28. toukokuuta 2014

PHR:n koulumestaruudet 2014

Seuran koulumestaruudet ratkottiin sunnuntaina kauniin aurinkoisessa säässä. Kouluaidat kannettiin yläkentälle, jossa oli musiikin, kuulutusten ja tuomareiden autojen myötä vähän isomman kisan tuntua.

Päivä sujui mukavasti, kilpailijat esittivät siistiä ratsastusta ja mitalit saatiin jaettua. Harmillisen moni ratsastaja tosin unohti kääntää ratsuaan ja tuloksena oli radalta poistumisen myötä hylkäys.

Alla seuramestarien haastattelut

Kysymykset
1. Miltä nyt tuntuu? Oletko tyytyväinen omaan rataasi? Miten valmistauduit siihen?
2. Miksi valitsit juuri tämän hevosen/ponin? Minkälainen on historianne?
3. Tavoitteesi ensi kaudelle.
4. Miksi kilpailet? Kerro yksi hyvä vinkki aloittelevalle kilpailijalle.

Orvokki ja lainaponi Broidi
Poniratsastajien mestari: Orvokki Kallioniemi ja Rölli

1. Olen tyytyväinen, se meni ihan hyvin. Rölli oli vaan ihan reipas, ehkä liiankin. Tämä oli varmaankin paras yhteisistä radoistamme. Kotona valmistauduin kisoihin putsaamalla varusteet. Ennen rataa tein hyvän verkan, niin että sain ponin hyvin kuuntelemaan.

2. Rölli on osaava ja kivan reipas, sitä ei tarvitse koko ajan hoputtaa. Olemme olleet yhdessä nyt kolmissa kisoissa, kerran estekisoissa ja nyt kahdesti koulukisoissa. Lisäksi olen mennyt sillä paljon tunneilla.

3. Luultavasti ensi kaudella jatkan kisaamista Röllillä, sekä koulua että esteitä. Pidän myös Pingiksestä. Tavoitteena kisoissa ei ole voitto vaan se, että saa kokemusta. Hyvin menneestä radasta jää hyvä mieli, ja itsensä saa haastaa kisoissa.

4. Aluksi ei pidä mennä liian vaikeaan luokkaan, vaan pitää aloittaa pienestä. Kannattaa olla hyvällä mielellä ja lähteä hakemaan enemmän kokemusta, ei voittoa.

Junioriratsastajien mestari: Sofia Hemming ja Mette

1. Olen omaan rataan tyytyväinen, muutamia pieniä huolimattomuuksia tuli mutta ne kaikki olivat minun, eivät Meten. Hevonen oli todella hyvän tuntuinen ja jäi hyvä mieli radasta. Meinasin kylläkin unohtaa radan, kunnes viime hetkellä ehdin tajuta mitä on vuorossa seuraavaksi, onneksi hevonen oli avuilla Suoritukseen valmistauduin opettelemalla radan ajoissa, join vettä ajoissa pitkin päivää kuumaa ilmaa ajatellen, venyttelin, kävin kävelemässä vähän ja rentouduin. Kisapäivänä join ja söin hyvin ja otin heti positiivisen asenteen.

2. Meten ja minun yhteinen tie alkoi vuonna 2011, kun vanha hoitsuni Conny myytiin ja aloin hoitamaan Metteä. Olen saanut Metteen hyvän suhteen hoitamalla sitä, ja tuntuu että tunnen jo sen kaikki pienetkin ilmeet ja ajatukset. Kaikki sen kanssa toimii niin sujuvasti. Luotan Metteen todella paljon ja tunnen sen hyvin, sen kanssa niin paljon puuhailtuani. Luulen että tämä auttaa hyvin paljon myös ratsastaessa. En alkuaikoina pahemmin ratsastanut Metellä, mutta rakastin jo silloin sen kanssa puuhailua.
Selkään pääsin tutustumaan ensimmäisen kerran hoitajien jouluratsastuksessa 2011, jolloin en Metellä hirveästi osannut tehdä mitään. Lucia-juhlassa 2012 olin Meten kanssa Luciana, ja sen vuoden sekä viime joulun vietin myös hoitajien jouluratsastuksissa. Omat taitoni olivat kehittyneet viime jouluun mennessä paljon, ja olin seurannut silmä kovana Metteä tunneilla, siitäkin oppii yllättävän paljon. Ennen niin mahdoton Mette alkoi siis kulkemaan paremmin ja paremmin. Kun jouluna innostuin Metellä ratsastamisesta, päätin ruveta sillä tähtäämään seuraaviin merkkisuorituksiin, en ollut siis ikinä kouluradalla aiemmin käynyt. Suoritin C-merkin kouluosuuden prosenteilla 71.389 pienestä jännityksestä huolimatta. Olin hyvin tyytyväinen ja innostuin tästä kovasti, silloin kisaaminen alkoi tuntua ihan hyvältä ajatukselta.
Tämän kevään olen mennyt Metellä paljon, ja mestaruuksiin päädyin pienen harkinnan kautta, olihan minulla vasta yksi koulurata takana. Houkutus mennä esittämään Metteä kisoihin vei kuitenkin voiton, ihan kirjaimellisesti

3. Ensi kaudelle tavoitteena on ehdottomasti osallistua tuleviin koulukisoihin ja jatkaa Meten kanssa treenaamista ja kehittymistä. Minulle on myös jo toitotettu menemisestä niihin tuntiratsastajien mestaruuksiin, ehkä nekin voisivat olla sitten hieman kauempana oleva tavoite.

4. Aloittelevan kilpailijan kannattaa ehdottomasti uskaltaa vain kokeilla, vaikka kuinka jännittäisi! Itse en olisi saanut tietää kuinka hauskaa kilpaileminen onkaan, jos en olisi puoliksi pakottanut itseäni kohtaamaan jännittävän kisatilanteen ensimmäistä kertaa Kannattaa myös etsiä kiva hevonen josta tykkää ja johon luottaa, ja muistaa että pääasianahan kaikessa urheilussa on se, että se on kivaa.



Sofia ja Mette


 Senioriratsastajien mestari: Titta Saari ja Lassi

1. Olen tyytyväinen tulokseen. Ainahan voisi itse ratsastaa paremmin, mutta Lassi oli hyvä. Kilpailupäivän valmistautuminen oli esimerkki siitä, miten kilpailusuoritukseen ei pidä valmistautua. Hätäisesti, myöhässä ja huonosti keskittyen. Onneksi Lassi hoiti homman kotiin. Ennen kilpailuita hevonen ja varusteet oli kyllä valmisteltu viimeisen päälle.

2. Lassi on kokenut ja luotettava kilpakumppani, joka tekee aina parhaansa. Olen kilpaillut Lassin kanssa tuntiratsastajien mestaruuksissa ja myös seuran omissa kilpailuissa. Paras saavutuksemme on tuntiratsastajien aluehopea viime keväältä. Meillä oli myös viime vuoden seuramestaruuskulta puolustettavana.

3. Saatan lähteä kesällä tuntiratsastajen mestaruuskilpailuihin, ne olisivat vuoden pääkisat. Syksyllä jatkanen kilpailemista Simon kanssa ja tavoitteena olisi saada ratoihin varmuutta varsinkin koulupuolella.

4. Kilpaileminen on mielestäni hauskaa ja tykkään siitä, kun pääsee tekemään parhaansa ja joskus myös ylittämään itsensä ja saa hevosenkin yrittämään parhaansa. Kannattaa opetella ratsastettava rata aina huolellisesti, sillä pääsee pitkälle.

Titta ja Lassi


Aikuisratsastajien mestari: Minna Bode ja Floora

1.Olen tosi tyytyväinen, sain monta seiskaa!  Korjattavaa olisi tuomarien mukaan ollut mm. raviosuuksien reippaudessa. Tunsin istuvani pommin päällä ajoittain, joten menin hiukan käsijarru päällä. Toinen isompi juttu oli peruutus, se meni aika mönkään. Mutta en jäänyt murehtimaan menneitä, vaan ajattelin aina jo seuraavaa liikettä ja tehtävää. Huolellisuudesta sain hyvät pisteet.
Valmistauduin ajattelemalla positiivisesti ja asettamalla itselleni kolme tavoitetta: a. Ratsastaja muistaa ohjelman (kannattaa aina opetella huolellisesti) b. Hevonen pysyy aitojen sisäpuolella c. Hevonen ei vaihda laukkaa lävistäjällä.
 Verryttelyn halusin pitää lyhyenä ja tiiviinä (aurinkoinen hellepäivä toki vaikutti asiaan…). Lähinnä testasin hevosen herkkyyttä ja yhteistyöhalukkuutta muutamalla siirtymisellä ja väistöllä. Itseäni verkkasin mm. totuttamalla takapuoltani ja keskivartaloani harjoitusravin hurmaan.

2. Floora tuli Poni-Hakaan n. 4 vuotta sitten 6-vuotiaana lapsosena. Meillä vaan heti synkkasi, ja pääsin ensimmäisten joukossa hänellä hyppäämään esteitä. Kouluratsastuspuolikin alkoi sitten toimia ajan mittaan, kun Floora oppi enemmän - esimerkiksi käyttämään selkäänsä ja jalkojaan tasapainoisemmin. Floorassa on paljon persoonaa, ja hänellä on sanaton viestintä huippuluokkaa.

3. Tavoitteena on aina vain oppia paremmaksi ratsastajaksi.
Olen myös mukana vammaisratsastusvalmennuksessa, joita vetää Poni-Haassa Leena Hautamäki. Siellä väännetään koulua pienessä ryhmässä, ja opitaan paljon. Tähtään vammaisratsastuksessa kansalliselle tasolle 1-2 vuoden sisällä.

4. Ole positiivinen!
- Älä aseta itsellesi liian suuria tavoitteita ja paineita, mutta valmistaudu parhaasi mukaan. Ota selvää asioista hyvissä ajoin ennen kilpailuja (säännöt!!!, paikka, aika, ilmoittautuminen….)
- Tutustu ratsuusi niin hyvin kuin pystyt! Kysy kokeneemmilta ratsastajilta/opettajilta ohjeita ja neuvoja. Hevosen hoitajat ovat yleensä mahtavia, todella tärkeän tiedon lähteitä. Haastattele heitä, jos uskallat.

Minna ja Floora

Kaikki tulokset löytyvät seuran sivuilta. Blogitiimi onnittelee mitalisteja. Koulukilpailut jatkuvat syyskaudella.

Senioreiden palkintojenjako




lauantai 10. toukokuuta 2014

Esittelyssä Poni-Haan opettajat: Suski

Suski ja Onni

Opettajien esittelyt jatkuvat pitkän tauon jälkeen. Nyt esittelyssä on tallin omistaja Susann Suomela, eli tutummin Suski.

1. Milloin aloitit ratsastuksen?
Vuonna 1973.

2. Koulutus, ura? 
Ratsastuksenohjaaja 1986, ratsastuksen opettaja 1987, A-valmentajakoulutus 1995, Helsinginkauppakorkeakoulun järjestämä yrittäjäkoulutus 1996, Master opettaja 2001, Yrittäjän ammattitutkinto 2000. 

3. Kilpailu-ura? 
Olen kilpaillut lähinnä poneilla esteratsastusta vuosina 1976-1981sekä juniorina maajoukkueessa 1983-85. Olen kouluttanut ja kilpailuttanut nuoria hevosia nolla tasosta 110-140 tasolle usean vuoden ajan, lisäksi jonkin verran kansainvälisiä kilpailuja lähinnä Suomessa ja Baltian maissa 150 tasolla. 

4. Lempi tuntiponi, miksi? 
Edesmennyt Styby oli aivan mieletön poni. Kuinka monta ratsastajaa sekin saattoi hyvään alkuun, jopa hevosalan nykyisiä ammattiaisia!
Poneista ei ole mikään pompsahtanut Kerpun ja Stybyn jälkeen selkeästi lemppariksi. Kaikki ovat omalla persoonallisella tavallaan hienoja.

5. Lempi tuntihevonen, miksi? 
Kaikki ovat ehdottomia sydänkäpyjäni ja niillä on kaikilla omat persoonalliset piirteensä. Unelma oli aikoinaan myös ratsastuskoulun unelmahevonen, kävin sillä itsekin opettajien täydennyskoulutuksissa aikanaan.

Nykyisistä hevosista Floora ja Bambi ovat molemmat ihania ystävällisiä hevosia, joilla on iso sydän. He ovat herkkiä, kilttejä, osaavia ja menevät kaiken tasoisilla luotettavasti.

6. Millainen on hyvä oppilas? 
Hyvä oppilas on psyykkisiltä ominaisuuksiltaan vastaanottavainen, kiinnostunut, innostunut, positiivinen ja sellainen, joka ei syytä hevosta vaan miettii miten voisi toimia, jotta yhteistyö sujuisi paremmin. Hyvä oppilas hyväksyy sen, että hevosillakin on huonot päivänsä.
Fyysisiltä ominaisuuksiltaan hyvä oppilas on jäntevä, rento, hevosen kanssa "mukautuva" henkilö. Hän osaa vaatia hevoselta ja palkintona antaa hevoselle rauhan ja pehmeästi mukautuu hevosen kanssa yhteistyöhön. Kropan tunteminen on hyvä ominaisuus, silloin osaa tuntea ja korjata myös itse virheitään. 

7. Opettajan urasi tähtihetki? 
Ehdottomasti se, kun istuin Oulussa hevosen selässä odottamassa starttia esterataan ja minulle soitettiin Takkulasta, että kolme oppilastani Poni-Haan poneilla olivat neljän parhaan joukossa ratsastuskouluoppilaitten mestaruuskilpailuissa.
Päivittäisiä huippuhetkiä tulee, kun hevoset liikkuvat tyytyväisinä ja hyvin ja ratsastajat saavat uusia oivalluksia. 

8. Mukavinta työssäsi? 
Välillä haluaisin opettaa enemmän, sillä tuntien pitäminen on ehdottoman antoisaa. Suuri osa työstäni kuluu nimittäin paperihommissa hoitaen Poni-Haan asioita. Aamuryhmäläisistäni on tulleet minulle läheisiä ja tykkään siitä hengestä joka meillä vallitsee.
Jos lonkkani eivät kipeytyisi ratsastuksesta, tykkäisin myös läpiratsastaa meidän heppoja. Se on hienoa, kun istut puupökkelön kyytiin ja jonkun ajan päästä puupökkelö muuttuu mukavaksi ja miellyttäväksi ratsuksi.
Meidän työyhteisömme on super ja kokonaisuudessaan koko Poni-Haan porukka!

9. Hauskin kommelluksesi hevosten kanssa? 
Yksi tapahtuma oli Ypäjän hallikilpailuissa, kun en saanut pidätettä läpi hevoselta kolmoissarjan jälkeen. Otin sitten tehokkaamman pidätteen sillä seurauksella, että hevonen vastasi töksähtämällä paikalleen ja minä lensin kaaressa suoraan maneesin ikkunaa päin! Silmäkulmastani näin, kuinka ihmiset hyppäsivät ikkunan takaa sivuun, sillä ikkunan takana oli kahvila jossa ihmiset istuivat nenät kiinni lasissa ;)

10. Hevosaiheinen mottosi?
Kannattaa pysyä nöyränä jokaisella hevosella on meille opetettavaa ja annettavaa.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kansalliset 2014: kisojen takana on monia kasvoja

Kilpailuiden järjestäminen ei ole ihan yksinkertainen juttu, vaan siihen tarvitsee monia erilaisia toimijoita ja taitoja. Nämä ja monet muut kasvot löytyvät kisojen takaa.


Kysymykset, joihin toimihenkilöt vastasivat:
1. Kuka olet ja mikä on tehtäväsi kisoissa?
2. Miten päädyit juuri tähän hommaan?
3. Mikä on mukavinta toimihenkilönä olemisessa?
4. Tärkein tarvikkeesi tai ominaisuutesi tässä tehtävässä?


Jenni oikealla
Jenni Ala-Salmi
1. Olin kisoissa lähettinä ja portinavaajana
2. Halusin auttaa kisojen järjestämisessä ja nämä tuntuivat juuri sopivilta hommilta.
3. Kisoissa auttaminen, samalla hienojen hevosten näkeminen ja hyvä toimihenkilöruoka :)
4. Kärsivällisyys ja avuliaisuus




 
 
 
Carola Tikkanen
1. Olen kisojen päästewardi
2. Minut pyydettiin tähän tehtävään viime syksynä kun sain kansallisen stewardin oikeudet. Olen ollut aiempinakin vuosina PHR:ssä stewardin tehtävissä. Nämä ovat mukavat kisat ja meillä on hyvä yhteishenki.
3. Nähdä, että kaikki sujuu niin kuin pitääkin. Samalla pääsee näkemään upeita ratsukkoja ja suorituksia.
4. Silmät pitää olla koko ajan auki ja tietää säännöt. Tässä tarvitaan myös "lälläriä" (radiopuhelinta) sekä ajan tasalla olevaa lähtölistaa.



Anniina "Annis" Etelämaa
1. Toimin sunnuntain ensimmäisessä luokassa sihteerinä.
2. Olen ollut paljon sihteerinä seuran harjoituskilpailuissa, siksi pyydettiin nytkin.
3. Sihteerinä toimimisessa tykkään siitä, että suoritukset näkee läheltä ja tuomarin kommenteista oppii itsekin ja saa vinkkiä siitä mitä tuomarit kisasuorituksissa yleensä eniten katsovat.
4. Tärkein tarvike on tietenkin toimiva kynä! Sihteerin tehtävässä tarvitsee hyvää muistia ja tarkkuutta ja rata on hyvä opetella etukäteen niin pysyy paremmin kärryillä. Ratsastajia ajatellen on tietysti myös kiva jos käsialasta saa selvää :) 



 
Marja Heikkinen
1. Olen kisoissa parkkivalvonnassa
2. Vuosia sitten täti- ja setäratsastajista koostuva ryhmämme "Ratsupartio" eli Rapa oli ensimmäistä kertaa kansallisten parkkivalvonnassa mukana. Sillä tiellä ollaan vieläkin. Koko ryhmä ei enää ole mukana, mutta muutaman "ulkopuolisen" voimin Rapa hoiti taas homman!
3. Toimia yhdessä samanhenkisten ihmisten kanssa ja nähdä hienoja hevosia. Erityisen kivaa on autojen ohjailun lomassa katsella Poni-Haan ruunien touhuja tarhassa.
4. Iloinen mieli ja sitkeys ohjata niin yleisön kuin kisaajienkin autot sinne minne minä haluan ne, jottei parkkeeraus mene ihan holtittomaksi :)



 
Sini Savanala
1. Olen PHR:n hallituksen jäsen ja toimin kilpailuissa kuuluttajana.
2. Olen aina tykännyt kuuluttajan roolista ja kuuluttanut PHR:n alue- ja kansallisia kisoja jo useita vuosia. Olen ollut myös muiden ratsastusseurojen kilpailuissa kuuluttajana.
3. Yleinen kisafiilis ja -tohina.  Pääsee seuraamaan kilpailuja läheltä.
4. Tärkeintä kuuluttajalle on selkeä ääni ja rohkeus - ei saa pelätä epäonnistumisia, välillä sanat vaan menevät solmuun, mutta kaikesta selviää hyvällä asenteella. Kuuluttajalla on tärkä tehtävä luoda hyvää kisafiilistä kaikille. Myös yhteistyö mm. tulospalvelun kanssa on tärkeää. Kuuluttajan täytyy olla koko ajan tilanteen tasalla.

 
 
 
Tulospalvelussa Minna ja Ritva
Minna Bode, Ritva Alén ja Leena Malmivirta
1. Tulospalvelu
2. Numerot ovat mukavia
3. Hyvä yhteishenki
4. Tietokone ja tarkkuus sekä vikkelyys niin sormissa kuin jaloissakin!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Satu Hanhela
1. Toimin kansliavastaavana. Kanslia ottaa kilpailijat vastaan, tarkastaa, että hevosten rokotukset ovat
kunnossa ja toimii infopisteenä.
2. Olin pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa kansliassa ja siitä lähtien se on ollut luonteva tehtävä.
3. Hienojen ratsukoiden näkeminen ja se, kun homma toimii.
4. Asiakaspalveluasenne! Sekä tarkkuus, että tietoni ovat ajan tasalla ja rokotukset ovat oikein, ilman sitä hevonen ei voi kilpailla.




Lotta Haponen
1. Tehtäväni kisoissa oli toimittaa palkinnot ja kukat palkintojenjakoon. Olen siis kukkaistyttö.
2. Luultavasti päädyin tähän, koska hommaan haluttiin kaksi samannäköistä tyttöä. Olen siis hommassa siskoni kanssa.
3. Se on mukavinta kun saa olla mukana kisojen järjestämisessä.
4. Tärkein tarvikkeeni on oikeat kukat ja palkinnot sekä siisti asu. Tärkein ominaisuus on rauhallinen mutta iloinen mieli :)
 
Sirpa ja kukkaistytöt, Lotta oikealla.
Sirpa Savasmaa
1. Kilpailun johtaja ja PHR:n puheenjohtaja.
2. Olen tehnyt kilpailujen järjestämisestä anomuksen SRL:lle PHR:n puolesta kilpailun johtajan ominaisuudessa kisoja edeltävänä syksynä. Kun muita ei ollut ehdolla kilpailunjohtajaksi kutsun julkaisun ajankohtana, jatkoin samoissa tehtävissä myös kilpailun ajan. Tintti Honkakuru-Perkkiö on kisakonkarina hoitanut kaikki juoksevat asiat tapahtuman järjestelyissä; "Tintti tuntee kaikki ja kaikki tuntevat Tintin". Kilpailun johtaja yhdessä tuomariston puheenjohtajan kanssa tekee myös lopullisen päätöksen poikkeustilanteissa kilpailun aikana. Kisapäivinä on oltava tavoitettavissa ja apuna koko ajan.
3. Mukavinta tässä hommassa ovat hyvät ja osaavat toimihenkilöt ikään katsomatta, joiden kanssa on mahtavaa toteuttaa Suomen parhaat kisat! Kokeneet toimihenkilöt hoitavat omat tehtävänsä rutiinilla ja uusia toimijoita tulee mukaan vuosittain.
On mahtavaa todeta joka vuosi, kuinka hienosti onnistumme yhdessä. Positiivista palautetta tulee paljon ja kritiikistä otamme opiksemme seuraavaa kertaa varten. Hienoa on myös H-hetkellä ennen kilpailujen alkamista ihailla valmista koulurataa, kukkia ja mainoksia.
4. Tärkein ominaisuuteni lienee projektinhallinta, jotta saamme kaikki ennakkotoimenpiteet ja hankinnat tehtyä. Tärkein tarvike on varmaankin tilava auto, jolla kuskaan eväät reippaille talkoolaisille ja toimihenkilöille sekä muut tarvikkeet talkoisiin ja kilpailupäiviksi.

Näiden ihmisten lisäksi tarvitaan toki muitakin ihmisiä, jotta kisat onnistuvat. Hyvässä porukassa on ilo laittaa oma kortensa kekoon!

perjantai 2. toukokuuta 2014

Poni-Haan kansalliset kouluratsastuskilpailut

Jälleen 26. ja 27. huhtikuuta järjestettiin tallilla jo perinteeksi muodostuneet kansalliset koulukilpailut. Lauantai-iltana kiireisen touhun ja kisajärjestelyn jälkeen saatiin ihailla hienoja poneja, kun taas sunnuntaina olivat vuorossa toinen toistaan hurmaavammat hevoset.




Toimihenkilöiden päivä alkoi jo varhain lauantaina, kun päivällä kaikki tallin yläkerran tilat siivottiin, maneesi puhdistettiin ja ulkotilat siistittiin. Onneksi pientä purtavaakin oli tarjolla, niin että innokkaat talkoolaiset saivat myös jotain syötävää.

Poniluokan voittaja Ida-Lotte Peltoniemi ja Top Tilas.

Husön Ratsastajien Daniela Therman ja Corinna.


Sunnuntain ensimmäisenä luokkana ratsastettiin Prix de Poni-Haka Oy, joka oli Poni-Haan tallin 40-vuotista taivalta juhlistava juhlaluokka. Luokka oli nuorten ratsastajien eli alle 21-vuotiaiden katsastusluokka, tasoltaan Prix  St Georges. Tämän luokan voitti Vilja Hukkinen hevosellaan Residee yhteispistein 744,5 ja prosentein 65,307. Toiseksi luokassa sijoittui Vilma Vajanto hevosella Triviant, kolmanneksi Emmi Moilanen hevosella Davidoff.

Juhlaluokan palkintoja jakamassa oli myös Poni-Haan edustajana Susann "Suski" Suomela, tallin omistaja. Voittaja sai hevoselleen palkintona myös Poni-Haan 40v. juhlavuoden logolla brodeeratun voittoloimen.

Vilja Hukkinen ja Residee. Huomaa Poni-Haan logo loimessa!


Blogin toimitus kävi haastattelemassa luokan voittajaa Vilja Hukkista.

Nyt tuntuu hyvältä! Tämä oli ensimmäinen voittomme tällä tasolla, aiemmin olemme olleet jo viisi kertaa toisia. Radalla tuli paljon rikkeitä mutta muuten olen suoritukseen tosi tyytyväinen. Hevoseni Sinna on 10-vuotias, se ostettiin meille viisivuotiaana ja olemme kouluttaneet sen siskoni kanssa tälle tasolle. Aiemmin se on huudettu Suomeen Oldenburgin huutokaupasta. Onneksi, sillä muuten se ei olisi tässä! Sinnan kanssa on tullut paljon vastoinkäymisiä, mutta myös onnistumisia. Se rakastaa työntekoa ja on todella fiksu ja rauhallinen myös kisapaikoilla. Sillä on myös hyvä ruokahalu, mikä on tärkeää varsinkin kisamatkoilla.
Pienenä innostuin ratsastuksesta isompien siskojeni kautta, jotka harrastivat ratsastusta Sipoon Knapperbackassa. Myös eläimet kiinnostivat minua, ja sain ensimmäisen oman hevoseni kuusivuotiaana. Kouluratsastusta pidän tärkeänä siksi, että sitä tarvitsee ihan kaikkeen. Se auttaa työstämään hevosta ja saamaan sen avuille, mikä on tärkeää vaikka menisikin esteitä tai kenttää. Se on perusratsastusta ja yhteistyön hiomista. Poni-Haassa olen käynyt aiemminkin kisoissa, en tosin itse kisaamassa. Siskoni olivat pari vuotta sitten kilpailemassa, ja taisivatpa ottaa silloin kaksoisvoiton! 2004 toinen heistä voitti Ponicupin. Poni-Haka on ihan loistava paikka!

Muina luokkina sunnuntaina nähtiin muun muassa junioreiden vaativaa B:tä ja Intermediate I ja II.

Saana Sarmela ja Maurus van de Zonschate, Saana on edustanut muutama vuosi sitten PHR:ää.

Junioreiden hallitseva SM-ratsukko: Susanna Therman ja Dragonheart.

Kimmo Sulkala ja Viesulis II



Luokan 4, Intermediate I voittaja ja sijoittuneet saapumassa palkintojenjakoon


Kiitos kaikille kisaajille, toimihenkilöille ja katsojille mukavasta päivästä!

Lisää kuvia tulossa tänne!
Kaikki tulokset löytyvät Kipasta.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Suskin estedemo - ratsastajan näkökulmasta

Sain kunnian päästä ratsastamaan Suskin estedemoon, josta Anna, Hanski ja Niina jo tekivätkin hienon postauksen. En aio kertoa teille samoja asioita uudestaan. Sen sijaan haluan jakaa omia fiiliksiäni, miltä tuntui ratsastaa isolle yleisölle, mitä tein oikein ja mitä väärin.
Ennen demoa ehdin jännittää kaikkea mahdollista. Miten Simo käyttäytyy, mitä teen jos se hermostuu, mitä jos teen tyhmiä virheitä, mitä jos en osaa ratsastaa, mitä jos, mitä jos, mitä jos... Lopulta olin juuri ennen demoa rauhallisempi kuin osasin odottaa, mutta samalla jännittyneempi kuin olin pelännyt. Kliseisesti sanottuna hermostuminen kuitenkin katosi, kun pääsin Simon selkään ja sain hetken rauhan sen kanssa kahdestaan. Maneesiin tullessamme olin luottavainen ja muistin Suskin sanoman, että jokainen virhe on opettavainen yleisölle.

Alkuun Simo oli vähän hidas pohkeelle ja jäin jumputtamaan sitä, mistä Suski heti huomauttikin. Sain hevosen sitten heräteltyä, mikä ei muuten ollut täysin ongelmatonta. Hyppään mielelläni todella lyhyellä raipalla ja se toimii hyvin siihen asti, että hevonen ei liiku eteenpäin. Nytkin jouduin kolmesti yrittämään, että onnistuin lopulta saamaan Simoon jonkun reaktion ja onnistuin silloinkin pudottamaan sisäohjan. Tämän saattoi joku huomatakin. Ravitehtävistä pitää sanoa se, että molemmat tehtävät ovat olleet todella hankalia silloin, kun olen aloittanut Suskin tunneilla. Mutta samalla kun ne ovat muuttuneet helpommiksi, kevyt istuntani on parantunut. Joten suosittelen treenaamaan sekä nastaharjoitusta, että ravissa tehtyjä kevennysharjoituksia, mikäli vain mahdollista.


 Ensimmäinen puomitehtävä oli aivan "peruskauraa", mutta siitä huolimatta sen kanssa oli vaikeuksia. Älkää siis aliarvioiko puomitehtävien tärkeyttä. En saanut askelta osumaan ensimmäiselle puomille kunnolla, mutta Simo korjasi virheen hienosti. Yleensä olen aika hyvin perillä siitä, minkä mittainen Simon laukka on, mutta jostain syystä nyt ei ollut niin, kuusi askelta ei meinannut mahtua puomiväliin ja seitsemään lyhensin jo liikaa. Kyllähän me sitten päästiin tehtävä halutusti sekä kuudella että seitsemällä, mutta sai siihen jo vähän ratsastaakin.

Keskityin sitten vielä enemmän neljän puomin ympyrään. Tehtävä saattoi näyttää ulos päin helpolta, koska sekä minä että Jyri onnistuimme siinä heti. Sitä se ei kuitenkaan ollut. Yhtäkään askelta hevosen ei voinut antaa mennä itse, sillä sen jälkeen olisi ollut jo myöhässä seuraavaa puomia ajatellen. Osa on varmasti ratsastanut ympyrällä yhtä puomia. Jo silloin on vaikea saada askel osumaan kierros toisensa jälkeen hyvin. Tässä pitää saada askel osumaan, pitää ympyrä symmetrisenä ja laukka saman mittaisena. Kuten Suski sanoi ja yleisö ehkä näki, Simo kaatui osan ympyrästä sisään ja valui toisella puolen ulos. Olin aluksi vähän hidas korjaamaan ja tiestä katosi sujuvuus, mutta pääsin kierroksen jälkeen hevosen edelle tilanteessa ja viimeinen ympyrä oli aika hyvä. Itse olin oikeastaan melkein tyytyväisin tähän tehtävään koko demosta. Tehtävä kuitenkin vaatii sekä ratsastajalta että hevoselta keskittymistä ja toisen kuuntelemista.

Seuraavana oli myötäämistehtävä, joka ei sujunut meiltä ihan niinkuin piti. Tai oikeastaan ei sujunut minulta niin kuin piti, Simppa kyllä hyppäsi hyvin. Varsinkin automaattisen myötäämisen kanssa olin vähän hukassa, enkä saanut yhtäkään onnistunutta automaattista myötäämistä tehtyä. Ajattelematta onnistun siinä, mutta jos alan keskittyä asiaan, en saa tuntumaa säilytettyä.


Suhteutetulla ensimmäisellä kerralla unohdin itse täysin ratsastaa, mikä johti siihen, että väli oli kaikkea muuta kuin sujuva. Kuusi askelta oli muutenkin vähän lyhyt 20m väliin esteillä, joten sinne sai tulla tosi rauhassa sisään. Tässä taas näki sen, että en hahmottanut nyt ollenkaan Simon askelpituutta. Viisi askelta oli sitten sujuva ja oli oikein kiva päästä hyppäämään vähän isompia esteitä muutaman kerran. Simokin oli ihan liekeissä. Sen huomasi varsinkin viimeisellä kerralla, kun se tuli ensimmäiselle esteelle ihan pohjaan ja vastasi sen jälkeen hyvin pohkeeseen. Onneksi, muuten okseri olisi kyllä ollut vähän iso.

Kaiken kaikkiaan olin Simoon tosi tyytyväinen, itseeni en niinkään. Olin ajoittain kyllä tilanteen tasalla mutta vähintään yhtä monta kertaa ihan unessa. Onneksi Simppa on kiltti ja auttoi niissä tilanteissa. Se myös muistutti, ettei se ole hävittänyt luonnettaan mihinkään, kun piti taas vähän esittää omia kuvioita. Meri Sataman istuntavinkit olivat ainakin itselleni hyödyllisiä, toivottavasti niistä oli apua yleisöllekin.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Rakkaudesta hevoseen: Suskin estedemonstraatio

Lauantaina 6. huhtikuuta saimme nauttia tallin omistajan, Suski Suomelan pitämästä, juhlavuoden viimeisestä demonstraatiosta. Aiemmin vuorossa olivat Teeten, Piritan ja Tintin havainnoillistavat kouludemonstraatiot, kun taas Suski keskittyi esteratsastuksen saloihin.

Suski ja Onni juoksutusharjoituksissa. Liina on kiinnitetty sisäkuolainrenkaaseen. Onnilla on yllään sivuohjat.

Tapahtuma oli jaettu kahteen osaan, jossa ensimmäisenä havainnoillistettiin nuorten hevosten koulutusta. Esiintymässä olivat nuorten hevosten kanssa Pirita Lång ja Onni sekä Minna Riitala ja Gina. Suski esitteli ensimmäiseksi juoksuttamista: kuinka hevosta juoksutetaan ja missä tilanteessa se on tarpeen. Onni pääsi juoksutettavaksi ja selvisi tehtävästään mallikkaasti. Suski näytti, kuinka nuoret ja kokemattomat hevoset usein tekevät epätasaista ympyrää, ja kuinka sitä tulisi liinaa löystämällä ja kiristämällä ennakoida. Liina, hevonen ja juoksutusraippa muodostavat kolmion, ja juoksuttaja itse katsoo suoraan kohti hevosta: hänen ei tule olla hevosen liikkeen edellä jarruttamassa vauhtia tai olla liikaa liikkeen jäljessä ajamassa hevoseen lisää vauhtia. Matalilla, rauhallisilla äänillä hevosen vauhtia hidastetaan (ra-viiin, käyn-tiiin...), ja terävillä, käskevillä ja nousevilla äänillä hevonen menee kovempaa tai vaihtaa askellajin nopeampaan (lauk-ka!). Jos hevonen ryöstää tai lähtee liian kovaa, ollen juoksuttajan hallitsemattomissa, hyvä asento estää sitä viemästä juoksuttajaa tai karkaamasta on ottaa liinaa juoksutussuuntaan nähden ”väärään” käteen ja pitää loppu liinasta ”oikeassa” kädessä, vieden sen selän taakse jarruttamaan vauhtia, samalla nojaten taakse. Liinan voi laittaa hevoselle kahdella tavalla: pujottamalla sen sisäkuolainrenkaasta läpi, korvien takaa ja kiinni ulkokuolainrenkaaseen tai kiinnittämällä sen vain sisäkuolainrenkaaseen.

Sitten hypättiin. Ensimmäiseksi molemmat hevoset kävelivät rauhallisesti puomien yli käynnissä, suoralla uralla olevilla linjoilla ja ympyrällä. Tämä auttaa hevosia löytämään tahdin ja katsomaan jalkoihinsa. Tämäntyyppinen tehtävä auttaa myös näkemään, onko hevosessa maailmanluokan tähtiainesta: hyvä ja huolellinen hevonen varoo kolauttamasta jalkojaan puomeihin, tai jos se kolauttaa, hevonen osaa myös korjata virheensä seuraavalla kerralla. Ravissa puomit menivät yhtä mallikkaasti kuin käynnissäkin. Samalla puututtiin molempien ratsastajien istuntaan ja siihen, miten erilaiset istunnat auttavat vaikuttamaan hevoseen.



Suski demonstroi Piritan istuntaa. Kuvassa myös Meri Satama

Erilaisia tapoja istua on neljä: perusistunta, esteistunta, kevyt istunta ja liikkeen jäljessä oleva istunta. Perusistunnassa kehon kaikki kolme palikkaa ovat päällekkäin: lanneranka, rintaranka ja kaularanka. Ratsastajan korvasta voi vetää suoran viivan lantiosta kantapäähän asti. Esteistunnassa ratsastaja on lähellä satulaa, ylävartalo hieman edessä, paino kevyesti jalustimilla. Kevyessä istunnassa ratsastaja on kokonaan irti satulasta. Tätä istuntaa käytetään esteillä useimmiten, ja sitä voidaan kutsua myös kahden pisteen istunnaksi: ratsastajan paino on kahdella jalustimella, kahdessa pisteessä. Liikkeen jäljessä ollessaan ratsastaja nojaa taakse niin, ettei enää pysty myötäilemään hevosen liikkeitä niin joustavasti. Tätä istuntaa käyttävät eniten kenttäratsastajat maastoradalla ja taitavat ratsastajat ylittäessään suuria vesihautoja.


Demossa olleet esteet: katsomonpuoleisten esteiden väli 20m, samoin vastakkaisen sivun puomien väli. Punaisella merkitty kokeneiden hevosten esteet, sinisellä nuorten hevosten tehtävät. Molemmat estelinjat hypättiin tallille eli vasemmalle päin.

Nuoret hevoset hyppäsivät alkuun pieniä esteitä, jotta into ja ilo hypätä säilyisi. On myös varottava, ettei nuorten hevosten eteen laittaisi liian vaikeita tehtäviä, jotta niistä ei tule epävarmoja hyppääjiä. Onni on vielä niin nuori ja "raaka", että se on Suskin mukaan hypännyt vain muutamia kertoja elämänsä aikana. Nuoria hevosia ratsastaessa on varottava, ettei niitä auta liian paljon: hevosen on itse saatava ratkaista eteen tulevat ongelmat, jotta se oppisi ajattelemaan itse ja ratkomaan ongelmia myös ei-niin kokeneen ratsastajan kanssa. Pirita havainnoillisti yleisölle myös norsupidätteen eli jarrutusotteen, jonka avulla nuori tai vauhdikas hevonen saadaan jarruttamaan vauhtiaan tehokkaasti. Norsupidätteessä toinen käsi viedään harjan yli ”väärälle” puolelle ja toinen käsi nostetaan ylös ja sillä jarrutetaan. Näin toinen käsi lukkiutuu jarruttavaksi ja toisella on mahdollista vielä lisäksi hidastaa. Ensimmäisen osion päätteeksi Gina pääsi vielä hyppäämään sarjaa, jossa ensimmäistä ristikkoa seurasi okseri yhden askeleen välillä ja okserin jälkeen pystyeste kahden askeleen välillä. Pienen haparoinnin jälkeen hevonen hyppäsi sarjan hyvin ja esitystä päästiin jatkamaan seuraavaan vaiheeseen.

Pirita ja Onni käyntitehtävässä


Minna ja Gina okserilla
Estedemonstraation toisessa osassa esiintyivät jo paljon kokeneet hevoset, Titta Saari Simon kanssa ja Jyri Kranz Lassilla. Nämä hevoset ovat molemmat hypänneet ennen Poni-Hakaan tuloaan isoja, yli 120cm ratoja ja ovat jo kokeneita hyppääjiä. Nämä ratsastajat esittelivät yleisölle erilaisia myötäämisiä ja sarjojen sekä suhteutettujen välien ratsastusta.
 
In and out -sarjaksi eli ”innariksi” kutsutaan estesarjaa, jossa esteiden väliin ei mahdu yhtään askelta, vaan hevonen hyppää suoraan edellisen esteen alastulon jälkeen seuraavan esteen. Sarjaesteellä esteiden väliin tulee yksi tai kaksi askelta. Suhteutetut ovat tästä pidempiä välejä. Yleisesti suhteutetusta välistä puhutaan, kun esteiden välissä on 3-8 askelta. Suhteutettuun väliin hevonen voi askelpituutta muuttamalla ottaa eri määrän askelia. Demonstraatiossa käytettiin suhteutetussa välissä erittäin hyödyllistä ja monipuolista 20 metrin väliä, joka normaalilla laukka-askeleella on kuuden askeleen väli. Tätä ratsukot tulivat ensin kuudella askeleella, sen jälkeen seitsemällä, jolloin hevosen on pakko osata koota ja lyhentäää laukkaansa saadakseen väliin enemmän askelia.Tämän kahdenkymmenen metrin välin voi ratsastaa myös jopa neljällä tai kahdeksalla laukka-askeleella. Lisäksi ratsastajat havainnoillistivat haastavaa neliöharjoitusta: neljä puomia oli asetettu ympyrälle tasaisesti, jokainen puomi kuuden metrin päähän ympyrän keskipisteestä. Ratsastajat ratsastivat tätä ympyrää niin, että jokaisen puomin väliin tuli neljä laukka-askelta. Harjoitus auttaa ratsastajaa kesittymään ja laskemaan askelia sekä kokoamaan ja ohjaamaan hevostaan samanaikaisesti.

Esteiden välit mitataan usein yksinkertaisella kaavalla: hevosen laukka-askel on noin 3.5 metriä, ponin noin 3 m. Jos esteiden väliin halutaan 4 laukka-askelta, tulee askelten määrä kertoa askeleen pituudella ja tähän mittaan lisätä vielä yksi laukka-askel esteeltä laskeutumista ja seuraavalle ponnistamista varten. Tässä tapauksessa hevoselle sopiva väli olisi 5x3.5m eli noin 17.5 metriä.
Välin pituus riippuu myös esteiden korkeudesta eli hyppykaaresta eli siitä, kuinka paljon tilaa hevonen tarvitsee ponnistamista varten.

Titta ja Simo keskittyvät neljän askeleen ympyrätehtävässä

Jyri ja Lassi pystyllä
Myötäämisellä hevosen kaulalle annetaan hypyssä enemmän tilaa venyä, jolloin hevonen venyttää myös selkäänsä. Yhdessä yleisön kanssa Suskin demonstraatiossa löydettiin muutamia erilaisia myötäämisasteita: automaattinen, lyhyt, pitkä sekä ei myötäämistä ollenkaan. Viimeistä näistä ei käytetä juurikaan, sillä se on tarpeen vain taitavalla ratsastajalla, väärin käyttäytyvien ja vaikeiden, ryöstävien hevosten kanssa. Automaattisella myötäämisellä tarkoitetaan myötäämistä, jolloin ratsastajan tuntuma hevosen suuhun säilyy pehmeänä, mutta hevonen saa silti tarvitsemansa ohjan venyttääkseen kaulaansa. Lyhyessä myötäämisessä ratsastajan käsi käy nopeasti edessä hevosen hypätessä, mutta käsi myötää kuitenkin vähemmän kuin automaattisessa myötäyksessä. Pitkää myötäystä eli käden viemistä hevosen harjaa pitkin aina puoleen väliin asti käytetään usein okserilla eli pituusesteellä, jolloin hevosen hyppykaari on pidempi ja se tarvitsee enemmän tilaa kaulalleen.

Näitä erilaisia myötäämistyyppejä ratsastajat havainnoillistivat maneesin peilinpuoleisella sarjalla: ensimmäiselle ristikolle lyhyt, toiselle okserille pitkä sekä viimeiselle pystylle automaattinen myötääminen. Lopuksi ratsukot hyppäsivät katsomonpuoleista kahden esteen suhteutettua, joiden väli oli 20 metriä. Reippaassa laukassa esteiden väliin saatiin sopimaan viisi askelta.
 
Demonstraatiossa oli mukana myös horsebicin, ratsastusharrastusta tukevan liikuntamuodon kehittäjä Meri Satama. Meri auttoi kaikkia ratsastajia parantamaan omaa istuntaansa muun muassa auttamalla heitä löytämään kehonsa kolme rakennus- ja tukipalikkaa: kaularangan, rintarangan ja lantiorangan. Samalla sai myös yleisö liikuntaa erilaisista harjoituksista. Omaa kehonhallintaansa voi parantaa löytämällä oman istuntansa kriittisimmät ongelmakohdat ja tarttumalla niihin. Hyvä tapa löytää oikea istunta on kuivaharjoittelulla kokeilla erilaisia ääriasentoja kehossaan: työntää lantio aivan taakse ja aivan liian eteen, kääntää lapaluut aivan yhteen vetämällä hartiat taakse ja kääntää ne eteen vetämällä hartiat kyyryyn. Kaularangan eri asentojen löytämistä Meri kuvasi hevosella, joka ensin haluaa porkkanaa (työntää kaulansa pitkälle eteen) ja sitten pelästyy ja jännittyy (vetää kaulansa ihan taakse).
 
Oman istunnan ongelmakohtia voi treenata ihan arkenakin, ilman hevosta: jos ratsastaja on toispuoleinen ja istuu vinossa, hän voi autoa tankatessa tai hampaita pestessään seistä heikommalla jalallaan. Tämän lisäksi kylkiin tarvittaisiin lisää treeniä. Ratsastajan kaulan ollessa ”heikko” ja väärässä asennossa, sitä voi vahvistaa seuraavalla harjoituksella: aseta kätesi otsallesi ja työnnä niskalla voimakkaasti kättä vasten. Toista sama, mutta laita kätesi niskaan ja työnnä taaksepäin. Köyryä selkää eli irti toisistaan olevia lapaluita ja etukenoa voi korjata vaikka vessassa käydessä, mutta myös hevosen selässä esimerkiksi alku- ja loppukäyntien aikana venyttämällä toista kättä pitkälle taakse ja siirtämällä katseensa venyttävän käden sormiin.

Meri havainnoillistaa Titalle oikeaa istuntaa
Suski esitteli demonstraatiossaan muutamia hyviä harjoituksia, joita myös opettajat tai ratsastajat voivat itse hyödyntää. Nastaharjoitukseksi kutsutaan harjoitusta, jolloin ratsastaja istuu kevyessä istunnassa ja vaihtelee painopistettään niin, että välillä käy lähellä satulaa, melkein sitä koskettaen ja taas nousten vielä kevyempään istuntaan. Tämä auttaa ratsastajaa löytämään oikean painopisteen. Kokeneiden hevosten ratsastajat demonstroivat myös harjoitusta, jossa hevosen ravatessa ratsastaja keventää viisi askelta ja seisoo jalustimilla kevyessä istunnassa seuraavat viisi askelta. Tämä auttaa löytämään tasapainon ja harjoittaa koordinaatiokykyä.

Alla vielä osa demosta videona.
Videot © Niina
Kuvat  © Hanski




Videoita näet lisää Niinan käyttäjätilin kautta (avaa video Youtubessa ja klikkaa käyttäjänimeä).

Kiitokset Suskille sekä Merille havainnoillistavasta ja opettavaisesta demonstraatiosta. Toivottavasti jokainen yli sadasta katsojasta sai esityksestä aineksia omaan ratsastukseensa!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Aprillia!

Eilen aprillipäivänä eivät kaikki säästyneet pieneltä jekuttamiselta. Myös tallin hoitajat yhdessä tiistain ponikerholaisten kanssa järjestivät opettajille pienen pilan...

Tauon loppumetreillä juoksi kaksi hoitajaa itkua tihrustaen toimistoon ja selittivät Piritalle ja Tintille, kuinka joku hevonen oli potkaissut ponikerholaista takapihalla. Pirita lähti asiaa selvittämään, ja löysi takaa tarhojen luota maassa makaavan tytön, jota hoitajat ja ponikerholaiset yhdessä huolestuneena katselivat. Tämän pidemmälle ei pila enää voinut jatkua, sillä lahjakkaat näyttelijämme repesivät nauramaan ja juttu selvisi. Tällä kertaa "onnettomuudesta" selvittiin säikähdyksellä!

Videolla vielä jälkitunnelmia pilan jälkeen.

 
 
Pirita aprillipilan jälkeen:
Kaksi isompaa hoitajaa tuli itkien toimiston ovelle ja ilmoitti, että hoitokerhossa joku pieni tyttö oli mennyt tarhaan ja jäänyt hevosen jalkoihin. No minä juoksin takapihalle hätääntyneenä. Siellä oli kaikki tytöt ringissä "uhrin" ympärillä. Hätyytin kaikki pois ja aloin tutkimaan ja selvittämään mitä on sattunut, kunnes kaikki alkoi nauramaan ja KAPPAS vasta silloin muistin, että tänään on aprillipäivä Ihanat tytöt