tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kesäloman loppu

Hevosten kesäloma loppui reilu viikko sitten ja ne palailivat viikonloppuna ja viime viikolla vähitellen tallille ja töihin.

Tallin remontti ei kuitenkaan vielä ole valmis, joten paluu arkeen on ollut enemmän ja vähemmän sekava. Uusi satulahuonehan otettiin käyttöön jo ennen juhannusta ja nyt myös sisääntuloaula on valmis. Yläkertakin on käyttökunnossa, vaikka onkin muutamilta osin vielä kesken. Hevosilla asiat eivät ole aivan yhtä hyvin, sillä karsinaelementtien toimituksen viivästymisen takia sisäkarsinoista on käytössä vain yksäri, jota ei siis remontoitu. Lisäksi takapihalle on tuotu siirrettäviä jaba-karsinoita, joihin majoitetaan loput tammat. Ruunat asuvat toistaiseksi ulkona, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Hoitajille täytyy nostaa hattua, uusiin järjestelyihin on sopeuduttu nopeasti ja lisätyöt, kuten hevosten siirteleminen tarhojen ja karsinoiden välillä sekä juottaminen onnistuvat hyvin. Uusi tilanne vaatii opettelua kaikilta, mutta onneksi hoitajat osaavat jo vähän auttaa, mikäli hevonen ei löydy tai et tiedä mihin mennä.

Onneksi tilanne on vain väliaikainen ja pian päästään kaikki nauttimaan uuden tallin hienouksista. Siihen asti koitetaan selvitä ja autetaan toisiamme. Syyskausi alkaa ensi viikolla ja lomalla rentoutuneet hevoset lähevät mielellään töihin. Tervetuloa siis kaikille vanhoille ja uusille ratsastajille!

PS. Poni-Hakalaisia lähtee viikonloppuna edustamaan Takkulaan tuntiratsastajien mestaruuskilpailuhin. Hevosista mukaan lähtee Mette, Lempi, Ultra ja Broidi ratsastajinaan Jutta, Lusse, Minna, Maisu, Titta, Satu ja Melike. Kaikki kynnelle kykenevät mukaan kannustamaan! Tallilta kannattaa kysellä kimppakyytejä, joillain voi olla vielä autossa tilaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti