perjantai 25. helmikuuta 2011
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
R.I.P Ilf
1994-2011
![]() |
| (c) Titta Saari |
Ilpo jouduttiin lopettamaan 12.2.2011 vakavan ähkyn takia. Koko päivän taistelun jälkeen vanha ruuna pääsi kärsimyksistään iltapäivällä. Hienoa ja persoonallista ruunalauman johtajaa jää kaipaamaan koko tallin väki.
Jo kymmenen vuotta Poni-Haassa asunut Ilpo oli alkujaan tuotu Suomeen Virosta 1998. Se asui ensimmäiset vuodet Äimänraution ratsastuskeskuksessa Oulussa. Poni-Hakaan rautias ruuna muutti vuoden 2001 alussa. Siitä asti se on palvellut ratsastajia aina yhtä nöyrästi. Ilpo oli kiltti ja mukava, mutta samalla myös arka. Kuten suurin osa varmasti muistaa, suitsien laitto ei aina ollut helpoimmasta päästä ja vuosien varrella siihen opittiin kikka jos toinenkin. Arkailua aihetti myös milloin vesikarsina, milloin joku erikoisempi esine. Viimeiseksikään ei Ilpoa voinut jättää. Viimeisinä vuosina Ilpolla ei enää hypätty, mutta se ei koskaan ollut rohkeimpia hyppääjiä, vaikka menikin yli melkein kaikista esteistä. Ne piti vain ensin tutkia tarkkaan. Pelokkuudestaan huolimatta Ilpo oli tasainen ja melko turvallinen ratsu. Se oli varsinkin tätiratsastajien suosiossa, vaikka hurmasi myös monet nuoremmat ystävällisellä olemuksellaan. Myös lauman johtaja se oli ystävällinen ja oikeudenmukainen. Ilpo selvitteli muiden riitoja ja piti heikompien puolia.
Tallista puuttuu jotain, kun Ilpo ei enää katselemassa käytävälle ja kerjäämässä rapsutuksia. Lepää rauhassa Ilpo.
Hyvästejä ja uusia ystäviä
Tammikuussa oli aika jättää hyvästit, kun lasten suosikit Fa ja Gasella muuttivat 18. päivä eläkekoteihin pitkän työuran jälkeen. Fan uusi koti löytyi läheltä, se muutti pitkäaikaisen hoitajansa Vanessan hoiviin ja jäi Vantaalle. Gasella muutti vähän kauemmas, Jyväskylään, samaan paikkaan kuin vauhtimamma Speedy muutamia vuosia sitten. Toivottavasti molempien ansaitut eläkepäivät sujuvat leppoisasti.
Samana päivänä tallille muuttivat myös risteytysponit Sani ja Jenny. Jenny ei tosin soveltunut tuntikäyttöön ja lähti muutaman päivän päästä, tilalle tuli silloin Tyyne.
Sani on 2003 syntynyt risteytysponitamma, oikealta nimeltään Smilla. Hauska tiikerinkirjava poni on kiltti, mutta hivenen arka. Se varmasti kuitenkin rauhoittuu vielä tutustuttuaan ja totuttuaan talliin.
Marrissa, jota Tyyneksi kutsutaan, on rautias risteytysponitamma. Se on muutaman vuoden Sania vanhempi, syntynyt 2001. Tyynekin on luonteeltaan oikein mukava, mutta ratsastaessa vielä hieman ruosteessa, vaikka taitoja ilmeisesti onkin.
Molemmista tytöistä tulee varmasti vielä mukavia tuntiponeja.

tiistai 18. tammikuuta 2011
Hoitokurssi hoitsua haluaville!

P-Hr järjestää hoitokurssin hoitohevosta haluaville väh 12 tänä vuonna täyttäville heppahulluille. Kurssilla opetellaan tuntihevosen- ja ponin hoitoa, sekä suoritetaan perushoitomerkki. Merkin hyväksytysti suorittaneille pyritään löytämään joko kesähoitsu, tai ihan vakituinen hoitohevonen- tai poni.
Tapaamme torstaisin klo 18 tallin yläkerrassa, kahviossa. Ensimmäinen tapaaminen on 3.2.11.
Ilmoittautumislista tulee lähipäivinä tallin käytävälle.
Ole nopea, ja ilmoittaudu heti! Paikkoja kurssille on 10.
Kurssin järjestävät Poni-Haan ratsastajien nuorisovastaavat Niina Rodionoff ja Satu Hanhela.
maanantai 20. joulukuuta 2010
Lucia-juhla 2010
Sunnuntaina 12.12 oli perinteinen Lucia-juhla maneesissa.
Juhla alkoi Lucia-kulkueella maneesissa tämän vuoden Lucian, Nekun ja Ilonan johdolla. Kulkue suijuikin tänä vuonna ilman kommelluksia, mutta päätteeksi otettu laukkakierros sai varsinkin Hopsun käymään ylikierroksilla. Yllättävää sinäänsä. Se ei kuitenkaan haitannut, vaan taisi päin vastoin olla viihdyttävää katseltavaa.
Lucia-kulkueen jälkeen esiintyivät melkeinpä tutuksi tulleet friisiläiset hienolla katrillillaan. Heidän jälkeensä taitojaan pääsivät näyttämään tallin pienimmät vakiratsastajat, tenavat Synnöven johdolla ja taluttajien avustamina. Tenavien esityksen jälkeen vuorossa oli tallin oma katrilli, tällä kertaa jouluaiheinen. Mukana olivat Minna ja Lassi joulupukkina, Titta ja Mette joulumuorina, Lilli ja Hopsu tähtipoikana, Nekku ja Ilona Luciana sekä Satu Mukilla ja Vanessa Amilla tonttuina.
Vauhdikkaan katrillin jälkeen maneesiin rakennettiin esterata ja samaan aikaan palkittiin rankingien voittajat
Koulu Este
Seniorit - Jutta Viinikka Seniorit - Vanessa Vuori
Juniorit - Nea-Reetta Niemi Juniorit - Nea-Reetta Niemi
Ponit - Melike Dursun Ponit - Melike Dursun
Rankingien voittajien jälkeen luvassa oli etukäteen jännittäväksi lupailtu esteviesti. Mukana olivat ponien joukkueessa Catrin ja Conny, Juuli ja Broidi sekä Melike ja Styby. Heitä vastassa olivat hevosilla Titta ja Roy, Vanessa ja Helinä sekä Nekku ja Pete. Yleisö ei ihan syttynyt viestiin, joka olikin ohi melko nopeasti. Ensin menneet ponit hävisivät lopulta hevosille kahdenksan sekuntia.
Esteviestin jälkeen rata purettiin ja seuraavaan esitykseen annettiin hetki aikaa valmistautua, kun palkittiin vuoden hoitajat. Tänä vuonna vuoden ponihoitajaksi valittiin Halifaksia jo monta vuotta hoitanut Hanna Miettinen ja hevoshoitajaksi niin ikään useamman vuoden Villeä ja Karkkia hoitanut Jatta Saari.
Viimeisenä ohjelmanumerona nähtiin hoitajien pukuratsastus, jossa toinen toistaan hienompii pukuihin pukeutuneet hoitajat ja hevoset esiintyivät. Voittajiksi yleistöstä koostunut raati valitsi lopulta prinsessana ja yksisarvisena esiintyneet Pinjan ja Gasellan. Kakkosiksi pääsivät tonttuna, joulupukkina ja poroina olleet Emma ja Kerppu sekä Iida ja Prinssi. Kolmanneksi äänestettiin enkeliksi ja piruksi pukeutuneet Titta ja Unelma sekä Paula ja Ransu.
Lopuksi oli vielä ilmaista talutusratsastusta halukkaille.
Kiitos kaikille mukana olleille hienosta juhlasta ja yleisölle kiitos paikalla olemisesta!
Kuvia löytyy ainakin Hanskilta, Lindalta ja Nealta.

tiistai 14. joulukuuta 2010
Poni-Haan ratsastajien mestarit 2010
Tämän vuoden mestaruudet ratsastettiin marraskuun lopussa ja joulukuun alussa. Tiukkoja kamppailuita ja hienoja suorituksia nähtiin kun ratkottiin mestareita vuosimallia 2010.
Koulumestaruudet olivat marraskuun 21. päivä. Kisat sujuivat hyvin, aikataulut pitivät ja pikku pakkanen vain piristi hevosia. Mestaruudet ratkesivat ilman sen suurempia yllätyksiä.
Tässä mitalistit, tulokset kokonaisuudessaan on luettavissa PHR:n sivuilta.
Seniorit
1. Tanja T. ja Ginet
2. Senja ja Ada
Juniorit
1. Jenny H. ja Ginet
2. Nekku ja Lassi
3. Nenna R. ja Ilona
Veteraanit
1. Lusse ja Ville
2. Anette ja Lassi
5. Pirjo R. ja Nalle (pronssia)
Ponit
1. Juuli ja Muki
2. Lilli ja Caruso
4. Riikka K. ja Muki (pronssia)
Estemestaruudet pidettiin 5.12. Järjestäjät olivat nähneet paljon vaivaa ja kisoissa oli esinepalkinnotkin. Suuri osallistujamäärä venytti kisoja, mutta se ei häirinnyt tunnelmaa. Hienot kilpailut, kiitos järjestäjille! Mitalit ratkesivat tälläkin puolella ilman suurempia yllätyksiä.
Mitalistit, tulokset löytyvät PHR:n sivuilta
Ponit
1. Aura ja Karkki
2. Julia R. ja Karkki
3. Tommi H. ja Jack Daniels
Veteraanit
2. Anette ja Lassi
3. Leena Y. ja Hella
5. Minna B. ja Pete
Juniorit
1. Jenny H. ja Cara
2. Catrin ja Conny
4. Nekku ja Roi
Seniorit
1. Henna ja Wishdyne
2. Sanna ja Kaitsu
3. Minna R. ja Lassi
Kiitos kuluneesta kilpailukaudesta kaikille ja tavataan taas tammikuun puolella samoissa merkeissä!

tiistai 16. marraskuuta 2010
Estekisat 11/10
Kauden toiseksi viimeiset estekisat ratsastettiin sunnuntaina 7.11. Luokkia oli tällä kertaa kolme: 40-50cm, 60-65cm ja 80-90cm. Startteja oli taas vähän vajaa neljäkymmentä ja kaikissa luokissa oli mukavasti osallistujia, suurimmassa tietysti vähiten.
Radat olivat taas mukavia, vaikka aiheuttivatkin osalle päänvaivaa lähekkäisten esteiden ja uusinnan kiemuroiden takia. Myöskään erikoisesteitä ei jätetty nurkkiin. Kuukauden päässä häämöttäviä seuramestaruuksia silmällä pitäen oli kuitenkin hyvä jo nyt kokeilla joitain erikoisesteitä.
Kiitos taas kerran sujuvista kilpailuista järjestäjille ja nähdään estekisojen merkeissä tällä kaudella vielä kerran, itsenäisyyspäivää ennen 5.12. Ja kaikkihan ovat tietysti tulossa ensi viikonloppuna oleviin koulumestaruuksiin?
Ja tuloksia vielä:
Luokka 1, 40-50cm
1. Erika ja Styby
2. Riikka ja Muki
3. Christel ja Rölli
4. Liisa ja Broidi
Luokka 2, 60-65cm
1. Julia R. ja Karkki
2. Linda ja Rölli
3. Melike ja Styby
4. Paula S. ja Pete
5. Minna B. ja Floora
Luokka 3, 80-90cm
1. Titta ja Roy
2. Jenni ja Hopsu

Hoitsukokous!
Lauantaina 20.11 kello 15.30 -> on vapaaehtoinen hoitsukokous. Pontte tulee paikalle puhumaan tallin remontista ja vastaa myös kysymyksiin. Lisäksi on hieman asiaa joulusta. Joten kaikki paikalle kuulemaan ja kyselemään, jos esim. hoitsuhuoneesta on jotain kysyttävää!
Mio-faneille
ja miksei tietysti muillekin. Tässä nimittäin Mion nykyisiä kuulumisia:
Lueskelin keväällä kovassa ponikuumeessa erinäisiä myynti-ilmoituksia, tarkoituksenani oli löytää poni perheen 9-vuotiaalle tyttärelle. Viikkojen jälkeen silmiini osui kuva todella kauniista pienestä ponista. Ilmoituksen teksti ei välttämättä ollut ihan myyvä, mutta jotain siinä kuitenkin oli.. Soittelin töissä lounastauolla ilmoituksen perään ja puhelun perusteella halusin ehdottomasti mennä katsomaan. Testaamaan en ponia tietenkään päässyt, koska olen liian iso pienelle ponille ja halusin pitää yllätyksen tyttärelleni.
Kun näin pienen, laihan ponin yksin ulkona tarhassa ensi ajatukseni oli että tämä EI ole hakemani ratsu. Kuitenkin käsitellessäni ponia ajattelin, että voisihan tästä vielä jotain saada kun on nuori poni kyseessä. Menin vielä toisen kerran saman viikon aikana katsomaan ja silloin jo juoksin tarhalle. Ystäväni nauroi minulle "päätös on näköjään jo tehty :)".
Kaupat tehtiin ja Prins Bertil "Mio" sai uuden kodin meidän luonamme. Vanhojen omistajien kanssa olemme hyvissä väleissä ja he ovat käyneet katsomassa Mioa jo muutaman kerran. Hekin ovat onnellisia Mion uudesta kodista.
Lapsilleni kerroin uutisen ponista vasta viikon kuluttua, kunnes Mio oli hieman kotiutunut uuteen talliin. Menimme muka katsomaan ystäväni poneja. Ihmettelivät uutta pientä ponia tallissa, joten ylläri oli pakko paljastaa. Kyllä tytöillä leuat loksahtivat! Veikkaan, että sulattelemisessa meni eka viikonloppu, kunnes uskoivat Mion omakseeen. Tyttäriä on siis kaksi, mutta perheen 11-vuotias tyytyy vain rapsutteluun.
Nyt muutama kuukausi on menty tutustuen ja olemme oppineet tuntemaan toisemme jo melko hyvin. Mio on saanut kunnon ruokaa, lihonut useamman kymmenen kiloa ja alkaa näyttää kunnon ponilta.
Aluksi Mio yllätti Inkan selässään muutamilla kunnon pukittelu/pystyyn hyppimistempuilla, mutta nyt Inka on jo oppinut reagoimaan venkoiluihin etukäteen. Maastossa saattaa pukitella ennen laukkapätkiä, mutta muuten mennään jo Inkan ehdoilla.
Irtohypytimme kesällä kokeeksi Mioa tallillamme ja hienosti poika hyppäsikin ja rakasti sitä! Kuulemma 110cm on irtona hypännyt aiemmassa paikassa, ihan sinne asti emme vielä esteitä nostaneet kuitenkaan.
Mio on kova juttelemaan, aina kun haetaan tarhasta tai tullaan talliin niin sieltä kuuluu kova kutsuva jopa "orimainen" hörinä :)
Mio tarhailee ulkona toisen ponimme Hipin (Eestin ratsuponi) kanssa. Pojista on tullut todella hyviä kavereita alun jälkeen.
Mielestäni Mio on tällä hetkellä onnellinen pikkuponi jolla on todella onnelliset omistajat.
Terkuin Nina

Tunnisteet:
tarinaa,
vanhat hevoset,
vierailevat kirjoittajat
maanantai 8. marraskuuta 2010
Ratsastuksen teoriaa -demo
Lauantaina 13.11 klo 16-18 on maneesissa Kiki Riekkisen pitämä teoria demo. Se käsittelee ratsastajan istuntaa, apuja, apujen käyttöä ja sitä, miltä eri kouluratsastusliikkeiden tulisi näyttää. Liikkeitä esittämässä ovat Wendla (ent. Rönnholm) Leino ja Balt-Amarands "Juuso", jotka ovat molemmat vanhoja ponihakalaisia. Kaikki ovat tervetulleita, teoria maksaa ulkopuolisille 20€, vakituntilaisille 15€ ja hoitajille 10€.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)